KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - ECO MINERALS 


Sanotaan, että löytäessään jotain tarpeeksi hyvää, haluaa siitä pitää visusti kiinni. Allekirjoitan tämän myös kosmetiikan suhteen. Etenkin meikkipohja on monelle sellainen, että sopivan löytyessä ei lähdetä enää hevillä muuhun vaihtamaan. Miksi pitäisi, jos käytössä on jo täydellinen tapaus, joka sulautuu omaan ihoon kuin unelma ja saa lähes poikkeuksetta ihon näyttämään aina hyvältä?



Millainen on täydellinen meikkipohja?


Vielä ennen e-pillerien lopetuksen jälkeistä hormonaalista aknea olin se, jolle sopivan meikkipohjan löytäminen oli suhteellisen helppoa. Ihoni oli jotakuinkin normaali, mitä nyt t-alueelta rasvoittui toisinaan. Peittävyyttä en olisi juuri tarvinnut, ja monesti saatoinkin tarttua kevyeen kuulaan pohjaan antavaan BB-voiteeseen ja antaa ihon oman luonnollisen kauneuden heijastaa läpi. Täydellinen meikkipohja oli siis helppo saalis, olihan iho itsessään jo niin hyväkuntoinen ja meikkipohja oli vain korostamassa sitä. 

Mutta sitten iski hormonaalinen akne, joka vei kaiken kauneuden mennessään - tai näin minä ajattelin. Tunsin oloni usein ahdistuneeksi ja jopa vastenmieliseksi. Elo pahimman aknen aikaan oli tuskaista. Elämässä on toki isompiakin ongelmia, mutta pahan aknen kokenut tietää varmasti mitä tarkoitan. Pahimmillaan akne voi saada otteen elämästä ja rajoittaa jopa ihmiskontakteja. Myönnän, että minulla kävi joinain hetkinä niin, kun jäin kotiin, koska en halunnut näyttäytyä julkisilla paikoilla naamani kanssa.




Nyt e-pillerin lopetuksesta on kulunut 1 vuosi ja 3 kuukautta. Ihoni on palautunut lähestulkoon "normaaliksi", joskin leukalinjaan edelleen pukkaa pattia säännöllisesti. Saan kuitenkin tänä päivänä olla onnellinen siitä, että suurin taistelu hormonaalisen aknen kanssa on takanapäin. Tällä hetkellä keskityn ainoastaan tasoittamaan ihon satunnaisia aknearpia erilaisilla kirkastavilla ihonhoitotuotteilla.


Täydellinen meikkipohja saa ihon näyttämään luonnollisesti kauniilta


Vastaus siihen, millainen on täydellinen meikkipohja, on minulle yksinkertainen: Täydellinen meikkipohja saa ihon näyttämään luonnollisesti kauniilta. Se häivyttää ihon sävyeroja, piilottaa pienet virheet, mutta antaa kuitenkin ihon hengittää ja jättää luonnollisen pinnan. Paksu pakkeli harvoin kaunistaa ketään, ellei sitten satu olemaan televisiossa. Siellä armoton valaistus vaatii jotain vahvempaa, mutta normaalissa elämässä ei tarvitse tavoitella samaa. 

Kun vuoden 2019 lopulla toin ensi kertaa blogissa esille Eco Minerals -mineraalimeikkisarjan, sai sarjan meikkipohja minulta "the best" leiman. Voisi ihan hyvin olla, että tätä nykyä olisin jo löytänyt paremman meikkipohjan ja nyt iloitsisin jostain toisesta tuotteesta enemmän, mutta tiedättekö, en ole. Olen tänä aikana käyttänyt useamman kappaleen Eco Mineralsin mineraalimeikkipurkkia tyhjilleen ja aina päätynyt hankkimaan lisää. Vain, koska se on yksinkertaisesti paras. Se saa minun ihoni näyttämään siltä kuin hormonaalista aknea ei olisi koskaan ollutkaan. Iho on tasainen, kuulas, kaunis ja vaikka täydellisyyttä ei saisi tavoitellakaan, välillä se tuntuu jopa olevan lähellä sitä!




