maanantai 21. elokuuta 2017

Raskaimmat jäähyväiset



Pikkutytöstä asti, vierelläni on ollut yksi erityinen ihminen läpi elämän. Joka on pysynyt aina siinä, eikä koskaan kääntänyt selkäänsä, hylännyt tai ollut välittämättä. Jolle olen aina pystynyt puhumaan mistä tahansa maan ja taivaan väliltä. Jolle olen soittanut ensimmäisten joukossa, ellen jopa ensimmäisenä, kun jotain huonoa tai hyvää on tapahtunut. Fammo. Rakkaimmista rakkain ja tärkeimmistä tärkein. Ihminen, jolle en olisi koskaan halunnut sanoa jäähyväisiä.

Luopuminen. Se on väistämätöntä elämässä. Mutta silti aina yhtä riipaisevaa ja raskasta, jos kyseessä on ihminen, johon on ollut erityisen vahva side. Kyllähän minä tiesin, etten saisi lopun elämääni pitää Fammoa. Salainen toiveeni oli silti, että Fammo olisi mukana häissäni. Että olisin ehtinyt tavata "sen oikean" ja edes esitellä hänet Fammolle... Se olisi ollut minulle sydämen asia. Koska Fammo merkitsi minulle niin paljon, että sitä on ehkä jopa vaikeaa kaikkien ymmärtää. Hän oli aina minulle kaikkein läheisin. Fammo sanoi usein, että olen hänelle kuin oma tytär ja minulle Fammo tuntui välillä enemmän äidiltä kuin isoäidiltä. Sen lisäksi Fammo oli aina minulle myös rakas ystävä. 






Lapsuudenkotini oli Fammon ja Faffan talon kanssa samassa pihapiirissä. Olin Fammon ja Faffan luona joka päivä viettäen siellä melkein enemmän aikaa kuin lapsuudenkodissani. Pelasimme Fammon kanssa korttia ja katsoimme televisiota yhdessä. Fammo huolehti aina siitä, että olin syönyt tarpeeksi. Jäin usein Fammolle ja Faffalle myös yökylään, vaikka Fammo kuorsasikin välillä niin, etten meinannut aina saada nukutuksi. Aikuisiälläkin olimme aina läheisiä, juttelimme lähes päivittäin. Keskustelun aiheina olivat opiskelu, parisuhteet, työ, ylipäätään kaikki, mikä kuuluu elämään. Välillä nauroimme vedet silmissä menneisyyden hauskoille sattumuksille. Yksi niistä oli esimerkiksi laivareissumme Tukholmaan ollessani yläasteikäinen. Päästyämme hotelliin, muistan Faffan kävelleen lisävuoteen luokse, joka oli nostettu ylös. Hän oli painamassa valokatkaisijaa sen vierellä, kun Fammo huudahti hätääntyneenä, että "älä nyt Herranen aika paina sitä, sänkyhän laskeutuu päällesi". Faffa painoi katkaisinta ja sängyn vierellä oleva lamppu syttyi päälle. Nauroimme melkein haljetaksemme. 

Kyselin Fammolta monesti hänen lapsuudestaan ja sodan aikaisesta elämästä. Olin aina aidosti läsnä ja kuuntelin kiinnostuneena, kun Fammo kertoi tositarinoita yksityiskohtaisesti, jännittävästi ja kauniisti. Pari kertaa muistan hänen maininneen myös kirjeenvaihdosta Presidentti Risto Rytin pojan kanssa hänen ollessaan nuori tyttö. Siitä Fammo taisi olla jopa vähän ylpeäkin, mutta soin sen hänelle. Fammo oli 18-vuotias, kun hän meni Faffan kanssa naimisiin, ja Faffa oli hänen elämänsä ainoa mies. Faffan kuolinvuotena he olisivat viettäneet 70-vuotishääpäiväänsä. 



"Ingenting är så mörkt att det inte ljusnar"


Fammo opetti minulle niin monia asioita. Yksi tärkeimmistä oli se, että hän tapasi kaikkein vaikeimpinakin hetkinä aina sanoa, että "mikään ei ole niin synkkää ja pimeää, etteikö asiat lopulta järjestyisi". Tämän haluan muistaa myös tulevaisuudessa vaikeina hetkinä. Että kaikki lopulta järjestyy, vaikka tilanne tuntuisi kuinka toivottomalta. 



Tunnustan, että olen jopa hieman vältellyt surun tuntemista. Sen hyväksymistä, että Fammo on oikeasti poissa. Ensimmäiset pari päivää itkin sieluni syvyyksistä, niin ettei siitä meinannut tulla loppua. Sitten minusta alkoi tuntua, että Fammo on vieläkin läsnä. Hän katselee tuolta jostain pilvien reunalta ja näkee, miten minulla menee. Ja tarjoaa viisaita neuvojaan, kun niitä tarvitsen. Tämän ajatteleminen on auttanut surun työstämisessä. Koska heti kun alan miettiä, ettei Fammoa enää ole, enkä pääse hänelle enää puhumaan, kyyneleet nousevat silmiin...



"Älä seiso haudallani suremassa.
En ole siellä. 
En nuku.
Olen tuhannet tuulet taivaalla.
Olen timanttien kimmellys hangella.
Olen auringonpaiste, kun vilja kypsyy.
Olen lempeä sade, kun tulee syksy.
Kun aamun äänettömyyteen havahdut,
olen linnunsiipienn nopea kahahdus,
parven noustessa kaarena ilmaan.
Olen lempeät tähdet, jotka hohtavat yössä.
Älä seiso haudallani itkemässä.
En ole siellä.
En ole kuollut."

(Runo poimittu kirjasta Lohdutuksen sanoja)


Fammo halusi nukkua pois Faffan 100-vuotispäivänä ja lähteä silloin Faffan luokse taivaaseen. Se toive toteutui. Toinen Fammon toivomus oli, että hänen hautajaisensa pidettäisiin hänen syntymäpäivänään ja tuo päivä oli viime perjantaina. Fammo olisi täyttänyt 93 vuotta. Surusta huolimatta tunnen sanoinkuvaamatonta kiitollisuutta siitä, että Fammo oli elämässäni näinkin kauan. Muistot säilyvät ja kaikki se, mitä Fammolta opin. Tärkeimpinä kiitollinen asenne elämää kohtaan ja se, että valo voittaa aina pimeyden. Myös näiden viimeaikaisten maailmalla ja Suomessa tapahtuneiden tragedioiden vuoksi haluan pitää vahvana mielessäni kummatkin.



Tack för allting, Fammo. Du var den bästa! Jag älskar dig.

Kiitos kaikesta, Fammo. Olit paras! Rakastan sinua.



Tämä postaus on omistettu rakkaan Fammoni muistolle. Samalla haluan sanoa jokaiselle teistä, että vaalikaa läheisimpiä ihmissuhteitanne. Muistakaa kertoa heille tarpeeksi usein, kuinka rakkaita ja tärkeitä he ovat. Minäkin toivoisin, että pääsisin vielä yhden kerran sanomaan nuo ylläolevat sanat Fammolleni. Onneksi tiedän syvällä sydämessäni, että Fammon nukkuessa pois, hän kyllä tiesi, mitä hän minulle merkitsi.

Miten te olette käsitelleet surua ja luopumisen tuskaa?








Share:

32 kommenttia

  1. Lämmin osanottoni suruun. <3 Tuo runo kuvastaa hyvin omia ajatuksiani: edesmenneet eivät koskaan ole kovin kaukana meistä, vaikkeivät enää samalla tavalla kuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta <3 Juuri noin haluan itsekin ajatella.

      Poista
  2. Halauksia! <3

    Mun Isosiskon kuolemasta on tänään 5kk. Tuntuu, etten oo vieläkään käsittäny sitä, että hän on poissa. Ainut minua rakastanu sukulainen. Joka päivä Isosisko on mielessä. Välillä tulee itku. Välillä oon vihainen, että kehtas mennä kuolemaan. Aaltoliikettähän tää on. Ja kestää niin kauan ku on kestääkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halaus takaisin <3 Tuska on varmasti sullakin suuri ja kestää aikansa tottua siihen, ettei toista enää ole. Tiesin, että tämä päivä tulee joskus, mutta en silti olisi halunnut sen tulevan vielä nyt. Monesti sanotaan, että vanhemman ihmisen kuolema on helpompi käsitellä, ja totta on, että se on helpompi ymmärtää, mutta ei se silti poista sitä raastavaa surua toisen poismenon jälkeen, kun ihminen on ollut se kaikkein rakkain ja läheisin, aina siinä. Ikuisesti tulen silti olemaan kiitollinen siitä, että mulla oli niin ihana Fammo. Muistot säilyy aina. Myös sulla isosiskostasi <3

      Poista
  3. Osanottoni ja paljon voimia ja halauksia<3 Tiedän ainakin jollain tasolla miltä susta tuntuu, itsekin menetin oman isoäitini pari vuotta sitten ja hän oli aina ollut yksi tärkeimmistä ihmisistä mulle tässä maailmassa. Menetys oli raskas, liian raskas.. Olin vasta vuosi aiemmin menettänyt äitini enkä todellakaan ollut valmis kokemaan uutta menetystä niin pian. Pikkuhiljaa se suru muuttaa muotoaan ja elämä käy helpommaksi. Muista antaa itsellesi tarpeeksi aikaa surra, itke jos itkettää ja puhu, jos yhtään tuntuu siltä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda <3 Rakkaimpien menettäminen on todella raskasta, olen pahoillani myös sun puolesta. Yritän ajatella niin, että kaikilla meillä on rajallinen aika täällä maan päällä eikä sitä vain tiedä milloin lähdön aika on kullakin. Mutta haluan uskoa, että jokainen lähtee juuri oikealla hetkellä. Se helpottaa myös menetyksen hyväksymisessä, vaikka suru tulvahtaa välillä hyökyaaltona päälle. Mutta niinkuin sanoit, pitää surra kun surettaa, itkeä kun itkettää ja ottaa päivä kerrallaan. Itseäni lohduttaa se, että tunnen, että Fammo on vieläkin mun lähellä <3

      Poista
  4. Olen samassa tilanteessa juuri nyt kuin sinäkin. Rakas, minulle äärettömän läheinen mummuni menehtyi heinäkuussa. Kasvoin mummun kanssa eli hän oli minulle läheisempi kuin yksikään ihminen tässä maailmassa. Suru on kummallinen asia. Se tulee aaltoina, joskus jokin pieni yksityiskohta/äkkinäinen muisto kaappaa takaisin pimeyteen josta luulin jo hetkeksi nousseeni. Musiikki on auttanut, ja valokuvaaminen, mutta kokonaisuudessaan surun ja kaiken tapahtuneen ymmärtäminen/käsittely vie varmasti vielä paljon aikaa.

    Sinulle haluan toivottaa koko sydämestäni äärettömän paljon voimia surutyöhön ja jaksamista jokaiseen hetkeen ja päivään. Askeleet kohti valoa ovat välillä niin pieniä, mutta kaipa niitä tässä jatkuvasti tulee otettua, ihan huomaamattaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan herkistyin, kun luin kommenttisi... Uskon, että tiedät täsmälleen miltä musta tuntuu. Tuo kuvailemasi surun aaltomaisuus on niin tuttua. Välillä tunnen itsekin iloa, aivan kuten ennen, kun Fammo oli vielä elämässäni. Sitten joku pieni juttu vie taas hetkeksi syvälle surun syövereihin. Minäkin yritän keskittyä ja syventyä niihin asioihin, jotka tuo iloa ja joista nautin elämässä. En halua velloa surussa, koska tiedän, ettei Fammo olisi sitä halunnut. Mutta eihän sille ikävälle mitään voi... <3

      Kiitos niin paljon kommentistasi, toivon myös sinulle suuresti voimia surutyöhön! Mä olen ajatellut, että otan päivän kerrallaan. Joku päivä sitä huomaa, että pienet askeleet on vieneet jo pitkälle. Halaus, Salla!

      Poista
  5. <3 Olen kokenut, että vanhemman ihmisen lähtöä on helpompi käsitellä, koska se on vääjäämätöntä, koska täällä ei kukaan elä ikuisesti. Nuorten ja yhtäkkiä lähtevien kanssa on vaikeampaa. Oman mummoni, joka siis oli äitini siitä lähti kuin oli n. kuusi vuotias kuolema meni jotenkin kivuttomasti, olin yllättynyt kuinka helposti, koska hän oli mieheni lisäksi läheisin ihminen minulle tässä maailmassa. Jälkeen päin tajusin, että olin alitajuisesti valmistautunut mummon kuolemaan ikänsä puolesta jo siitä asti, kun hän täytti 70 vuotta eli olin 20 vuotta ennen hänen kuolemaansa valmistanut itseäni siihen, että hän on niin iäkäs, että tulee kuolemaan. Pari kuukautta kuolemasta meni niin, että liikutuin tosi helposti, kun puhuin mummosta. Nyt on enää pelkät hyvät muistot, hauskinta on se, että mummo vilahtelee mun puheissa edelleen viikoittain, kun puhun mieheni kanssa. Nauretaan hänen toilailluilleen tai monesti tulee mieleen, että näin mummo olisi tehnyt. Jotenkin ymmärtää miten mahtavan etuoikeutettu olen ollut, että mulla on ollut elämässäni niin mahtava ihminen.

    Paljon voimia Mia! Ajan kuluessa muistot kaunistuvat vielä entisestään, kaikelle tulee kultainen reunus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna <3 Ihanasti sanottu tuo, että ajan kuluessa muistot kaunistuvat entisestään... Niinhän se kuitenkin on, että muistoista tulee vuosi vuodelta arvokkaampia. Onneksi niistä sentään voi pitää kiinni. Oon niin onnellinen siitä, että mulla oli Fammo. Vanhemman ihmisen poislähtö on kyllä helpompi ymmärtää, mutta surua ja ikävää se ei silti poista. Olen silti tosi kiitollinen siitä, että Fammo oli mun elämässä näin kauan <3

      Poista
  6. Silloin kun menetin isäni, itkin päivittäin pari viikkoa. Yleensä itkin kun olin yksin. Sitten tajusin, että ei minun isäni olisi tätä halunnut. Pitää vain lähteä taas toimimaan ja jatkamaan elämää. Olet ihan oikeassa siinä, että ei se ihminen katoa muuta kuin näkyvistä, hän on koko ajan läsnä muuten.
    Haleja Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Hali takaisin! Mäkin vaivuin todella syvälle suruun ensimmäisten päivien aikana, kun Fammo oli juuri nukkunut pois. Olo tuntui niin pohjattoman surulliselta, että ajattelin oikeasti, että miten tästä selviää. Jostain tuli kuitenkin se pieni valonpilkahdus, kun aloin ajatella juuri samalla tavalla kuin sinäkin, ettei Fammo olisi tätä halunnut. Yritän nyt suhtautua suruun eri tavalla, vaikka se välillä valtaakin mielen. Vaalin Fammon elämänviisauksia, asioita joita olen häneltä oppinut ja elän elämääni tehden parhaani. Ja olen joka päivä kiitollinen siitä, että mulla on ollut niin ihana Fammo... ja Faffa <3 Haluan uskoa, että molemmat pysyvät läsnä mun elämässä, ihan kuten sinäkin uskot isästäsi <3

      Poista
  7. Osanotto Mia <3 Suru on aluksi terävää, mutta ajan kanssa se pehmenee ja lämpimät muistot pulpahtelevat mieleen erilaisissa tilanteissa. Yllättävän paljon tulee mentyä lapsuuteen muistoissa suhteessa isovanhempiin.

    Lämpöinen halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Fammoa on kyllä kova ikävä, mutta kai se ikävä ajan kanssa hellittää, edes pikkuisen :( Onneksi on paljon ihania muistoja, joista aion pitää kiinni <3

      Poista
  8. <3 <3 Lämmin osanottoni! Rakkaimmista luopuminen on raskasta ja sitä ei voi ymmärtää, ennen kuin on itse samassa tilanteessa. Surukin muuttaa muotoaan, sellainen musertava kipu laimenee ja jäljelle jää haikeus, sellainen tavallaan kaunis, lämmin tunne. Pystyy muistelemaan yhteisiä hetkiä haikeana, mutta ilman tiettyä kipua <3 Tai näin olen itse kokenut, tosin en ole vielä menettänyt sellaista ihmistä jonka menettäminen tuntuisi siltä, että maailma romahtaa. Toivon, että pystyisin silloin käsittelemään surua rakentavasti ja näkisin sen pienen toivon pilkahduksen.

    Mutta lämpimiä ajatuksia sinulle, Mia! * rutistaa isosti*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Halaus lämmittää. Olin aina pelännyt, että kun Fammon menetän, suru on liian suuri käsiteltäväksi. Ensimmäiset päivät tuntuikin tosi musertavilta. Jotenkin se toivo vaan sammui ja hetkeksi tuli ylle sellainen musta varjo, joka ei tuntunut väistyvän millään. Mutta otan päivän kerrallaan. Kiitollinen tulen aina olemaan Fammosta ja muistelemaan rakkaudella ja lämmöllä kaikkia niitä muistoja ja hetkiä, joita yhdessä koettiin. Parempaa Fammoa en olisi voinut saada <3

      Poista
  9. Aika rakentaa muistoista lohdutuksen <3
    Voimia surussa <3

    VastaaPoista
  10. Fammosi kuulostaa olleen ihana <3 Onneksi muistot ja neuvot eivät katoa mihinkään, kannat niitä mukanasi kunnes jonain päivänä kohtaatte taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina <3 Muistoja ja neuvoja tosiaankin vaalin!

      Poista
  11. Voi että, luin tämän vasta nyt. <3 Ihania muistoja, koskettava kirjoitus. Jaksamista suruun ihana Mia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! <3 Yritän pitää mielen iloisissa muistoissa, vaikka ikävä iskee hetkittäin.

      Poista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig