sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Vuoden 2016 paras ihonhoitosarja



Nyt aloitetaan viime vuoden parhaiden paljastaminen täällä blogin puolella! Viime vuoteen mahtui todella paljon ihania kokemuksia kosmetiikan maailmasta, mutta taas jälleen kerran huomasin, miten selvästi huiput erottuvat hyvistä. Kaikki vaikuttaa kokonaisuuteen: ulkonäkö, tuoksut ja käyttökokemus, mutta silti tämän tittelin voi tienata itselleen vain sillä, että sarja on tehokas. Normaalisti pistän paljon painolastia myös tuoksuille ja purkkien kauniille ulkonäölle, mutta vuoden parhaan sarjan pokaalia en ojenna pelkkien lumoavien tuoksujen tai koreilevien purkkien perusteella. Nyt eniten merkitsee tulokset iholla - ja niitä vuoden sarja todellakin antoi! 

Ihan ensiksi täytyy todeta, että vaikka oma elämäni on viime kuukausina ollut aikamoista kuperkeikan tekoa toisensa jälkeen, ihoni on voinut melkeinpä paremmin kuin koskaan. Totta puhuen siitä taitaa olla jo useampi vuosi, kun olen viimeksi ollut näin tyytyväinen ihooni. Olen aina välillä täällä blogissa maininnut punaisista arpipilkuistani, joiden myönnän olevan itse aiheutettuja itsepäisestä näppyjen puristelusta. Olen siis näperrellyt ja sörkkinyt kasvoillani kaikkea mahdollista huomaamatontakin näppylän alkua tai pienen pientä mustapäätä, mitä tahansa, mistä olen stressaantuneena saanut "kehitettyä" itselleni arven muistoksi. Nuo pienet arpipilkut ovatkin vaivanneet minua jo todella pitkään. Vaikka ihoni olisi muuten hyvässä kunnossa eikä epäpuhtauksia sillä hetkellä olisikaan, täydellisellä meikkipohjalla saavutetun kauniin ihon alle on kätkeytynyt useita pieniä arpia, joiden vaaleneminen on vienyt aina useamman kuukauden. Eikä sellaista tilannetta ole ollut, että olisin täysin "arveton" - ei ennen Esseä. 


Viime syksynä kärsin poikkeuksellisen kuluttavasta stressistä ja tein töitä kuin hullu. Samalla unohdin itseni ja oman hyvinvointini. Se kuuluisa oravanpyörä, josta minäkin täällä välillä kirjoitan, vei minut jälleen mennessään, enkä edelliskerroista viisastuneena taaskaan painanut "stop"-nappia, vaikka olisi pitänyt. Poikkeuksellisen kuluttava arki vähine yöunineen ja epäsäännöllisine ruokailurytmeineen alkoi näkyä myös iholla. Olinkin yhtäkkiä siinä pisteessä, että näppylää pukkasi toisensa perään ja koska aina menin niitä sorkkimaan, kierre oli valmis. Yhtäkkiä olin jo niin arvilla, että pienet haaleat arpipilkut edellisvuosilta olivat pienin huolenaiheni. Olo tuntui tosi epävarmalta. Halusin ihoni kuntoon ja samalla tajusin, että minun täytyy kohentaa myös elämänlaatuani muutenkin - pitämällä parempaa huolta itsestäni säännöllisen liikkumisen, syömisen ja nukkumisen suhteen. Helpomminhan se oli sanottu kuin tehty.

Aloitin Esse-tuotteiden käytön viime vuoden lokakuussa, heti I Love Me -messujen jälkeen. Olin kuullut sarjasta mahdottoman paljon hyvää, mutta samalla tietysti mietin, tulisiko sarja toimimaan myös minun ihollani ja pelastamaan minut ja ihoni hädästä. Latasin Esse-testijaksolleni isot odotukset, koska aloin jo olemaan vähän epätoivoinen. Jos Esse ei tehoaisi, mitä ihmettä tekisin? Luonnonkosmetiikkaa olin käyttänyt jo pidempään ennen Esseäkin, mutta vaihtelin tuotteita tiiviimpään tahtiin, mikä varmasti oli myös omiaan lisäämään ihon epätasapainotilaa. Terveen ihon uudistautumissykli on 28 päivää, joten edes sen aikaa olisi hyvä keskittyä testaamaan yhtä sarjaa, varsinkin jos testissä on puhdistustuote, kasvovesi, seerumi, voide - kokonainen setti siis. Naamioiden ja kuorintojen testaaminen on erikseen, niitähän voi testata ihon kunnon mukaan sopivalla hetkellä. Tosin Esse-sarjan käytön aikana ei suositella käyttämään minkään muiden sarjojen kuorintoja tai naamioita, vaan hoitamaan ihoa pelkästään Essen tuotteilla. Tämä johtuu siitä, ettei Esse ole mikään aivan tavallinen luonnonkosmetiikkasarja. 


