Seuraa sähköpostitse


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - NORDIQ NUTRITION 


Suhtautumiseni syksyyn on huokunut jokseenkin vahvasti viime blogipostausten kautta. Tavallaan rakastan pimeitä ja tunnelmallisia iltoja kotosalla ja sitä, että on ikään kuin "lupa" olla väsynyt, lupa olla jaksamatta. Samaa ei voi sanoa kesäajasta, jolloin herkästi olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, jos aurinkoinen päivä on tullut vietettyä vain kotosalla oleskellen. Kuitenkin olen myöntänyt loka-marraskuun synkkyyden olevan jossain määrin myös vähän ahdistavaa, kun haluaisi olla energisempi ja valoa soisi olevan päiväsaikaan enemmän. Nämä kuukaudet on kuitenkin vain kestettävä ja ilo on imettävä jostain muusta kuin poissaolollaan loistavasta auringonpaisteesta. 




Minä saan syksyisin voimani joogasta, lukemisesta, happihyppelyistä ja luonnollisista ravintolisistä. Kun näistä jokin jää arjestani pois, huomaan sen aika pian. Joogakorttini umpeutui kuun alkupuolella ja se, etten ole nyt 1,5 viikkoon ollut Yin joogassa, jossa normaalisti käyn viikossa 2-4 kertaa, tuntuu sekä fyysisenä että henkisenä kireytenä. Paikat ovat jumissa ja mieli sinkoilee sinne tänne. Myös se kiva kaveri nimeltä stressi on enemmän läsnä ja pystyy pitämään minua otteessaan vahvemmin. 

Lukemisen antaman "voiman" huomaan yleensä vasta sitten, kun siihen palaan hetken tauon jälkeen. Iltaisin hetki kirjan parissa ennen nukkumaanmenoa on loistava keino saada ajatukset muualle päivän töistä ja hypätä hetkeksi muuhun maailmaan. Huomaan myös nukkuvani paljon paremmin, kun olen iltaisin kännykän selaamisen sijasta pitänyt katseeni kirjassa. Myös happihyppely tai lenkki raikkaassa ulkoilmassa on taattu pään selkeyttäjä. Kun on istunut liikaa sisätiloissa koneen äärellä, alkaa mieli olla jossain vaiheessa aika sumuinen. Pienikin hetki ulkoilmassa auttaa, olen sen huomannut joka kerta. Happi tekee hyvää myös iholle. Liika tunkkaisessa sisäilmassa vietetty aika tuo helposti iholle (etenkin poskille) tukkeumia, jos ulkoilu jää vähemmälle. Tästäkin olen aiemmin kirjoittanut blogissa, koska olen kokenut kyseisen asian monesti itse. 

3 tarpeellista ravintolisää syksyyn

Ravintolisät kuuluvat ehdottomasti itselläni mukaan "syksyn selviytymispakettiin", jos näin voisi sanoa. Käytän NORDIQ Nutritionin ravintolisiä ympäri vuoden, ja tässä kuussa tulee itse asiassa kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun aloitin kyseisten ravintolisien käytön. Luottoravintolisiini kuuluvatkin edelleen Cognitive Complex ja Co-Q-10 Complex, joita syön päivittäin.




Co-Q-10 Complexin tehon huomaan etenkin kiireisinä ja stressaavina aikakausina, jolloin työmäärä on suurempi ja ohjelmaa enemmän. Sen lisäksi, että monissa tutkimuksissa on Q10:n eli ubikinonin todettu vaikuttavan migreeniä ehkäisevästi (myös minulla), olen saanut siitä tarvittavaa lisäboostia myös arjen tueksi, väsymyksen karkoittamiseen ja uupumuksen ehkäisyyn. Kaksi burnoutia kokeneena en enää lähde leikkimään oman jaksamiseni kanssa, vaikka välillä huomaankin hetkellisesti tasapainoilevani nuoralla. Onneksi sitä kuitenkin nyt osaa jo tunnistaa hälytysmerkit helpommin ja pitää kiinni niistä asioita, jotka vaikuttavat positiivisesti jaksamiseen. 

Q10 vaikuttaa positiivisesti myös ihoon, eli sitä ei turhaan mainosteta hyvänä raaka-aineena ihonhoitotuotteissakaan. Olen monesti blogissa nostanut Q10:n samalle viivalle esimerkiksi kollageenin ja hyaluronihapon kanssa, eli sen saamiseen kannattaa todella satsata! Q10 onkin erinomainen ravintolisä 25-vuotiaasta ylöspäin, jolloin kehon oma ubikinonin tuotanto alkaa asteittain laskea (samassa iässä alkaa muuten myös kollageenin tuotanto hiipua). Se antaa yhtä lailla kimmoisuutta iholle kuin kollageenikin. Q10:n syömisessä lisäravinteena on kuitenkin se etu, että ihon lisäksi se hoitaa myös mieltä, koska se osallistuu solujen energiantuotantoon ja torjuu siksi väsymystä, uupumusta ja stressiä. NORDIQ Nutritionin vegaaninen ja täysin luonnollinen Co-Q-10 Complex -ravintolisä sisältää lisäksi ainutlaatuisen yhdistelmän acai-marjaa, tyrniä, punajuurta sekä rannikkomännyn kaarnauutetta, joiden ansiosta kasvipohjainen kapseli tekee hyvää myös sydämelle ja verisuonistolle. MCT-öljy on auttamassa ubikinonia imeytymään tehokkaammin.



    Cognitive Complex on pelastajani, mitä tulee keskittymiskyvyn lisäämiseen! Tämä ravintolisä on nimittäin suunniteltu tukemaan aivojen toimintaa ja tehostamaan tarkkaavaisuutta. Se sopii keskittymistä vaativaa työtä tekevälle, opiskelijalle tai kenelle tahansa, jolla on niin sanotusti monta rautaa tulessa. Minulle tämä on ihan ehdoton ravintolisä arjessa, sillä mieli väsyy luovassa työssä siinä missä kroppakin fyysisessä työssä. Tämä torjuu minulla ajatusten sumuisuutta ja auttaa siinä, että pystyn keskittymään asioihin paremmin. Olen nimittäin normaalisti stressaantuneena sellainen, että sinkoilen ajatusten ja työtehtävien kanssa asiasta toiseen, joten tällä on varmasti osansa siinä (joogan ohella), että pystyn nykyään rauhallisesti keskittymään yhden asian kerrallaan. Tiedän, että toisille se on normaalia, mutta minä olen joutunut sitä harjoittelemaan ja tämä on ravintolisä on ollut hyvä apu siinä. Ravintolisä toimii myös muistisairausten ennaltaehkäisyn tukena ja sitä suositellaan käytettäväksi myös silloin, kun elää fyysisen, henkisen tai emotionaalisen stressin alaisena. Tuotteen luonnollisista kasviaineosista voi lukea lisää täällä




    Detox Complex on syyskaudelle loistava paitsi väsymyksen häätämiseen, myös sen kesän jälkeisen turvotuksen ja tukkoisuuden poistoon. En tiedä monellako teistä tuli herkuteltua kesän aikana ja syötyä vähän mitä sattuu, mutta itselläni tuntuu olevan "kesä vol. 2" tällä hetkellä menossa, sillä olen viime aikoina pistellyt poskeeni herkkuja lähes yhtä antaumuksella kuin kesällä. Syytän pimeyttä ja stressiä, mutta vaikka en ole, enkä haluakaan olla herkuista totaalikieltäytyjä, turpea olo kieltämättä alkaa tuntua, kun tarpeeksi kauan samaa rataa jatkaa. Niinpä olen taas pitkästä aikaa ottanut arjen tueksi NORDIQ Nutritionin Detox Complex -kapselit, joita olen ennenkin syönyt kuuriluontoisesti. Valmiste on kunnon cocktail ihon puhdistumista tukevia kasveja, kuten voikukkaa ja kurkumaa. Se on erinomainen paitsi stressaavina kausina, myös alkoholin käyttäjille, tupakoitsijoille ja kahvinjuojille, koska se tukee maksan toimintaa ja ylläpitää sen terveyttä. Tuotekehittäjä on valinnut Detox Complexiin nimenomaan sellaisia orgaanisia rohdoskasveja, jotka tukevat kehon puhdistumista. Tämä Detox-valmiste toimi minulla myös viime syksynä mukavasti keventämisen tukena (postaus täällä).


    Miksi juuri NORDIQ Nutrition?

    Söin aiemmin ravintolisiä leppoisin perustein, enkä liioin ollut erityisemmin minkään brändin suosija. Saatoin valita halvimman valmisteen tai sen, mitä myyjä suositteli, kyseenalaistamatta purkin sisältöä sen kummemmin. Voisi kuitenkin sanoa, että kaksi vuotta sitten silmäni avautuivat, jolloin aloin syynätä purkkien sisältöä tarkemmin myös ravintolisien, enkä pelkästään kosmetiikan kohdalla. Nykyään en popsi mitä tahansa kapseleita, vaan haluan olla varma siitä, että ne ovat mahdollisimman puhtaita ja vaikuttavat kehooni positiivisesti.

    Vastaus siihen, miksi NORDIQ Nutrition, on minulla se, että niistä koen saavani "enemmän" kuin perinteisistä ravintolisistä. Ravintolisät ovat paitsi täysin puhtaita ja täysin luonnollisia, mutta sen lisäksi niissä käytetyt rohdoskasvit ovat myös tuorepakastekuivattuja, jolloin niiden ravintoarvot säilyvät lähes tuoretta vastaavana. Tästäkin syystä koen kehoni saavan näistä enemmän irti. En myöskään ole tähän mennessä löytänyt markkinoilta vastaavia ravintolisiä, joissa sisältö olisi valittu raaka-aineiden synergian huomioiden (lukuunottamatta Terranovaa, jonka ravintolisiä käytän myös jonkin verran). Kun raaka-aineet toimivat synergiassa, keho saa valmisteesta paljon muutakin irti kuin "perinteisen vitamiinilisän" vaikutukset. NORDIQ Nutritionin ravintolisät ovat myös täysin vegaanisia, ilman lisäaineita, makeutusaineita tai täyteaineita. Ne eivät sisällä sokeria, gluteenia, vehnää, maitoa, soijaa tai hiivaakaan. Kapselin sisällön voi myös halutessaan helposti avata ja lisätä vaikka smoothien tai jogurtin sekaan. 


    Jos siis puhtaus ja tuotteen vaikuttavuus ovat sinulle erityisen tärkeitä seikkoja ravintolisissä, suosittelen ehdottomasti tutustumaan paremmin NORDIQ Nutritioniin, joka on mukana myös tulevilla I love me -messuilla! Osastolla 6p68 voi myös osallistua huikean 500€ arvoisen tuotepaketin arvontaan! 

    NORDIQ Nutritionin koko tuotevalikoiman löytää heidän nettisivuiltaanTuotteiden ostopaikat täällä.


    Käytättekö te ravintolisiä ja oletteko tarkkoja niiden sisällöstä?
    Mistä asioista saatte syksyisin voimaa? 















    2 kommenttia:

    1. Detox kuulostaa mielenkiintoiselta, voisi sopia omaan elämäntilanteeseen testiin!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Tuo Detox on huippu kiireisen elämän tueksi puhdistamaan kehoa! Nyt kun olen taas hetken käyttänyt, huomaa kyllä vaikutuksen :)

        Poista

    Jokainen kommentti ilahduttaa!