KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - BACK ON TRACK 


Kuten elämässä yleensäkin, kaikella on puolensa - niin myös vuodenajoilla. Kesällä nautitaan auringon lämmöstä, joka välillä kasvaa vaikerointia aiheuttavaksi tukalaksi kuumuudeksi. Syksyllä taas innostutaan luonnon väreistä, mutta samalla alati kasvava pimeys aiheuttaa välillä alakuloisuutta, vaikka hämäristä syysilloista toisaalta nauttiikin. Kaikella on puolensa.



Lehtien pudotessa puusta, syksy muuntautuu hiljalleen talveksi. Nyt on se aika vuodesta, kun kesän lämpöä alkaa olla ikävä ja lämpöistä haalitaan ylle kaikin tavoin. Kotona kietoudutaan pehmeisiin viltteihin, pukeutumisessa suositaan pehmeitä neuleita ja ulos lähtiessä kietaistaan lämmin kaulaliina kaulan ympärille - unohtamatta takkia, joka pitää lämpimänä mittarin laskiessa miinuksen puolelle. 

Vaikka mahdollisimman paksu kokopitkä talvitakki saattaa vaikuttaa parhaalta valinnalta, materiaaleilla on suuri merkitys siihen, pitääkö takki todellisuudessa lämpimänä. Tämän huomasin jo viime vuonna pukeutuessani talvipakkasillakin Back on Trackin kevyeen Madison toppatakkiin (josta tarkempaa juttua viime vuodelta blogissa täällä sekä alkuvuodesta täällä). Vielä helmikuussa keskellä talveakin pärjäsin lyhyellä ja kevyellä takilla, ja sille oli syynsä: Back on Trackin tuotteiden lämmittävyys nimittäin perustuu aivan erityiseen mineraalikankaaseen, millä brändi on kerännyt positiivisen maineen ja runsaan asiakaskunnan ympäri maailmaa.





Back on Track ja lämpöä heijastava Welltex-kangas


Kun muutama päivä sitten kävelin yhteistyötapaamiseen Grace-takki päälläni, minut vastaanottanut henkilö tunnisti heti takkini merkin. "Käytän samoja tuotteita hevosellani", sain kuulla. Vaikka Back on Track suurimmaksi osaksi tunnetaankin laadukkaista ratsastustarvikkeista ja hevosille ja koirille tarkoitetuista tuotteista, on monelle seuraajistani tullut yllätyksenä se, että brändin valikoimasta löytyy myös meille ihmisille runsaasti hyvinvointia ylläpitäviä tuotteita sekä naisten ja miesten vaatteita urheiluun ja vapaa-aikaan. Tämän lisäksi brändiltä löytyy laaja valikoima erilaisia funktionaalisia tukia ja suojia erilaisiin käyttötarkoituksiin. 

Tuotteiden "ytimenä" toimii funktionaalinen Welltex-kangas, josta myös kaikki lihas- ja nivelsuojat on valmistettu. Esimerkiksi selkäkipuun ja niska-hartiasärkyyn olen käyttänyt jo useamman vuoden Welltex-teippiä, josta kirjoitin blogissa viimeksi syyskuussa (postaus täällä). 

Yhtä lailla myös brändin vaatteet perustuvat tuohon lämpöä heijastavaan kankaaseen eli Welltexiin ja Iontexiin. Kyseinen mineraalikangas siis heijastaa takaisin kehon omaa lämpöä, mikä vilkastuttaa verenkiertoa. Se saa myös lihakset vetreytymään ja lisäksi helpottaa usein kipua, jos kärsii kipeytyneistä lihaksista tai lihasjumeista. Tuotteita käytetään myös tulehdusperäisten oireiden lievittämiseen, sillä vilkkaampi verenkierto lihaksissa vahvistaa elimistön omaa kykyä lieventää tulehdusta.