Essestä olisi niin paljon kerrottavaa, mutta yritän typistää pääasiat muutamaan lauseeseen. Eteläafrikkalainen Esse on siis kemisti Trevor Steyn perustama probioottinen, luomusertifioitu hoitolatuotesarja. Sarja pohjautuu afrikkalaisiin aktiiviaineosiin ja uusimpaan tieteen läpimurtoon eli ihmisen mikrobiomiin. Ihmisen mikrobiomilla tarkoitetaan kaikkia niitä miljardeja bakteereja, jotka elävät meissä, niin hyviä kuin pahoja. Kyse on siis kokonaisuudesta. Vuonna 2008 lanseerattu The Human Microbiome -projekti valottaa, että mikrobit vaikuttavat enemmän selviytymisestä vastaaviin geeneihin kuin ihminen itse. Jokaista ihmissolua kohti elää vähintään 10 mikrobia, jotka muodostavat ihon pinnalle oman ekosysteeminsä. Essen ihonhoitofilosofia pohjautuukin siihen, että iho tulisi hoitaa kuten ekosysteemia. Tuotteissa käytetyt aineosat arvioidaan tarkasti sen perusteella, miten ne vaikuttavat ihon mikrobiomiin. Tavoitteena on säilyttää ihon mikrobinen monimuotoisuus ja edistää hyvien mikrobien kasvua. Essen tuotteissa käytetään paljon probioottien (=elävien mikrobien) lisäksi myös valikoiduista ruoka-aineista peräisin olevia prebiootteja, jotka ovat hyödyllisten mikrobien ravintoa ja auttavat iholle suotuisan ympäristön luomista. Kun säilytetään ja ylläpidetään ihon optimaalista mikrobitasapainoa, sillä on monia hyviä vaikutuksia ihoon. Muun muassa ihon suojabarriäärin toiminta vahvistuu ja piilevät tulehdustilat vähenevät. Probioottisesta ihonhoidosta voi lukea lisää täältä.


Essen tuotteet ovat kaikki pH-tasapainotettuja, koska se on olennainen asia ihanteellisen mikrobiomiympäristön luomisessa iholle. pH-tasapaino on iholla tärkeämpi kuin uskoisikaan, sillä ihon "väärä" pH-arvo saattaa aiheuttaa iholle epäpuhtauksia, tulehduksia tai ihon ennenaikaista vanhenemista. Terveen ihon pH on noin 4,5-5. Esse-tuotteiden pH on 4,5-5,5 välissä. Tämänkään vuoksi Esse-tuotteiden käytön aikana ei kannata käyttää eri sarjojen tuotteita sikin sokin, jotta ihon pH-tasapaino pysyy optimaalisena. 

Minua myös opastettiin, että Esse-tuotteiden käytön aikana olisi hyvä käyttää ainoastaan luonnonkosmetiikkaa, jotta eheytetty mikrobiomi ei suistu senkään vuoksi epätasapainoiseen tilaan. Tavallinen kosmetiikka kun sisältää usein monia raaka-aineita, jotka haittaavat hyödyllisten mikrobien toimintaa ihossa. Näistä esimerkkejä ovat synteettiset säilöntäaineet, silikoniyhdisteet sekä kemialliset UV-filtterit. Kun siis panostaa Esseen, ei totisesti kannata kumota sarjan antamaa eheytystä iholle pinoamalla päälle tavallista kosmetiikkaa.


