Sanotaan, että onnellisen on helppo hymyillä. Vielä viime kesänä muistan eläneeni aikaa, jolloin mietin paljon sitä, mitä onnellisuus oikeastaan on. Tiesin, mitä on kokea olevansa onnellinen yksittäisinä hetkinä, mutta minulla ei tuntunut olevan hajuakaan siitä, miten jatkuva onnellisuus olisi mahdollista saavuttaa. Vaikka sanana onnellisuus kuulostaa niin yksinkertaiselta ja helpolta, sen taakse kätkeytyy yllättävän paljon odotuksia ja usein suuriakin sellaisia. Miten paljon elämässä pitää saavuttaa tai saada, jotta voi tuntea olonsa onnelliseksi? Ja mistä sitten tietää, kun se onnellisuus on saavutettu ja on ihan oikeasti onnellinen? 

Onnellinen tuntuu yhtä isolta sanalta kuin rakkaus. Monikaan meistä ei toivo elämässä olevansa iloinen, vaan nimenomaan onnellinen. Samalla tavoin tykkäämisen tai pitämisen sijaan haluamme rakastaa ja olla rakastettuja. Onnellisuus ja rakkaus ovat ikään kuin iloisuuden ja tykkäämisen seuraavia tasoja, jotka ovat korkeammalla. Ne ovat huipun kärki, jonne yltääkseen tarvitaan tiettyjä asioita. Jokaisella ne asiat ovat erilaisia. Tavallaan teemme mielessämme näkymättömän listan kriteereineen, joiden ajattelemme olevan vaatimuksena sille, että olemme onnellisia tai rakastamme. Niin minäkin tein, ihan huomaamattani. Kunnes tajusin, että sen näkymättömän listan voi repiä palasiksi ja heittää menemään. Sen jälkeen annoin mennä, kuten elämässä ylipäätäänkin kehotetaan.

Luovuttuani turhista kriteereistä, olo muuttui paitsi kevyemmäksi ja vapaammaksi, myös se päivä tuli lopulta vastaan. Se hetki, jolloin aloin uudelleen pohtimaan onnellisuutta ja tajusin, että minähän taidan olla onnellinen... 


Yllättävintä on ollut se, että onnellisuuteen ei loppujen lopuksi vaadita kovinkaan mullistavia asioita. Minulle siihen liittyy elämä, joka on minun näköiseni: Valinnat, jotka minä koen itselleni sopiviksi. Ihmiset, joiden seurassa todella viihdyn. Ympäristö, jossa minun on hyvä olla. Ja rauha, etenkin itseni kanssa: Sen hyväksyminen, että minä olen ihan hyvä tällaisena kuin olen.

Kun tuo pohja on ollut kunnossa, elämään on alkanut tipahdella asioita, jotka ovat asettuneet paikoilleen vähän kuin itsestään. Vahva kiitollisuuden tunne ja hyviin asioihin keskittyminen on tuonut lisää hyvää. Elämä ei toki ole ollut joka päivä pelkkiä sateenkaaria, mutta jokaiseen päivään on sisältynyt vähintään yksi hetki, ihminen tai kokemus, josta olen voinut olla kiitollinen. Se tekee minut onnelliseksi. Olen onnellinen.


Joten kyllä, onnellisen on helppo hymyillä. Kävin viime viikolla myös vuosittaisessa hampaidenvalkaisussa GLOSSilla. Löysin paikan pari vuotta sitten, ja tämä oli kolmas kertani ammattilaisen tekemässä hampaidenvalkaisussa. Sitä ennen kävin pariin kertaan kauneusklinikalla valkaisussa, enkä silloin vielä tiennyt, että suun terveydenhuollon ammattilaisen tekemä valkaisu on aivan eri luokkaa kuin kauneusklinikoiden kosmeettiset valkaisut. Myönnän tuijottaneeni vain hintaa ja valinneeni halvimmista luotettavimman oloisen paikan. Hinnan perässä tehty valinta johti paitsi kehnompaan lopputulokseen, myös siihen, että joka ainoa kerta valkaisussa käydessäni luulin, että tilanteen kuuluu olla ahdistava ja kivulias. Pidin normaalina, että kuola valuu suusta kesken valkaisun ja ikeniä kirvelee. Sekin oli "normaalia", että valkaisusta lähtiessä myös ikenet olivat vaalentuneet ja hetkeen ei kehdannut hymyillä.

Nykyään tiedän, miten merkittävä ero siinä on, kun hampaidenvalkaisun suorittaa laillistettu suun terveydenhuollon ammattilainen. Eron huomaa niin valkaisutilanteessa kuin valkaisun tuloksessakin. Lääkinnälliset valkaisuaineet ovat paitsi turvallisia hampaille, myös paljon tehokkaampia kuin kauneusklinikoiden käytössä olevat kosmeettiset valkaisuaineet, joiden käyttöön ei ole minkäänlaista pätevyysvaatimusta. Suun terveydenhuollon ammattilaisilla on käytössä aivan eri laitteet ja aineet, mitä kauneusklinikoilla. Kirjoitin aiheesta kattavan postauksen jo pari vuotta sitten, jolloin ensi kertaa kävin GLOSSilla. Jos mietit valkaisua, suosittelen lukaisemaan postauksen täältä.

3 syytä miksi valita suun terveydenhuollon ammattilaisen tekemä hampaidenvalkaisu 


Päätin myös koota tähän loppuun tärkeimmät asiat, joita olen erityisesti arvostanut GLOSSilla ammattilaisen tekemässä hampaidenvalkaisussa verrattuna kauneusklinikoiden kosmeettisiin valkaisuihin:

  • Tehokkaampi lopputulos ja valkaisun turvallisuus. GLOSSilla hampaidenvalkaisu tehdään aina suun terveydenhoitotyön asiantuntijan toimesta ja valkaisussa käytetään ainoastaan kliinisesti testattuja terveydenhuollon tarvikkeita ja -aineita, ei kosmeettisia valmisteita. Valkaisuprosessissa pystytään siis poistamaan värjäytymiä, jotka ovat tunkeutuneet hampaan kiilteeseen ja hammasluuhun asti, kun taas kosmeettisissa valkaisuissa pystytään poistamaan vain pintavärjäytymää. GLOSSin käyttämä laservalkaisu on myös tutkitusti kaikkein tehokkain ja turvallisin. Kosmeettisissa valkaisuissa käytetään usein tehottomampia valonlähteitä, kuten UV-valoa, halogeenivaloa, plasmaa tai kristallia. 
  • Valkaisutilanteen mukavuus ja kivuttomuus. GLOSSilla ikenet suojataan hampaiden valkaisun ajaksi, minkä vuoksi ikeniä ei kirvele tai polttele valkaisun aikana. Suojauksen vuoksi valkaisuaine ei myöskään leviä ikeniin, joten valkaisun jälkeen voi huoletta heti hymyillä! Siinä missä kosmeettisen valkaisun aikana minulle ei selitetty valkaisuprosessia millään tavalla, GLOSSilla tilanne on täysin päinvastainen: Jokaisesta vaiheesta kerrotaan yksityiskohtaisesti ja ennalta. Asiakkaasta selkeästi välitetään ja halutaan, että hänellä on hyvä olla. Vaiheiden aikana varmistetaan, että kaikki on hyvin ja ettei tunnu pistelyä tai kipua. Valkaisutilanne tuntuu turvalliselta ja jopa rennolta, kun joku on koko ajan vieressä jutustelemassa. Tilanne on nopeasti ohi - ja mikä parasta: ILMAN KIPUA! 
  • Valkaisukäsittelyn laajuus ja hampaiden sävyerojen huomiointi. Kosmeettisessa valkaisussa hampaita valkaistiin aina vain 8 ylä- ja alariviltä. Tämä kuitenkin jättää usein hymyn "katkonaiseksi", kun sivuilta näkyvät hampaat jäävät tummemmiksi ja ne jätetään valkaisematta. GLOSSilla valkaistaan koko hammasrivistö eli 10 hammasta niin ylä- kuin alariviltäkin. Tämä leventää mukavasti hymyäkin! Lisäksi valkaisun aikana huomioidaan sävyerot ja tummat kulmahampaat tai traumahampaat saavat aina maksuttoman lisäkäsittelyn, jotta lopputuloksesta tulee mahdollisimman tasainen.



GLOSSin kesän tarjoukset 


GLOSSilla on elokuun loppuun saakka voimassa kesän tarjoukset, jotka pääset kurkkaamaan täältä. Minulle tehtiin hampaiden tehopuhdistus ja sen jälkeen tehovalkaisu titaanioksidilla, joka on kaikkein tehokkain valkaisumenetelmä ja sopii myös herkille hampaille. Kaikkiin GLOSSin tarjoamiin hampaidenvalkaisumenetelmiin voit tutustua GLOSSin sivuilla. Hampaidenvalkaisun voi ostaa etukäteen myös verkkokaupasta, jolloin maksutapoina käy verkkopankkimaksun lisäksi myös lasku tai Klarnan osamaksu. 