Tyylikäs ja sporttinen Grace-takki pitää lämpimänä kylmälläkin säällä


Grace-takki on tämän syksyn uutuus. Se eroaa edeltäjästään Madisonista siten, että siinä on kaksisuuntainen vetoketju vetoketjusuojilla, mikä antaa lisää mukavuutta. Myös vasemmassa hihassa oleva Back on Trackin metallilogo on hieman erilainen, jopa tyylikkäämpi kuin Madison-takissa. Keveydestään huolimatta Grace-takki lämmittää kirpeän pakkasenkin yllättäessä, sillä kuten aiemmin sanottu, Iontex-kangas heijastaa omaa kehon lämpöä. Takki on vuorattu sillä yläosasta, minkä vuoksi se samalla tukee myös kipeitä hartioita ja niskan aluetta. 

Myös hihojen ranneosio on elastista materiaalia, joka estää kylmän ilman pääsyä takin sisään. Täyte on tehty uusiutuvasta kasvipohjaisesta materiaalista, joka on samalla hyvin ympäristöystävällinen. Dupont®-tekountuva on myös sileää, mikä tekee takista ihanan keveän oloisen eikä luo sitä kuuluisaa Michelin-ukko-efektiä. Ja mikä parasta: tekountuvan ansiosta takki pitää lämpimänä myös silloin, jos sade yllättää ja takki kastuisi! Päällyskangas on myös erityisen kestävää, sillä se on valmistettu korkealaatuisesta ripstop-kankaasta, jota käytetään sen repeämättömyyden takia monesti esimerkiksi lipuissa, teltoissa ja kuoritakeissa.

Suosittelen lämpimästi harkitsemaan tätä takkia syys-talveen, mikäli koet tärkeänä takin kestävyyden, mukavuuden ja oman hyvinvointisi lisäksi ehkä vielä ympäristöarvot. Nämä kaikki ovat syitä, miksi itse haluan tuoda brändiä esille ja teen Back on Trackin kanssa jatkuvaa yhteistyötä. Takki löytyy Back on Trackin Suomen verkkokaupasta myös ilman selässä olevaa logoa täältä. Itselläni on takista koko M.


Kuvat: Catarina Sundqvist


Back on Trackin uusi Leia-paita joustaa ja lämmittää olematta hiostava


En omista hevosta, enkä koiraa, mutta olen vuodesta 2017 ollut hyvin aktiivinen Back on Trackin funktionaalisten vaatteiden käyttäjä. Siksi haluankin korostaa, että ne sopivat kelle tahansa paitsi urheiluun, myös ulkoiluun ja vapaa-aikaan. Olen alusta saakka kokenut vaatteet tavattoman mukaviksi ja niin toimiviksi, etten ole niistä halunnut luopua. 

Aktiivinen blogini lukija pystyykin laskemaan useamman käden sormin sen, kuinka monta kertaa olen blogissani kertonut rakastavani Back on Trackin Arwen-housuja, jotka olen nimennyt maailman mukavimmiksi housuiksi. Totuus nimittäin on, että käytän niitä joka päivä. Puen ne ensimmäisenä aamulla päälle kotitoimistopäivinä, käytän niitä lenkillä ja joogassa tai jos minulla on tilaisuus, joka vaatii toisentyylistä pukeutumista, vaihdan housuihin heti tultuani kotiin. Arwen-housut ovat supermukavat ja joustavat, mutta kuitenkin oikeasta kohtaa napakat ja lämmittävät. Siksi olen hankkinut niitä kaappiin useammat. 

Vasta valikoimaan tullut uusi Leia-paita ihastutti minut heti vihreällä värillään, sillä vihreä kuuluu suosikkiväreihini pukeutumisessa muutenkin. Paitaa on myös saatavana mustana, ja verkkokaupan kuvista huomaa, miten paljon paita joustaa. Vaikka se on siis paksumpaa ja hieman jämäkämpää kangasta, tuntuu se mukavalta päällä eikä kiristä. Paidan sisäpinta on pehmeästi harjattu, etäisesti fleece-kangasta muistuttava (olematta sitä). Ja vaikka se pitää lämpöä heijastavan Iontex-kankaan ansiosta taatusti olon lämpimänä, ei se kuitenkaan hiosta!


Postauksen tuotteet löydät Back on Track Suomen verkkokaupasta:



Tuotteita myydään myös kivijalkakaupoissa ympäri Suomen. Lähimmän jälleenmyyjäsi voit tarkistaa täältä.

Joko kylmyys on tavoittanut teidät syksyn vaihtuessa hiljalleen talveen?











Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!