KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - NORDIQ NUTRITION & TERRANOVA 


Mainoslinkit merkitty*


Kauneus lähtee sisältäpäin, kuuluu tuttuakin tutumpi sanonta. Ylettömän kosmetiikan käytön sijaan vaaka kallistuu aina enemmän sinne, mitä suuhun pistää. Vaikka hoitaisi ihoa kuinka kallein tuottein, voiteet tai meikki eivät pelasta sisäisen ravinnon vaikutuksilta. Ruoan ja ravintolisien laadulla on siis väliä.


Parhaat ravintolisät kesään kauneuden tueksi


Käytän ravintolisiä vuoden ympäri hyvinvointini tukena. Testattuani vuosien varrella tuotteita sieltä täältä, olen lopulta löytänyt hyväksi havaitut ja toimivat ravintolisät, jotka ovat paitsi täysin luonnollisia, myös laadukkaita ilman turhia täyteaineita. Suosikkibrändeihini kuuluvat etenkin NORDIQ Nutrition ja Terranova, joiden ravintolisiä suosin jo neljättä vuotta. Molempien brändien tuotteet ovat luonnollisuutensa ohella täysin lisäaineettomia ja vegaanisia. 

Olen huomannut ravintolisien tehon erittäin positiivisella tavalla, minkä vuoksi olen juuri näiden brändien parissa pysytellytkin. Hyvänä esimerkkinä toimii NORDIQ Nutritionin Female Complex, josta sain apua hormonitoiminnan tasapainottamiseen, kun lopetin e-pillerit lähes 15 vuoden yhtäjaksoisen käytön jälkeen. Tänä päivänä kivuliaat kuukautiset ovat osaltani historiaa ja pärjään ilman särkylääkkeitä, joita ennen söin runsaat määrät kuukautisten aikaan. Ravintolisistä voi siis oikeasti olla huomattavaa hyötyä, mutta tuotteen laatuun kannattaa panostaa ja olla valinnoissaan tarkkana.





Tänä kesänä olen kunnostautunut kauneutta sisältäpäin hoitavien ravintolisien suhteen. Kasvojeni iho on voinut paremmin kuin pitkään aikaan, ja e-pillereiden lopetuksesta ilmaantunut selän hormonaalinen aknekin on hiljalleen paranemaan päin. Lisäksi olen saanut kynteni taas kasvamaan vahvempina ja samalla tukenut hiusten hyvinvointia. 

Vaikka kaksi tämän postauksen tuotteista olivat jo entuudestaan tuttuja ja olleet esillä myös blogissa, erityisen innoissani olen ollut uudesta NORDIQ Nutrition C-vitamiinista, joka on poikkeuksellisen tehokkaasti imeytyvä. Vaaleanpunaisten kapselien luonnonmukainen, rohdoskasveista jauhettu sisältö saa värinsä pohjoisten metsien puolukoista, myös tuoksuen aidolta puolukalta!


NORDIQ Nutrition C-vitamiini - tehokkaasti imeytyvä ravintolisä, joka boostaa kollageenin tuotantoa


C-vitamiinivalmisteita on markkinoilla mielin määrin. Yhteenkään en ole kuitenkaan aiemmin törmännyt, joka tuoksuisi aidolta puolukalta. Tuoksu toki ei ole muutenkaan oleellisin asia ravintolisissä, paitsi NORDIQ Nutritionin kohdalla: kaikki NORDIQ Nutritionin 100% luonnolliset ravintolisät valmistetaan nimittäin tuorepakastekuivatuista kasveista, jolloin niiden ravintoarvot säilyvät lähes alkuperäistä, tuoretta kasvia vastaavana! Ravintolisät ovat myös täysin vegaanisia ilman lisä- tai täyteaineita, puhumattakaan makeutusaineista tai sokerista.

