Syksyn odotetuimman tapahtuman eli I love me -messujen lähestyessä tulee seuraavan kahden viikon aikana blogissa näkymään tavallisten postauksien joukossa myös messuvinkkejä eri osastoista ja näytteilleasettajista, jotka suosittelen ehdottomasti messuilla katsastamaan. Osa teistä on saattanut huomata blogin oikeaan reunaan ilmestyneen I love me -yhteistyöbloggaajalogon ja Instagramin puolella jo kerroinkin, että minulla on suuri ilo olla tämän vuoden yksi virallisista yhteistyöbloggaajista, joita Messukeskus valitsi tälle vuodelle 8. Jokainen meistä keskittyy hieman eri aihealueisiin, joista itselleni läheisimpiä ovat ehdottomasti kauneus, hyvinvointi ja terveellinen ravinto. Tänä vuonna tulen sukkuloimaan messuilla kaikki kolme päivää ja päivittämään instaan ahkerasti kuulumisia. Hyppääthän siis mukaan myös instan puolella, jos haluat saada paloja messutunnelmista myös sitä kautta ja katsoa, mitä kaikkea kivaa itse messuilta löydän. Ja hei, rohkeasti vaan juttusille, jos huomaatte minut jossain! Aina yhtä ihanaa, kun joku lukijoista tulee sanomaan hei, vaikkei olisi blogin puolella koskaan kommentoinutkaan. Viime vuonnakin tapasin messuilla niin monta ihanaa lukijaa - terkkuja siis teille, jotka tunnistatte itsenne! En ole kovin vakava ihminen, joten juttelemaan voi tulla ihan mistä vain.


Ensimmäinen messuvinkkini liittyy luonnonkosmetiikkaan, jota olen käyttänyt ahkerasti ihonhoidossa jo viitisen vuotta. Meikkituotteissa myönnän kuitenkin tulleeni hieman jälkijunassa ja alkuun oikeastaan jopa ajatelleeni, etten koskaan tulisi käyttämään luonnonkosmetiikkaa meikatessa - en ainakaan meikkivoiteita, koska nehän ovat kasvoilla todella tönkköjä, saati sitten että peittäisivät tarpeeksi tai pysyisivät kasvoilla koko päivää. Yhtälö tuntui niin mahdottomalta, että monen monta vuotta käytin ihonhoidossa luonnonkosmetiikkaa, mutta meikeissä pysyttelin visusti tavallisen kosmetiikan puolella. Jokin kuitenkin muuttui viime syksynä edellisten I love me -messujen aikoihin, kun probioottinen Esse-testijaksoni "pakotti" minut käyttämään luonnonkosmetiikan meikkipohjia koko testijakson ajan. Tällöin löysin mineraalimeikkien potentiaalin ja sittemmin ohjasin päättäväisyyteni löytämään myös tarpeeksi hyvän voidemaisen meikkivoiteen, sillä pidän niistä enemmän kuin puuterimaisista ja välillä ne ovat ihanteellisempi valinta tällaiselle kolmekymppiselle, syksyn tullen pintakuivuuteen taipuvaiselle sekaiholle. Eivätpähän pienet juonteet korostu niin hyvin.

Aiemmin tiukan testiseulan ovat läpäisseet Absolutionin meikkivoide sekä Iroisien loistava BB-voide, jota olen käyttänyt jo vuosia. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen vihdoin iskenyt oikeaan kultasuoneen! Viimeisen kuukauden ajan olen tunnollisesti tyhjentänyt yhtä ja samaa purkkia: Zuiin meikkivoidetta


Olen aikaisemmin kertonut, kuinka australialaisella Zuiilla on todella laadukkaat poskipunat. Myös luomiväreistä innostuin kolmisen vuotta sitten, vaikka silloin vielä epäilinkin suuresti luonnonkosmetiikasta koskaan löytyvän tarpeeksi laadukkaita meikkejä, jotka peittoaisivat selektiivisen kosmetiikan kallimmat tuotteet. Zuii valoi tuolloin uskoa minuun tässä asiassa. Ja nyt sarjan meikkivoide on nostanut riman niin korkealle, että siihen on vaikea enää toisten kurotella. 



Luonnonkosmetiikan parhaaksi meikkivoiteeksi nimittäminen tuntuu aika isolta jutulta. Sen verran isolta, että mietin pitkään, uskallanko otsikoida postauksen juuri tällä tavalla. Mutta totuus on, että Zuiin meikkivoide on vain yksinkertaisesti paras, johon olen tähän mennessä törmännyt. Se levittyy kasvoille kuin unelma ja sulautuu ihoon juuri sillä tavalla, että meikki ei tunnu maskimaiselta ja näyttää mahdollisimman luonnolliselta. Silti meikkivoiteessa on peittävyyttä, mutta ei sitäkään liikaa. Lopputulos on iholla puolimatta tai puolikuulas, miten sen nyt haluaakaan ilmaista. Itse pidän hehkuvasta ihosta, mutta on kuulauden määrälläkin väliä. Tässä sitä on juuri sopivasti ilman että kuulaus menisi kiiltelyn puolelle.

