KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - FILLERINA 


Yksi tämän vuoden parhaista löydöistä on ollut Fillerina. Apteekeissa myytävä brändi oli ennen itselleni ainoastaan nimeltä tuttu, mutta oli kiinnostanut jo pitkään erityisesti huulten täyteläistämiseen liittyvien tuotteidensa vuoksi. Heti alkuun onkin sanottava, että Fillerina on saanut minut lopullisesti unohtamaan ajatukset huulten täytöstä, sillä sarjassa on todella toimivat tuotteet, joilla saa täyteläisyyttä huuliin - ilman pistoksia! 


Fillerina - täyteläisyyttä huulille ilman pistoshoitoja


Aloitin Fillerina-tuotteiden käytön helmikuussa, jolloin kerroin ensivaikutelmia blogissa. Tuolloin otin käyttööni Fillerinan 932 Lips & Mouth geelin, jonka lisäily on helppoa ja sujuvaa roll-on-applikaattorin avulla. Samalla huulet saavat hierontaa ja 9 eri hyaluronihappoa sisältävä geeli imeytyy huuliin ja huultenympärysiholle entistä paremmin. 




Fillerina 932 Lips & Mouth on paras tuote huulten täyteläistämiseen


Fillerinan 932 Lips & Mouth on dermokosmeettinen geeli, joka on koostumukseltaan täysin ainutlaatuinen muihin markkinoilla oleviin tuotteisiin verrattuna: se sisältää nimittäin 9 erikokoisen hyaluronihapon lisäksi 3 kollageenimolekyyliä ja 2 elastiinimolekyyliä, jotka yhdessä antavat huulille volyymia ja täyteläisyyttä. Tuote on loistava erityisesti ikääntyvälle iholle, sillä se silottaa myös huulten ympärillä olevia juonteita ja korostaa huulirajoja. 

Yhtä lailla voit kuitenkin käyttää tuotetta, jos kaipailet huuliisi lisää volyymia, vaikka sinulla ei huulten ympärillä vielä näkyviä juonteita olisikaan. Kaikkia Fillerina-tuotteita on nimittäin saatavilla eri vahvuuksina. Suomessa Fillerina 932 Lips & Mouth -tuotetta saa kahdessa eri asteessa: Grade 3 Plus sekä Grade 4 Plus. Voit valita asteen sen mukaan, kuinka paljon täyteläisyyttä huuliisi kaipaat tai kuinka syviä uurteita huuliesi ympärillä jo on. Itse olen käyttänyt kumpaakin astetta. 





Miten Fillerina-tuotteita käytetään? 


Tärkein seikka tuotteita käyttäessä on muistaa juoda tarpeeksi vettä. Tämä siksi, että tuotteiden vaikutus perustuu useaan eri hyaluronihapon muotoon ja hyaluronihappo tunnetusti sitoo itseensä moninkertaisen määrän vettä. Juuri siksi sillä on iholle täyteläistävä vaikutus. Jos siis veden juonnin unohtaa, jäävät tulokset selvästi vähäisemmiksi.

Tuotteita ei voi oikeastaan muuten valita väärin (tai liian tuhtina annoksina). Vaikka käyttäisit vahvinta tasoa, et missään nimessä herää yhtenä aamuna siihen, että huulesi olisivat turvonneen ja selkeästi "täytetyn" oloiset. Vaikutus saavutetaan pitkäaikaisella käytöllä. 





Itse olen keskittynyt erityisesti ylähuulen nostattamiseen ja täyteläistämiseen. Huuleni eivät ole erityisen ohuet ja olen niihin muuten tyytyväinen, mutta ylähuuleen olen kaivannut enemmän täyteläisyyttä ja juurikin sitä pientä nostetta. Siksi olen hieronut 932 Lips & Mouth -geeliä rollerilla erityisesti ylähuuleen. Vaikka huomasin tuotteen vaikutuksen jo ensimmäisten päivien aikana (helmikuussa), se ei tokikaan ole pysyvä, mikäli tuotteen jättää kaappiin parin kokeilun jälkeen. Siksi olen käyttänyt Fillerinaa nyt viimeisen puolen vuoden ajan siten, että olen välillä pitänyt muutaman viikon taukoja ja sitten taas jatkanut tuotteen käyttöä. Se on kannattanut!

932 Lips & Mouth -geelin kohdalla suositellaan nimenomaan kuuriluontoista käyttöä kuukauden kuureina. Kun geeliä hierotaan huulille, suositellaan myös odottamaan pari minuuttia ennen kuin päälle levitään huulipunaa tai huulikiiltoa. Näin vaikuttavat aineosat ehtivät imeytyä ihoon. Tuotetta kannattaa myös käyttää päivittäin vähintään aamuin illoin.




Fillerina Eye & Lip Cream huulille ja silmänalusten juonteisiin


Toukokuussa otin käyttööni myös Fillerinan Eye & Lip Creamin (lue blogijuttu täältä). Tuolloin vinkkasin myös Eyes & Eyelids -geelistä, jolla saa liftausta silmäluomille. Vaikka 932 Lips & Mouth -geeli on edelleen suosikkini, olen käyttänyt Eye & Lip Creamia silmänalusille ja etenkin huulille. Se on hyvä kombo 932 Lips & Mouth -geelin kanssa. Kyseistä tuotetta löytyy niin ikään eri vahvuuksilla, joista kaikki vahvuudet löytää esim. Olo Apteekista:



Beauty Highlights x Fillerina -yhteistyökampanjan myötä saat alennuskoodilla beautyxfillerina jopa -20% kaikista Fillerina-tuotteista 31.8.2021 saakka. Alennus lasketaan normaalihinnasta ja koskee yhtä tilausta. 




Neulaton täyteainehoito kotikäyttöön, joka oikeasti toimii!


Tällä hetkellä teen tuttavuutta Fillerinan täyteainehoidon kanssa. Kyseessä on - uskomatonta kyllä - täysin neulaton dermokosmeettinen täyteainehoito kotikäyttöön, joka on tarkoitettu 14 päiväksi. Hoito perustuu kuuteen erikokoiseen hyaluronihappoon, jotka täyttävät juonteita haluamillasi alueilla. Voit siis käyttää tuotetta otsaryppyihin, nasolabiaalijuonteisiin (nenän pielistä suun reunoihin), kaulaan tai huulille ja huultenympäryksille. Hoito soveltuu myös poskipäille ja silmänalusille.

Kuten muissakin Fillerinan tuotteissa, myös tämän neulattoman täyteainehoidon todellinen teho pohjautuu transdermiseen teknologiaan, joka mahdollistaa tuotteen suuren hyaluronihappomäärän imeytymisen syvälle ihokudokseen (ex vivo-testattu). Ja koska hyaluronihappo läpäisee ihokerroksen, tuo se toivottua täyteläisyyttä sinne, missä sitä kaivataan.






Valitsin omaan käyttööni kaikkein miedoimman asteen eli grade 1, joka soveltuu parhaiten nuoremmalle iholle (joka tässä tapauksessa lähenee 35 ikävuotta). Olinkin suorastaan järkyttynyt, kun testasin tuotetta ensimmäistä kertaa. 

Ruiskeelta näyttävään tarkkuusapplikaattoriin mahtuu 1 ml geelitäyteainetta. Kerta-annokseksi suositellaan 2 ml geeliä. Huultenympärysalue ja huulet tuntuivat ensimmäisellä kerralla lähestulkoon uivan geelissä, joten pursotin loput nasolabiaalijuonteisiin ja silmien alle. Järkytys olikin suuri, kun 10 minuutissa koko määrä hyaluronihappoa oli imeytynyt ihoon ja iho tuntui heti huomattavasti napakammalta. Tältäkö oikeat täyteainehoidot tuntuisivat?





Beauty Highlights x Fillerina - hyödynnä 20% alennuskoodi Fillerina-tuotteisiin!


Olen iloinen voidessani kertoa, että elokuussa käynnissä olevan Beauty Highlights x Fillerina -kampanjan myötä, saan tarjota tuntuvan 20% alennuskoodin Fillerina-tuotteisiin. Kampanja on käynnissä koko elokuun ajan ja sisältöä tulee myös Instagramin puolella, jossa tulen kertomaan suosikeistani tarkemmin.

Alennuskoodi beautyxfillerina (huomaa x-kirjain sanojen välissä) on voimassa Olo Apteekin verkkokaupassa 31.8.2021 saakka. Alennus lasketaan normaalihinnasta ja koodi syötetään maksuvaiheessa alennuskoodi-kenttään.



Fillerina-tuotteita ei ole testattu eläimillä ja ne ovat parabeenittomia. Tuotteet ovat kliinisesti testattuja ja niiden teho on todistettu. Täyteainehoidon suhteen näkyviä tuloksia on saavutettu jopa 95%:lla 2500 koehenkilöstä. Tutkimuksesta voi lisää tarkkaa tietoa täältä

Haluan myös muistuttaa, että hyaluronihappo on elimistössä luonnostaan esiintyvä aineosa, mutta yhtä lailla kuten elimistön kollageenin tuotanto alkaa ikääntyessä hidastua, sama tapahtuu hyaluronihapon kohdalla. Tästä syystä iho veltostuu, rypistyy ja menettää täyteläisyyttään. Tuotteiden käyttö on siis täysin turvallista. 

Tulen Instagramin puolella vielä palaamaan tarkemmin täyteainehoidon tuloksiin elokuun aikana!


Lue myös aiemmat blogijulkaisut Fillerinasta:



Joko sinä olet kokeillut Fillerinaa?







Ei kommentteja

Jokainen kommentti ilahduttaa!