KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - FOXTEL / ONNI SIIVOUS 


Syksy on siivouksen suhteen armollisempi. Hämärät syysillat sallivat pölypalleroiden pysyvän katseilta piilossa. Ne näyttäytyvät vain muutaman tunnin päiväsaikaan, kun on hetkellisesti valoa. Jos silloin onnistuu pitämään katseen toisessa suunnassa, ei tarvitse tarttua rättiin ja yleispuhdistusuihkeeseen.

"Poissa silmistä, poissa mielestä" ei kuitenkaan tässä kohtaa täysin päde minuun. Kun tiedostan viikottaisen siivouspäivän menneen ohitse jo päiviä sitten, mieli alkaa muistuttaa pölypalleroiden olemassaolosta, vaikka niiltä onnistuisi sulkemaan silmänsä. Kylpyhuoneessa ja keittiössä likaa ei voi edes välttää, sillä siihen törmää joka päivä. Mieli onnistuu tehtävässään, kun totean, että taitaa olla aika tarttua rättiin.


Koti, keittiö ja kylpyhuone puhtaaksi kotimaisilla Onni Siivous -tuotteilla


Siivoamisessa avainsana on tehokkuus. Sekä itse siivoamisrumban että tuotteiden soisi olevan mahdollisimman toimivia ja tehokkaita, jotta rätin voi laskea nopeasti takaisin paikoilleen ja pääsee nauttimaan puhtaan kodin tunnelmasta. Ei tarvitse olla kovinkaan kärsimätön myöntääkseen, ettei yhden tahran hankaamiseen halua käyttää tuntikausia - jo muutama minuuttikin on liikaa. 





Tykkään vaihdella kodinpuhdistustuotteita siinä missä kosmetiikkaakin. Toisaalta kuitenkin jämähdän mielelläni pitkäksi aikaa samoihin tuotteisiin, kun löydän mieleiset tuotteet, joihin tarpeeksi ihastun. Nyt olen jo pitkään suosinut kodinsiivouksessa kotimaisia ja ekologisia tuotteita, joiden puhdistusteho perustuu luonnonmukaisempiin raaka-aineisiin. Viimeisimpänä löytönä ovat päivittäistavarakaupoista saatavilla olevat Onni Siivous -tuotteet, jotka kiinnittivät huomioni pullojen raikkaalla sävymaailmalla. 


Kotimainen Onni Siivous -tuotesarja sisältää puhdistussuihkeet kodin eri pinnoille


Onni Siivous -tuoteperhe muodostuu viidestä eri tuotteesta. Kolme erilaista yleispuhdistussuihketta sopivat kaikille kodin vesipestäville pinnoille. Yleispuhdistusaineita täydentää Keittiö Puhdistussuihke sekä eukalyptuksinen Kylpyhuone & WC Puhdistussuihke, jolla totta vie saa kellastuneen lavuaarinkin puhtaan valkoiseksi kalkista ja muusta liasta. Hento eukalyptuksen tuoksu kruunaa kaiken, ja melkein tekisi mieli jäädä ihastelemaan kylpyhuoneen kiiltoa hetkeksi pidempään.


Onni Kylpyhuone & WC Eukalyptus Puhdistussuihke sopii kaikille kylpyhuoneen ja WC:n pinnoille.




Vaikka kannatan vahvaa puhdistustehoa, kartan tuotteita, jotka tuoksuvat liian voimakkailta ja ns. kemikaalisilta. Kotimaisen Onni -tuotesarjan kanssa kaltaiseni migreeniherkkäkin kuitenkin siivoaa mielellään, sillä tuotteiden tuoksut ovat mietoja tuulahduksia raikkaiden tuoksujen maailmasta. 

Puhdistusuihkeiden pullot ovat biohajoavia ja 100% kierrätetystä muovista valmistettuja eikä tuotteissa ole käytetty väriaineita tai eläinperäisiä raaka-aineita. Parasta on kuitenkin se, että tuotteiden pesuteho perustuu vehnäpohjaiseen tensidiin, joka valmistuu elintarviketeollisuuden sivuvirroista. Näin ollen vehnäpohjainen aineosa tulee siis hyödynnetyksi kätevästi siivoukseen ja on siinä hyvinkin tehokas!


Kotimaisten Onni-tuotteiden pesuteho perustuu vehnäpohjaiseen tensidiin, joka valmistuu ruoka-aineteollisuuden sivuvirroista.



Onni Keittiön puhdistussuihke poistaa tehokkaasti rasvan ja lian keittiön pinnoilta 


En ole koskaan innostunut pistävän kirpeistä sitruksisista tuoksuista. Kartan niitä jopa hajuvesissä, eivätkä ne kosmetiikan kohdallakaan liiemmin uppoa. Olin siis lähes varma, että tässä kohtaa minä ja Onni emme ystävystyisi pidemmäksi aikaa, vaan keittiösuihkeen kanssa siivoilu jäisi kertakokeiluun. 

Toisin kuitenkin kävi! Tämä kotimainen keittiön puhdistussuihke tuoksuu nimittäin juuri sopivasti laimennetulta sitruunalimonadilta, jota on ilo suihkutella keittiön pinnoille. Keittiön puhdistussuihkeella irtoaa myös hellan rasvatahrat, ja pastellin keltaisilla vivahteilla viimeistellyn pullon voi huoletta jättää esille keittiön tiskipöydälle. 





Mänty, Kastehelmi ja Jasmiini - Onni Puhdistustuihkeiden lumoava tuoksumaailma 


Rakastan jasmiinin tuoksua. Toisaalta viehätyn myös metsän tuoksusta ja siitä, miltä puhdas pyykki tuoksuu vastapestynä. Onni onkin, että kotimaisten Onni puhdistussuihkeiden kohdalla nämä kaikki kolme tuoksua on purkitettu varsin onnistuneesti. Tarttui mihin tahansa näistä kolmesta Avainlippu-merkillä varustetusta tuotteesta, voi siivouksen jälkeen tuntea iloa raikkaista tuoksuvivahteista puhtaan lopputuloksen lisäksi. 

Yleispuhdistusuihkeista Jasmiini ja Kastehelmi ovat pH:ltaan 6, joten niitä ei tarvitse erikseen pyyhkiä pinnoilta kostealla liinalla. Tämä koskee yleensä kaikkia pH neutraaleja tuotteita (arvoltaan 6-8). 

Sen sijaan keittiön rasvalikaan tarvitaan emäksinen puhdistusaine, jotta kaikki rasva varmasti irtoaa pinnoilta. Näin ollen Sitruuna Keittiö puhdistussuihke (pH 10) kannattaa ns. neutralisoida kostealla liinalla, jotta pinta ei ajan saatossa kärsi. Sama koskee Kylpyhuone & WC Eukaluptys Puhdistussuihketta, joka on pH:ltaan hapan (3). Kalkki- ja saipputahrat vaativat happaman puhdistusaineen. 

Mänty Yleispuhdistussuihketta voi käyttää myös keittiössä, sillä sen pH on 10, kuten sitruunaisen Keittiön Puhdistussuihkeen. Mikäli siis innostuu siivoamaan kotiaan raikkaan männyn tuoksuisella puhdistussuihkeella, irtoaa samalla suihkeella myös keittiön jämäkimmät rasvatahrat. 






Normaalisti nimeän omat suosikkini postauksen loppuun, mutta näistä viidestä tuntuu olevan kovin vaikeaa valita suosikkia, kun kaikki tuoksut ovat omalla tavallaan vetoavia. 

Jos tulisi pakon edessä valita suosikkikolmikko, sanoisin, että kylpyhuoneen Eukalyptus, keittiön Sitruuna ja yleispuhdistussuihkeiden Jasmiini olisivat oma valintani - vaikka toisaalta Kastehelmi pehmeällä puhtaalla tuoksullaan välittää aidoimmillaan sen tunteen, joka juuri siivotussa kodissa kumpuaa pintaan: 

On ONNI olla kotona!

Mikäli siis etsit kotimaisia, ympäristöystävällisiä ja turvallisia kodinsiivoustuotteita, joiden teho pohjautuu luonnonmukaisiin raaka-aineisiin ilman eläinperäisiä aineosia, suosittelen lämmöllä nappaamaan oman ONNIn lähimmästä päivittäistavarakaupasta! 

Tuotteet löydät ainakin Puuilosta, Kärkkäiseltä, Keskisen Kyläkaupasta sekä Prismoista. 

Puhdistussuihkeiden hinta alkaen 1,90 euroa päivittäistavarakaupasta riippuen.  









Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!