*mainoslinkit merkitty


Viime kuukausina blogissa on toistunut jokseenkin usein sanapari nimeltä hormonaalinen akne. Lopetin e-pillerien syömisen viime vuoden lokakuussa lähes 15 vuoden yhtäjaksoisen käytön jälkeen ja eihän siitä ongelmitta selvitty - ei lähellekään. Tämän 9 kuukauden aikana olenkin kokeillut jos jonkinmoisia tuotteita ja tehokuureja, joista osa on toiminut luvatusti ja toinen osa jättänyt haikailemaan luvattujen tuloksien perään. 

Vielä kuukausien jälkeenkin joudun rehellisesti toteamaan, että iho pukkaa edelleen näppylää ja leukalinja kukkii, mutta toivo on palannut taloon. Tiedän, että tulen jossain vaiheessa peittoamaan tämän taistelun, ja ensimerkit siitä ovat jo nähtävissä. Toki kuukautisten aikaan tilanne tuntuu aina hetkellisesti räjähtävän käsiin, mutta kokonaistilanne on jo parempi. Siihen vaikuttaa oleellisesti se, etten ole nyt testaillut uusia tuotteita viikottain, vaan hyvät tuotteet löydettyäni olen pyrkinyt käyttämään niitä yhtäjaksoisesti, kunnes ne loppuvat. Epätasapainossa olevalle iholle ei tee nimittäin hyvää tuotteiden jatkuva vaihtelu.




Novexpert - luonnollisuuteen ja tieteeseen pohjautuva sertifioitu ihonhoitosarja


Kun Novexpert vuonna 2016 saapui Suomeen, olin kuuntelemassa yhtenä sarjan perustajista tunnetun Cyrille Telignen luentoa siitä, miten Novexpert yhdistää tieteen ja luonnollisuuden. Tuolloin luonnonkosmetiikka oli Suomessa jo hitti, mutta tieteeseen pohjautuva luonnollinen sarja harvinaisempi ilmestys. Täysin säilöntäaineeton sarja on nimittäin paitsi 100% luonnollinen, myös ympäristöystävällinen, vegaaninen ja vieläpä Ecocert-serfifioitu. 

Vaikka kosmeseuttisen sarjan tehon luvataan olevan täydet 100%, ei Novexpertiä ole silti hinnalla pilattu. Minun silmissäni sarja on varsin edullinen, jos *tähtituotteena toimivan hyaluronihappoboosterin saa 49,90 eurolla - varsinkin, kun sen sisältö on verrattavissa jopa 20 hyaluronihappoinjektioon! Kosmeseuttisena sarjana Novexpertin erityisyys piileekin siinä, että bioaktiivisilla raaka-aineilla on lääkkeenomainen vaikutus sekä iholla että ihossa. Toki selvää on, että seerumin levittäminen iholle on silti eri asia kuin ruiskeiden ottaminen.




Novexpert Trio-Zinc Express Blemish Care - täsmähoito finneille ja epäpuhtauksille


Siinä missä sarjan Hyaluronihappo-linja keskittyy ihon kosteuttamiseen ja täyteläistämiseen, tarttuu Novexpertin Sinkki-linja epäpuhtauksiin. Se on rasvoittuvan, sekaihon ja epäpuhtauksista kärsivän valinta, eikä ainoastaan teini-ikäisille suunnattu, vaan myös meille aikuisille naisille, jotka satumme kärsimään joko ajoittaisista epäpuhtauksista tai vaikka hormonaalisesta aknesta. Sinkki-linja ennaltaehkäisee myös ikääntymisen merkkejä, joten se myös hoitaa ihoa eikä pelkästään raivaa epäpuhtauksia pois ja jätä tilalle kuivuuttaan kiristävää ihoa. 

Innostuin pari viikkoa sitten ostamaan Sinkki-linjasta muutamia tuotteita kokeiluun, joista tulen varmasti jakamaan kokemuksiani myös täällä blogin puolella. Ensimmäisenä haluan tarttua *Express Blemish Care -täsmähoitoon, sillä sen osalta iskin todelliseen kultasuoneen! Aiempi suosikkini on ollut Aster & Bayn luonnonmukainen Spot Remedy (postaus täällä), jota olenkin käyttänyt useamman pullollisen viimeisen puolentoista vuoden aikana. Nyt kuitenkin löytyi puolet halvempi vaihtoehto Novexpertiltä, joka toimii oikeasti YHDESSÄ PÄIVÄSSÄ! 

Myös aiempi suosikkini sattui olemaan roll-on, joten näppylöiden rullailu ei sinänsä ole uutta, mutta esiin nostamisen arvoinen seikka on se, että sinkkiä sisältävä aknehoito myös parantaa näppyjen väriä ja auttaa ehkäisemään tummien läiskien syntymistä. Tuote  pohjautuu 4-in-1 -kaavaan, eli se ei pelkästään kuivata näppylöitä vaan myös puhdistaa ne syvästi ja estää näppylöiden syntymistä iholle. *Trio-Zinc Express Blemish Care -puikko on 100% luonnollinen, sertifioitu, vegaaninen ja 24% luomuakin. 

Kun siis punoittava patti uhkaa nousta ihon pintaan, tätä sipaisemalla se joko nousee pintaan päivässä tai laskeutuu takaisin koloonsa. Tuote ei jätä minkäänlaista pintaa iholle, vaan kuivuu näkymättömäksi kalvoksi, joten sitä voi hyvin käyttää meikin allakin. Sopiva väli on käyttää tuotetta aamuin illoin ja tarpeen vaatiessa vielä kerran päivän aikana. Voin kertoa, että tätä tuotetta tulen satavarmasti ostamaan lisää, sillä tässä on yksi parhaista tuotteista ikinä, joka todellakin toimii!

Jos siis kaipaat SOS-tuotetta näppylöihin, suosittelen ehdottomasti testaamaan tätä!


Tuotteen löydät mm. seuraavista verkkokaupoista:



PS. Novexpertiltä löytyy myös paras tuote täyteläisempiin huuliin, joka pohjautuu hyaluronihappoon ja on turvallinen käyttää. Postaukseni tuotteesta voit lukea täältä


Onko sinulla vastaavaa luottotuotetta tai oletko kokeillut tätä?











1 kommentti:

  1. En ole testannut. Minulla tulee vieläkin ainakin yksi näppy kuukautisten aikaan ja ikää on jo se 45 vuotta. Tämä tuote voisi olla silloin hyväksi.
    Mukavaa tiistaita sinulle Mia!

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!