KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - SUKKAMESTARIT 



Se tulee joka vuosi yhtä varmasti kuin joulu tuttuine konvehtirasioineen. Se yllättää kuin ensilumi autoilijat. Se saa aikaan kuohuntaa ja innostusta. Se herättää tarpeita, muistuttaa tarpeista ja saa haluamaan tarpeetonta. Se on koko kansan ostosjuhla - Black Friday.


Black Friday & vastuullisia valintoja 


Vuoden vilkkaimpana ostospäivänä tunnettu Black Friday on alkujaan lähtöisin Yhdysvalloista 1950-1960 -luvun tienoilta. Sitä vietetään joka marraskuun neljännen torstain eli kiitospäivän jälkeisenä perjantaina. Tuolloin kaupat venyttävät aukioloaikojaan molemmista suunnista ja tarjoavat tuotteitaan ällistyttävin hinnoin.

Vaikka Yhdysvalloissa superostospäivää on vietetty jo yli 50 vuotta, ei Black Friday suinkaan ole saanut nimeään alennusmyyntiensä vuoksi. Wikipedian mukaan perjantai nimettiin aikoinaan "mustaksi" poliisien keskuudessa, sillä kiitospäivän jälkeinen vilkas liikenne työllisti poliisia poikkeuksellisen paljon niin ruuhkan kuin alennusmyynneissä tungeksivan ihmismassan osalta, josta aiheutui erityisen paljon kahakoita.




Suomessa Black Friday on suhteellisen uusi tulokas verrattuna Yhdysvaltoihin. Päivä teki todellisen läpimurtonsa vasta 2010-luvun puolivälissä, jolloin se vakiinnutti paikkansa myös meillä. Nykyään Black Friday on Suomessakin venynyt kokonaisen viikon mittaiseksi eli "Black Weekiksi", mikä tarkoittaa, että verkkokaupat julkistavat superhintansa jo hyvissä ajoin viikon alussa tai jopa edellisenä viikonloppuna. 

Mutta voiko Black Fridayta viettää vastuullisesti, kun ympärillä raikaavat hintahulinat kannustavat tarttumaan yhteen sun toiseenkin tarjoukseen?


Vältä turha ja keskity tarpeelliseen


Black Friday kerää vuosittain paljon kritiikkiä ylikuluttamiseen kannustavan ilmapiirinsä vuoksi. Päivää voi kuitenkin katsoa myös toisin: Se on mahdollisuus hankkia tarpeellinen edullisemmin

Oma lapsuuteni köyhässä perheessä totutti siihen, ettei kaikkeen ollut varaa mitä olisi tarvinnut tai halunnut. Vanhimpana tyttönä käytin usein äidin vanhoja vaatteita, ja sisarukseni saivat minun vanhat vaatteeni. Uutta ostettiin harvoin ja kun ostettiin, se hankittiin tarjouksista. Tuohon aikaan kirpputoreilla käyminen ei ollut trendikästä, vaan se lisäsi "köyhän leimaa". Voin siis hyvin kuvitella, että mikäli Black Fridayta olisi vietetty 90-luvulla, meidän perhe olisi ollut se, joka olisi hyödyntänyt tarjoukset ja hankkinut tarpeellista juuri silloin. 




Nykyään vietän Black Fridayta siten, että teen ennakkoon listan asioista, joita tarvitsen. Tänä vuonna tuo lista sisältää luottobrändini shampoota ja hoitoainetta, joita hankin isommat pumppupullot. Lisäksi listalla ovat uudet kotimaiset pussilakanat sekä niiden lisäravinteiden täydennys, joita käytän päivittäin. Aion myös hankkia uudet nappikuulokkeet pari viikkoa sitten rikkoutuneiden tilalle - ja sukkia! 


Sukkamestareiden kestävät sukat ovat vastuullinen ja suomalaista työtä tukeva valinta 


Sukat ja alusvaatteet ovat asusteita, jotka päivittäin käytettynä kuluvat, halusipa tai ei. Black Friday on hyvä mahdollisuus käydä läpi nykyiset sukkavarastot ja erotella risaiset ehjistä. Rikkinäiset sukat voi viedä sekajätteeseen, joka jätteenkäsittelylaitoksissa poltetaan. Näin se muutetaan energiaksi, joka hyödynnetään sähkönä ja lämpönä. 


Luomupuuvillainen Lehvä sukka ihastuttaa kauniilla ja ajattomalla kuosilla. Sukan löydät Sukkamestarien valikoimasta täältä



Minulle sukissa avainsana on kestävyys ja kotimaisuus. Yhtä lailla kuin ruokakaupassa myös sukissa suosin mielelläni kotimaista. Valtaosa sukkalaatikostani onkin täyttynyt kotimaisen Sukkamestarien sukilla, joiden valikoimasta löydän aina tarpeitani vastaavat sukat - oli kesä tai talvi. 

Koleina talvi-iltoina rakastan etenkin Sukkamestarien pehmeitä merinovillasukkia, joista kirjoitin blogissa kattavasti jo alkusyksystä (lue postaus täältä). Kuviolliset merinovillasukat piristävät yksiväristä pukeutumista harmainakin päivinä ja ne jalassa on ihana kietoutua lämpimään vilttiin. Kun oheen nappaa vielä kupillisen höyryävää teetä ja kirjan, voi tuntea onnen hippuset sydämessään.


Sukkamestarien Black Week mahdollistaa sukkahankinnat jopa 50-70% alennuksella!


Sukkamestareilla Black Fridayta vietetään Black Weekin muodossa. Koko viikon kestävällä kampanjalla Sukkamestarit ei suinkaan kannusta liikakuluttamiseen, vaan ajankohta on heille ainoa vuodesta, jolloin he tekevät ekologisia arvojaan mukaillen isommin tilaa varastoon tarjoamalla esimerkiksi poistuvia malleja huomattavasti edullisemmin, jopa 50-70% alennuksella. Hävitykseen heiltä ei käyttökelpoisia tuotteita mene. Sukkamestarit tekee myös hyväntekeväisyyttä, mistä esimerkkinä Tampereella oleva Sukkia suurella sydämellä -kampanja, johon he lahjoittavat 1500 paria sukkia ikäihmisille. Black Week on siis loistava tilaisuus tehdä laatulöytöjä tarpeeseen!

Merinovilla-, luomupuuvilla- ja bambusukkien lisäksi Black Friday -valikoimaan kuuluu UphillSport-sukat, joista löytää monipuolisesti ulkoiluun ja eri aktiviteetteihin, kuten golfiin, retkeilyyn, juoksuun, ratsastukseen ja jääkiekkoon sopivia teknisiä sukkia. Esimerkiksi Heavy Duty -sukat ovat erinomaiset suojakenkien tai saappaiden kanssa. Sukat ovat erittäin pehmeät, pysyvät hyvin paikallaan ja joustavat varresta juuri sopivasti. -70% tarjous jättää normaalin 14,90 euron sukille hinnaksi vain reilut kaksi euroa! 

Itselläni on tälläkin hetkellä jalassa lämpimät ja pehmeät UphillSport OnSite työsukat, jotka on valmistettu 4-kerrosrakenteella ja istuvat täydellisesti. Vaikka sukkien kerrotaan olevan ihanteelliset ulkona työskentelyyn ja esimerkiksi turvakenkään kylmemmillä keleillä, pohjan pehmeä froteeneulos ja merinovilla tekevät näistä supermukavat myös kotosalla tepasteluun! Malli sopii myös leveämmälle jalalle, sillä se on jalkoimeltaan leveämpi. 

Kotimaiset laatusukat jalassa toteankin, että Black Fridayta voi viettää myös vastuullisesti. Se riippuu siitä, mitä millaisia hankintoja tekee, mistä ostaa ja mihin tarpeeseen.

Valitsemalla Sukkamestarien sukat aitoon tarpeeseen tuet samalla suomalaista työtä. Kaikki sukat on vastuullisesti Suomessa valmistettu ja niille on myönnetty Avainlippu-merkki. Parasta on, että sukat kestävät oikeasti kulutusta! 


Katso Black Weekin sukkatarjoukset täältä!






Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!