Silkkinen pinta syntyy muun muassa manteliöljyn, kamomillan, aloe veran ja ruusun voimin. Meikkivoide hellii ihoa myös kehäkukan tulehduksia ehkäisevillä ja rauhoittavilla ominaisuuksilla sekä porkkanaöljyllä, joka monesti myös parantaa ihon sävyä. Jos ei ole aiemmin käyttänyt mitään luonnonkosmetiikan meikkivoidetta, kannattaa alkuun olla maltillinen, sillä useimmat luonnonkosmetiikan meikkivoiteet mukautuvat iholla vielä levityksen jälkeen. Myös Zuiin meikkivoide reagoi ihon lämpöön ja saattaa vaatia hetkisen asettuakseen iholle. Itse olen kokenut levittyvyyden parhaimmaksi, kun alle laittaa tipan tai kaksi öljyä, jolloin meikkivoide asettuu heti täydellisesti. Sävynä minulla on ollut Olive Light, joka on nappivalinta vaalealle, jopa kalpeahkolle iholle. Luomusertifioidun meikkivoiteen luvataan sopivan kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Tuote on lisäksi vieläpä täysin vegaaninen.

Tänä aamuna kun jälleen levitin meikkivoidetta kasvoilleni, tuli jopa vähän haikea olo. Joko tämä kohta loppuu? Onneksi messut lähestyvät, sillä ostoslistalla on ehdottomasti uusi pullo Zuiin meikkivoidetta. Sarjalta löytyy myös ihastuttava irtopuuteri, jossa talkki on korvattu ruusulla, jasmiinilla ja kamomillalla - ja purkin pohjalla on ihan aitoja ruusun terälehtiä! Suosittelen siis aivan ehdottomasti poikkeamaan Zuiin osastolla, jos laadukkaat luonnonkosmetiikan meikit kiinnostavat. Sarja on aivan ainutlaatuinen, sillä tuotteet pohjautuvat luomusertifioituihin kukkiin ja ovat 100% luonnollisia.

Zuiin löytää I love me -messuilta osastolta 7f111I love me -messujen monipuoliseen tarjontaan voi tutustua täällä, jossa voi suunnitella messupäiväänsä niin tarjousten, syömisen kuin muun ohjelmankin osalta. Meikkivoiteen toki löytää myös esimerkiksi Biodellyn valikoimasta

Onko teillä kokemuksia Zuiin tuotteista? Oletteko löytäneet luonnonkosmetiikasta täydellistä meikkivoidetta?









*Tuotteet pr-näytteitä. 
Postaus sisältää mainoslinkkejä. Yhteistyössä Messukeskus.

9 kommenttia:

  1. Kivaa että olet yhteistyöbloggaajana. Jos päädyn lähtemään messuille niin koitan bongata sut! :) Mulla on myös tämä Zuiin meikkivoide ja kirjoitin siitä joskus kesällä blogiin... Olen kyllä tykännyt, vaikka levitys vaatii vähän työstöä ja viimeistelyn puuterilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin pysäytät mut tai huudat perään! :D Tosin siinä messuhulinassa ei varmaan huudot kauheasti kuulu ;) Mutta olisi tosi kiva nähdä sut livenä!

      Poista
  2. Zuui on merkkinä mulla to-do -listalla, kun en ole ennen mitään merkin tuotteita edes kokeillut. Kiitos innostavasta postauksesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zuii on aivan ehdottomasti testaamisen arvoinen brändi! :) Kiva jos postaus innosti entistä enemmän kokeilemaan, näihin kukkaismeikkeihin on kyllä helppo ihastua!

      Poista
  3. Zuiin meikeistä olen kuullut pelkkää hyvää. Pitääpä käväistä tuollakin osastolla messuilla.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin aion kahlailla Zuiin valikoimaa messuilla läpi ja hankkia tätä samalla uuden pullollisen :) Toivottavasti törmätään messuilla! Ihanaa uutta viikkoa, Outi! <3

      Poista
  4. Kosmetologi laittoi mulle tätä meikkivoidetta, ja se oli tosi kauniin luonnollinen. Taisipa meikkivoiteen sävy olla juuri tämä Olive light :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä tää kyllä just on; luonnollinen kaikin puolin! :D Mä tykkään erityisesti siitä, että on myös pysyvä kasvoilla ja peittääkin jonkun verran, mutta silti tuntuu kuin omalta iholta :)

      Poista
  5. Nyt kyllä täytyy sanoa, että kokeiluni ovat olleet hyvinkin vähäiset luonnonkosmen puolella, vaikka ehkä sieltä saattaisi jotakin minullekin löytyä. Peittävyyttä haen, kuten tiedätkin, mutta ei liian pakkelia:) Luonnonkosmessa on aina minulle hieman haastetta, you know!
    Ehkä törmätään messuilla, koska minäkin sinne bloggaajana tulen lauantaina:)

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!