Alunperin ajattelin, että pystyisin "sitoutumaan" Esseen vain reiluksi kuukaudeksi tai maksimissaan kuudeksi viikoksi. Bloggaajapuoli minussa stressasi sitä, etten Essen aikana voisi juurikaan testata muuta kosmetiikkaa kasvoille, ja kuitenkin halusin, ettei blogi täysin pysähdy paikoilleen. Onneksi tuoksut, vartalonhoito ja kynsilakat olivat testattavissa. Jakson aikana sain myös hyvän syyn uppoutua luonnonkosmetiikassa vieläkin syvemmälle värikosmetiikan maailmaan, sillä Essen käytön aikana käytin melkeinpä pelkästään luonnonkosmetiikkaa päivittäin, vaikka luottoripsiväreistä ja selektiivisistä luomiväreistä en täysin luopunutkaan.

Ihon puhdistamiseen käytin aamuin illoin Essen Cream Cleanseria, joka sitoo itseensä öljyliukoisia epäpuhtauksia ja lupaa siksi irroittaa meikin ja lian iholta helposti ja hellävaraisesti. Vaikka tuoksullisesti kirpeän kitkerähkö puhdistustuote ei niin lumonnut, piti se lupauksensa meikin irroittamisen suhteen, sillä jopa silmämeikki irtosi joka ainoa kerta melkein liiankin helposti. Alussa taputellessani puhdistuksen jälkeen kasvovettä iholle, mietin monesti, jäisiköhän ihoon lianjäämiä ja meikinrippeitä, mutta testasin kerran asiaa pyyhkimällä puhdistuksen jälkeen ihon misellivedellä. Tulos: täysin puhdas iho.

Kasvoveden käytön kanssa kamppailin jakson aikana ehkä kaikkein eniten. Se oli tuoksumakuuni liian vahva ja tymäkkä, enkä jotenkin vain osannut innostua tuotteen käytöstä. Ensimmäisten päivien jälkeen olin aivan valmis vaihtamaan kasvoveden toiseen, mutta sain rohkaisevan ohjeen pidättäytyä juuri tämän kasvoveden käytössä, vaikka kuinka yskähtelin joka ikinen kerta, kun sitä taputtelin kasvoille. Parin viikon käytön kuitenkin "lämpenin", sillä tuotteiden teho iholla oli niin huomattava. Vaikka kasvoveden tuoksu on minusta edelleen vähän kuin joisi pienen kitkerän shotin, kasvovesi on iholle hyvä ja hellä. Se sisältää muun muassa luonnonvaraisesti kasvavaa Rooiboksen uutetta, jossa on korkeita määriä antioksidantteja ja ihoa suojaavia ja ikääntymistä hidastavia vaikutuksia. Tämän tehon vain huomaa, eikä siitä halua päästää enää irti. 


Huomasin parin viikon jälkeen sen, miten iho alkoi pikkuhiljaa rauhoittua ja voimaan paremmin. Ensi alkuun pukkasi hieman tavallisesta poiketen poskille muutama mustapää, mutta sitten epäpuhtauksien tulo vain loppui. Reilun kuukauden jälkeen iho näytti niin hyvältä ja tasaiselta, että en halunnutkaan lopettaa tuotteiden käyttöä, vaan todellisuudessa jatkoin niillä melkein kaksi kuukautta. Seerumina minulla oli Essen Hyaluronihapposeerumi, jota suositellaan kaikille ihotyypeille ja ikähaarukassa etenkin 25-45-vuotiaille. Seerumi sisältää korkean pitoisuuden rakenteeltaan pienimolekyylistä hyaluronihappoa, joka tunnetaan etenkin syväkosteuttavista, kiinteyttävistä ja silottavista vaikutuksistaan. Inuliini puolestaan on prebioottinen ravinnonlähde, joka auttaa luomaan ihon pinnalle terveen ja tasapainoisen mikrobikasvuston. INCI-listassa ensimmäisenä koreilee Rooiboksen uute. Seerumi imeytyi iholle välittömästi ja tuntui muutenkin käytössä miellyttävältä. 

