KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - AREUM BEAUTY  


Korealainen kosmetiikka on ansainnut viime vuosien aikana lähes maagisen maineen. Kultareunustetut kokemukset K-Beautysta ovat antaneet toivoa useammalle iho-ongelmien kanssa kamppailevalle, kun iho käyttäytyy uhmaikäisen lapsen tavoin, jolle ei kelpaa yhtikäs mikään. Mutta mikä korealaisessa kosmetiikassa sitten on niin erityistä? Auttaako korealainen kosmetiikka oikeasti iho-ongelmiin?


Korealaista kosmetiikkaa suomalaisesta verkkokaupasta


Ihoni käyttäytyi vuosia kuin unelma. En kärsinyt koskaan teini-iän aknesta tai iho-ongelmista nuorempana. Vielä kolmikymppisenäkin saatoin saada yhden tai kaksi pattia naamaan silloin tällöin, jolloin ne tuntuivat "järkyttävältä katastrofilta". 

Katastrofi oli kuitenkin todellinen vasta vuoden 2019 lopulla, kun jätin E-pillerit lähes 15 vuoden yhtäjaksoisen käytön jälkeen. Tuolloin ihoni muuttui oikeaksi taistelutantereeksi, kun hormonaalinen akne pääsi valloilleen ja levittäytymään koko kasvoille kaulaa ja selkää myöten. Tuo taistelu kesti yli kaksi pitkää vuotta, jonka aikana kokeilin lähes kaikkea epätoivon nakertaessa itsetuntoa sisältäpäin.





Lienee sanomattakin selvää, ettei mikään ihonhoitosarja ole yksinään oikotie onneen, vaikka usein pahimpien iho-ongelmien keskellä nopeampaa reittiä epätoivoisesti etsiikin. Ihon kuntoon vaikuttaa ilmaston, elinympäristön, elämäntapojen sekä muiden ulkoisten tekijöiden lisäksi myös sisäiset tekijät, kuten perimä, hormonien aikaansaamat muutokset ja se kuuluisa stressitaso, joka mitätöi helposti luksuskosmetiikankin vaikutukset. Ihon kunto koostuu siis monesta eri tekijästä ja ulkoinen ihonhoito on vain yksi niistä. Silti silläkin on väliä, mitä ihollesi laitat.

Vaikka syksyllä tulee kuluneeksi kolme vuotta hormonaalisen ehkäisyn pois jättämisestä ja nykyään ihoni voi huomattavasti paremmin, alttius aknelle tuntuu edelleen piilevän jossain syvällä ihon sisällä. Etenkin stressi, unettomuus ja huono ravinto ovat asioita, jotka pistävät ihoni välittömästi epätasapainotilaan.  Siksi kiinnitän näiden lisäksi paljon huomiota siihen, mitkä tuotteet auttavat ihoani pysymään balanssissa ja mitkä raaka-aineet tekevät iholle hyvää. 





Etanaseerumi auttaa akneen ja pigmenttiläiskiin


Korealaisen kosmetiikan erottaa muusta kosmetiikasta sellaiset raaka-aineet, joihin perinteisessä kosmetiikassa harvemmin törmää. Yksi sellainen on etanaseerumi, jolla on  on lähes uskomaton kyky korjata ihovaurioita ja tasoittaa pigmenttimuutoksia iholla. Se on loistava akneiholle sen tulehdusta lievittävän vaikutuksen vuoksi, mutta erinomainen myös ikääntyvälle iholle, sillä etanan lima sisältää iholle elintärkeitä peptidejä, jotka lisäävät kollageenin tuotantoa. Myös pigmenttiläiskien tai aknearpien kanssa kipuilevan kannattaa ehdottomasti antaa etanaseerumia sisältäville tuotteille mahdollisuus, sillä olen itse nähnyt, mitä hyvä etanaseerumi voi saada aikaan iholla - wau-tason tuloksia!

Areum Beautylta löytyy monia etanaseerumia sisältäviä korealaisen kosmetiikan ihonhoitotuotteita, joista jokainen on eettisesti ja ilman eläinkokeita valmistettu - myöskään etanoita vahingoittamatta. Tämä ei ole selviö kaiken korealaisen kosmetiikan kohdalla, joten suosittelen ehdottomasti valitsemaan sellaisen verkkokaupan, joka on tarkistanut valikoimassaan olevien brändien taustat ja toimintatavat huolella. Areum Beauty myy verkkokaupassaan vain niiden valmistajien tuotteita, jotka ovat 100% sitoutuneet eläinkokeettomaan tuotantoon. Tämä tarkoittaa sitä, että brändit eivät esimerkiksi vie tuotteita myytäväksi Kiinaan heidän eläinkoe-vaatimustensa vuoksi. 





Benton Snail Bee Ultimate Serum+ sisältää etanaseerumia ja mehiläismyrkkyä 


Benton on itselleni ehkä se tutuin korealaisen kosmetiikan brändi. Käytin jo pahimpien aknekausien aikaan sarjan Aloe vera -pohjaista kasvovettä useamman pullollisen ja totesin sen joka ainoa kerta jokaisen pennin arvoiseksi. Korealaisen kosmetiikan kohdalla voikin lähes kirjaimellisesti puhua penneistä, sillä moni tuotteista on huipputehokkaisiin raaka-aineisiinsa nähden lähes naurettavan halpa. Tämä johtuu siitä, että korealaisessa kosmetiikassa ja ihonhoidossa käytetyt raaka-aineet korealaisille arkipäivää. Esimerkiksi hyaluronihappoa, vihreäteeuutetta ja juurikin etanaseerumia käytetään tuotteissa paljon. Meillä Suomessa taas esimerkiksi puolukka- tai mustikkauute ovat tuotteissa lähes arkipäivää ja näin ollen ne ovat meille "etanaseerumia". 

Mitä tulee laadukkaisiin etanaseerumia sisältäviin tuotteisiin, on Benton Snail Bee Ultimate Serum+ tuote, jonka raaka-aineet ansaitsevat kultaiset kehykset. Tuote nimittäin pohjautuu etanaseerumiin ja teepuunlehtiveteen, mutta niiden lisäksi se lähestulkoon pursuaa muita iholle kallisarvoisia raaka-aineita, kuten ihonhoidon edelläkävijöiksi nimitettyjä peptidejä. Näistä esimerkiksi hexapeptidi toimii botoxmaiseen tapaan saaden ihon ja juonteet rentoutumaan. Bentonin Snail Bee Ultimate Serum+ raaka-aineista löytääkin hexapeptidin ja sen lisäksi myös useita muita peptidejä, jotka auttavat tehostamaan ihon uudistumista ja kiinteyttävät ihoa näkyvästi. 




Raaka-aineylistys ei suinkaan Bentonin etanaseerumin kohdalla vielä pääty tähän. Kun tuotteeseen lisää vielä ihonhoidon tehotoimijana tunnettua Aloeta, kiinteyttävää adesoniinia, värivirheitä tasoittavaa niasiiniamidia sekä hurjimpana Bee venomia eli mehiläismyrkkyä, kohoaa seerumin arvo omissa silmissäni paljon korkeammaksi. Mehiläismyrkyn tehoa verrataan nimittäin usein samankaltaisuudessaan botoxiin, vaikka se on raaka-aineena täysin luonnollinen. Esimerkiksi Victoria Beckham, Kylie Minoque ja Herttuatar Katherine eli Kate Middleton tunnetaan mehiläistuotteiden hyödyntäjinä, sillä toisin kuin botox, Bee venom ei aiheuta kipua eikä sen käyttöön tarvita neuloja. 

Bentonin seerumi kohoaa siis heittämällä seerumien kärkikastiin ja voisi hyvin kustantaa kolme, neljä kertaa enemmän! Jos saman raaka-ainekombon tarjoaisi jokin länsimaalainen nimekkäämpi brändi, olisi hintalappu luultavasti kolminumeroinen. Jos siis haluat kokea etanaseerumin paljon puhutut supervaikutukset, tartu tähän! Silkkisen sileä seerumi tuo ihonhoitoon sekä anti-age-tehoja että helpotusta aknen, arpien tai pigmenttimuutosten kanssa painivalle. Tuote on tuoksuton eikä sisällä silikonia, vaikka tuntuukin silkkiseltä iholla. 

Alennuskoodilla BEAUTY-AREUM saat -20% kaikista Areum Beauty -verkkokaupan tuotteista 21.8.2022 saakka.  





Tia'm Hyaluronic Water Plumping Serum - edullinen korealaisen kosmetiikan hyaluronihapposeerumi 


Useimmiten samoihin tuotteisiin törmää eri verkkokauppojen valikoimassa, mutta Areum Beautyn valikoimassa on myös uniikimpia korealaisen kosmetiikan sarjoja. Siksi itse asiassa jäin selaamaan verkkokaupan valikoimaa jo ensimmäisellä kerralla pitkäksi aikaa ja löysin heti paljon sellaisia tuotteita, joihin en ole muualla törmännyt. Verkkokaupan läpinäkyvyys on myös aplodien paikka, sillä jokainen tuote on listattu Areum Beautyssa erittäin selkeästi ja raaka-ainelista on helppo klikata auki varmistuakseen siitä, mitä tuote todellisuudessa sisältää. 

Tia'm on yksi niistä korealaisen kosmetiikan sarjoita, jota ei löydä muista suomalaisista (tai edes suomenkielisistä) verkkokaupoista. Itse iskin silmäni etenkin sarjan seerumeihin, joista Hyaluronic Water Plumping Serum sisältää jopa kuutta erikokoista hyaluronihappoa. Yhdessä lootusuutteen ja pantenolin kanssa seerumi pumppaa janoiseen ihoon superkosteutusta niin, että tuntuu! Alkoholittomana ja täysin tuoksuttomana siihen uskaltaa tarttua myös ärtynyt ja herkkä iho. 

Tämän hintaluokan tuotteena kyseessä on jälleen superlöytö korealaisen kosmetiikan maailmasta, sillä esimerkiksi Evolven kuuluisa hyaluronihapposeerumi kustantaa melkein 40 euroa ja sisältää vain yhtä hyaluronihappokokoa (vaikkakin runsaasti). Siispä jos halajat ihollesi tehokosteutusta ja nimenomaan juuri hyaluronihappoa monessa eri koossa (jolloin sen vaikutus on tehokkaampi), testaapa tätä.

Käyttämällä koodia BEAUTY-AREUM hyaluronihapposeerumille jää hintaa vain 19,60 euroa!

Koodi on voimassa vain 21.8. saakka. Nappaa tuote täältä





Propolista ja vihreä teetä - korealaisen kosmetiikan kasvovedet Areum Beautyn valikoimasta 


Korealaisen kosmetiikan parhaimmistoa ovat eittämättä seerumien lisäksi kasvovedet ja erilaiset hoitovedet. Korealainen ihonhoitorutiini perustuu pitkälti tuotteiden kerrostamiseen, mikä esimerkiksi kasvoveden kohdalla tarkoittaa sitä, että tuotetta taputellaan puhtaalle iholle useampi kerros. Laadukkaan kasvoveden päivittäinen käyttö (ja sen kerrostaminen) onkin yksi niistä seikoista, jolla ihon kunnossa voi saada aikaan nopeasti positiivisia muutoksia - tämän olen nähnyt omin silmin niin asiakkaiden, tuttujen kuin itseni kohdalla. 

Areum Beautyn valikoimassa on ihailtavan monipuolinen määrä erilaisia korealaisen kosmetiikan kasvovesiä monenlaiselle iholle. Hyaluronihappoa haikaileva voi innostua seitsemää eri hyaluronihapon muotoa sisältävästä Waterfull Hyaluronic Tonerista, joka muistuttaa ulkomuodoltaan vesipulloa. Rasvaisen ja sekaihon kannattaa sen sijaan kokeilla vihreää teetä, jota esimerkiksi Benton Deep Green Tea Toner sisältää yli 53%. Löysin myös Instree-sarjasta yli 80% tuoretta vihreää teetä sisältävän Green Tea Fresh Toner -kasvoveden, jota aion kokeilla seuraavaksi. Vihreä tee tekee todella hyvää epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle! Se ei tunnu kuivattavalta, vaikka poistaakin iholta ylimääräistä talia. Iho jää vanulapulla pyyhkäistessä aina rauhallisen ja tasaisen väriseksi. 

Tykästyin myös Bonajour Propolis Energy Toneriin, joka sisältää yli 80% tarkoin valittua Propolis-uutetta ja huikeat kahdeksan eri suuruista hyaluronihappoa! Kasvovesi on lähes tuoksuton, mikä johtunee siitä, että Bonajour on herkän ihon tarpeisiin kehitetty korealaisen kosmetiikan sarja (jonka tuotteista suurin osa on myös vegaanisia). Areum Beauty on tällä hetkellä ainoa kotimaisista korealaisen kosmetiikan verkkokaupoista, joka tarjoaa Bonajourin tuotteita näinkin laajasti. Sarjan tuotteet löytää helposti myös Areum Beautyn Vegaaninen kosmetiikka -osiosta. 


Näistäkin tuotteista saat -20% käyttämällä koodia BEAUTY-AREUM 21.8.2022 mennessä!


Sukella siis korealaisen kosmetiikan kiehtovaan maailmaan Areum Beautyn verkkokaupassa ja testaa ainakin huikea Benton Snail Bee Ultimate Serum+, joka kiisi raaka-aineidensa myötä myös Mizonin etanaseerumin ohitse!











Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!