KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - BACK ON TRACK



"Noniin, sitten hymyä huuleen! Kuvittelet, että on ihana, aurinkoinen talvipäivä", kuvaaja toteaa humorististi ja alkaa räpsiä minusta kuvia. Istun tihkusateessa puisessa reessä joulukuusien ja valojen ympäröimänä. On kylmä ja koleaa, ja mielessäni parjaan edelleen itseäni siitä, että menin kadottamaan muistitikun, jossa oli aiemmat, viikko sitten samassa paikassa kuvatut kuvat. Silloin oli valoisa talvipäivä ja tunnelma täysin toisenlainen. Reessäkin oli kaunis valkoinen talja, joka loi osaltaan ihanaa joulutunnelmaa. Nyt istuin muovipussin päällä, jotta takapuoli ei kastuisi. Yritän hymyillä, vaikka sisäisesti olen kauhean pettynyt itseeni. 




Tapahtuneesta on kulunut jo päiviä ja silti mietin yhä edelleen, miten saatoin olla niin huolimaton. Miksi en pysty muistamaan minne muistikortti joutui? Miksi viimeisin muistoni asiasta on se, kun kuvaaja ojentaa minulle kortin käteeni ja sen jälkeen päässä lyö täysin tyhjää? Miten olen voinut unohtaa niin tärkeän asian? 






Käytin kortin etsimiseen tunteja. Käänsin kotini jokaisen kolon, tarkistin takin ja laukun taskut ainakin 50 kertaa, mutta siltikään en löytänyt korttia mistään. Lopulta minun oli hyväksyttävä asia ja tunnustettava itselleni: Minä mokasin. Minä olen syypää, eikä kukaan muu. Minä tein virheen.

Muistikortin mukana meni kahdet kampanjakuvat, joiden myötä jouduin järjestämään kuvaamisen uudelleen ja siirtämään sovittuja deadlineja. Vaikka olenkin tuntenut nämä yhteistyökumppanit jo pitkään, pelkäsin heidän reaktiotaan. Olinhan itse itselleni täysin armoton. Mietin, miten selitän asian niin, että saisin osakseni ymmärrystä, kun en itsekään pystynyt ymmärtämään itseäni. En, vaikka kuinka tiesin kärsineeni univajeesta jo pidempään ja päässäni olleen miljoona muistettavaa asiaa. Silti ajattelin, ettei näin olisi saanut käydä. 


Virheet opettavat armollisuutta itseä kohtaan


Kun antaa itsestään kaiken ja sitten epäonnistuu, on helppo päästää sisällä oleva arvostelija valloilleen. Haluaisin osata olla itselleni yhtä myötätuntoinen, ymmärtäväinen ja lempeä kuin olen ystävilleni ja muillekin ihmisille. Sanoa "se on elämää, sellaista sattuu". Silti itseni kanssa olen armoton. Jos teen virheen, tunnen siitä pitkään huonoa oloa. Epäonnistuminen kalvaa sisintä. Armottomuus yrittää nakertaa sinne syvää koloa, jonne se asettuisi mielellään pidemmäksi aikaa asumaan. Muistuttaen, "miten huono ihminen olet", kun et taaskaan onnistunut mahdottomassa tehtävässä: olemaan täydellinen.





Hetken tihkusateessa istuttuani, päässäni Back on Trackin lämpöinen pipo ja kaulahuivi, aloin kuitenkin miettimään, miten asiat aina järjestyvät. Ja kuinka jokaikisellä asialla on tarkoitus. Tämä virhe opetti jälleen kerran armollisuutta itseäni kohtaan. Muistutti, etten ole kone, en robotti, enkä täydellisyyden perikuva. Kukaan meistä ei ole. Minäkin teen virheitä. Ja sen hyväksyminen vapauttaa kummasti. Sen sanominen ääneen, että "minäkin olen vain ihminen" - ja silti hyvä juuri sellaisena kuin olen. 


Back on Track & funktionaaliset talviasusteet


Kun viime talvena tähän samaan aikaan vinkkasin teille pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Back on Trackin funktionaalisista talviasusteista, moni teistä innostui etenkin viininpunaisesta Rose-piposta. Myönnettävä on, että se on myös ollut oma suosikkini - eikä pelkästään värinsä vuoksi. Back on Trackin vaatteet ja asusteet ovat itselläni päivittäisessä käytössä syystä: funktionaalisen Welltex- ja Iontex-kankaan vuoksi niissä on lämpöä heijastava ominaisuus, joka ei pelkästään ulkovaatetuksessa ole mieluinen, vaan myös sisätiloissa, koska se vilkastuttaa verenkiertoa. 

Kuten olen monesti kertonut, kärsin usein lihasjumeista. Siksi tykkään pukeutua Back on Trackin asusteisiin, koska koen saavani siinä samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla: varsinkin ulkovaatetuksessa on kiva, kun perinteisen pipon tai kaulahuivin lämmittävyys yhdistyy lihaksia vetreyttävään vaikutukseen, jonka Iontex-kankaan pitkäaaltoinen lämpösäteily saa aikaan verenkierron vilkastuttamisen myötä. Kankaan positiivisiin puoliin kuuluu myös se, että se on antibakteerinen, hengittävä sekä lämpöä ja kosteutta säätelevä. Siksi asusteet toimivat hyvin myös vaikkapa juoksulenkillä!






Rose-pipoa löytyy vaaleanharmaana, tummanharmaana ja viininpunaisena, mutta nyt myös sähkönsinisenä. Siinä missä vaaleansininen ei ole yhtään makuuni enkä koe sen värimaailmaani sopivan, sähkönsininen on täysin toinen juttu. Väriä on kuitenkin täysin "nappivalintana" vaikeampi löytää, joten ilahduinkin, kun huomasin Back on Trackin pipovalikoiman täydentyneen juuri oikean värisellä sähkönsinisellä. Rose-pipon löytää siis verkkokaupasta täältä. Pipo on villasekoitetta ja tupsu tekoturkista. 

Rose-pipon pariksi suunniteltu Daisy-putkihuivi on yhtä lailla saatavilla neljässä eri värissä. Se on neulottu kahdella eri menetelmällä istuvuuden ja mukavuuden takaamiseksi, minkä huomaa taatusti päällä: huivi lämmittää, mutta ei hierrä eikä tunnu puristavalta, kuten jotkut tiukat putkihuivit saattavat tuntua. 

Kuvissa päälläni on lisäksi Grace-takki sekä Arwen-housut, joita olen ylistänyt blogissa jo kolmen vuoden ajan. Viimeisimmästä postauksesta voit lukea lisää näistäkin tuotteista, mikäli etsit arkeesi miellyttävän tuntuisia vaatteita, jotka edistävät verenkiertoa kehon omaa lämpöä hyödyntäen! Itse olen lihassäryistä ja -jumeista kärsivänä saanut paljon apua Back on Trackin tuotteista ja viihdyn niissä siksi arjessa päivittäin.

Back on Trackin jälleenmyyjät löydät täältä. Myös verkkokaupasta tilaaminen onnistuu kätevästi ympäri Suomen. 


Muistetaan olla armollisia toisia ja etenkin itseämme kohtaan - myös näin joulunaikaan!










Ei kommentteja

Jokainen kommentti ilahduttaa!