Suosikkituotteeni kaikista käytössäni olleista tuotteista olivat kuitenkin Omega Deep -voide ja Repair Oil -kasvoöljy. Omega-voide imeytyi iholle täydellisesti ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta silti erilaisia luonnonkosmetiikan meikkipohjia kokeillessani ihoni tuppasi kiiltelemään vähän liikaa päivän aikana. Kuitenkin, kun siedin muutaman päivän kuurini alussa vähän ahkerampaa kiiltelyä, kärsivällisyyteni palkittiin. Normaali- ja sekaiholle suunnattu voide alkoi toimia täydellisesti myös meikin alla toisen käyttöviikon aikana. Testijakson lopulla tästä voiteesta tulikin minulle sellainen suosikki, että siitä voisi olla ainesta jopa luonnonkosmetiikan TOP5 parhaiden voiteiden listalleni. Omega-voidetta on saatavilla erikseen myös rasvaiselle iholle tarkoitetussa light-versiossa ja kuivan ihon täyteläisenä rich-versiona. Jokaisessa paketissa on 5 kappaletta 10ml voidetta, joista avattu purkki suositellaan käyttämään kahden viikon kuluessa.

Repair Oil -kasvoöljyyn rakastuin aivan täysin. Se tuoksui Essen tuoteviisikosta kaikista vetoavimmalta, ja laitoin sitä testijakson aikana iholle yöksi. Välillä käytin voidetta yksinään, toisinaan laitoin sen alle seerumin. Repair-öljy runsaasti sisältää pellavansiemen, marulan ja ruusunmarjan öljyn omega-rasvahappoja. Ruusunmarjaöljy tunnetaan ihoa parantavista ja uudistavista ominaisuuksistaan, marulaöljy ravitsee ihoa syvältä ja sisältää ihoa vahvistavia ja suojaavia antioksidantteja. Tätä tuotetta kehutaan erittäin tehokkaaksi raskaus- ja venymäarpien sekä arpikudoksen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Uskon, että tämä tuote pelasi suurta roolia arpipilkkujeni kadotustehtävässä. Esse-jakson aikana huomasin myös sen, että kun iholle ilmestyi näppylä, se myös parani ja katosi yllättävän nopeasti. Tuotteiden "eheytysvoimat" olivat juuri ne, jotka saivat minut äimistymään Essestä ja nimeämään sen vuoden 2016 parhaaksi sarjaksi. Olen aina sanonut, että minun olisi äärettömän vaikea sitoutua käyttämään vain yhtä sarjaa koko loppuelämäksi, mutta tässä kohti voin sanoa, että Esse olisi suhteellisen helppo valinta. Aion todellakin palata sarjan pariin myös vastaisuudessa, sillä tällaisia aarteita tulee oikeasti vastaan liian harvoin.

Siispä Onnea Esse, olet vuoden 2016 paras ihonhoitosarja! 

Essen perusperiaatteena on tuotteiden sertifioitu luomulaatuisuus, vegaanisuus ja eläinkokeettomuus sekä Reilun Kaupan periaatteiden mukainen toiminta. Lisäksi yritys on hiilineutraali. Essen tuotteisiin voit tutustua Natural Goods Companyn verkkokaupassa. Lähimmän jälleenmyyjän voit tarkistaa täältä
Huh heijaa, kuka jaksoi lukea tänne asti? Onko teillä jo kokemuksia Essestä - jos on, millaisia? 








*Tuotteet pr-näytteitä. Sis. mainoslinkkejä.
Lähteinä Natural Goods Company ja Esse Skincare.
Share:

12 kommenttia

  1. Itse olen parin näytteen verran kokeillut ja hyvin mielenkiintoiselta vaikuttaa, jos en bloggaajana rakastaisi tuotteesta toiseen hyppimistä niin ihan ehdottomasti hankkisin Esseä koko linjan verran ainoastaan käyttöön - tai eihän sitä tiedä jos vaikka vielä joku päivä innostun testijakson itsekin pitämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteen sarjaan sitoutuminen pidemmäksi aikaa on kyllä todella haastavaa, kun rakastaa kokeilla uusia tuotteita. Pelkkä ajatus tuntui alkuun aivan mahdottomalta! Mutta mitä pidempään Esseä käytin, sitä pidempään kuuria teki mieli jatkaa, kun näki, miten hyvää tuotteet iholle teki :) Loppujen lopuksi tosiaan jatkoin tuotteiden käyttöä vajaat kaksi kuukautta! Se on ehdottomasti pisin aika, jona olen omistautunut vain yhdelle sarjalle, joten Esse on todellakin spesiaali ;)

