KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - TAIGA COSMETICS 


Ihonhoidosta voi tehdä helppoa ja rentouttavaa tai aikaavievää ja haastavaa. Ensimmäinen vaihtoehdoista on se, mihin luultavasti suurin osa meistä pyrkii - niin minäkin. Oli iholla haasteita tai ei, kaikkein sujuvammin ihonhoito sujuu silloin, kun on käytössä oikeat tuotteet. Se tarkoittaa sitä, että ne eivät ole ihoa ärsyttäviä tai herkistäviä, vaan sisältävät raaka-aineita, joista iho nauttii ja joita se pysyy hyödyntämään pysyäkseen hehkuvana ja hyvinvoivana.


Kotimainen Taiga Cosmetics tekee ihonhoidosta helppoa


Taiga Cosmeticsin Lempäälässä valmistuvat yksinkertaisen tyylikkäät mustat purkit verhoavat sisällön, joka tekee taatusti hyvää iholle. Väittämä perustuu paitsi luonnollisten raaka-aineiden tarkkaan syynäämiseen, myös siihen, että omassa käytössäni sarjan useampi tuote on onnistunut kiilaamaan kategoriansa kärkeen. Viime vuonna palkitsin Taigan Anti-Age-silmänympärysvoiteen vuoden parhaana ja lisäksi intoilin sarjan Pakuri-yövoiteesta, joka tuntui tekevän "taigoja" jo yhden yön jälkeen. Beauty Essence -kasvovettä olen puolestaan kuluttanut yhteensä jo neljä pullollista, mikä kertonee siitä, että ihan turhaan en tuotetta ylistä. 




Taiga Cosmetics tekee ihonhoidosta helppoa sillä, että se pyrkii pitämään ihonhoidon mahdollisimman yksinkertaisena. Vaikka kotimaisen luonnonkosmetiikkasarjan valikoima sisältää kolme erityyppistä ihonhoitolinjaa (herkän ihon, kaikille ihotyypeille sopivan ja anti-age-sarjan), on tuotteet suunniteltu siten, että omansa voi napata sieltä täältä ja yhdistellä tuotteita sen mukaan, mitä iho milloinkin tarvitsee. 

Jos esimerkiksi haluat kasvoveden olevan hajusteeton ja vaalit silmänympärysiholla herkän ihon tuoksuttomia tuotteita, Sensitive-linja on paras valinta. Esimerkiksi Beauty Essence -kasvovesi ei tuoksu juuri miltään, kuten ei myöskään Eye Cream Sensitive, joka on yhtä lailla hajusteeton. Kummatkin ovat silti todellisia tehotuotteita iholle, joiden vaikutuksia tarkkasilmäinen ei voi olla havaitsematta!


Taigan Puhdistusöljy sulattaa meikin ja kasvovesi viimeistelee ihonpuhdistuksen


Kesän alussa kerroin Taigan kolmesta ihonhoitotuotteesta, joista iho hyötyy läpi kesän. Kuudesta raaka-aineesta koostuva Puhdistusöljy on saanut runsaasti suitsutusta paitsi vaikuttajilta myös asiakkailta, sillä se ei petä meikinpoistossa - ei pitävimmänkään meikin kohdalla. Itse poistan öljyllä vaivatta jopa vedenkestävän ripsivärin, jota olen suosinut jo vuosia. 

Raaka-aineiden kohdalla on nostettava esille kotimainen koivunlehtiuute, jolla on ihohuokosia supistava vaikutus. Taigan Puhdistusöljy ei siis suinkaan ole vain kuivaihoisen käyttöön, vaan toimii erinomaisesti myös sekaiholla. Öljyn notkea koostumus muuttuu veden vaikutuksesta entistä kevyemmäksi ja maitomaiseksi. 




Manteli- ja auringonkukkaöljyn lisäksi raaka-aineiden joukosta löytyy myös risiiniöljy, jota moni käyttää sellaisenaan saadakseen pidemmät ja runsaammat ripset. Itsekin olen näin tehnyt ja todennut, että puhdas risiiniöljy oikeasti toimii tähän tarkoitukseen. Näin ollen Taigan Puhdistusöljykin ravitsee ripsiä silmämeikin poiston aikana.

Taigan Beauty Essence on puolestaan tuote, jota voisi kasvovetenä suositella ihan jokaiselle. Jos on tottunut tuoksuihin, voi hajusteettoman kasvoveden suihkiminen tuntua alkuun vähän "mitäänsanomattamalta", mutta odotapa muutama päivä ja katso ihoasi uudelleen. Itse vakuutuin tämän suihkutettavan kasvoveden vaikutuksista niin paljon, että voisin listata sen minä hetkenä hyvänsä kotimaisen luonnonkosmetiikan kasvovesien TOP-listalle. 




Raaka-aineissa ihoa hoivaa muun muassa kotimainen puolukkauute sekä PHA eli polyhydroksihappo, joka on happojen joukossa se lempein tapaus. Tämä tarkoittaa sitä, että se ei nipistele eikä kipristele iholla ikävästi, mutta kirkastaa kuitenkin ihoa päivä päivältä pitäen epäpuhtaudet loitolla. Syväkosteutusta ja silotusta puolestaan tarjoilee tuttu hyaluronihappo, jonka suosio ei ole laantumaan päin.


Taigan Pakurivoide on yövoiteiden eliittiä ja uudistaa ihoa näkyvästi 


Aikoinaan kun luennoin ihonhoidosta viikottain, painotin aina yövoiteen merkitystä enemmän kuin päivävoiteen. Miksi? Päivävoiteen ensisijainen tehtävä on suojata ja kosteuttaa ihoa. Periaatteessa jos käyttää kasvovettä tai seerumia, jonka päälle laittaa suojakertoimellisen meikkivoiteen, mineraalimeikkipohjan tai BB-voiteen, erillistä päivävoidetta ei välttämättä tarvitse, sillä myös meikki suojaa ihoa päivän aikana.

