Moni pitää syksyä synkkänä ja masentavana aikana. Totta on, että pimeys latistaa helpommin mielialaa ja tyhjentää energiavarastoja nopeammin. Sateinen keli ei innosta lähtemään ulos samalla tavalla kuin aurinkoinen kesäpäivä, mutta tässäkin suhteessa asiaa voi katsoa myös toiselta kannalta. Syksy on pehmeitä neuleita, värikkäitä villasukkia, lämpimiä teekupposia, iltoja kynttilänvalossa ja luvan kanssa kotosalla oloa. Siinä missä kesällä aurinkoiset päivät luovat melkeinpä "velvollisuuden" lähteä ulos ja keksiä jotain tekemistä, syksyisin kukaan ei ihmettele, jos koti-ilta vie voiton. 


Vaikka rentouttavat syysillat kotosalla kuulostavat ihanilta, loka-marraskuu on usein myös kiireisintä aikaa itselleni. Joka vuosi tähän samaan aikaan huomaan saman kaavan toistuvan: päästän sen kuuluisan oravanpyörän pyörimään ja unohdan itseni. Viime syksynä annoin pyörän viedä mennessään Fammon kuoleman jälkeen, koska pelkäsin, että pysähtyessäni romahtaisin. Tänä syksynä olen sentään välillä havahtunut vauhdin huumassa ja ottanut aikalisän. Kuka minusta pitää huolen, jos en minä itse?


Joka kevät ja syksy fiilistelen myös kauden meikkiuutuuksia. Jostain syystä syksyllä ne kolahtavat aina enemmän kuin keväällä. Ehkä se johtuu sävyistä. Syksy tuo mukanaan tummempaa värimaailmaa ja sellainen hempeä pastellisuus väistyy. En sano, etteivätkö kesämeikit väreillään vetoaisi lainkaan, mutta syksyssä on jokin oma taikansa. Se sama taika vetää syysiltoina kotosalle kynttilänvalon ääreen. 


Kesällä palasin hetkeksi huulikiiltojen pariin ja käytin niitä yllättävän innokkaasti. Syksyn tullen punat ovat taas kiitäneet ohitse. Lancôme toi elokuussa valikoimaansa L'Absolu Rouge Drama Matte -huulipunat, joita löytyy jopa 22 upeaa sävyä. Rakastuin punien koostumukseen sillä sekunnilla, kun niitä ensi kertaa kokeilin: se värikylläisyys, puuterimaisen pinnan kestävyys ja luonnollinen tuntu huulilla tekevät huulipunasta täysosuman. Olen monesti kuvaillut blogissa, millainen olisi unelmien huulipuna. L'Absolu Rouge Drama Matte on niin lähellä sitä, etten oikeastaan tiedä enää mitä muuta huulipunalta voisi toivoa. Ehkä en ajatellut, että unelmien puna olisi matta, mutta L'Absolu Rouge Drama Mattessa tuntuma huulilla on erilainen. Puuterimaisuus saa punan tuntumaan siltä kuin huulilla ei olisi punaa lainkaan. Tältä kai tuntuu täydellisen punan keveys.


Punainen huulipuna ei ole itselleni ollut koskaan luontevin valinta, mutta kun pr-mallina saamani 157 Obsessive Red pääsi huulilleni, se tuntui heti omalta. Puna on katseen kiinnittävä, mutta silti raikas. Olen yllättänyt itseni käyttämällä tätä arkenakin. Kirkkaalla ja näyttävällä huulipunalla on helppo saada itsensä sekunneissa virkeämmän näköiseksi, vaikka syysväsymys vähän painaisikin. 


Muut pr-malleina saamani sävyt ovat (yllä olevassa kuvassa vasemmalta oikealle) 507 Dram'atic, 274 Sensualité sekä viimeisimpänä kylmän vadelmainen 388 Rose Lancôme, josta olen saanut erityisen paljon kyselyitä ja ihastelua - viimeksi eilen. Punat ovat vieläpä saatavilla todella tyylikkäissä mattasävyisissä hylsyissä, jotka avautuvat helposti punan päässä olevaa Lancômen logoa kevyesti painamalla. Suosittelen näitä uutuuspunia kaikille, jotka arvostavat intensiivistä väriä sekä kevyeltä tuntuvaa kestävää koostumusta! 

Lancôme L'Absolu Rouge Drama Matte -huulipunien hinta noin 37 euroa.

Millainen on/olisi teidän unelmien huulipuna? Mitäs tuumaatte näistä uutuuksista? 













*Punat pr-malleja. Postaus sis. mainoslinkkejä.

7 kommenttia:

  1. Sensualite olis mun sävy :) kerrassaan ihanat pakkaukset ja kauniit kuvat, oikein huokuvat Lancome-tunnelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Sensualite on yksi mun arkipunasuosikeista! <3 Kaikki muut sävyt tuli satunnaisina pr-malleina, mutta tuo Sensualite oli mun itse valitsema :) Rakastuin siihen jo lanseeraustilaisuudessa, kun Lancômen meikkaaja laittoi sitä mun huulille.

      Ja kiitos kovasti! Kiva kuulla, että kuvista huokuu Lancôme-tunnelma! :)

      Poista
  2. Upeita sävyjä ja todella kaunis tuo hylsyjen ulkoasu :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään tuosta hylsystä tosi paljon! Mattapintainen kotelo antaa jo omanlaistaan arvokkuutta ja tyylikkyyttä. Erilainen avausmekanismi on myös kiva lisä :) Liian vaikeasti avattavista punista en tykkää - niitäkin on tullut muutama vastaan - mutta nämä avautuu tosi helposti!

      Poista
  3. On muuten totta, että syksyisin, myös meikin sävyt syventyvät. Minä olen jotenkin ihastunut mattapuniin.
    Ihania nämä Lancomen punat ja kuvissa näytät tosi kauniilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Outi! <3 Nämä punat on kyllä ihan huippuja! Suosittelen testaamaan, varsinkin jos vielä mattaakin suosit :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!