GLOSS Hammashoitopalvelut löydät Helsingin keskustasta osoitteesta Snellmaninkatu 19-21 A.

Kuinka moni teistä kokee olevansa onnellinen? Onko teistä onnellisuus vaikea määritellä? Mitä ajattelette omaan onnellisuuteenne kuuluvan? 

Entä millaisia kokemuksia teillä on hampaidenvalkaisusta? Oletteko käyneet tai kokeilleet? 













*Valkaisu saatu yhteistyönä.

8 kommenttia:

  1. Allekirjoitan täysin nuo ajatuksesi onnellisuudesta <3 Itsekin elin vuosi sitten aikaa, jolloin onnellisuuteni laitettiin puntariin, ja jouduin repimään iloa väkisin elämääni. Nyt kun asiat alkavat olla sen osilta kunnossa, huomaan että ne ihanat kiitollisuuden ja onnellisuuden tunteet ovat olleet paljon voimakkaampia ja ihan pienetkin jutut saavat iloiseksi :) Näistä kuvista kyllä huokuu sellainen onnellisuus, olet tosi kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Tuuli! <3 Jotenkin sitä osaa arvostaa elämän ihania hetkiä enemmän, kun on aikansa rämpinyt suossa :D Synkkinä hetkinä ne hyvät ajat tuntui niin kaukaisilta, mutta kyllä ne vaan sieltä aina lopulta tulee, vaikka kuinka usko hetkittäin horjuisi. Ihanaa kuulla, että sullakin on nyt parempi elämäntilanne ja koet olevasi onnellinen <3 Pienistä asioista kannattaa todellakin nauttia, koska niistä yhdessä koostuu se pysyvämpi onnellisuuden tila :)

      Poista
  2. Koen olevani onnellinen. Onnellisuuteen minulla kuuluu oma mies ja lapset, kiva koti ja työ. Siinäpä nuo olikin. Ihanaa kuulla, että olet onnellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun onni koostuu hyvistä palasista <3 Ja samoin; tosi ihanaa kuulla, että koet olevasi onnellinen! Koskaan ei tiedä milloin oma tai rakkaimpien aika lähteä koittaa, joten eiköhän yritetä nauttia pienistäkin hetkistä ja päivistä kerrallaan :)

      Poista
  3. Musta tuntuu et onnellisuuteen liittyy ihmisillä tosi paljon vaatimuksia joka sit jotenkin toppuuttelee sitä ittensä onnelliseks tuntemista. Pitäis itekin osata enemmän laskee irti odotuksista ja vaan mennä virran mukana. Mitä tulee valkasuun,täällä sitä edelleen pohdiskellaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja yleensä se vaatimuslista kasvaa koko ajan riippumatta siitä, saavuttaako niitä asioita vai ei :D Itsekin siinä samassa oravanpyörässä olleena on todettava, että on se vaan hullua. Mutta jotenkin sitä jää siihen virtaan kiinni ja ei osaa pysähtyä katselemaan ympärilleen, miten paljon oikeasti on jo elämältä saanut. Aina on jotain, mistä olla kiitollinen, vaikka sitä ei aina synkkinä hetkinä näekään yhtä selvästi.

      Jos joskus päädyt valkaisuun, GLOSSia suosittelen kyllä täydestä sydämestäni! <3

      Poista
  4. Se on hassua, ku iän myötä tajunnu, että voi olla onnellinen myös silloin, kun kaikki asiat ei oo hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten aivan totta :) Ei onnellisuus tarkoita sitä, että kaiken pitää aina olla täydellistä ja sujua täydellisesti. Jos sitä odottaa, saa odottaa aina. Ja tuntuisiko ne onnen hetket edes yhtä hyvältä, jos elämä olisi aina pelkkää ruusuilla tanssimista? Mulle ainakin menneisyys on opettanut tosi paljon ja tuonut ajatusmaailmaan sen vahvan kiitollisuuspohjan, josta yritän pitää päivittäin kiinni. Onni tuntuu ihan erilaiselta, kun on kävellyt risukasojen läpi!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!