KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - TAIGA COSMETICS 


Kun viime talvena kuulin uudesta kotimaisesta luonnonkosmetiikkasarjasta nimeltä Taiga Cosmetics, oli se minulle vain yksi muiden joukossa. Testaan uusia sarjoja jatkuvasti, mikä ei tokikaan laske innostustani uutta kotimaista kosmetiikkaa kohtaan, mutta tekee realistiksi. Kaikki markkinoille ilmaantuvat uutuudet eivät voi olla staroja, tähtiä ja menestyjiä.


Taiga Cosmetics on kotimaisen luonnonkosmetiikan vuoden yllättäjä 2021


Lapin luonnon tehoaineita hyödyntävä Taiga Cosmetics luokittelee itsensä premium-luonnonkosmetiikaksi. Premium on sanana sellainen, että se asettuu hieman korkeammalle: palveluna se tarjoaa yleensä vähän enemmän kuin perinteinen taso, tuotteena siltä voi odottaa laadullisesti parempaa. Astetta parempi taso saavutetaan kosmetiikan kohdalla monesti raaka-aineilla, sillä pelkästään purkkien ulkonäköön panostaminen ei vie pitkälle. Taiga on tämän sisäistänyt, vaikka myös purkit ovat ilmatiiviitä ja täten "premiumia". 





Kuitenkin sen sijaan, että Taiga olisi lähtenyt kehittämään purkeistaan ulkoisesti koristeellisia ja luksusta henkiviä, on väriksi valikoitunut musta, jolla halutaan vahvistaa unisex-mielikuvaa. Taiga on kaikille, ei vain naisille ja naisellisille, vaan yhtä lailla miehille, myös karskeille ja miehekkäille. Mustaan purkkiin tarttuminen lienee osalle miehistä helpompaa kuin kullattuun tai ruusuiseen tuubiin kurottelu - vaikka sen ei pitäisi sitä ollakaan. Onhan meillä kaikilla iho, joka kaipaa huolenpitoa.


Taiga Cosmetics panostaa luonnollisiin raaka-aineisiin ja hyödyntää esimerkiksi pakuria


Taigan kohdalla tutustumiseni alkoi hiljalleen. Nappasin kolmesta eri tuotelinjasta (herkkä iho, kaikille ihotyypeille sopivat tuotteet, anti-age-tuotelinja) ripotellen käyttöön erilaisia tuotteita. Jo hyvin nopeasti huomasin, että mustiin pukeutuneista tuotteista paljastui käytössä aiempaan poikkeavaa: tuoksumaailma oli erilainen eivätkä raaka-aineetkaan olleet arpapelillä valittu. Kaiken lisäksi valikoimasta löytyi tuote, jollaista markkinoilla ei ennen ole nähty: sertifioitu Pakuri-yövoide




Pakuri-yövoide on vuoden paras yövoide 2021


Normaalisti julkaisen vuoden parhaat tuotteet blogissa vasta uuden vuoden kynnyksellä tai heti alkuvuodesta. Nyt en kuitenkaan malta olla toteamatta, että kotimaisen Taigan Pakuri-yövoiteelle on ilo ojentaa pokaali vuoden parhaasta yövoiteesta 2021. Ennustin voiteesta jo maaliskuussa hittiä, jolloin kerroin voiteen lumonneen minut täysin. Voin edelleen todeta, että lumous ei ole haihtunut. Tämä on tiettävästi ainoa luonnonkosmetiikan sertifioitu kasvovoide, jonka teho perustuu pakuriin ja pitkä sertifiointiprosessi on kannattanut: sillä mentiin maaliin

Pakurikääpää ei turhaan tituleerata yhdeksi Suomen metsien huikeimmista yrteistä. Luontaistuotteissa ja kansanlääkinnässä sen potentiaali on ollut tiedossa jo pitkään, mutta kosmetiikassa sen suosio on vasta aluillaan, vaikka Japani on tässäkin edellä ja hyödyntänyt sitä ihonhoidossa jo jonkin aikaa. 





Taigaa on kuitenkin kiittäminen siitä, että pakurin poikkeuksellisen tehokkaat ihoa uudistavat vaikutukset on nyt mahdollista hyödyntää myös kotimaisen (ja vieläpä sertifioidun) luonnonkosmetiikan muodossa. Pakuri on nimittäin loistava pigmenttiläiskien vaalentamiseen ja värierojen tasoittamiseen, mutta sen lisäksi se vähentää tulehdusta ja uudistaa ihosoluja nopeammin. Näin ollen se sopii sekä ikääntymisen merkkien häivyttämiseen, mutta myös esimerkiksi epäpuhtauksista kärsivälle iholle. 

Voinkin hymyssä suin todeta, että tämä miedon lakritsimaisen häivähdyksen omaava voide on sulavalla koostumuksellaan "todellista taigaa" iholle. Sensitive-linjaan kuuluvana se kutsuu lempeästi puoleensa myös herkkäihoisia, ja pakurin ansiosta on talvella erinomainen voide myös punoituksen rauhoittamiseen. Raaka-aineista löytyy pakurin lisäksi rauhoittavaa kuusenoksatyviuutetta, kaakaovoita, Frankincense-öljyä sekä C- ja E-vitamiineja. Voide on täysin kehitetty ja valmistettu Suomessa ja vieläpä vegaanisena, eläinkokeettomana, Cosmos Natural -sertifioituna ja kierrätyskelpoisella pakkauksella! Tässä välissä voi taputtaa.





Taiga Beauty Essence Sensitive - kotimaisten kasvovesien aatelistoa 


Sen lisäksi, että Pakuri-yövoide on onnistunut vakuuttamaan tämän intohimoisen kosmetiikan testaajan vaativan mielen, on Taigalla kaksi muutakin tuotetta, jotka nostan sarjan tämän hetkiseen TOP-kärkikolmikkoon. Toinen niistä on Taiga Beauty Essence Sensitive

Hajusteeton hoitovesi on Taigan kasvovesistä se, joka on suunnattu erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Hajusteettomana suihkeena se vaikutti itselleni alkuun täysin mitäänsanomattomalta tuotteelta, kunnes aloin huomaamaan sen vaikutukset ihossa. Sittemmin olen käyttänyt tätä kasvovettä jo neljä pullollista, mikä kertonee sen, että tässä on todellakin "sitä jotain".

Taiga Beauty Essense -hoitovesi on kätevässä suihkepullossa. Sen raaka-ainelista on lyhyehkö, mutta keskittyy tarjoamaan herkälle iholle sen, mitä se tarvitsee: puolukkauute ravitsee, hyaluronihappo pitää huolta ihon tehokosteutuksesta ja PHA eli polyhydroksihappo toimii lempeänä ihon uudistajana. PHA:ta on kiittäminen siitä, että myös oma pintakuiva-sekaihoni välttää tämän avulla turhat tukkeumat ja pysyy kirkkaampana. Siitä syystä rakastan tätä edullista pientä pulloa, joka tuntuu kerta toisensa jälkeen tekevän ihmeitä!

Kolmas hämmästyttäjä Taigan valikoimassa on silmänympärysvoide - tai oikeastaan voiteet. Niitä nimittäin löytyy kaksi. Kummastakin kirjoitin kattavan arvion blogiin elokuussa ja totean edelleen, että näistä ei tehoa puutu. Rohkaisenkin viimeistään nyt tutustumaan kotimaisen Taiga Cosmeticsin tuotevalikoimaan, sillä saatat yllättyä yhtä positiivisesti kuten minä. Kaikki eivät voi olla tähtiä, mutta Taiga on selvä stara! 

Taigan tuotteet on Suomessa kehitetty ja vastuullisesti valmistettu. Vegaanisen ja eläinkokeettoman luonnonkosmetiikkasarjan tuotteet ovat Cosmos Natural -sertifioituja ja tuotepakkaukset 100% kierrätettäviä. Raaka-aineet ovat luonnollisia ja biohajoavia.


Postauksen tuotteet löydät Taigan omasta verkkokaupasta, Stockmannilta sekä esim.

(*mainoslinkit)



Joko Taiga on sinulle tuttu?










Ei kommentteja

Jokainen kommentti ilahduttaa!