KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - NOVEXPERT 


Affiliate-linkit merkitty* 


Viime vuosien aikana luonnonkosmetiikka on ottanut yhä vankemman jalansijan kosmetiikkamarkkinoilla. Se seisoo ylväänä tuulessa ja vilkuttaa epäilijöille kohteliaasti kuin kuninkaallisen suvun herttuatar. 

Siinä missä aiemmin kysyttiin, löytyykö luonnonkosmetiikan markkinoilta tiettyä tuotetta, nykyään kysymys kuuluu mistä. Varmaa nimittäin on, että oli kyse sitten juonteiden silottamisesta, näppylöiden taltuttamisesta tai ihon kirkastamisesta, luonnonkosmetiikan joukosta löytää tehotuotteet vaativampaankin ihonhoitoon, kun osaa etsiä oikeasta paikasta ja odottaa tuloksia. Sen näyttää toteen Novexpert.


Novexpert - tieteeseen pohjautuvaa luonnonkosmetiikkaa 100% teholla 


Kun 10 vuotta sitten aloitin oman matkani luonnonkosmetiikan parissa ja sukelsin syvemmälle ihonhoidon saloihin silloisen alanvalintani kautta, en koskaan uskonut, että tulisi se päivä, jona luonnonkosmetiikka olisi peilikaappini pääasukas. Olen kertonut tarinani alun arastelusta avoimesti, sillä olin se, joka oli luonnonkosmetiikan suhteen epäileväinen. Ajattelin, että vaikka löytäisin luonnonkosmetiikasta joitain hyviä tuotteita ajan saatossa, en millään voisi löytää kaikkea tarvitsemaani. Toisin kävi - löysin haluamani ja niin paljon enemmän. 




Jos tuotteiden teho ja puhtaus ovat ensisijaiset perusteet valita ihonhoitotuotteet, läpäisee ranskalainen Novexpert seulan helposti. Neljän ranskalaisen tutkijan ja tohtorin kehittämä kosmeseuttinen luonnonkosmetiikkasarja on paitsi 100% luonnollinen ja tehokas, myös hypoallergeeninen, vegaaninen ja vieläpä täysin säilöntäaineeton. Vastaavaa kombinaatiota on miltei mahdoton löytää ja sellaiselta voisi odottaa pilviä hipovia hintoja, jotka poissulkevat kosmetiikan käyttäjistä sellaiset, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa tai halua maksaa ihonhoidosta huimia summia. Novexpert ei kuitenkaan aseta hintarimaa liian korkealle, sillä esimerkiksi sarjan suositut kasvomistit saa alle 10 euron.



Novexpert Trio-Zinc ja paras täsmätuote näpyille


Kun minulta kysytään ihonhoidon suosikkeja, Novexpert on yksi niistä sarjoista, jonka mainitsen lähes poikkeuksetta. Palaan useisiin sarjan tuotteisiin yhä uudelleen ja erityisesti *Sinkki-linjan tuotteet ovat käytössäni viikottain. Joukosta nimittäin löytyy korvaamaton timantti täsmätuotteeksi näppylöille, jonka olen nimennyt kaikkien aikojen parhaaksi näppylöiden karkottajaksi kerta toisensa jälkeen.

Sinkkiin nojautuva Express Blemish Care roll-on syväpuhdistaa, poistaa ja kuivattaa näpyn hygieenisesti niin nopeasti ettei tosikaan. Tuloaan tekevä näppylä nousee nopeammin pintaan tai katoaa sinne mistä tulikin. Vannon tämän tuotteen nimeen, ja palautteen perusteella olen saanut monet teistä lukijoistakin koukuttumaan tuotteeseen. Tuote vähentää myös näppylöistä syntyviä arpia, mikä tekee siitä entistä loistavamman!




Novexpertin valikoimaan kuuluu jopa kuusi erilaista tuotelinjaa, jotka takaavat sen, että jokaiselle iholle ja jokaiseen ongelmaan löytyy omansa. Trio-Zinc -tuotelinja keskittyy epäpuhtauksien vähentämiseen ja niiden aisoissa pitämiseen. Toisin kuin moni rasvaisen ja sekaihon tuotelinja yleensä, sopii Trio-Zinc mainiosti myös aikuisen ihon aknen ja epäpuhtauksien hoitoon. Itse hormonaalisen aknen kärsineenä (e-pillerien lopetuksen jälkeen) olen kokenut useamman Trio-Zinc -tuotteen hyödylliseksi ja ne ovat juuri niitä purkkeja, joihin palaan tarvittaessa.

Ikisuosikkini Novexpert Blemish Care täsmähoitopuikon lisäksi olen valtaisa Trio-Zinc Purifying Fluid -kasvovoiteen fani. Olen käyttänyt fluidimaista kasvovoidetta vuosien aikana useamman kappaleen ja palaan siihen aina, kun iho alkaa temppuilla ja puskea epäpuhtauksia. Voide on kuin silkkiä iholle: se imeytyy nopeasti ja toimii erinomaisesti meikin alla ehkäisten ihon kiiltelyä. Loistavan voiteesta tekee lisäksi se, että sisältämänsä hietamerinarsissin ansiosta se myös vaalentaa jo syntyneitä arpia ja ehkäisee arvenmuodostusta. 

Voidetta suositellaan rasvoittuvalle, normaalille ja sekaiholle. Omalla pintakuivalla sekaihollani tämä toimii parhaiten päivävoiteena esimerkiksi kosteuttavan BB-voiteen alla tai kesäaikaan sellaisenaan. 