      Poista
  2. Essestä mulla on matakokoisen tuotesetin verran kokemusta, tosin ostin myös täysikokoisia tuotteita. Kasvovesi oli mun suosikki, vaikka se kyllä joka kerta otti henkeen, kun sitä kasvoille sumutin :D Mulla esim. jotkut karkit tekevät saman jutun, alkavat ottaa henkeen ja saavat yskimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin yskähtelin jokaikinen kerta, vaikka suoraan kasvoille suihkauttamisen sijaan aloinkin laittamaan sitä käsien kautta kasvoille taputellen. Oli tujua tavaraa, mutta hyvää se iholle teki, sitä ei käy kieltäminen! Taitaa olla eka kasvovesi, jonka suhteen olen sivuuttanut tuoksun ja käyttänyt pullon aivan loppuun saakka :D

      Poista
  3. Mä en ole haistellut tota toneria, mutta mun toner plussassa on todella mieto tuoksu, ei yskähtelyjä. :D Repair oilissa on taas mun nenään todella erikoinen tuoksu. Mutta esse kokonaisuutena sarjan on aivan ihana, mulla on tällä hetkelläkin omega rich voide käytössä ja sen on ihan täydellinen kuivalle talvi-iholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toner Plussaa voisin harkita itsekin, jos sen kanssa ei tarvi yskähdellä ;) INCI-listoja kun kurkkasin, niin näköjään Toner Plussassa ekana on Aloe Vera ja tuossa mun kokeilemassa Tonerissa Rooiboksen uute. Nimenomaan tuon Rooiboksen vuoksi tota Toneria kehutaan paljon :) Ehkä se oli siksi niin tehokas.

      Mä kyllä jollain tapaa tykkäsin Repair Oilin tuoksusta, vaikka vähän erikoinen olikin. Esse on kyllä niin huippusarja, ettei sitä tämän testijakson jälkeen voi muuta kuin rakastaa :)

      Poista
  4. Olisi kyllä mielenkiintoista testata Esseä! 28 päivän Esse-kuuri vaatisi itsekuria, etten vilkuilisi muita tuotteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varsinkin alkuun mietin, että voinko oikeasti sitoutua yhteen sarjaan noin pitkäksi aikaa. Mutta se kannatti ja lopultahan mä tosiaan jatkoin sarjan käyttöä pidempään, mitä oli tarkoitus :D

      Poista
  5. No minä jaksoin lukea ;) Esse on minuakin hurjan paljon kiinnostava sarja, joskin kustannukset ja pitkä testausaika ovat tällä hetkellä nou nou. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa sitten pääsen tutustumaan Esseen tarkemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hyvä Eeva! ;) Yritän aina pitää postaukset jossain määrin sopivan pituisina, mutta Essestä asiaa oli niin paljon, että tätä oli vaikea tiivistää. Ja koska kyseessä on kuitenkin vuoden paras sarja, niin tottakai perusteluita pitää olla tarpeeksi ;) Tässä niitä varmasti tuli! :D

      Poista
  6. Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta ja ainoa asia, mikä mietityttää on tuo, ettei saa käyttää muuta kuin luonnonkosmea ja eihän minulla stä paljoa ole. En ole vielä edistynyt edes kokeilemaan putsaria tai ottamaan sitä kasvohoitoa, johon sain mahdollisuuden mennä. Tässä on nyt tarkasti harkittava asiaa uudestaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se todellakin kannattaa ottaa huomioon, ettei käytä Essen rinnalla (etenkään meikkipohjana) tavallista kosmetiikkaa, koska silloin iho lähtee helposti taas luisumaan epätasapainotilaan ja tuotteiden vaikutukset menevät hukkaan. Joitain silmämeikkejä toki voi käyttää, mutta pohjan kanssa kannattaa olla tarkkana, että siinä on pH kohdillaan. Blogiin on tulossa myös juttua siitä, mitä kosmetiikkaa Esse-testijaksoni aikana ja muutenkin luonnonkosmetiikassa suosin :)

      Poista

Keskustelu tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig