KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - PEARLY PARROT JEWELRY 


Elämä opettaa läpi vuosien. Se jakaa pieniä vinkkejä alati haarautuvien polkujen varrella. Välillä vienosti, toisinaan tuulenpuuskan tuivertamana niin, että varmasti tuntuu. Vinkit vastaanottaa lempeiten se, joka osaa pysähtyä, mutta opit saavuttavat kyllä hänetkin, joka pinkoilee paikasta toiseen juoksuaskelin.

Sisäinen rauha ei löydy ulkopuolelta


Kesä on tarjonnut paljon ihania asioita: auringon lempeää lämpöä ja hiostavia helteitä, ylimmilleen ilon nostavia ystäviä sekä matkailua mullistavien maisemien äärelle. Olen itkenyt onnesta, nauranut sielujen syvyyksistä ja kokenut syvää kiitollisuutta kaikesta mitä minulla on. 




Neljän seinän sisällä olen kuitenkin jonkin verran tuskastellut. Kotonani todettu kosteusvaurio, siitä johtuva home-epäily, eristetty keittiö ja vesivahingon myötä auki revityt lattiat ovat hiipineet huolen sävyttäminä ajatuksina herkän ihmisen uniin. Olemattomat yöunet ovat nostaneet stressipykäliä toisinaan liiankin korkealle, vaikka elämä on aiempien kokemusten myötä stressinsietokykyä opettanutkin. Rentouttavista aktiviteeteista huolimatta kroppa on käynyt ylikierroksilla, vaikka mieli on halunnut päästää irti ja vain olla. Kaiken sekasorron keskellä se on kuitenkin ollut vaikeaa.

Viime lauantaina, kun astelin hierojan vastaanotolle hartiat kivikovina ja niska jännittyneenä edellisviikkojen henkisestä kuormasta, huomasin silmäni vetistyvän maatessani pää alaspäin hierontapöydällä rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Oli minulle läheisimmän ihmisen kuolinpäivän vuosipäivä ja elämä päätti, että nyt olisi hyvä hetki muistuttaa tärkeästä opista, jonka olin mitä ilmeisimmin kaiken mylleryksen keskellä unohtanut: 

Etsimäni rauha ei löytyisi ulkopuolelta. Se olisi minussa itsessäni.


Kuvassa suomalaisen helmikorusarja Pearly Parrot Jewelryn Fancy helminauha sekä Little Fancy korvakorut.




Voit kokea sisäistä rauhaa ulkoisista olosuhteista huolimatta 


Aikoinaan ajattelin, että sisäisen rauhan saavuttaminen vaatisi sitä, että ulkoiset olosuhteet ovat kaikin puolin ideaalit, jolloin en kokisi juurikaan stressiä, huolta tai epävarmuutta. Tämän ajattelutavan ongelma on kuitenkin se, että ulkoiset olosuhteet eivät tule koskaan olemaan ideaalit

Maailmassa tulee aina olemaan rauhattomuutta. Myrskyt eivät katoa sääennustuksista, eikä elämä muutu koskaan varmaksi. Se tulee heittämään risuja polullesi jatkossakin, jotka joudut keräämään tieltäsi pois päästäksesi eteenpäin. Tulee odottamattomia ongelmia, jotka vaikuttavat yöuniin. Stressiä, joka vaikuttaa syömiseen. Huolia, jotka vaikuttavat jaksamiseen. Silti riippumatta siitä, mitä ympärilläsi tapahtuu ja mitä elämä eteesi heittää, sinulla on aina käsissäsi avaimet sisäiseen rauhaan. 

Ja niitä avaimia en halua enää hukata.





Sisäistä rauhaa voi hakea arjessa monin eri tavoin. Yksi tapa on pysähtyä säännöllisesti arjen rutiinien keskellä ja yrittää pään sisäisestä myllerryksestä huolimatta keskittyä juuri siihen, mitä milläkin hetkellä on tekemässä, oli se sitten pyykkien lajittelua tai lautasten pinoamista. 

Näiden kuvien ottamisen keskellä yritin kaikesta väsymyksestä huolimatta hengittää sisään rauhaa ja keskittyä tuntemaan kiitollisuutta. Iloa siitä, että vesivahingon korjausremontti etenee toivotusti. Iloa siitä, että aurinko paistaa ja vielä on kesää jäljellä. Iloa siitä, että olen tässä juuri nyt. Kaikki järjestyy eikä minulla ole mitään hätää. 


Etelämeren kullankeltaisista helmistä ja japanilaisista akoya-helmistä tehty Pearly Parrot Jewelryn Rannekoru Sun ja korvakorut Sun hehkuvat valoa - satoi tai paistoi.



Helmien historiaa ja Pearly Parrot Jewelryn uniikit kotimaiset helmikorut


Riippumatta siitä elääkö keskellä haastavaa elämäntilannetta vai tasapainoista arkea, voimaantua voi myös koruista. Suuren tunnearvon omaava koru hivelee toki silmää ja sykähdyttää sydäntä minä tahansa hetkenä elämässä, mutta mikäli uskoo ikivanhaan hoitomuotoon, jota käytettiin jo antiikin Roomassa, Kreikassa, Kiinassa ja Intiassa, voi korukivistä saada myös oikeanlaista energiaa. 

Helmi on maailman vanhin korukivi. Helmien historiaan perehtynyt Helmiakatemia (jonka perustaja on myös Pearly Parrot Jewelry -korusarjan luoja) kertoo vanhimpien kivettyneiden helmilöydösten ajoittuvan yli 200 miljoonan vuoden päähän. Muinaisina aikoina helmillä on viestitetty muun muassa vaurautta, mutta niitä on käytetty myös parantavina sairauksien hoidossa. Eurooppaan helmihulluus iski 1500-luvun taitteessa, ja 1600-luvulla kaikki tuon ajan merkittävät henkilöt pukeutuivat helmiin - niin miehet kuin naiset. 

Ottaen huomioon helmien historian, voisi helmiä kutsua nykypäivän nimityksellä jopa "ikuiseksi trendiksi", sillä ne ovat edelleen yhtä arvostettuja, suosittuja ja pidettyjä kuin satoja vuosia sitten. Helmet ihastuttavat arki- ja juhlapukeutumisessa, mutta etenkin hääkoruina ja kastelahjana, sillä ne symboloivat muun muassa puhtautta ja viattomuutta sekä vetävät puoleensa onnellisuutta. Joidenkin uskomusten mukaan helmissä on myös suojelevaa voimaa ja rauhoittavaa energiaa. 



Ennen Pearly Parrot Jewelry -korusarjaan tutustumista mikään helmikoru ei ollut koskaan saanut minua äimistyneeksi. Olen toki nähnyt upeita helmikoruja ennenkin, mutta häkeltyneisyydestä seuraavaan sanattomuuteen vaaditaan kaltaiseltani sanavalmiilta ihmiseltä paljon. Se vaati jotain, mitä en ollut koskaan nähnyt aiemmin!

Täysin uniikki, makeanveden käsittelemättömistä helmistä tehty Pearly Parrot Jewelryn Fancy helminauha on suorastaan ällistyttävän upea. Isoista, keshi-muotoisista barokkihelmistä koostettu koru on täysin omanlaisensa luonnon muovaamilla, värjäämättömillä helmillään. Se on kauneudessaan katseet vangitseva taideteos, joka sopisi vaikka Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle Linnan juhliin! Jopa minä, joka en normaalisti innostu kaulakoruista, menetin sydämeni tälle kaulakorulle. Ja kyllä, tätä on vain yksi uniikki kappale tilattavissa Pearly Parrot Jewelryn verkkokaupasta

Kaulakorua täydentää Pearly Parrot Jewelryn ihastuttavat Little Fancy korvakorut, jotka on yhtä lailla tehty makeanveden keshihelmistä. Lukko ja koukut ovat hopeaa.


Koruliike Pearly Parrot tarjoaa ainutlaatuista helmikoruosaamista ja asiantuntijapalveluita


Pearly Parrot Jewelry -korusarjan lisäksi Koruliike Pearly Parrot tekee tilaustyönä koruja makeanveden tai meriveden helmistä asiakkaan toiveiden mukaisesti. Espoossa sijaitsevalla showroomilla voi myös käydä ajanvarauksella tutustumassa (ja äimistelemässä) koko Pearly Parrot Jewelry -koruja, jotka ovat tilattavissa myös verkkokaupasta. Korusarjassa suositaan etenkin Tahiti- ja Etelämeren helmiä kestävän kehityksen tuotannon vuoksi. Jokainen helmikoru on valmistettu Espoossa ja työ on paikallista kotimaista osaamista. 

Koruliike Pearly Parrotin puoleen voi huoletta kääntyä myös helmiin ja helmikoruihin liittyvien asiantuntijapalveluiden suhteen, joita helmiasiantuntija, gemmologi Sirpa Kurvinen tarjoaa. Sirpalla on ainutlaatuinen taito kertoa mielenkiintoisella tavalla helmien historiasta, viljelystä ja monista muista helmiin liittyvistä seikoista siten, että ajan kulumisen suorastaan unohtaa. Ei ihme, että helmiarviointien lisäksi Sirpa pitää myös helmi-aiheisia luentoja, joissa sukelletaan helmien maagiseen maailmaan. Yhtä maagisia ovat Pearly Parrot Jewelryn korutkin!

Kuvissa ylläni olevat korut ovat uniikkikappaleita ja tilattavissa verkkokaupasta tai tiedustelemalla suoraan Koruliike Pearly Parrotista, jonka helmiasiantuntijapalveluille on myönnetty Avainlippu-tunnus.


Kuvassa 1 ja 6:
  • Ametisti-kaulakoru - välissä valkoisia Etelämerenhelmiä
  • Helmikorvakorut ametisti-jalokivillä (vaihtoehtona vihreä peridootti tai turmaliini)

Kuvassa 2, 3 ja 4: 

Kuvassa 4:
  • Rannekoru Sun ja korvakorut Sun - Etelämeren ainutlaatuisista kullankeltaisista helmistä ja japanilaisista valkoisista akoya-helmistä. Kullattua hopeaa.


Tutustu Pearly Parrot Jewelry -korusarjaan ja anna helmien häikäistä!











Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!