KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - AQUIS 



Se iskee tietyin väliajoin: tavara-ahdistus. Yhtäkkiä viikkosiivouksesta ei olekaan mitään hyötyä, kun kaaos tulvii silmille kaappien ovien takaa. Yritän ylläpitää zen-tilaa päällisin puolin puhtaassa kodissa ja keskittyä ottamaan kaapista olennaisen, mutta kun käteen osuu tavara toisensa perään, jota en muista tarvinneeni aikoihin, päässäni alkaa kaikua ajatus: Miksi ihmeessä säilytän tätä vuodesta toiseen, kun en käytä tätä?

Mitä tavaroita käytät, mitä tarvitset ja mistä hyödyt arjessa?


Sitä mukaa, kun ikää tulee lisää, arvot muuttuvat. Ennen omistamani tavaramäärä oli lähestulkoon suoraan sidonnainen onnellisuuteni tasoon - tai niin luulin. Ajattelin nimittäin, että mitä enemmän omistan, sitä onnellisempi olen. Totuus oli kuitenkin se, että voin sisäisesti huonosti ja pyrin tuolloin useasti paikkailemaan tilannetta tavaralla. Ikään kuin se korvaisi tuhoon tuomitun parisuhteen tai huonon itsetunnon. Tavaramäärän keskellä oli kuitenkin helppo hukuttautua onnellisuuden illuusioon ja elää omassa turvakuplassa. 





Neljääkymmentä ikävuotta kohti mentäessä ajatusmallini on täysin päinvastainen: mitä vähemmän tavaraa omistan, sitä onnellisempi olen. Väljä ympäristö antaa tilaa hengittää, kun se ei tukahduta turhilla tavaroilla. 

Kun omistan vain muutaman vaatekappaleen, tiedän, mitä päälleni laitan. Kun omistan vain tavaroita, joita oikeasti käytän, ne eivät loju kaapissa käyttämättöminä vuosia. Sellainen tavara ei ahdista, koska tiedän, että tunnen iloa joka kerta siihen tarttuessani. Tätä käytän, tätä tarvitsen ja tästä hyödyn arjessa. 





Olenkin viime aikoina laittanut tavaraa rohkeasti ja rankalla kädellä kiertoon. Kiikuttanut kirpputoreille ja lahjoittanut parempaan kotiin. Sitä myötä olo on kummasti keventynyt. Omistan kuitenkin myös tavaroita, joihin huomaan tarrautuvani vuosien saatossa yhä tiukemmin kiinni. Yksi sellainen on AQUIS-hiusturbaani.


AQUIS-hiusturbaani - ykköstuote hiusten kuivumisen nopeuttamiseen


Olin ennen se, joka tuskasteli aina hiusten kuivumiseen kuluvan ajan kanssa. Tarina on se tuttu sama, jonka kerroin blogissa jo 5 vuotta sitten. En käytä fööniä, enkä jaksa föönata hiuksiani. Silti haluan, että ne kuivuisivat nopeasti.

Siitä saakka kun löysin AQUISin syksyn 2017 I love me -messuilla, on turbaani ollut yhtään liioittelematta arjen pelastaja. Kun käärin märät hiukset turbaanin sisään, ovat hiukseni muutaman minuutin jälkeen jo huomattavasti kuivemmat. Useimmiten pidän turbaania päässä noin 5-10 minuuttia, lyhyimmillään 2-3 minuuttia. Uskomatonta onkin, että jo pari hassua minuuttia riittää nopeuttamaan hiusten kuivumisaikaa huomattavasti. Tästä kiittäminen on AQUISin patentoimaa kangasta, sillä se toimii täysin toisin kuin perinteisissä hiusturbaaneissa käytetty frotee tai muu materiaali.





Hiusturbaani kuivattaa hiukset ilman lämpölaitteiden luomaa rasitusta


AQUISin suosio johtuu pitkälti siitä, että alansa pioneerina se käyttää ainoana maailmassa patentoimaansa kudontatekniikkaa. Aquitex-kudontatekniikan ihmeellisyys perustuu siihen, että se imee hiuksista kosteutta jopa 5 kertaa nopeammin kuin perinteinen puuvillafrotee. Tästä syystä AQUIS on yhtään liioittelematta hiusturbaanien ykkönen ja se ainoa, josta on todellista hyötyä, jos haluaa hiukset moninkertaisesti nopeammin kuivaksi pelkän turbaanin avulla.

Turbaanien kangas on yllättävän kevyttä. Se ei paina päässä, kuten perinteisistä froteepyyhkeistä kiepautettu turbaani. Lisäksi se pysyy päässä arkisten askareidenkin aikana. Turbaanin toisessa päässä on nappi ja toisessa pieni lenkki. Turbaani pitää kosteat hiukset hellässä huomassaan ja kuivattaa ne lempeästi, sillä aikaa kun itse harjaat hampaita, levität kosteusvoidetta kasvoille tai nautit naamion vaikutuksesta.

AQUIS-hiusturbaani on siis yksi niistä tavaroista, jota käytän, tarvitsen ja josta hyödyn arjessa. En tokikaan tarvitsisi turbaania useissa eri väreissä, mutta vuosien varrella olen innostunut hankkimaan näitä useamman, sillä nappaan sen mukaan kaikkialle: mökille, matkoille ja kesän uimareissuille.


Nyt sinäkin voit hankkia oman turbaanisi huikeaan -30% kesähintaan!


Kun käytät maahantuojan verkkokaupassa koodia LOMA2022 saat tuntuvat -30% pois hinnasta. Alennus koskee kaikkia tuotteita, mutta on voimassa vain 30.6.2022 saakka. 


Postauksen kuvissa esillä AQUIS-uutuudet:


Jokainen AQUIS-hiusturbaani auttaa hiuksia säilymään vahvempina ja elinvoimaisina säästämällä hiukset paitsi föönin rasitukselta, myös hiusten harjaamiselta märkinä. Hiuksia ei harjata ennen turbaanin laittamista, vaan vasta sen jälkeen, kun se otetaan pois. Myös erilaiset hiustuotteet, kuten öljy tai selvityssuihke lisätään hiuksiin vasta turbaanin riisumisen jälkeen. Hiusturbaani laitetaan siis aina puhtaisiin, märkiin hiuksiin, jolloin se pääsee tositoimiin ja saat siitä parhaan hyödyn hiuksillesi!









Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!