KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – HYVÄN OLON AITTA
Kauneuspiireissä hohkataan milloin mistäkin. Viime aikoina puheeksi on noussut Hollywood-julkkisten "salainen ase hoikkuuteen" eli rasvasolujen jäädytyshoito. Maailmalla hoito on kerännyt fanikuntaansa jo yli 10 vuoden ajan ja esimerkiksi Kardashianin klaanista Khloé on ylistänyt Coolsculpting-hoitoa avoimesti sekä kertonut turvautuvansa käsittelyyn aktiivisen elämäntavan ja tasapainoisen ruokavalion tukena. Nyt hoito on alkanut kasvattaa suosiotaan myös Suomessa elämäntapamuutoksen tukena.
Miten eroon vatsarasvasta?
Kun ikää tulee lisää, rasvaa tuppaa kummasti kertymään tietylle vartalon alueelle. Minulla tuo alue on ollut vatsan seutu.
Tietysti olen yrittänyt syödä terveellisesti, kiinnittää huomiota säännölliseen liikuntaan ja riittävän unen määrään. Mutta oman kokemuksen pohjalta voin kertoa, että nelikymppisenä vatsarasva on aika sitkeää. Siinä vaiheessa kun itseinho omaa kroppaansa kohtaan nousee ylivoimaiseksi juuri vatsamakkaroiden vuoksi (eikä lempeä, hyväksyvä itsepuhe enää auta), on mahdollisuus kokeilla jotain muutakin. Minulla tuo kokeilu tarkoitti suuntaamista Iittala Villageen ja siellä sijaitsevaan
Hyvän Olon Aittaan, joka on erikoistunut juuri vaativampiin laitehoitoihin. Vuorossa oli Cryo Lipolyysi – rasvasolun jäädytyshoito.
Cryo Lipolyysi vartalon laitehoito
Rasvasolun jäädyttäminen saattaa kuulostaa hurjalta hoidolta. Todellisuudessa Cryo Lipolyysi (kavereiden kesken "Cryolipo") ei kuitenkaan ole niin hurja miltä se kuulostaa – vaikka hurjia tuloksia se on monelle tuonutkin.
Cryo Lipolyysissä tuhotaan rasvasoluja kylmäkäsittelyn avulla. Jäädytyksen jälkeen elimistö poistaa ne luonnollisesti aineenvaihdunnan kautta. Kyse on siis laitehoidosta, jossa voi käydä vaikka lounastauon aikana, sillä voit palata normaaliin arkiaskareisiin välittömästi ilman mitään erityistä toipumisaikaa. Lisäksi hoito on maltillisen mittainen, sillä koko hoito kestää vain reilut puolisen tuntia.
Kokemuksia Cryo Lipolyysi vartalon laitehoidosta
CryoLipolla voidaan käsitellä häiritseviä rasvakertymiä kohdennetusti. Alueen voi valita jenkkakahvoista alavatsaan, alleihin tai vaikka kaksoisleukaan. Oma valintani oli vatsanseudulta erityisesti alavatsa, johon rasvaa oli päässyt kertymään enemmän kuin olisin halunnut.
Kokemusta itse hoidosta oli varsin jännä. Omaan aika korkean kipukynnyksen eikä tämäkään hoito sattunut. Kylmyys vaati kuitenkin alkuun aikamoista totuttelua.
Hoidon alussa laitteen kauha imaisee vatsamakkaran sisäänsä. Kylmyys tuntuu jäätävältä. Vähän kuin mätkähtäisi peilikirkkaalle jäälle vatsa paljaana. Huomaan, että alussa yritän kaikin keinoin keskittää mieleni ajattelemaan positiivisia ajatuksia. Hetkellisesti olo tuntuu jopa pahoinvoivalta.
Onneksi alkuvaihe kestää vain minuutin tai kaksi. Lämpötilaa nostetaan koko ajan ja kylmyys muuttuu siedettävämmäksi. Loppuaika meneekin loikoillessa pedissä samaan aikaan kun laite tekee taikojaan – eli jäädyttää rasvakertymiä.
Lopputulos? Vatsa toden totta näyttää pienentyneen. Mittanauha todistaa ettei kyse ole illuusiosta. Tulevana kesänä vedän jalkaan sortsit, joita pidin viimeksi pari vuotta sitten.
Hymyilen. Olen valmis kesään!
Lue lisää Hyvän Olon Aitan tarjoamista vartalon laitehoidoista täältä.
Varaa oma aikasi Hyvän Olon Aitasta tästä >>>
Lähetä kommentti
Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!