C-vitamiinin puutos näkyy yleensä väsymyksenä, uupumuksena, heikotuksena ja ärtymyksenä. C-vitamiini liittyy kuitenkin oleellisesti myös kauneuteen siksi, että sitä tarvitaan kollageenisynteesissä. Ilman C-vitamiinia kehossa ei siis muodostu kollageenia. Siksi sen saannista kannattaa pitää erityistä huolta.

NORDIQ Nutritionin C-vitamiini sisältää tutkittua PureWay-C™:tä, jonka on kliinisesti todettu imeytyvän nopeammin ja myös vaikuttavan pidempään kuin muiden C-vitamiinimuotojen. Sen lisäksi, että se tukee vastustuskykyä ja antaa lisää energiaa arkeen, toimii se myös kollageenin tuotannon boostaajana. Minulle tästä uutuudesta tulikin kertoheitolla yksi uusista must have-ravintolisistä, jonka käyttöä aion jatkaa myös tulevana syksynä.





NORDIQ Nutrition Bioactiv Skin - luomulaatuinen ravintolisä kauniin ihon tueksi


Toinen loistava uutuus ihon kauneutta ylläpitämään on NORDIQ Nutrition Bioactiv Skin. Se on yhtä lailla tarkkaan valikoitu sekoitus luomusertifioituja, tuorepakastekuivattuja kasveja, jotka auttavat vahvistamaan ihon omia suojamekanismeja. Tuote ehti jo lanseerausvuonna pokata itselleen The Janey Loves 2020 Platinum Awards -voiton ja jatkaa edelleen ihastuttamistaan käyttäjiensä keskuudessa. 

Ravintolisän pääraaka-aineena toimii sitruuna, joka ei ensialkuun kuulosta sen ihmeellisemmältä. Sitruunan salaisuus ihonhoitoon liittyen onkin sen runsain määrin sisältämä ferulahappo, jota käytetään monissa arvokkaammissa ja tehokkaammissa C-vitamiiniseerumeissa raaka-aineena. Olen kirjoittanut ferulahaposta aiemmin täällä, jossa vertailun arvokkain seerumi oli hinnaltaan ruhtinaalliset 177 euroa. Ja kyllä, se sisälsi C-vitamiinin lisäksi juurikin ferulahappoa!

NORDIC Nutritionin Bioactiv Skin on siis varsin ainutlaatuinen ravintolisä juurikin ihonhoitoon sisältäpäin, sillä se vahvistaa, kaunistaa ja suojaa ihoa kiireisen kaupunkielämän ja stressin haittavaikutuksilta. Kuten kaikki NORDIQ Nutritionin tuotteet, myös Bioactiv Skin on gluteeniton, vehnätön, maidoton, soijaton ja hiivaton eikä sisällä makeutusaineita, sokeria tai minkäänlaisia lisä- ja täyteaineita. 





Hyaluronihappoa ravintolisänä ja Terranovan Beauty Complex ihon, hiusten ja kynsien kauneuteen


Myös toisella suosikkibrändeistäni, Terranovalla, on valikoimassaan kaksi erittäin toimivaa kauneusravintolisää. Toinen niistä on *Hyaluronihappo Complex, josta hihkaisin blogissa ensi kerran jo pari vuotta sitten. Ravintolisän avulla on helppo ottaa ns. "hyaluronihappokuureja", joista 35 ikävuoden rajapyykkiä lähentelevä ihonikin on nauttinut. 

Hyaluronihappo on yksi kauneusmaailman hehkutetuimmista raaka-aineista - ja sille on syynsä. Hyaluronihapon voisi nimittäin periaatteessa rinnastaa kollageeniin siten, että myös hyaluronihappoa on ihossa luonnostaan ja iho myös tuottaa sitä luonnostaan. Kuitenkin 20-30 ikävuoden paikkeilla sen tuotanto alkaa hiljalleen hiipua - aivan kuten kollageeninkin. Iho alkaa siis hiljalleen menettää kimmoisuuttaan ja sileyttään, kuivua herkemmin ja kyllä, myös rypistyä.  

*Terranovan Hyaluronihappo Complex onkin erityisen mainio tuote juurikin boostamaan ihon omaa hyaluronihapon tuotantoa. Erityisen valmisteesta tekee se, että se on markkinoiden monimuotoisin hyaluronihappokompleksi, sisältäen useampaa eri kokoista laadukasta hyaluronihappoa, joka on vieläpä kasviperäistä. Lisäksi Hyaluronihappo-valmisteessa on mukana muun muassa ruusunmarjaa, joka sisältää 100 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini. Siksi tässäkin kohtaa kannattaa valita purkkinsa huolella, etenkin, jos hyaluronihappoa haluaa hyödyntää sisäisesti ja saada aidosti havaittavia vaikutuksia.




Kauneusravintolisien mahdollisia vaikutuksia on mielestäni otollisin hetki tarkastella kasvoilta silloin, kun iholla ei ole meikkiä tai mitään kosteusvoiteita. Ravintolisän aktiivista käyttöä on myös hyvä olla takana vähintään kuukausi, mielellään ylikin. Terveen ihon sanotaan uusiutuvan 28 päivässä, mutta tämä ei enää päde ihon ikääntyessä: esimerkiksi 40-vuotiaan ihon uudistusmissykli saattaa olla jopa 40 päivää ja vanhuksilla jopa 90 päivää. Tuloksia ei siis kannata odotella tuhkimon tapaan yhdessä yössä, vaikka myönnän, että se ideaali tilanne olisikin. Toki ravintolisien vaikutukset ulottuvat usein myös kasvojen ihoa pidemmälle: hyaluronihappoa löytyy nimittäin luonnostaan myös nivelistä, ja C-vitamiini tunnetusti vaikuttaa myös yleiseen jaksamiseen.

Itse en kuitenkaan ole kokenut kauneusravintolisiä millään muotoa turhiksi - ainakaan Terranovan ja NORDIQ Nutritionin kohdalla. Toisaalta, molemmat brändit panostavat 100% luonnollisiin ja puhtaisiin, kasviperäisiin valmisteisiin, jotka ovat paitsi laadultaan korkeita, myös ekologisia ja vegaanisia ilman lisä- tai täyteaineita. Selkein ero perinteisiin ravintolisiin on kuitenkin se, että ravintolisät tuntuvat "tuoreemmilta", kun luomulaatuiset marjat ja kasvit ovat tuorepakastekuivattuja. Uskon, että tästä syystä myös niiden tehon tuntee ja huomaa paremmin. 

Jos etsit yhtä valmistetta, jolla päästä alkuun kauneusvitamiinien parissa, etkä tiedä mistä valita, Terranovalta löytyy myös *Beauty Complex -ravintolisä, joka on suunniteltu ihon, hiusten ja kynsien kauneutta boostamaan. Se sisältää muun muassa MSM:aa, jonka sisältämää rikkiä löytyy niin ihosta, kynsistä, hiuksista kuin lihaksista ja luistakin. Kollageenin muodostumiselle ominaista C-vitamiiniakaan ei ole tästä valmisteesta unohdettu, ja kauneuden ykkösvitamiinina tunnettu A-vitamiini täydentää monipuolisen kombinaation omega-7 -rasvahappojen, sinkin ja E-vitamiinin ohella. Kaikki oleellinen yhdessä purkissa siis!

Beauty Complex on tällä hetkellä erityisen hyvässä alennuksessa *Hyvinvoinnin Tavaratalossa täällä.

NORDIQ Nutritionin sekä Terranovan tuotteita voi tilata netistä esim.


sekä ostaa Ruohonjuuresta, Life-myymälöistä ja jopa Veljekset Keskisiltä, Tuurista.

Kaikki jälleenmyyjät löydät brändien nettisivuilta.

Käytätkö sinä kauneusravintolisiä arjessasi? 










Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!