Käänny toiseen suuntaan, juokse ja pakene, huutaa sisäinen ääni. Se muistuttaa ylisuojelevaa äitiä, joka yrittää varoittaa minua menemästä yhtään pidemmälle. Älä päästä tätä ihmistä lähemmäksi. 


Defenssit ja suojamuurit uusissa ihmissuhteissa 


Olen aina ollut iloinen ja valoisa ihminen. Hymyilen paljon, nauran paljon ja heittäydyn uusien asioiden pariin kuin pieni lapsi, joka intoilee värikkääseen pallomereen pulahtamisesta. Näen elämän loputtomina mahdollisuuksina uskoen, että mikä tahansa on mahdollista. 

Elämäniloisen persoonan alle kätkeytyy kuitenkin alue, joka on ympäröity onnettomuuspaikan tapaan keltaisella nauhalla. Siinä lukee pääsy kielletty.





Olen nyt ollut sinkkuna reilun kahden vuoden ajan. Se on pisin aika elämässäni. Väliin on mahtunut pari lyhyempää tapailua, joissa on kuitenkin toistunut sama kaava. Kun juttu on alkanut kääntyä vähääkään sille puolelle, että ihmisessä voisi olla potentiaalia, automatisoitu suojamuurijärjestelmäni alkaa hilata paksuja muureja ylöspäin. 

Se on kuin ajastettu autotallin ovi, joka sulkeutuu aina samaan aikaan. En saa sitä pysähtymään, vaikka yrittäisin ohjelmoida sitä uudelleen. Se tulee minun ja tapaamani uuden ihmisen väliin suojaamaan minua. Jotta en joutuisi enää kokemaan mitään sellaista uudelleen, mitä olen aiemmin kokenut. 

Automatisoitu ovi on luodinkestävä, mutta siinä on yksi ongelma: En koskaan saa tietää millainen ihminen oven toiselle puolelle todellisuudessa jää. Olisiko juttumme voinutkin toimia?



Defenssit ovat mielen suojamekanismeja, jotka aktivoituvat aiempien kokemusten myötä 


Defenssit ovat kuin viimeisen päälle viilattu hälytysjärjestelmä. Se on myyty sinulle avaimet käteen -periaatteella, joka sisältää kaiken. Myyjä on kertonut ennalta, että ulkopuoliset uhat minimoidaan ilman, että sinun tarvitsee tehdä yhtään mitään. Pistät vain hälytysjärjestelmän päälle ja annat sen hoitaa tehtävänsä. Kukaan ei pääse tekemään sinulle mitään pahaa. 

Ongelma on siinä, että hälytysjärjestelmä blokkaa kaiken. Välillä myös hyvät asiat, joita automatisoitu hälytysjärjestelmä erehtyy luulemaan uhkaksi. 





Minä hankin hälytysjärjestelmäni jo vuosia sitten. Sen piti olla iskunkestävä ja tunnistaa pienimmätkin uhat, mutta se ei tunnistanut sutta lampaan vaatteissa. Elettyäni lähes kolmen vuoden ajan valheessa, yritin reklamoida elämälle, että hälytysjärjestelmä oli suoraan sanoen ihan paska ja halusin rahani takaisin. Sen sijaan minulle tarjottiin entistä vahvempia muureja. Ne tultaisiin rakentamaan niin paksuiksi ja moninkertaisiksi, että saisin varmasti elää rauhassa muurien sisällä itsekseni. 

Tunsin vihdoin olevani turvassa. 



Mitä jos avaisin muurien keskellä olevan pääportin?


Olen aina rakastanut yksinoloa ja viihtynyt yksin. Erityisherkkänä tarvitsen tilaa ja aikaa palautua. Oma aika lataa minut täyteen energiaa ja iloa, jota voin sosiaalisten kontaktien aikana jakaa eteenpäin. Sieltä saan voimani ja kykyni rakastaa ihmisiä ja asioita niin, että se tuntuu sydämen sopukoissa asti.

Välillä huomaan kuitenkin miettiväni mitä jos avaisin muurien keskellä olevan pääportin? Kuka sieltä tulisi? Olisiko hänellä hyvät aikeet vai tunnistaisinko ajoissa, jos vieras olisikin susi lampaan vaatteissa?





Totuus on, että pelkään. Välillä pelkään niin paljon, etten edes löydä sille sanoja.

Pystyn olemaan täysin rento ja oma iloinen itseni toisen seurassa. Nautin uuteen ihmiseen tutustumisesta ja viihdyn toisen seurassa. Kunnes huomaan, että hälytysjärjestelmän vaimea piipitys alkaa kuulua taustalla. Älä päästä tätä ihmistä lähemmäksi. 


Pelon edessä on kaksi vaihtoehtoa 


Kun hälytysjärjestelmä aktivoituu, minulla on kaksi vaihtoehtoa. 

Voin toimia sen mukaisesti. Antaa sen aktivoida muurit, kääntää ihmiselle selkäni ja siirtyä muurieni suojaan sisälle. Hälytysjärjestelmä päästää vihreän merkkiäänen, joka kertoo, että uhka on minimoitu. Olen jälleen turvassa eikä kukaan pääse tekemään pahaa. 

Toinen vaihtoehto on, että suljen hälytysjärjestelmän. Seison aseettomana ja paljaana muurien keskellä ilman luotiliivejä. Sydämeni on avoimena ilman rihman kiertämää ja vain yksi isku riittää lävistämään sen. Otanko riskin?

Jokin pieni sisäinen ääni yrittää saada sanansa kuuluville hälytysjärjestelmän keskeltä.

Tällä kertaa kaikki voi olla toisin. 

Mutta onko?










Ei kommentteja

Jokainen kommentti ilahduttaa!