Paras puhdistusgeeli epäpuhtaalle iholle ja edullinen sinkkiä sisältävä kasvosuihke 


En juurikaan käytä puhdistusgeelejä ihonhoidossa. Syy on siinä, että ne ovat usein liian peseviä ja kuluttavat siksi ihon omaa suojakerrosta. Jos ihoa pesee liian tujuilla tuotteilla, saattaa se helposti kääntyä toivottua tulosta vastaan tehden ihosta entistä ärtyneemmän. 

Trio-Zinc Clear Skin Foaming Gel on kuitenkin osoittautunut kuuluvansa puhdistusgeelien valioluokkaan. Raikas koostumus on kuin kastaisi kasvot aamuvarhaisella turkoosinsiniseen mereen. Ärtynyttä ihoa rauhoittava geeli vaahtoaa miedosti ja ehkäisee ihon tulehduksia sekä uusien epäpuhtauksien syntymistä. Itse käytän Novexpertin puhdistusgeeliä aamuisin ja/tai kaksoispuhdistuksen toisessa vaiheessa iltaisin. Kasvoille jää ihanan raikas tunne ilman puhdistusgeelien perinteistä kiristävää kuivuutta.



Kasvosuihkeet ovat ikuinen hitti ja kuuluvat myös Novexpertin best sellereihin. Ylivoimainen suosikkini Novexpertin kasvosuihkeista on Trio-Zinc Face Mist, jonka olen nostanut aiemmin blogissa esille myös ihan omassa postauksessaan. Mattapinnan jättävä kasvosuihke on hyvin yksinkertainen koostumukseltaan, sillä se sisältää veden ja typen lisäksi ainoastaan sinkkiä kolmessa eri muodossa.

Suihke on hienojakoisuudeltaan kuin silkkihuntu, joten perinteisen kasvoveden asemesta sitä voi huoletta suihkia myös meikin päälle pitkin päivää. 150ml suihkepullo on myös erittäin riittoisa!


Tutustu ja ihastu Novexpert Trio-Zinc -suosikkeihin:


Trio-Zinc-linjan tuotteet hoitavat paitsi epäpuhtauksia, myös ihon arpia ja pigmenttimuutoksia.




Supersuosittu Novexpertin hyaluronihapposeerumi ja ihoa täyteläistävä hyaluronihapponaamio 


Kun kaksi vuotta sitten kirjoitin Novexpertin hyaluronihappolinjan tuotteista, nimesin The Repulp Creamin silottavien kasvovoiteiden kuningattareksi. Yhä edelleen olen sitä mieltä, että tämä kollageenintuotantoa vilkastuttava voide on kaikessa hyaluronihappopitoisuudessaan silkkisimpiä voiteita ja saa säilyttää ansaitun kruununsa. Mutta löytyy hyaluronihappo-linjasta muutakin!

The Repulp Mask on nimittäin pumpulinpehmeää ihoa tavoittelevan top-valinta ja suosittu etenkin tähän aikaan vuodesta, kun pakkasen purema iho kaipaa erityistä hellyyttä ja huolenpitoa. Kermainen naamio tarjoaa ensiapua punoittavalle iholle oli kyse sitten kirpeästä pakkaspäivästä tai kuuman kesäpäivän jälkeisestä punoituksesta. Vaikka jälkimmäisestä saa tällä hetkellä vain haaveilla, on tämä täyteläistävä naamio veltostuneen ihon varma valinta ympäri vuoden. 

Suosituin hyaluronihappotuotteista lienee kuitenkin *sarjan hyaluronihapposeerumi. Se on haalinut hurjasti huomiota vuosien varrella sillä, että sisältää yhteensä jopa 480 milligrammaa hyaluronihappoa neljässä eri molekyylikoossa. Miellyttävästi iholle levittyvä geelimäinen koostumus onkin omiaan kenelle tahansa, joka kaipaa iholleen superkosteutusta ja silotusta. Hyaluronihapon lisäksi seerumi on rikastettu Aloe veralla ja probiooteilla. 

Hyaluronihappo-linjan kaikki tuotteet löydät *Jolien valikoimasta täältä





Vaikka itse käytän pääasiassa Novexpertin sinkki- sekä hyaluronihappotuotteita, on sarjassa myös neljä muuta tuotelinjaa. Niistä esimerkiksi Omega-tuotelinja pääsee parhaiten oikeuksiinsa pintakuivalla, kuivalla ja ikääntyvällä iholla. Pro-Collagen-tuotelinja houkuttelee puoleensa kiinteytystä kaipaavan, ja lempeät Magnesium-tuotteet kutsuvat pariinsa herkkäihoisia. Lopulta päästään *C-vitamiinilinjaan, jonka tuotteet tunnistaa oranssista väristä. 

Huolimatta siitä, että Novexpertin muut tuotelinjat ovat jääneet omalta osaltani vähemmälle tutustumiselle, on C-vitamiinin parissa kuitenkin yksi tuote, joka on saanut huomioni: Vitamin C Booster. Seerumi nimittäin sisältää jopa 25% stabiloitua C-vitamiinia, joka on eniten koko sarjan tuotteista. Samalla se on korkein pitoisuus stabiloitua C-vitamiinia, mihin olen itse koskaan ihonhoitotuotteita testatessani törmännyt. 

Oranssin värinsä beetakaroteenista saava koostumus on muutenkin mielenkiintoinen, sillä kahden erityisen tehokkaan C-vitamiinimuodon lisäksi se sisältää myös hyaluronihappoa, Novexpertin patentoimaa leväuutetta ja monia muita ihon elinvoimaa lisääviä raaka-aineita. Seerumi ansaitsisikin oman syväluotaavamman postauksen ominaisuuksistaan, sillä se todella tarttuu haasteeseen samean, väsähtäneen ja epätasaisen ihon kirkastamisessa. 

Mikäli siis kaipailet ihollesi erityisen tehokasta C-vitamiiniseerumia, suosittelen ehdottomasti testaamaan tämän! 









Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!