Yövoide sen sijaan on todellinen käänteentekijä, jos mielii ikääntyä lempeämmin tai ylipäätään ehkäistä ikääntymisen merkkejä. Kaikki perustuu siihen, että yöaikaan ihosolut uudistuvat tehokkaimmin. Kun päiväsaikaan iho keskittyy puolustautumaan ulkoisilta rasitteilta, yöaikaan se saa rauhassa korjata itseään kun sen kaikki energia ei mene toimiessa "kilpenä" ulkoisia hyökkäyksiä vastaan. Yöllä iho on myös vastaanottavaisempi tuotteille, mikä on entistä suurempi syy satsata hyvään yövoiteeseen, sillä se tehostaa ihon uusiutumista entisestään.




Taigan Pakurivoide oli viime vuoden paras yövoidelöytö. Juuri sopivasti kermaisen pehmeä voide levittyy iholle juuri siten kuin kaikkien yövoiteiden soisi levittyvän: unelmanpehmeästi. Se on täyteläinen, mutta samanaikaisesti silkkinen ja sopivan kuohkea. En tiedä mitä taikoja Lempäälässä on tehty tämän voiteen koostumuksen eteen, mutta minut se voitti välittömästi puolelleen jo puolitoista vuotta sitten, kun levitin voidetta ensi kertaa iholleni. 

Ainutlaatuisen voiteesta tekee sen sisältämä pakurikääpä, joka on ihonhoidossa todellinen supertehoaine. Pakurikäävän käyttö kosmetiikassa ei kuitenkaan ole vielä niin sanottuna valtavirtaa. Vaikka Suomesta löytyy muutamia "basic-tason" pakurivoiteita, ei markkinoilta löydy tiettävästi yhtä ainutta luonnonkosmetiikan sertifioitua pakurivoidetta, jonka Taigan pakurivoide on onnistunut ansaitsemaan. Jo se tekee voiteesta täysin uniikin.

Uniikki on myös omalla tavallaan voiteen tuoksu, joka muistuttaa mausteista lakritsia. Itsehän rakastan suolaista lakritsia (ja salmiakkia), joten Pakurivoide luikerteli juuri oikeasta kohtaa suosikkieni joukkoon. Täydellisen koostumuksen ja tuoksun lisäksi ei vaadittu muuta kuin tasaisemman sävyinen iho, jota Pakurivoiteella voi hyvillä mielin lähteä tavoittelemaan. Tämä voide on nimittäin varsin täydellinen pigmenttilaikuista tai aknearvista kärsivälle, sillä pakuri tasoittaa ihon sävyeroja ja lisäksi rauhoittaa punoitusta sekä hoitaa tulehtunutta ihoa.




Mikäli mielii käyttää samaa voidetta päivin öin, on Taigalla siihenkin ratkaisu, jolloin ihonhoidosta tulee entistä helpompaa. Sarjasta löytyy nimittäin jopa 3 erilaista 24h voidetta. Anti-age-linjan voide on Taigan bestseller ja 24h voiteista kiinteyttävin, mutta koska tässä postauksessa esille nostamani kasvovesi, silmänympärysvoide ja Pakurivoide ovat kaikki Sensitive-linjaa, halusin nostaa jonon jatkona esille juuri Sensitive-linjan 24h voiteen.

Sensitive 24h voide on muiden Herkän ihon linjan tuotteiden tapaan hajusteeton (lukuunottamatta Pakurivoidetta). Sen koostumus eroaa esimerkiksi Pakurivoiteesta siten, että se on selkeästi ohuempi, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Näin ollen se sopii loistavasti myös päiväkäyttöön meikin alle. 

Ohuen koostumuksen ei kuitenkaan kannata antaa hämätä, sillä Taigan erityisalaa tuntuu olevan nimenomaan voiteiden viimeisen päälle viilatut koostumukset. Tämäkin voide onnistuu olemaan tarpeeksi ohut päiväkäyttöön, mutta silti riittävän kosteuttava yöksi. Voiteen raaka-aineista löytyykin muun muassa skvalaania, jota voisi melkeinpä kuvailla "toiseksi ihoksi", sillä se muistuttaa hyvin paljon ihon omaa talia. Se ei tuki ihoa, joten se on ihanteellinen myös rasvaiselle ja epäpuhtauksista kärsivälle iholle. Voide on kerännyt erinomaisia arvioita myös muun muassa atooppisen ihon omaavilta.


Taigan tuotteet ovat luonnollisia, vegaanisia ja Suomessa valmistettuja


Lapin luonnon tehoaineita hyödyntävän Taigan tuotteet ovat kaikki luonnollisia, vegaanisia ja eettisesti Suomessa kehitettyjä ja valmistettuja. Tuotteilta löytyy arvostettu COSMOS Natural -sertifikaatti sekä Avainlippu-merkki. Pakkaukset on valmistettu kierrätyskelpoisesta materiaalista, ja lisäksi esimerkiksi voiteissa on kiitosta keräävä annostelumekanismi kivalla kierrekorkilla.

Lue lisää Taigasta aiemmista blogipostauksista tai Taigan omilta sivuilta, josta saat kaikki tuotteet ilman postikuluja yli 50 euron tilauksissa.


Taigan löydät myös seuraavista verkkokaupoista:


Jos kaipaat kotimaisia tuotteita, joissa piisaa tehoa ja toimivuutta, Taiga on ehdottomasti tutustumisen arvoinen!






Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!