Voisin maalata sinulle täydellisen kuvan menestyneestä yrittäjästä, joka tekee unelmatyötään. Joka herää aina kauniiseen auringonpaisteeseen, tekee energisoivan aamujoogan, syö terveellisesti, liikkuu aktiivisesti ja nukkuu ihanteellisen määrän palauttavaa yöunta. Paitsi että se olisi kaikki kiiltokuvaa. Sitä sosiaalisen median luomaa illuusiota, jota olisi helppo ylläpitää kertomalla vain onnistumisista ja asioista, jotka vahvistavat sitä. Mutta olisiko se aitoa? 


Some luo kiiltokuvia, kulisseja ja illuusioita


Elämä ei ole pelkkiä sateenkaaria, sen tietää jokainen. Lapsuudessani pidettiin tiukasti kiinni kulisseista, jotta ne eivät kaatuisi. Ehkä siksi tänä päivänä olen niin suuri aitouden kannattaja. Se ei tarkoita sitä, että maailmalle pitäisi huutaa kaikista ongelmista, mutta olen omalta osaltani halunnut tuoda Pintaa syvemmältä -osiossa esille aitoja tunteita, aitoja kokemuksia. Haluan jakaa vertaistukea, rohkaista jokaista olemaan aito oma itsensä ja muistuttaa vaikeiden asioiden äärellä, että kaikesta voi selvitä. Samalla haluan pala palalta repiä somen luomaa kiiltokuvaa, ravistella somekulisseja ja heiluttaa sitä lippua kädessäni, joka puhuu aitouden ja aidon elämän puolesta.

Sillä totuus on, että sosiaalisen median takana on aina oikea elämä, joka kätkee taakseen kaiken sen, mitä tavalliseen elämään ja arkeen kuuluu. Siihen ei vaikuta se, tekeekö unelmatyötä, onko unelmapuoliso tai unelmalapset. Minä olen tavallinen ihminen siinä missä sinäkin ja niin on myös se julkisuuden henkilö, jolla on sosiaalisessa mediassa 150 000 seuraajaa. Kuka tahansa meistä voi uupua, kokea riittämättömyyden tai ahdistuksen tunteita, itkeä itsensä iltaisin uneen, sairastua tai kuten tämän postaus kertoo: tulla petetyksi parisuhteessa



Petetyksi tuleminen parisuhteessa 


Tuntuu jokseenkin absurdilta kirjoittaa tätä postausta, sillä en ole koskaan aiemmin tullut petetyksi parisuhteessa, enkä varsinkaan yhtä häikäilemättömällä tavalla, kuten viimeisimmässä parisuhteessa, jossa toinen eli kaksoiselämää useiden kuukausien ajan käyttämällä tekosyinä niin lapsia, työtään kuin ystäviäänkin. 

Olen seurustellut yhteensä 13,5 vuotta elämästäni. Tuohon lukeutuu kolme pitkää parisuhdetta, joista yksi oli erityisen raskas ja jätti todella syvät jäljet. Rohkaistuin kirjoittamaan blogiin vaikeasta aiheesta vasta käsiteltyäni asiaa terapiassa ja karistettuani ne varjot, jotka jäivät ylleni tuon parisuhteen myötä. Sillä kuten riittämättömyyttä käsittelevässä postauksessa aikoinaan kirjoitin, olin tuon parisuhteen myötä lopulta vain haalea varjo itsestäni. Joku, jota en tuntenut enää itsekään. 

Onneksi löysin kuitenkin sen pirskahtelevan, hulluttelevan ja nauravaisen ihmisen uudelleen. Sen Mian, joka rakastaa elämää, uskoo ihmeisiin ja uskoo rakkauteen -  edelleen, kaikesta koetusta huolimatta. 


Mies, joka eli kaksoiselämää - minun tarinani petetyksi tulemisesta 


Olen aina halunnut uskoa ihmisissä hyvään ja ymmärtää. Usein mieleni pyrkii löytämään järjenvastaiseltakin vaikuttavalle käyttäytymiselle selityksen, joka puoltaisi ihmisen toimintaa ja selittäisi käyttäytymistä. Vaikka herkkyyteni ja empaattisuuteni ovatkin asioita, jotka tekevät minusta juuri minut, viimeisimmässä parisuhteessa liika empaattisuus luultavasti aiheutti sen, etten nähnyt tarpeeksi selväksi. 


Saamani tekstiviesti, kun mieheni vietti viikonlopun toisen naisen kanssa.



Ymmärsinhän minä. Liikaakin. 

Ne kaikki kerrat, kun sanoit olevasi töissä. Olin huolissani siitä, ettet rasittaisi itseäsi liikaa ja uupuisi täysin. Teithän raskasta työtä ja sen rinnalla pyöritit yritystä, jonka olit saanut menestyksekkäästi kasvamaan. Olin sinusta niin ylpeä - ja muistin sanoa sen usein. 

Ymmärsin, että työt menivät edelle, vaikka välillä mietin, miten niiden suhteen oli kuitenkin niin helppo joustaa kavereiden kanssa. Silloin aikaa järjestyi aina ja sait asiat tapahtumaan. Kun minä halusin järjestää sinulle jotain 40-vuotispäivänäsi, et halunnut juhlia. Kun kaverisi järjestivät risteilyn, työt oli helppo järjestää vapaaksi. Lähdit. 

Lapsiesi kohdalla en edes osannut kyseenalaistaa. Pidin heistä alusta alkaen. Ihailin sitä, että lapsillasi oli niin hyvä isä kuin sinä ja muistin myös sen kertoa sinulle. Kunnioitin sinua. Arvostin sinua. Rakastin sinua - niin syvästi, että halusin aina ymmärtää. 



Luulin, että kolmen vuoden aikana opin tuntemaan sinut. 

Kun kerroit, että sinua oli satutettu aiemmin, että sinun oli vaikea rakastaa - minä uskoin sen. Halusin aina uskoa sinua, vaikka oli hetkiä, joina intuitio nosti päätään ja olisi halunnut herätellä minua. Kertoa minulle, että kaikki ei ole kuten pitäisi olla.

Olin kuitenkin sokaistunut rakkaudesta. 



Kun valheiden verkko alkoi lopulta valjeta, repeytyi mielikuvani sinusta. Siitä miehestä, jonka ajattelin sinun olevan. Häntä ei enää ollut. Häntä ei ollut koskaan.

Päättynyt parisuhteemme muuttui mielikuvissani riutuneesta rakkaustarinasta maailman surkeimmaksi elokuvaksi, jonka juoneen olin haluamattani joutunut. Kaikki ne asiat, joita olit kolmen vuoden aikana minulle kertonut, menettivät merkityksensä, kun ymmärsin, että poikasi olikin syntymäpäivän äidillään ja sinä mökillä toisen naisen naisen kanssa.  Tai kuinka "kaverin kemut" olivatkin hotelliviikonloppu Savonlinnassa - toisen naisen kanssa.

Suurin järkytys taisi kuitenkin olla yhteinen juhannuksemme mökillä lasten ja ystäväpariskunnan kanssa, kun luulin viettäväni ihanaa perhejuhannusta parhaassa seurassa. Sinä viestittelit toiselle naiselle, kertoen olevasi sukulaistesi mökillä ja kaipaavasi häntä. 

Sinä hetkenä minä hymyilin tietämättäni vieressä. Sipaisin kättäsi ja kerroin, että rakastan sinua. 




Kyllä, minua siis petettiin. Mieheni tapaili kuukausia toista naista, joka oli yhtä autuaan tietämätön minusta kuin minä hänestä. Samaan aikaan mieheni myös yritti korjata suhdetta ex-vaimoonsa, ottaen kuvioon mukaan hetkellisesti myös neljännen naisen. Olen tietämättäni ollut keskellä Kauniita ja Rohkeita, luullen olevani ainoa ja erityinen. Onneksi kohtalo kuitenkin johdattaa elämään oikeat ihmiset oikealla hetkellä ja totuus valkenee aina lopulta jotain kautta. Siitä olen tuntenut suunnatonta kiitollisuutta.

Näkeekö tätä kaikkea tapahtunutta kuitenkaan minusta päällepäin, kun kävelee kadulla minua vastaan? Ei. Kukaan ei tiedä, jos ei minua tunne.

Ihan yhtä lailla kuin emme näe tai tiedä sitä, miten satunnainen vastaan tuleva koululainen joutuu joka päivä kiusaajien kynsiin koulussa. Tai sitä, miten yksinhuoltajaäiti tai -isä taistelee arjessa saadakseen ruokaa pöytään ja selvitäkseen taas seuraavaan viikkoon, kunnes pieni palkka seuraavan kerran kilahtaa tilille. 

Et näe sitä päällepäin, kenen läheinen on juuri sairastunut vakavasti - tai menehtynyt. 

Et näe, kuka kärsii suljettujen ovien takana perheväkivallasta, miettien, selviääkö enää seuraavaan päivään. 

Sosiaalisen median taakse kätkeytyy paljon. Sen takana on todellinen elämä.











2 kommenttia:

  1. Vaikeista asioista on itsellekin tervehdyttävää kirjoittaa. Kiitos kun jaoit tarinasi ❤

    VastaaPoista
  2. :( kylläpä jotkut ihmiset osaa olla suoranaisia sikoja. Olen pahoillani että sinun kohdallesi sattui tälläinen :/ mulla on kaikki pidemmät parisuhteet päättyneet pettämiseen. Viimeisin jätti kyllä syvät jäljet ja vie aikaa pystyä luottamaan uusissa suhteissa. On tosi kurjaa että jotkut ottaa oikeudekseen toimia miten haluaa, pettää eikä vaan lopettaa suhdetta jos ei voi uskollinen olla. Itse kuitenkin ajattelen niin että parempaa on luvassa ja kaikella on tarkoituksensa <3 ei siis tiedä mitä kulman takana odottaa tai kuka kävelee eteen :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa!