KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - HOUSE OF ORGANIC

*MAINOSLINKIT MERKITTY



Olen tänä kesänä joutunut muutaman epäpuhtaussuman kohteeksi, vaikka kesä onkin muuten mennyt mukavan sulavasti. Stressistä huolimatta nuo epäpuhtauskaudet eivät kuitenkaan enää yhtä lailla "pelota", sillä tähän mennessä olen jo oppinut pistämään mieleeni ne tuotteet, joihin tartun, kun SOS-tilanne iskee. Vaikka blogista paljon yksittäisiä vinkkejä epäpuhtaan ihon hoitoon jo löytyykin, kesän epäpuhtauskausien innoittamana päätin koota ihan oman postauksen, jossa olisi useampia tuotevinkkejä epäpuhtaalle iholle. Siis niitä, joihin itse olen turvautunut ja turvaudun jatkossakin. Mukana myös muutama uusi tuote luottobrändeiltäni. Kaikki tuotevinkit ovat luonnonkosmetiikkaa, suuri osa luomua, ja jokainen löytyy *House of Organicin valikoimasta.




Epäpuhtaan ihon hoidossa voi helposti tehdä virheitä, jotka pahentavat tilannetta entisestään. Yksi niistä on se, että puhdistustuote tulee vaihdettua liian rajuun ja kuivattavaan vaihtoehtoon, joka pahimmassa tapauksessa muuttaa ihon kunnon taistelukentäksi. Epäpuhdas iho kaipaa ehdottomasti syväpuhdistuksen ohella kosteutta ja lempeitä otteita siinä missä normaalikin iho. Ensimmäinen vinkkini epäpuhtaan ihon hoidossa onkin se, että puhdistustuotteeseen ja kasvoveteen kannattaa panostaa ja vaihtaa ne sellaisiin, jotka huomioivat ihon oikkuilut, mutta kohtelevat silti ihoa lempeydellä.


3x PUHDISTUSTUOTETTA OIKKUILEVALLE IHOLLE



Tämä kakku on Healing -nimensä mukaisesti epäpuhtaalle iholle todellakin parantava valinta! Kakut ovat helppokäyttöisiä ihonpuhdistuksessa, sillä palaa hierotaan käsien välissä hetkisen, minkä jälkeen hierotaan ihoa ja pestään kasvoilta meikki ja lika kasvosientä apuna käyttäen. Tälläkin kakulla on moni näppylöistä kärsivä saanut aivan huimia tuloksia ihonhoidossaan, ja itse todellakin uskallan suositella näitä, sillä helppokäyttöisyytensä lisäksi nämä ovat riittoisia ja todella toimivat! Iso plussa tietenkin myös kotimaisuudesta. Kaikki kakut löytyvät *täältä.

Tämä mustikkainen öljygeeli on jo pitkään kuulunut suosikkeihini, ja siitä löytyy blogista postaus jo kahden vuoden takaa (täältä). Sittemmin tuote on muuttunut pumppupullosta tuubiin, mutta sisältö on aivan yhtä kullanarvoista kuin aiemmin. Tuote on todella syväpuhdistava, täydellisesti iholta meikin ja lian poistava ja muuttuu veden kanssa kosketuksissa ollessaan kevyen maitomaiseksi. Vegaaninen ihanuus tekee hyvää kaikille ihotyypeille, mutta sopii loistavasti myös rasvaiselle, sekaiholle ja epäpuhtauskausien aikaan käytettäväksi! Kotimaista luonnonkosmetiikkaa tämäkin ja löytyy *täältä.
S5 Skincare on loistava englantilainen luonnonkosmetiikkasarja, joka vakuutti minut tehokkuudellaan jo alkuvuodesta (postaus täällä). Sarja löi silloin aivan ällikällä, koska nimenomaan ihon haasteita hoitamaan kehitetty S5 todella tekee tehtävänsä. Tämä kevyt ja öljytön Neutralise Cleanser on erinomainen vaihtoehto epäpuhtaalle, öljyiselle, mutta myös herkälle iholle. Se ei kuivata ihoa eikä vaahtoa lainkaan, vaikka onkin koostumukseltaan maitomaisen ja geelimäisen välimuoto. Aloe yhdessä kaktusviikunauutteen kanssa rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Tuotteen löytää *täältä




3x KASVOVETTÄ EPÄPUHTAAN IHON HOITOON


Ranskalaiselta Patykalta löytyy monia huipputuotteita, jotka ovat myös kansainvälisten starojen suosiossa. Yksi omista suosikeistani on Patykan Tasapainottava kasvovesi, joka on loistava sekaiholle ja rasvaiselle iholle sekä yllättäviin epäpuhtauskausiin. Se on alkoholiton ja puhdistaa ja tasapainottaa ihoa kolmen aktiivisen raaka-aineen eli taikapähkinäveden, piparminttu-uutteen sekä oligosakkareiden avulla. Tämä on sopivan vilvoittava ja raikastava iholla sekä täysin vegaaninen. Löytyy *täältä.

Mossa on edullista vaihtoehtoa etsivälle varteenotettava vaihtoehto! Tätä AHA- sekä BHA-happoja sisältävää kasvovettä olen käyttänyt jo kohta kolme pullollista ja se toimii jokaikinen kerta. Sen lisäksi, että se ehkäisee mustapäitä, se myös kuorii ihoa kevyesti happojen ansiosta. Tämä on pikkuisen tujumpi kuin Patykan kasvovesi, sillä se sisältää myös alkoholia. Mossa on kuitenkin salisyylihapon ansiosta hyvä vapauttaja ihon pienille tukkeumille, joita itselläni välillä ilmestyy sinne tänne ihoa. Kasvovesi on erittäin vitamiinipitoinen ja sopii muuten yhtä lailla myös teini-ikäiselle kuin aikuisellekin iholle. Tuote *täällä

Siinä missä FLOW Kosmetiikan *Ruusuvesi on yksi kaikkien aikojen ikisuosikeistani, tämä uutuus on hyvä vaihtoehto herkemmälle iholle ja epäpuhtaalle akneiholle. Se sisältää antimikrobista kamomillaa, joka auttaa rauhoittamaan tulehtunutta ihoa, ihottumaa ja punoitusta. Itselläni tämä on kasvoveden ohella lisätuote, jota suihkin iholle päivän mittaan tai kasvoveden käytön jälkeen vielä erikseen. FLOW'n suihkeet toimivat hyvin myös meikinkiinnitykseen, ja tämän sanotaan sopivan myös vauvoille vaippa-aluetta raikastamaan ja muutenkin rauhoittamaan ihoa. Tuote *täällä.



Puhdistustuotteen ja kasvoveden lisäksi nimeän myös seerumin tärkeäksi valinnaksi epäpuhtaan ihon hoidossa, sillä tehotuotteina ne helpottavat usein tilannetta todella nopeasti. 



3x SEERUMISUOSITUSTA

Kuten aiemmin tuli jo todettua, S5-sarjalla on aivan loistavia tuotteita ihonhoidon haasteisiin, eivätkä seerumit tee siihen poikkeusta. Tämä Aloe-pohjainen Purity -hoitoseerumi on kehitetty nimenomaan hillitsemään mustapäitä ja on hyvä valinta rasvaiselle ja sekaiholle. Pajunkuoresta lähtöisin oleva salisyylihappo on erinomainen ihon uudistumisprosessin tehostaja, koska se "imuroi" ihohuokoset ja rauhoittaa samalla tulehdusta. Tässä on myös alppihorsmaa, jonka on kliinisesti todistettu vähentävän ihon rasvoittumista. Olen käyttänyt kolmea eri S5 -sarjan seerumia, ja jokainen niistä on tuonut tuloksia ja ollut miellyttävä käytössä. Tämä toimii erityisen hyvin meikin alla aamuisin, sillä se hillitsee ihon kiiltelyä päivän mittaan. Löytyy valikoimasta *täältä.

Absolution on yksi niistä ranskalaisista sarjoista, jolta olen löytänyt monen monta suosikkia. Esimerkiksi *sarjan puhdistavaa savinaamiota olen käyttänyt jo monta vuotta ja listasin sen myös viime vuonna TOP3 parhaisiin savinaamioihin. Absolutionin Puhdistava tehoseerumi on yksi oikuttelevan ihon pelastajista ja hyvin erityinen raaka-aineiltaan, vai miltä kuulostavat antiseptinen propolis, näppyjä ja mustapäitä puhdistava crajiru sekä ihovaurioita hoitava tepescohuite? Tämä sopii etenkin hormonaalisten iho-ongelmien hoitamiseen, eikä kuivata ihoa! Siksi sitä voi käyttää tasapainottavana tuotteena myös normaalille tai kuivallekin iholle, joka on taipuvainen epäpuhtauksiin. Seerumin löytää *täältä.

Edullisen, mutta tehokkaan seerumin metsästäjä valitsee epäpuhtauskausina Evolven, joka on tunnettu hyvästä hinta-laatusuhteestaan. Tämä seerumi käy tukkeutuneelle iholle iästä riippumatta ja auttaa vähentämään epäpuhtauksia iholla muun muassa Acai-marjasta ja Copaiba-öljystä kootun "Amazonin sekoituksen" voimin. Se on hellävarainen, mutta voimakas antioksidanttipommi, joka sisältää myös pajunkuorta (luonnollinen salisyylihapon lähde). Loistava t-alueella tai vain täsmätuotteena, kun iholle on puskemassa ei-toivottu vieras! Löytyy lukuisten positiivisten asiakasarvioiden kera House of Organicilta *täältä.





LISÄVINKKI: 15 PÄIVÄN AMPULLIKUURI


Jos tilanne äityy oikein pahaksi ja kaipaa pikaista "suursiivousta" iholle, voi turvautua myös ampullikuuriin. Esimerkiksi Absolutionilta löytyy 15 päivän *Absolution La Cure Peau Nette Antiblemish Treatment -setti, joka on kehitetty silminnähden kirkastamaan ja puhdistamaan ihoa mustapäistä ja näpyistä 15 päivän ajan sekä normalisoimaan ihon toimintaa. Se vähentää punoitusta ja liiallista talineritystä rauhoittaen ärtynyttä ihoa. Samalla se tasoittaa arpia ja pigmenttiläiskiä. Ampullit sisältävät prebiootteja, jotka ruokkivat ihon hyvää bakteerikantaa. Tämä vegaaninen setti ei kuivata pintakuivaakaan ihoa ja on hyvä valinta myös nuorelle iholle tehokuuriksi! Lue lisää *täältä.




Epäpuhtaan ihon hoidossa kannattaa muistaa myös ihon kuntoon vaikuttavat muut tekijät, kuten ruokavalio, runsas vedenjuonti ja riittävä uni. Liikunnan osalta kannattaa huomioida myös se, että iho tarvitsee myös happea eli tarpeeksi raikasta ulkoilmaa. Sitten se viimeisin eli stressin haltuunotto ja minimoiminen, mihin itselläni toimii esimerkiksi Yin Jooga, jonka vaikutuksista omaan hyvinvointiini olen avautunut enemmän täälläSuosittelen ihon syväpuhdistamiseen myös savinaamioita, joista kolmen kärjen olen listannut aiemmin TOP3 Savinaamiot -postauksessa.

Miten teidän kesä on sujunut ihonhoidon kannalta? Onko iho temppuillut vai voinut läpi kesän erinomaisesti? 














4 kommenttia:

  1. Super kauniit kuvat tässä postauksessa!! <3
    Nuo Luonkosin puhdistuskakut on kyllä huippuja. Olen myös nähnyt niitä ennen ja jälkeen kuvia ja tosi vaikuttavaa miten hienoja tuloksia niillä on saatu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi iso kiitos! Kiva, että tykkäät! <3

      Nuo kakut on olleet mullekin tosi positiivinen yllätys, ja niillä on kyllä moni saanut ihonsa paljon parempaan kuntoon. Ihanaa, että ovat vielä suomalaisten naisten aikaansaannos! <3

      Poista
  2. Onpas meillä taas monta samaa suosikkia! :) Juuri äskettäin kirjoitin itsekin samasta aiheesta blogiini ja etenkin Mossa ja Evolve ovat sinun listauksesta myös mun ässätuotteita. Sen sijaan esim. S5 -sarjaa en ole lainkaan testannut, laitanpa korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei kiva! Tuo Mossan kasvovesi on kyllä ollut 10+ epäpuhtauskausina ja vielä niin kivan edullinen :)

      PS. Nyt kyllä S5 äkkiä testaukseen, se on aivan järjettömän tehokas sarja! Tuo seerumi on mulla tälläkin hetkellä käytössä niillä ihoalueilla, jossa on pientä tukkeumaa. Tykkään myös sarjan putsareista; tuosta öljyttömästä versiosta ja siitä öljymäisestä balmista! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!