KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - TAIGA COSMETICS 

Mainoslinkit merkitty*


Kevät on uusien tuulien aikaa. Vaikka lumesta ei olekaan vielä täysin päästy eroon, mieli alkaa olemaan jo vahvasti tulevassa keväässä. Alati lisääntyvä auringonvalo antaa sellaista voimaa ja virkeyttä, että se tehoaa jopa poikkeusolojen luomaa ajoittaista lannistumista vastaan. Iloa voi repiä monista asioista, ja itselleni ulkoilun ja joogan ohella sellaisia ovat olleet myös kosmetiikkapuolen uutuustuulet, jotka tällä kertaa puhaltavat kotimaisen Taiga Cosmeticsin suunnasta. 


Taiga Cosmetics - kotimaista luonnonkosmetiikkaa Lapin luonnon tehoaineista 


Monella meistä on jonkinlainen side luontoon ja erityisesti Lappiin. Vaikka Suomen luonnosta löytää kauniita paikkoja idästä, lännestä ja etelästä, on pohjoisessa jokin oma taikansa. Revontulet, yöttömät yöt ja karun luonnon kauneus ovat osa Lapin vetovoimaa, joka houkuttelee vuosi toisensa jälkeen vierailijoita ympäri maailmaa. Minulle Lappi on myös osa lapsuuden muistoja, sillä äitini on syntyjään Rovaniemeltä ja vietimme lapsuuden monet kesät Lapissa isovanhempieni luona, samalla muita sukulaisia nähden. Tunnen siis erityistä sidettä Lappiin, yhtä lailla kuin synnyinseudulleni Pohjanmaallekin.





Vaikka uutta luonnonkosmetiikkaa pukkaa markkinoille tätä nykyä ahkeraan tahtiin, pätee edelleen tuttu sanonta, jossa jyvät lopulta erottuvat akanoista. Taiga Cosmetics -luonnonkosmetiikkasarjan takana on useamman vuoden kehitystyö juurikin siksi, että kotimainen perheyritys Frescon Oy on halunnut tuoda markkinoille sarjan, jossa kohtaa niin luonnonmukaisuus, laatu, ekologisuus kuin eettisyys. Luonnollisia raaka-aineita löytää toki ympäri maailmaa, mutta miksi lähteä pidemmälle kuin Suomeen, jossa meillä on runsaasti iholle hyvää tekeviä kullanarvoisia raaka-aineita? Niinpä Taigan tarina alkoikin rakkaudesta Suomen Lappiin ja tuotteiden tehoaineet tulevat nimenomaan pohjoisen puista, marjoista ja kasveista.




Ensikosketus kotimaiseen Taigaan 


Aloitin Taigaan tutustumisen muutama viikko sitten innostunein mielin ja pienellä jännityksellä. Kuten lähes 8-vuotisen blogihistorian ja koko elämän jatkuneen kosmetiikkaintoilun pohjalta voi olettaa, olen testannut satoja eri purkkeja. Niinpä onkin täysin luonnollista, etten enää jokaisen purkin kohdalla hihku ja hyppele yhtä lailla ilosta ja onnesta. Kosmetiikka ja ihonhoito on minulle työni puolesta arkipäivää, mutta onneksi yhä iloa tuovaa puuhaa, joka palkitsee niin mielen kuin ihon.

Taigan valikoimaan olen perehtynyt muutama tuote kerrallaan. Makustellut (en kirjaimellisesti, vaikka tuotteet luonnon raaka-aineista koostuvatkin) ja antanut ihoni kertoa, mitä se niistä on mieltä. Tummat purkit ovat erottuneet muista luonnonkosmetiikkasarjoista designillaan, ja erityisesti voiteiden kohdalla haluan nostaa esille todella näppärän ja hygieenisen annostelumekanismin: voide nimittäin pumpataan kätevästi ulos korkkia painamalla. Lukitusmekanismi toimii kääntämällä korkkia sivusuuntaan. 

Itseltäni annostelumekanismi saakin suuren kiitoksen, sillä se tekee voiteesta hetkessä helppokäyttöisemmän ja hygieenisemmän. Voidetta tulee pumpattua juuri sopiva määrä, toisin kuin sipaisemalla nokare suoraan purkista sormenpäähän. Tuotepakkaukset ovat 100% kierrätettäviä luonnollisten ja biohajoavien raaka-aineiden lisäksi.




Taiga Chaga Night Cream Sensitive - pakuria hyödyntävä yövoide, joka lumosi käyttäjänsä


Taigalta löytyy kolme erilaista ihonhoitolinjaa, joissa on otettu huomioon niin normaali, herkkä kuin ikääntyväkin iho. Kaikille ihotyypeille suunnatun linjan tuotteet sopivat niin sekaiholle kuin pintakuivallekin iholle. Herkän ihon tuotteet on puolestaan rikastettu niillä raaka-aineilla, jotka hellivät erityisellä huomaavaisuudella juuri herkkää ihoa, samalla suojaten sitä tehokkaasti. Ikääntyvän ihon tuotteisiin on purkitettu entistä enemmän elinvoimaa, jota toki muutenkin löytyy Taigan tuotteista, sillä Lapin puut, marjat ja kasvit tunnetusti pursuavat ravinteita ja antioksidantteja. 

Ihastuin kasvovoiteiden kätevään annostelumekanismiin heti, mutta vieläkin iloisempi olin huomatessani, että myös sisältö on jotain todella erottuvaa. Tämä ei nimittäin ole lukuisia tuotteita testanneelle mikään selviö ja moni purkki ikävä kyllä hukkuu massaan testailujen lomassa. Ne eivät sitten blogissa päivänvaloa näekään.

Superantioksidanttina tunnettua pakuria hyödyntävä Taiga Chaga Night Cream on kohonnut testailujeni alkutaipaleella tuotteeksi, josta ennustan todellista hittiä. Se on nimittäin tiettävästi ainoa luonnonkosmetiikan sertifioitu kasvovoide, jonka teho perustuu nimenomaan pakuriin. Toinen erityinen raaka-aine on kuusenoksatyviuute, jolla on myös rauhoittava ja erityisen ravitseva vaikutus iholle. Jo pelkästään näiden kahden ansiosta voide on varsin spesiaali luonnonkosmetiikan markkinoilla, ja ilokseni voin sanoa, että sen huomaa myös iho. Sille on nimittäin syynsä, miksi pakuri on lumonnut tämän käyttäjän täysin! 




Pakurin hyödyt ihonhoidossa ja pakurivoiteen huikea teho


Pakurikääpää tituleerataan yhdeksi Suomen metsien huikeimmista yrteistä. Vaikka pakuria on käytetty sisäisesti jo pitkään luontaistuotteiden muodossa ja kansanlääkinnässä (sekä Suomessa sota-aikana kahvin korvikkeena), on sen todellinen potentiaali kosmetiikassa valjennut vasta hiljattain, jos ei lasketa Japania, jossa sitä on käytetty ihonhoidossa jo jonkin aikaa. Olenkin varsin innoissani siitä, että meillä Suomessa on onnistuttu kehittämään kasvoille laadukas pakurivoide, jolle on myönnetty arvostettu COSMOS Natural -sertifikaatti. Tuo sertifikaatti löytyy kaikilta Taigan tuotteilta ja on luonnonkosmetiikan yksi arvostetuimmista sertifikaateista, jonka saamiseksi tuotteen täytyy täyttää tiukat kriteerit raaka-aineiden, tuotannon, pakkausten, eettisyyden ja ympäristöystävällisyyden osalta.




Kosmetiikan raaka-aineena pakurin vahvuus on tulehdusta vähentävä ominaisuus yhdistettynä ihon poikkeukselliseen tehokkaaseen uudistamiseen. Jälkimmäisen ansiosta pakuri on loistava esimerkiksi pigmenttiläiskien vaalentamiseen ja värierojen tasoittamiseen, sillä se on ihoa korjaava, eheyttävä ja ihosolujen uudistumista nopeuttava. 

Itse olen huomannut Taigan pakurivoiteen ensivaikutukset jo lyhyessä ajassa, minkä vuoksi sen tässä postauksessa kärkituotteena nostankin esiin. Hormonaalisen aknen aikaansaamien arpien (kuva täällä) myötä ihoni on kärsinyt punaisista arpipilkuista. C-vitamiinilla olen saanut ihoani tasoitettua aika kivasti ja toki mikroneulaus on myös auttanut, mutta Taigan pakurivoide on myös osoittanut tehonsa yllättävän nopeasti! 

Pakuria käytetään monesti atooppisen ihottuman, psoriasiksen ja erilaisten hyönteisten puremien ja haavojen hoitoon, mutta sillä on myös punoitusta rauhoittava vaikutus. Tämä yhdistettynä ihon värivirheiden häivyttämiseen on aikamoista herkkua varmasti monen iholle, etenkin, jos koet, että ihosi kaipaa tehokasta uudistusta ja värivirheiden tasoitusta! Voide menee myös naamiona, mutta itse säästelen sitä iltaan, sillä rakastan tämän pehmeästi levittyvää koostumusta ja tuoksua, jossa on pieni pakurin (lakritsimaista muistuttava) häivähdys. Tuoksu on erittäin mieto ja unisex, mikä varmasti laajentaa voiteen käyttäjäkuntaa entisestään. Voide kuuluu vieläpä Sensitive -linjaan, joten herkkäihoistenkaan ei tarvitse sen kokeilua arastella!




Millainen sitten on Taiga-tuotteiden tuoksumaailma muuten? Se on raikas, mutta taigamaisella tavalla. Itseäni se muistuttaa hennosta kastepisarasta. Tuotteet eivät siis ole hedelmäisen makeita tai tyttömäisen kukkaisia, eivätkä myöskään ruohoisia tai metsäisiä. Ne sijoittuvat ihan omaan kategoriaansa: kastepisaraisen hento ja raikas unisex-tuoksu haluaa tehdä käyttökokemuksesta entistä paremman, mutta ei kuitenkaan varastaa huomiota teholta tai tuotteen muilta hyviltä ominaisuuksilta. Tuoksu ei siis ole pääosassa, vaan ehdottomasti sisältö, johon on vuosien kehitystyössä panostettu.

Taigasta tulet kuulemaan jatkossakin täällä blogin puolella, sillä sarjassa on hyvin monia tuotteita, jotka ansaitsevat varmasti tulla blogissa vinkatuiksi. Halusin kuitenkin aloittaa pakurivoiteesta, sillä siinä on voide, joka erottuu ja tekee "taigojaan" iholle! 


Nappaa huikea kotimainen pakurivoide käyttöösi seuraavien linkkien kautta:


Voiteen löydät myös Kauneushoitola Hillasta sekä Ruohonjuuresta. 

Taigan tuotteet on kehitetty ja valmistettu Suomessa, ja ne ovat vegaanisia ja eläinkokeettomia sekä Cosmos Natural -sertifioituja. Lisäksi pakkaukset ovat kierrätettäviä ja tuotteiden tuotanto ympäristöystävällistä. 


Joko sinä olet kuullut Taigasta? Miltä pakurivoide kuulostaa?







Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!