KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - BIODELLY


Postaus sis. *mainoslinkkejä

Tätä tekstiä kirjoittaessani istun muuttolaatikoiden keskellä. Lauantaiaamun hiljalleen valjetessa olen kaivanut yhdestä pahvilaatikosta pölyttyneen kahvikupin ja huuhtaissut sen vedellä. Nyt siinä on vihreää teetä virkistämään muuttourakasta uupunutta mieltä, joka kaikesta väsymyksestä huolimatta tuntee suurta kiitollisuutta fyysisen sekasotkun keskellä. On vihdoin vuosi 2021 - ja minä tunnen olevani kotona. 

Kun viime vuoden lopulla aloin pakata elämääni muuttolaatikoihin, mieli alkoi tuttuun tapaan summailla kulunutta vuotta ja sitä 5 vuoden jaksoa, jonka edellisessä asunnossani vietin. Siihen muuttanut nainen oli rikki edellisestä parisuhteesta ja kamppaili niin riittämättömyyden tunteen kuin yksinäisyydenkin kanssa. Vuodet toivat tullessaan sydäntä särkevät, raskaimmat jäähyväiset, mutta samalla niihin kuului onnea ja pelkoa onnellisuudesta. Vuosi 2020 opetti myös jotain: se muistutti, että ihmeisiin kannattaa uskoa ja armollisuus itseään kohtaan kannattaa. Jokainen meistä voi halutessaan valita toisin. Uusi alkanut vuosi on toivoa täynnä.



5 elämänohjetta uuteen vuoteen


1. Sano se ääneen, kun mietit jotain positiivista.

Suurin osa on tottunut miettimään hiljaa mielessään asioita, sanomatta niitä ääneen. Mutta kuinka paljon parempi paikka maailma olisikaan, kun sanoisimme niitä positiivisia juttuja ääneen, mitä toisessa huomaamme? Jos tuntemattoman kehuminen ei tunnu ominaiselta, aloita tuttujen ja puolituttujen parista. Minä saatan kaupan kassallakin kehua kassaneidin kynsiä tai sanoa asiakaspalveluun soittaessani, miten miellyttävänä puhelun koin ja miten paljon arvostin hänen apuaan. Kun toisen huomaa oikeasti ilahtuvan palautteesta, se ilahduttaa itseäkin aivan suunnattomasti - kokeile vaikka! 

2. Pysy aina aitona itsellesi. 

Mitä tahansa elämässä tapahtuukin, pysy aina aitona itsellesi. Uskalla tehdä ratkaisuja sen mukaan, mikä sinusta sisimmässäsi tuntuu hyvältä ja oikealta. Aitona omana itsenäsi olet se paras versio itsestäsi! Silloin myös vedät puoleesi juuri niitä ihmisiä, jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella ja joiden seurasta nautit aidosti - ja jotka nauttivat myös sinun seurastasi!



3. Antaudu hullulle huumorille ja anna naurun tehdä elämästä parempaa. 

Tiedäthän ne hullut naurukohtaukset, jolloin naurusta ei meinaa millään tulla loppua ja vedet tulevat silmistä? Ne ovat elämän parasta antia. Hetkiä, jolloin elämä näyttää parhaita puoliaan ja muistuttaa, että sillä on vielä paljon annettavaa! Älä siis pelkää heittäytyä hetkeen ja antautua hullulle huumorille. Anna naurun tehdä elämästä parempaa! 

4. Näe kaikessa jotain hyvää - vaikka elämä ajoittain koettelisikin.

Kun elämä näyttää nurjaa puoltaan ja ympärillä ukkostaa, voi hymyä olla vaikea pinnistää huulille. Asioista voi kuitenkin aina löytää myös jotain positiivista, sillä ilman valoa ei ole varjoja. Raskaina aikoina muista, että hyvä on vielä edessä ja se tulee! Kärsittyäni edellisessä asunnossa lähes puoli vuotta päivittäin naapureiden melusta, tuntuu uskomattomalta, että asun nyt uudessa kodissa, joka on enemmän kuin koskaan uskalsin unelmoida. Sen päivittäisen kärsimyksen keskellä mietin nimittäin monesti, mikä ihmeen tarkoitus silläkin on, etten saa nukuttua ja menetän järkeni. No, nyt sen tiedän. 



5. Auta ympärillä olevia kukoistamaan - tue kotimaisia yrityksiä ja keskitä ostoksesi myös kotimaisiin verkkokauppoihin. 

Tänä haasteellisena aikana, kun osa yrityksistä tekee moninverroin enemmän töitä säilyttääkseen kattonsa pään päällä ja saadakseen elantonsa, on jokaisella eurolla on merkitys. Sinä voit valita, mistä ostat tarvitsemasi tuotteet. Voit tilata lähiravintolasta ruokaa kotiin, yhtä lailla kuin voit tukea kotimaisia verkkokauppoja ja ostaa heiltä tarpeeseen. Pienilläkin tilauksilla on merkitystä, sillä kuten sanotaan, pienistä puroista syntyy iso virta! 

Kotimainen *Biodelly oli yksi ensimmäisistä yhteistyökumppaneistani vuonna 2013. Se oli myös yksi niistä harvoista luonnonkosmetiikkaan erikoistuneista verkkokaupoista, josta myös minä aloin tehdä tilauksia ennen yhteistyötämme. Tänä päivänä Biodelly on kasvanut luonnollisen kauneuden ja elämäntyylin mediaksi, jonka takana on vankka asiantuntemus luonnonkosmetiikasta ja aito, lämminhenkinen asiakaspalvelu. Siispä tilaamalla *Biodellystä, tuet aina kotimaista yrittäjyyttä, sillä sekä kotimaiset luonnonkosmetiikan brändit että ulkomaisen luonnonkosmetiikan kultakimpaleet löytyvät kaikki Suomesta Biodellyn omasta varastosta ja toimistosta. Siksi myös toimitus on super nopea!


Biodellyn tammialen etukoodit käytettävissä sunnuntaille 10.1.2021 saakka:

  • TAMMI5 -> 5€ alennus 50€ ostoksesta
  • TAMMI15 -> 15€ etu 100€ ostoksesta
  • TAMMI24 -> 24€ etu 120€ ostoksesta
  • TAMMI55 -> 55€ etu 220€ ostoksesta

Itse tilasin uuden kodin siivoukseen muun muassa *Dr. Bronner'sin 18in1 luomu nestesaippuoita, joita voi käyttää niin lattioiden pesuun, tiskaamiseen, pyykeille, eläinten turkin pesuun - jopa kasvoille ja kylpyvetenä! Rakastan etenkin *Piparminttua, jota olen käyttänyt jo useamman vuoden. Nämä ovat riittoisia purkkeja, sillä vain pieni määrä riittää! Ne toimivat myös erinomaisesti käsisaippuana, sillä eivät kuivata käsiä. Isoista pulloista saa helposti täytettyä pumppupullot. 

Biodellyn *uutuuksien joukosta löytyy myös edullisen YOU & OIL -sarjan kangasnaamiot, joista voi bongata niin *kirkastavan vaihtoehdon kuin uudistavan *Botoks-naamionkin. En tiedä teistä, mutta kangasnaamioiden kauniit pakkaukset vetoavat ainakin minuun! 

Biodellyn sivuille pääset seikkailemaan *tästä

Miten teidän uusi vuosi on alkanut? 






2 kommenttia:

  1. 1. ja 4. iskivät kaikista eniten! Pitäisi ehdottomasti sanoa enemmän positiivisia asioita ääneen. Liian helposti vain valittaa esimerkiksi säästä, lähestyvistä deadlineista ja muusta, ja toki sitten asiat vaikuttavat olevan huonosti. Mutta aina löytyy kuitenkin myös jotain hyvää!

    http://mahdollisestiehka.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta! On niin helppoa ajautua sille tielle, että huomaa kaiken mikä on pielessä, vaikka yhtä hyvin voisi kohdistaa katseen ja ajatukset kaikkiin niihin hyviin juttuihin ja ajautua sille "taajuudelle". Toki vaikuttaa paljon myös se, miten on nukkunut tai syönyt, silloin kun mieliala on muutenkin oletusarvoisesti vähän matalammalla :D Ja saa toki ollakin - eihän sekään ole aitoa elämää, että aina yrittää pinnistellen olla positiivinen ihan kaikessa. Elämään kuuluu myös alakulo, väsymys ja muut "ei-niin-kivat" tuntemukset. Nekin pitää vaan hyväksyä <3

      Kiva kun kommentoit ja ihanaa alkanutta vuotta! :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!