Yksi suurimmista toiveistani elämässä on niinkin yksinkertainen kuin säilyttää mielenrauha. Elää elämää niin, että minulla on hyvä olla itseni kanssa ja elämässä tekemieni ratkaisujen kanssa. Haluan oppia aidosti pitämään siitä, mitä peilistä näen. Haluan rakastaa täysillä ja tehdä elämässä niitä asioita, joita rakastan. Haluan elää ilman pelkoa, pysyä aitona ja omanlaisena ja säilyttää kyvyn tuntea kiitollisuutta.

Tie tähän päivään on ollut pitkä ja sisältänyt useita romahduspisteitä elämän eri taitekohdissa. Mutta toisaalta, kaikki vaikeudet ja vastoinkäymiset ovat kasvattaneet. Tehneet minusta vieläkin enemmän minut.

Viime viikolla mielenrauhaani järkyttivät saamani törkeät viestit, joista avauduin poikkeuksellisen avoimesti Instagramin tarinoissa haavoittuneessa mielentilassa. Ymmärsin kuitenkin nopeasti myös teiltä saamieni viestien kautta, että viestien lähettäjä on itse rikki. Minä satuin vain olemaan onnettoman ihmisen pahan olon purkauksen kohde, vaikka se ei teekään toisen satuttamisesta oikeutettua.

5 asiaa, jotka lisäävät mielenrauhaa

Jos jotain olen kuitenkin elämän varrella oppinut, niin sen, että kaikki lähtee sinusta itsestä. Omaan olotilaan ja onnellisuuteen voi vaikuttaa - ja paljonkin, vaikka ympärillä myrskyäisi. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi sulkea silmät kaikelta ja olla tuntematta mitään, vaan sitä, että tietyillä asioilla voi ylläpitää omaa mielenrauhaa. Tehdä siitä pysyvämmän, ilman, että ulkoiset asiat ja ihmiset pääsevät ohjaksiin ja rikkomaan sitä. Tässä siis 5 asiaa, joilla saat taatusti lisättyä mielenrauhaasi.




1. Päästä irti niistä ihmisistä ja ajatuksista, jotka horjuttavat mielenrauhaasi

Ympärillämme on jatkuvasti ihmisiä, joiden seurassa emme viihdy tai joiden kanssa emme koe ajatusten tasolla yhteenkuuluvuutta. Emme voi aina välttää törmäämästä heihin, mutta voimme päättää kenelle annamme aikaa. Vastaatko myöntävästi kahvittelukutsuun hänelle, jonka seurassa tunnet olosi vaivaantuneeksi tai teennäiseksi? Lähdetkö viettämään aikaa ihmisen kanssa, joka vetää sinut mukanaan negatiivisuuteen ja siihen ajatusmaailmaan, jossa itse et viihdy tai halua olla? Uskalla sanoa ei. Uskalla päästää irti niistä ihmisistä ja ajatuksista, jotka horjuttavat mielenrauhaasi. 

2. Älä ajattele sitä, mitä muut ajattelevat - toimi niin kuin sisimmässäsi tuntuu hyvältä

Miten moni meistä lankeaakaan siihen ansaan, että ajattelee ensin, mitä muut ajattelevat, kun todellisuudessa sillä ei pitäisi olla mitään väliä. Saat pukea päällesi mitä mieli tekee, voit irtisanoutua työstäsi ja lähteä maailmalle 20 euroa kukkarossa - sillä ei ole väliä, mitä muut ajattelevat. Jos he ajattelevat sinun olevan hullu, mitä sitten. Meillä jokaisella on oikeus elää elämäämmme juuri niin kuin itse haluamme. Kannustan siis kuuntelemaan sisintä ja olemaan vaientamatta sitä ääntä, joka hiljaa yrittää ohjata kohti omannäköistä elämää. 

3. Tee säännöllisesti niitä asioita, jotka saavat mielesi rauhoittumaan

Jokaisella meistä on omat juttumme. Ne asiat, joiden parissa viihdymme ja jotka saavat meidät rentoutumaan ja mielemme rauhoittumaan. Minulle näitä asioita ovat esimerkiksi jooga, kävelylenkit raikkaassa ulkoilmassa ja hyvään kirjaan uppoutuminen. Yhtä hyvin niitä voivat olla tanssiminen, Netflix, käsityöt, uiminen, kuntoilu - mitä tahansa. Varaa aikaa niille asioille, jotka ovat sinun juttujasi. Niillä ylläpidät omaa mielenrauhaasi, jolloin se ei horju niin herkästi ulkopuolisten asioiden tai ihmisten toimesta.  



KUVAT: GRETA SALONEN, EDIT: MINÄ. VAATETUS: RÖHNISCH (*SPONSORED)

4. Jos et voi vaikuttaa johonkin asiaan, anna sen olla 

On monia asioita, joista me huolehdimme, vaikka emme voi kuitenkaan tehdä niille mitään. Maailmaan tilaan voit toki vaikuttaa kantamalla kortesi kekoon omalta osaltasi, mutta on myös monia asioita, jotka eivät ole sinun hallinnassasi: toisen ihmisen käytös tai toisen ihmisen valinnat. Jokainen meistä on kuitenkin vastuussa loppujen lopuksi vain itsestään. Emme aina voi ymmärtää toisen tekoja tai ratkaisuja, jos emme itse voisi kuvitella toimivamme samoin. Nämä ovat kuitenkin juuri niitä asioita, joilla ei pitäisi vaivata omaa päätään, vaan yksinkertaisesti antaa olla.

5. Pysy aina uskollisena itsellesi

Ihmiset elämässä tulevat ja menevät. Kaikkia ei ole luotu pysymään elämässäsi ikuisesti. Älä koskaan muuta itseäsi täysin toisen ihmisen vuoksi, jos sen myötä kadotat itsesi ja omat unelmasi. Muista, että elämäsi on juuri sinua varten ja on tarkoitus, että teet ja toteutat niitä asioita, jotka saavat sinut tuntemaan olevasi elossa. Älä siis hautaa haaveitasi, äläkä itseäsi. Pysy aina uskollisena itsellesi. 


Lue myös:





Millaisia asioita sinä teet lisätäksesi mielenrauhaa? 












2 kommenttia:

  1. Erittäin viisaita ajatuksia. Teki hyvää kerrata, kiitos ❤ T. Petra

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!