Tuote pr-kappale. Postaus sis. *mainoslinkkejä.

En ole tyypillisesti se ihminen, joka innostuu minkään maailman ihmebalmeista tai monitoimisalvoista. Vielä vuosia sitten ne edustivat minulle sitä isoäidin apteekiksi kutsuttua kategoriaa, jonka kaarroin kaukaa. Sen sijaan metsästin kaikkea kaunista ja hyvältä tuoksuvaa. Kuuluihan kosmetiikan ja ihonhoidon olla elämys - miten monitoimibalmi voisi kaikessa tylsässä yksinkertaisuudessaan sellaiseen yltää? 


Saattaa johtua iän mukanaan tuomasta tiedon karttumisesta tai syvenevästä rakkaudesta luonnonkosmetiikkaa kohtaan, mutta viime vuonna yllätin itseni koukuttumalla kotimaisen Laponien monitoimibalmiin. Se oli väritön, sävytön, tuoksuton ja vielä vedetön - toisin sanoen lähes mitäänsanomattoman oloinen. Silti purkin sisältö lumosi minut käyttäjänä niin, että ristin sen monitoimibalmien parhaaksi. Nyt tuo pikku purkki on saanut omassa kosmetiikkakokoelmassani rinnalleen kaverin, sillä kotimaiselta Flow Cosmeticsilta löytyy myös moneen taipuva balmi, jossa on vieläpä aistit avaava eukalyptuksen ja laventelin tuoksu! 


Flow Cosmetics Wonder Balm toimii monenlaiseen vaivaan


Tässä kohti lienee sopivaa palata hetkeksi "mummon apteekkihyllylle". Flow Cosmeticsin voide ei nimittäin suinkaan ole modernista ja tyylikkäästä vihreästä lasipurkista huolimatta mikään kotimaisen luonnonkosmetiikan uusi tulokas, vaan se kuuluu niihin tuotteisiin, joka on ollut Flow Cosmeticsin (ent. Flow Kosmetiikka) saatavilla jo yrityksen alkuajoista lähtien eli yli 15 vuotta! Siitä saakka salva on toiminut antiseptisena, ihon kutinaa rauhoittavana ja hengitystieoireita lievittävänä joka kodin "apteekkipurkkina", josta leijailee teepuun ja eukalyptuksen eteeristen öljyjen tuoksu.




Kotimainen hoitosalva lievittää yskää, tukkoisuutta, lihaskipuja ja rohtuneita huulia


*Flow Cosmeticsin Wonder Balm on niitä tuotteita, joka monikäyttöisyydessään ei taatusti jää pölyttymään hyllylle. Helpointa sitä on varmasti sipaista huulille huulivoiteen tapaan, josta balmin tuoksu leijailee mukavasti avaamaan myös hengitysteitä. Itse olen kokenut kätevänä sipaista tuotetta kevyesti myös nenänpieliin ennen nukkumaanmenoa, kun olo on tuntunut tukkoiselta. Uni tulee paremmin, kun hengittäminen ei vaikeudu tukkoisen nenän vuoksi. Salvaa voi sivellä myös rintakehälle, josta ihon lämpö höyrystää sen sisältämät eteeriset öljyt helpottamaan yskää.

Luomu seesamiöljypohjaisena balmi ravitsee ihoa B- ja E- vitamiineilla, unohtamatta sinkkiä, joka tunnetaan iho-ongelmien lievittäjänä ja kauniin ihon kulmakivenä. Salva toimii hartioilla ja selässä kipeytyneisiin lihaksiin, mutta myös pieniin arpiin ja ihon nirhaumia rauhoittamaan. Laventeli auttaa rauhoittamaan ihoärsytyksiä ja kutinaa, jota kesällä aiheuttavat esimerkiksi itikanpistot. Voiteella on siis käyttöä vuoden ympäri, jos sille antaa mahdollisuuden. Jopa väsyneet jalat virkistyvät mukavasti sen vaikutuksesta!




Kumpi kotimaisista monitoimibalmeista on parempi valinta?


Mikäli pohdit kahden kotimaisen balmin välillä kumpi niistä sopisi paremmin käyttöösi, suurimmat erot voiteissa ovat tuoksu ja niiden käyttömahdollisuudet. Jos suosit täysin tuoksuttomia tuotteita, Laponie on parempi valinta, sillä Flow Cosmeticsissa on selkeä eukalyptuksen ja teepuuöljyn tuoksu, joka tulee eteerisistä öljyistä. Toisaalta juuri se on Flow Cosmeticsin valtti, sillä juuri niiden avulla balmi lievittää yskää, tukkoisuutta ja lihaskipuja, mihin Laponien voide ei sovellu. 

*Flow Cosmeticsin Wonder Balm on myös kooltaan tuplasti (30ml) riittoisampi kuin kotimainen sisarensa Laponien All-Around Balm, mutta toisaalta Flow Cosmeticsin voiteessa on mehiläisvahaa, joten vegaaneille se ei sovi. Laponien voide taas on täysin vegaaninen. Flow Cosmeticsin voide ei myöskään sovellu alle 6-vuotiaille juuri eteeristen öljyjen vuoksi.

Loppuvalintaan vaikuttaakin eniten se, onko eteeristen öljyjen ystävä ja hakeeko helpotusta tiettyihin vaivoihin. Jos edellä mainittuihin vastaa kyllä, on kotimainen Flow Cosmetics osuva valinta ja yllättää varmasti positiivisesti! 


Flow Cosmetics Wonder Balmin löydät mm. seuraavista verkkokaupoista:
(linkit johtavat suoraan tuotteeseen)



Onko teillä kokemuksia tästä monitoimibalmista? 

Kumman valitsisitte kahdesta kotimaisesta ehdokkaasta ja miksi? 










Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!