Eco Minerals mineraalimeikkipohja peittää ihon virheet, mutta antaa ihon hengittää


Eco Minerals on kuin löytämistään odottanut jalokivi. Vaikka se ei vielä Suomessa ole kivunnut tunnetuimpien ja tutuimpien mineraalimeikkisarjojen kanssa samalle korokkeelle, on se kotimaassaan Australiassa suosituimpia ja hypetetyimpiä sarjoja. Viime aikoina olen myös seurannut iloisena sivusta, kuinka huikean hyvän vastaanoton Eco Minerals on saanut muiden bloggaajien testissä. Ennustakin, että lähivuosina sarja tulee kirimään korkeammalle myös Suomessa.

Kun käsittelin mineraalimeikkejä kattavammin aiemmassa postauksessa, luettelin pitkän litannian muita mineraalimeikkisarjoja, joita olen aiemmin testannut. Myönsinkin, että vaikka moni pohjista vaikuttaisi alkuun hyvältä, saattaa parin tunnin jälkeen tilanne olla toinen, kun pohja on jo alkanut rakoilemaan ja iho muuttunut kiiltäväksi ja jopa nuhjuiseksi. Mineraalimeikkien kestävyydessä on siis hurjia eroja yhtä lailla kuin pohjan peittävyydessäkin. 

Ilokseni voin kuitenkin sanoa, että juuri kestävyyden ja peittävyyden vuoksi Eco Minerals on minulle ykkönen: se peittää järjettömän hyvin - mutta kasaantumatta kakkumaiseksi - ja samalla kuitenkin kestää aamusta iltaan kauniina, jopa hikoilun! Itselleni tärkeää on myös se, että vaikka ihon epätasaisuus ja pienet virheet peittyvätkin, pohja antaa silti ihon hengittää, eikä tuki ihohuokosia. 




Eco Minerals mineraalimeikkipohja: Perfection vai Flawless?


Vegaaninen, 100% puhdas ja ihoystävällinen Eco Minerals tarjoaa kahta erilaista mineraalimeikkipohjaa: Perfection ja Flawless. Perfection on pohjista se, jota suositellaan kuivemmalle ja aikuiselle iholle. Se jättää ihon hippasen verran kuultavammaksi kuin Flawless, mutta peittää kuitenkin täydellisesti eikä kasaannu juonteisiin. Siksi se on 50+ aikuiselle ihollekin loistovalinta. Se ei siis käyttäydy kuten esimerkiksi kivipuuteri, joka korostaisi kuivalla iholla kuivia kohtia entisestään - päinvastoin: Perfection jopa häivyttää juonteita! 

Flawless on pohjista se, jota itse olen käyttänyt viime kuukaudet, vaikka alun alkaen 2019 lähdinkin liikkeelle Perfection-pohjasta. Rasvaiselle, sekaiholle ja normaalille iholle suunnattu Flawless on ollut iholleni täydellinen (pakko käyttää tätä sanaa jälleen). En hirveästi huomaa pohjissa eroja, muuta kuin ehkä sen, että Flawless on ehkä hiukan vähemmän kuultavampi, mutta silti sekin jättää iholle pienen luonnollisen kuulauden, peitettyään ensin kaikki virheet. Minulla on Flawless -pohjasta käytössä sävy Nude Beige. Kaikissa tämän postauksen meikkikuvissa olen käyttänyt kyseistä pohjaa.




Eco Minerals poskipuna ja luomivärit ilahduttavat pigmenttisyydellään


Vaikka jo marraskuussa 2019 tutustuin myös poskipunaan ja pariin luomiväriin, myönnän, että ne ovat jääneet käytössäni aika vähälle - kunnes valikoimaan pyyhälsi Hibiscus. Pieni purkki on alunperin tarkoitettu luomiväriksi, mutta silti se on kuin luotu poskille! Kun julkaisin tämän aiemman postauksen muutama päivä sitten, jossa pääosassa olivat korvakorut, sain heti Instagramin kautta muutamia kyselyitä, mitä poskipunaa olen käyttänyt. Vastaus on: Eco Mineralsin Hibicus, joka oli rakkautta ensikokeilulla! 

Koska poskipuna on erittäin pigmenttinen, riittää sitä ihan pieni nokare kerrallaan. Näin ollen purkki kestää iät ajat ja sen hintakin on vain 18 euroa. Myönnän, että purkki kiri minulla heti poskipunien kärkeen ja tulee varmasti raivaamaan tiensä TOP -listauksessa parhaiden poskipunien joukkoon. Se sopii niin lämpimän kuin kylmänkin sävyiseen silmämeikkiin yhdistettäväksi ja näen sen myös täydellisenä poskipunana häämeikkiin - kesä, tule jo! 


Eco Minerals luomivärisävyt Snow White, Sunset Rose, Middle Earth, Indian Summer.



Eco Mineralsin luomivärivalikoima on muutenkin laajentunut sitten viime testailujeni. Valkea Snow White kirkastaa kauniisti katsetta, kun sitä sipaisee silmien sisänurkkiin. Hempeästi hohtava vaaleanpunainen Sunset Rose on myös todella kaunis luomilla ihan yksinäänkin. Olen itse asiassa sitä käyttänyt pääasiassa postauksen kuvissa olevaan silmämeikkiin koko luomelle, ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, lämpimän pronssinen Indian Summer on ollut vain tuomassa hieman varjostusta silmien ulkonurkissa, jotta katse saisi sopivasti intensiivisyyttä eivätkä luomet näyttäisi niin raskailta. Jokainen luomiväri riemastuttaa pigmenttisyydellään, joka tekee luomiväreistä helppoja ja kestäviä käytössä!




Aito mineraalimeikki sopii myös ongelmaiholle


Aitoa mineraalimeikkiä on siitä ilo suositella, että se on aidosti hyvä valinta myös ongelmaiholle, kuten aknestakin kärsivälle. Ei nimittäin ole sattumaa, että moni ihotautilääkärikin suosittelee juuri mineraalipohjia iho-ongelmien kanssa kamppaileville. Jos kyse on aidosta ja laadukkaasta mineraalimeikistä, mineraalipohjaiset aineosat monessa tapauksessa jopa edesauttavat aknen parantumista. Aitoa mineraalimeikkiä ei siis tarvitse vältellä, koska se antaa aina ihon hengittää eikä tuki ihohuokosia. Tärkeintä onkin varmistua mineraalimeikin aitoudesta, mitä toin esille aiemmassa postauksessa. Eco Minerals on onneksi sellainen.

Jos siis etsit laadukasta ja 100% luonnollista mineraalimeikkisarjaa, joka on hinta-laatusuhteeltaan loistava sekä vegaaninen, eläinkokeeton ja ympäristöystävällinen, on minulla ilo suositella Eco Mineralsia. Suomalaisesta verkkokaupasta saat tuotteita tilattua kätevästi kotiin, sillä kaikki toimitukset tulevat kirjepostina vain 2,50 euron toimituskuluilla ja yli 50 euron tilaukset ilman postikuluja. Tuotteisiin voi tutustua myös L-Beauty Kauneushoitolassa sekä muiden jälleenmyyjien kautta.


Kannattaa laittaa viimeistään nyt myös Instagram-tilini seurantaan, sillä tuloillaan on myös arvonta, jossa palkintona on Eco Minerals -meikkejä!


Käytättekö te mineraalimeikkejä? Onko Eco Minerals millään tapaa tuttu?









2 kommenttia:

  1. Kokeilin jauhemaista mineraalimeikkivoidetta ja ihoni alkoi kiiltelemään hurjasti! Tavallinen meikkivoide ei aiheuta yhtä runsasta rasvoittumista. Toki, tästä kokeilusta on jo aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa muistaa, että mineraalimeikkipohjissakin on suuria eroja. Toiset kiiltelevät iholla enemmän, toiset vähemmän - saman olen huomannut itsekin kokeillessani monia eri merkkejä :) Näistä tuo Flawless on sellainen, jota suosittelisin sinulle, jos kaipaat mattapintaisempaa lopputulosta.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa!