KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - FAMO 


Kun minulta kysytään parasta palashampoota, vastaukseni on jo useamman vuoden ajan ollut sama: FAMO. Tuo suloinen pieni pöllö, joka vaahtoutuu jokaisen hiustenpesuhetken aikana kuin unelma. FAMO on se shampoopala, joka jättää hiukset pehmeiksi, kiiltäviksi ja takuttomiksi - ilman pienintäkään tahmaavuuden tunnetta.


FAMO - palashampoiden parasta antia 


Elämä ei aina suju mallikkaasti, ei myöskään kosmetiikkakokeilujen kohdalla. Kun ensimmäisen kerran kokeilin palashampoita, en ollut vakuuttunut, en lähimainkaan. Muistan ajatelleeni, etten ikipäivänä siirtyisi palashampoiden leiriin, ellei tulisi hetkeä, jona olisi pakko. Vahva mielikuvani palashampoiden antamista liiskaantuneista ja tahmaisista hiuksista oli painajainen, jonka halusin jatkossakin välttää. 

Vaikka seuraava lause saattaakin kuulostaa kliseeltä, on minun silti sanottava se: Kun kokeilin FAMOa, se muutti mieleni. Tavallaan tuntui jopa absurdilta yhtäkkiä olla sitä mieltä, että palashampoilla saikin yhtä upeat hiukset. Olinhan aiemmin joutunut pahasti pettymään ja nyrpistellyt palashampoille nenääni, todeten, etteivät ne oikein ole minun juttuni.




Yllättävän monella on (tai on ollut) se mielikuva, josta itsekin pidin pitkään palashampoiden kohdalla kiinni: palashampoilla ei voi saada yhtä kiiltäviä tai sileitä hiuksia kuin tavallisilla nestemäisillä shampoilla. Ne eivät vaahtoudu, vaan jättävät hiukset tahmeiksi ja kiillottomiksi. 

FAMOn kanssa painajaiset lättätukasta voi kuitenkin työntää tyystin mielestään pois, sillä jopa minä paksuilla, pitkillä ja luonnontaipuisilla hiuksilla voin sanoa, että pidän hiuksistani yhtä lailla FAMO-palashampoolla pesun jälkeen. Palat antavat jopa paremman lopputuloksen verrattuna osaan nestemäisistä shampoista! Etenkin uutuus Hanipöö shampoopala, joka on viimeisin lisäys FAMO-perheeseen. 




FAMO Hanipöö shampoopala antaa hiuksille uskomattoman kiillon


Hanipöötä kuvaillaan erittäin silottavaksi ja kosteuttavaksi shampoopalaksi. Se on kumpaakin, mutta myös paljon muuta. Sen erityisyys on nimittäin sen sisältämä sarviapila, joka tunnetaan hiustenlähtöä ehkäisevistä vaikutuksistaan. Sarviapilaa hyödynnetään usein hiustenkasvua boostaavissa tuotteissa, sillä se aktivoi hiusten luonnollista tervettä kasvua ja tekee hyvää päänahalle stimuloiden verenkiertoa ja raviten karvatuppia.  

Parasta Hanipöössä on kuitenkin sen hiuksille antama uskomaton kiilto: kun pesun jälkeisenä aamuna katsoin peilistä hiuksiani, hieman jopa järkytyin siitä, miten kiiltävät hiukseni yhtäkkiä olivatkaan. Ne näyttivät siltä kuin juuri hiusten värjäyksen jälkeen, värin ollessa parhaimmillaan. Kiillon lisäksi Hanipöö myös tarjoaa lupaamansa sileyden ja kosteutuksen - ja sen vaahtoavuus on huippuluokkaa!





Shampoopalojen pioneerinä tunnettu FAMO ei siis pettänyt tälläkään kertaa. Itse asiassa koen, että Hanipöö saattaa olla hiuksilleni jopa paras vaihtoehto FAMOn palashampoista juuri sen aikaansaaman kiillon ja sileyden ansiosta. Tuoksu Hanipöössä on sarviapilan vuoksi selkeästi yrttinen, mutta omaan nenääni ei kuitenkaan liian vahva, vaikka migreeniherkkä tuoksujen osalta olenkin. Shampoopala toimitetaan pienessä söpössä pussukassa ja yhtä lailla kuin muutkin FAMO-palat, on Hanipöö vegaaninen ja biohajoava.

Jos siis olet joutunut aiemmin pettymään palashampoisiin, suosittelen lämmöllä antamaan FAMOlle mahdollisuuden kääntää pääsi, kuten minulle aikoinaan kävi. Uutuus Hanipöö on loistava tulokas etenkin pitkille ja helposti pörrööntyville hiuksille, jotka kaipaavat siloisuutta ja kiiltoa - ilmavuudesta tinkimättä!


Oman FAMO-shampoopalasi voit tilata esim. *House of Organicilta tai Ekokuusta.



Millaisia kokemuksia sinulla on palashampoista? Entä FAMOsta?






Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!