KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - BIODELLY 

Mainoslinkit merkitty* 

Tähän saakka kesä on ollut varsinainen elämän opintomatka. Olen joutunut karulla tavalla kohtaamaan sen, että kaikki ei aina ole miltä näyttää. Samalla olen kipuilujen keskellä yrittänyt opetella armollisuutta itseä kohtaan ja suunnata oman elämäni paattia karikoista kohti tyynempiä vesiä. 


"Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta"


Olen kirjoittanut blogissa paljon siitä kuuluisasta elämän oravanpyörästä, joka kaappaa helposti mukaansa. Olen myös myöntänyt kärsineeni uupumuksesta, joka tänä päivänä tuntuu olevan yleisempää kuin toivoisi. Havahdun itsekin edelleen säännöllisesti siihen, milloin on aika hidastaa ja ottaa aikaa itselleen. 

Yksi asia, joka on kaikunut sisimmässäni erityisesti viime päivät, on se, että "mikään ei muutu, jos mitään ei muuta". Jotkut muutokset on tehtävä alkuun jopa pakonomaisesti irvistellen, jos haluaa oikeasti päästä sellaisesta tilanteesta eteenpäin, joka tulee eteen yhä uudelleen tai jossa jumittaa jatkuvasti. Harva asia muuttuu itsekseen.



Toisaalta on myös rohkaisevaa huomata, että minkä tahansa asian elämässään haluaakin muuttuvan, voi sen eteen aina tehdä jotain. Elämään ei tarvitse tyytyä. Ohjakset voi ottaa aina omiin käsiinsä ja pyrkiä muuttamaan suuntaa, vaikka kaikkeen ei voikaan vaikuttaa. Mutta moneen asiaan voi - ja sillä pääsee hyvään alkuun.

Itse olen aloittanut hengähdyshetkien raivaamisen arkeen. Olen ymmärtänyt, että haluan ja tarvitsen enemmän omaa aikaa. Aikaa palautumiselle. Liian usein laitan työn kaiken muun edelle ja nipistän omasta hyvinvoinnistani. En halua elää niin, vaan haluan sen muuttuvan. Siksi olen luonut itselleni uusia rutiineita arkeen ja päättänyt vakaasti muuttaa päivien kulkua, mikä puolestaan muuttaa hiljalleen elämän suuntaa. Tällä tavoin muutokset ovat mahdollisia meille jokaiselle - myös sinulle. Voit aina ottaa uuden suunnan, vaikka jo tänään.


Kokemuksia JOIK Organic luonnonkosmetiikasta 


Virolainen *JOIK Organic on yksi niistä luonnonkosmetiikkasarjoista, johon olen halunnut tutustua paremmin jo pidempään. Ennen tätä tuotesukellusta omistin JOIKilta ainoastaan vuolaasti hehkutetun *BB-voiteen sekä *syväpuhdistavan Matcha-kasvonaamion, josta vinkkasin kattavassa "Kaikki kasvojen ihon kuorimisesta" -postauksessa. Nyt olen kuitenkin löytänyt sarjasta ainakin yhden todellisen timantin, jonka kävin muiden tuotteiden kanssa kuvaamassa luontopolun varrella (päivän hengähdyshetki). 




JOIK Organic Refreshing Facial Toner - virkistävä kasvovesi, joka herättää kasvot piparmintulla


Olin kuullut tästä kasvovedestä hurjan paljon hyvää. Siltikään en osannut odottaa - tai uskoa - että se olisi niin hyvä kuin lukemani arviot. Jollain tapaa kuulun niihin ihmisiin, jonka kosmetiikassa pitää aina päästä testaamaan tuote itse, ennen kuin uskon sen olevan kehujensa veroinen.

*JOIK Refreshing Facial Toner -kasvovesi on kuitenkin yhtään liiottelematta kasvovesien aatelistoa. Kasvovesien suurkuluttajana olen kokeillut satoja erilaisia kasvovesiä, koska sitä kuluu ihonhoitorutiineissani runsaasti ja olen vannonut kasvoveden nimeen ihonhoidossa jo vuosia. Tämä kehu ei siis tule helposti, mutta tälle kasvovedelle kyllä löytyisi paikka minun TOP-listaltani. Se saattaisi jopa päästä TOP5 parhaan joukkoon asti!

Biodellyn sivuilla kuvaillaan Refreshing Tonerin olevan kuin kasvoveden ja seerumin yhdistelmä - energiatippoja iholle. Sitä tämä kasvovesi oikeastaan onkin. Luomutyrniuutteella rikastettu raikastakin raikkaampi kasvovesi herättää ihon eloon niin aamuvarhaisella kuin päivän päätteeksi. Virkeyttämisestä kiitos kuuluu piparmintulle, jota JOIKin kasvovesi sisältää muun muassa Aloen ja greipin lisäksi. 

Koska koostumus on kaksifaasinen (pinnalla öljyä) tulee pulloa ravistaa huolella ennen käyttöä. Mutta ah, joka kerta kun tätä käytän, se tekee mitä lupaa ja iho näyttää niin kauniin kuulaalta! Suositus ihan kaikille ihotyypeille - myös sinulle, joka minun tapaan kärsit ajoittaisista epäpuhtauskausista.



JOIK Organic kasvosaippua sekaiholle ja rasvoittuvalle iholle


Kasvoveden lisäksi, innostuin yllättäen *JOIKin kasvosaippuasta. Kokeilin myös sarjasta toista puhdistustuotetta, mutta sen jätin suosiolla pois postauksesta, koska se ei sen ihmeemmin sykähdyttänyt. Pyrin aina valitsemaan blogiin ne kaikkein parhaimmat tuotteet, mikä selittää sen, miksi blogissani ei juuri ole vuosien aikana näkynyt tuotteiden "lyttäämistä". Jos jokin tuote ei kolahda, jätän sen usein sivuun kokonaan.

Normaalille, rasvoittuvalle ja sekaiholle suunnattu kasvosaippua sen sijaan onnistui erottumaan. Se ei ole kuten normaalisti käyttämäni kasvosaippuat, jotka ovat öljyisiä ja vaativat kaverikseen kaksoispuhdistuksen toisen osapuolen eli vaahtomaisen tai geelimäisen puhdistustuotteen. Tämä toimii hyvin yksinäänkin ja muuttuu iholla ihanan maitomaiseksi ja vaahtoavaksi. Koostumus on siis minusta kivan erilainen ja puhdistaa ihon todella hyvin! Silmämeikkiin kannattaa kuitenkin käyttää suosiolla toista tuotetta. Tätä suositellaan nimittäin välttämään silmänympärysalueella (testasin ja silmät alkavat turhaan punoittaa).

Jos sinulla on kuiva iho, JOIKin valikoimasta löytyy erikseen *kuivalle iholle kasvosaippua. Sitä en ole testannut, vaikka ylang-ylangin tuoksumaailma kieltämättä houkuttaa. Oma saippuani pitää kuitenkin vihreän saven, teepuun ja sitruunaruohon ansiosta epäpuhtaudet kurissa, joten tähän hätään se on parempi valinta. Uskallan siis suositella! 

--> Nappaa kasvosaippua itsellesi täältä





Kiinteyttävä vartaloöljy selluliitin hoitoon ja AHA-happonaamio


Löysin JOIKilta myös varteenotettavan selluliittiöljyn - tai kiinteyttävän öljyn, kuten virallinen nimi kuuluu. Tässä öljyssä on nimittäin yksi aineosa, joka vaikuttaa paitsi sen mielenkiintoiseen tuoksuun, myös erityiseen koostumukseen: kahvipapuöljy! 

*JOIK Anti-Cellulite Skin Toning Body Oil ei tarjoa ihmeratkaisuja selluliitin poistoon ja muhkuroiden häätämiseksi, mutta se auttaa parantamaan selluliitin ulkonäköä, sillä kahvipapuöljyn ansiosta tuote tehostaa aineenvaihduntaa, mikä tunnetusti vilkuttaa selluliitille heipat. Itse olen oppinut vuosien saatossa katsomaan omia muhkuroitani lempeämmin ja hyväksymään ne osaksi minua, mutta se ei toki poista sitä, ettenkö haluaisi kosteuttaa vartalon ihoa ja napakoittaa sitä tilaisuuden tullen. 

Tykästyin tämän hieman jopa mausteiseen tuoksuun, johon mäkikuisma, timjami ja hevoskastanja tuovat osansa. 100ml pullo on myös suihkepullo, joten tämä on kätevä käytössä - eikä hintakaan päätä huimaa. Jatkoon!




Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä vinkkaan JOIKin *AHA-happonaamiosta sekä kirkastavasta *Illuminating & Brightening AHA Face Toner -kasvovedestä. Viron vanhin luonnonkosmetiikkasarja JOIK nimittäin taitaa ilmiselvästi kasvovesien kehittämisen! Tämä kasvovesi on myös täyttä timanttia, joskin se on hieman erilainen kuin postauksen alussa esitelty *Refreshing Facial Toner -kasvovesi.

AHA Face Toner on hellästi kuoriva. Se on siis ihonsävyn tasoitusta kaipaavalle osuvampi valinta. Mustikan, sokeriruo'on, sokerivaahteran, appelsiinin ja sitruunan hedelmähappoja sisältämä kasvovesi nimittäin kirkastaa isolla k:lla, joten tähän satsatut pennoset eivät valu hukkaan.

JOIKin AHA Face Toner hyvä kasvovesi käytettäväksi esimerkiksi muutamana iltana viikossa tai kuuriluontoisesti vaikka aina iltaisin. Se sopii kaikille ihotyypeille, mutta jos iho on todella herkkä, kannattaa kasvovettä käyttää maltillisesti. En silti sanoisi tätä erityisen tymäkäksi, ja oma ihoni pitää tästä kovasti. Jos siis kaipaat kosteutuksen lisäksi kasvovedeltä uudistavaa ja kirkastavaa vaikutusta, *AHA Face Toner saattaa olla etsimäsi! 

Ikääntyvälle, väsähtäneelle ja samealle iholle suosittelen kaveriksi myös *AHA-happonaamiota, jolla saa kasvot hehkeäksi ennen tärkeää iltaa. Tästä tulen kertomaan Instagramin puolella vielä enemmän!

--> Tutustu JOIK Organicin koko valikoimaan *Biodellyssä täällä.


Joko JOIK on sinulle tuttu?








Ei kommentteja

Jokainen kommentti ilahduttaa!