Nyt mennään blogissa uusille urille aiheen osalta. Meikkejähän blogissani vilahtaa kyllä säännöllisesti, mutta tänään annan ensimmäistä kertaa palstatilaa meikkipuuterille. En yleensä ole meikkipuuterien ystävä, joten siksi niitä ei ole aiemmin blogissanikaan näkynyt. Nuorempana käytin meikkipuutereita hyvinkin aktiivisesti, mutta nykyään suosin luonnolliselta näyttäviä ja tuntuvia meikkivoiteita sekä erilaisia BB- ja CC-voiteita. Keväällä hyppysiini ajautui kuitenkin lehdistönäytteenä eräs meikkipuuteri, jolle soin tilaisuuden näyttää mihin se pystyy. Ja pystyihän se, moneenkin. Haluan siis ehdottomasti esitellä teille ARTDECOn Double Finish -meikkipuuterin.



Minulle on jäänyt meikkipuutereista sellainen iskostuma, että ne ovat hyvin tymäkkää tavaraa ja kasaavat paksun meikkikerroksen kasvoille. Olen ajatellut lopputuloksen olevan liian maskimainen ja hienoisia juonteita korostava. Juuri nuo kaksi asiaa vaadin meikkipohjaltani päinvastaisina. Olen siis ehdottomasti ohuen, luonnollisen, kuulaan, mutta silti keskipeittävän pohjan kannalla. Ihoni ei ole täydellinen, mutta haluan sen silti näyttävän siltä. Kukapa ei haluaisi kaunista ihoa?



Saksalaisen ARTDECOn tuotteista olen kokeillut muun muassa kynsilakkoja ja puuteripapereita, joihin olen ollut tyytyväinen. Huulipunankin omistan, ja laadultaan se vaikuttaa erittäin kelpo kappaleelta. Kermainen, kosteuttava ja värikylläinen. Harmi vain, että sävy ei ole ihan jokapäiväistä minua. ARTDECO on siis ehkä jokseenkin minulle vielä etäinen, vaikka muutamia tuotteita omistankin. Uusin löytöni on kuitenkin saanut minut kiinnostumaan sarjasta enemmän. Jos ARTDECOlla on näin hyvä meikkipuuteri, mitä muuta voisinkaan sarjalta vielä löytää.



Double Finish on mattapinnan antava meikkipuuteri, joka yhdistää voidemaisen meikkivoiteen ja puuterin. Se levittyy iholle lähes yhtä sulavasti kuin nestemäinen meikkivoide, mutta jättää hennosti puuteroidun pinnan. Iho ei siis jää kiiltäväksi tai rasvaiseksi. Double Finish on peittokyvyltään puolipeittävästä hyvin peittävään sen mukaan miten paljon puuteria kerrostaa. Halutessaan pohjasta saa hyvinkin peittävänkin. Double Finish jättää ihon hengittäväksi ja samettisen pehmeäksi. Ihohuokoset eivät juurikaan näy ja iho hipoo todellakin sitä tavoittelemaani täydellisyyttä.



Valikoimaan kuuluu neljä eri sävyä. Lehdistönäytteenä saamani sävy 10 taitaa olla tummimmasta päästä.  Vaikka sävy ei osunutkaan ihan kohdilleen, olen kovin tykästynyt Double Finish -meikkipuuterin koostumukseen. Sävykään ei ole kasvoilla aivan niin tumma miltä se kuvassa näyttää, sillä se sulautuu kasvojen ihonsävyyn yllättävän hyvin. 



Double Finish -meikkipuuteria suositellaan erityisesti normaalille ja sekaiholle, joten se on aika lailla nappivalinta kiiltelyyn taipuvaiselle normaali-sekaiholleni. Double Finish sisältää myös UV-suojan, jota ei voi koskaan korostaa liikaa - varsinkaan tähän aikaan vuodesta. Sen lisäksi koostumuksessa on E-vitamiinia, joka on iholle oikea kauneusvitamiini. Puuteri on tuoksuton ja siihen on mahdollista ostaa täyttöpakkaus. Yksinkertaisen tyylikkäässä mustassa rasiassa on myös peili, ja mukana tulee vippa.



Suosittelen ARTDECOn Double Finish -meikkipuuteria erityisesti mattapintaista lopputulosta ja näkymättömiä ihohuokosia tavoitteleville, jotka haluavat meikkipuuteriltaan meikkivoiteen luonnollisuutta ja puuterin samettisuutta. Jos kaipaat hyvää peittokykyä, Double Finish saa ihon todellakin näyttämään kauniilta ja virheettömältä! Yllätyin ja tykästyin. Hintaa puuterilla on 27,50 euroa. Täyttöpakkauksen hinta on 17,50 euroa. 

ARTDECO-tuotteet ovat saatavilla kosmetologeilta ja kauneushoitoloista. Lähimmän jälleenmyyjän voit tarkistaa täältä.

Kumpi on teidän valintanne: meikkipuuteri vai meikkivoide - ja miksi?







*Tuote lehdistönäyte.

20 kommenttia:

  1. Itse käytin todella pitkän aikaan Sensain meikkipuuteria, se oli vaan niin helppo. Sitten asia vain jotenkin jäi. Viime aikoina on alkanut nämä taas polttelemaan ja Shiseidon vaihtoehtoa olen kurkkinut vähän sillä silmällä. ;) ARTDECOlla on kyllä tosi laadukkaita ja edullisia meikkejä, pakkaukset ovat kuitenkin ihan selektiivisen kosmetiikan tasoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään ARTDECOn pakkauksista, ovat tyylikkäitä! Tuotteet on kyllä yllättävän edullisia ammattilaissarjaksi :) Mulla on itse asiassa tällä hetkellä käytössä ARTDECOlta myös ripsiväri, johon olen tykästynyt. Täytyy muuten pistää nuo sun vinkit Sensaista ja Shiseidosta mieleen!

      Poista
  2. Mä käytän aina meikkivoidetta. Joskus 10 vuotta sitten muistan käyttäneeni meikkipuuteeria. Jostain syystä en ole niitä sen jälkeen edes kokeillut. Mutta tämä Artdeco kuulostaa varsin mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama juttu! Nuorempana käytin aina meikkipuuteria, mutta siinä vaiheessa kun siirryin meikkivoiteisiin, en ole kertaakaan katsellut meikkipuutereita. Tätä kokeilin ihan mielenkiinnosta, kun sattui lehdistönäytteenä tulemaan. Onneksi kokeilin, koska tämä on oikeasti hyvä! :) Tämän testailun myötä voisin innostua tutkimaan myös muiden merkkien vaihtoehtoja.

      Poista
  3. Käytin nuorempana usein meikkipuutereita, ja niistä jäikin vähän huono maku. Ne tuppasivat tekemään iholle juuri sen maskin ja jämähtivät kuiviin kohtiin. Oli vuosia välissä, etten voinut moista meikkivoidepuuteria ajatellakaan. Nyt käytössä on Laveran meikkipuuteri ja se on ihan omaa luokkaansa, luonnollinen, tarpeeksi peittävä ja hoitavan oloinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa taitaa itse asiassa löytyä tuo Laveran meikkipuuteri testilaatikosta, mutta sinnehän se on jäänyt, kun en ole tosiaan meikkipuutereista ihmeemmin innostunut. Muistan kyllä, että Laveran meikkipuuteria on paljon kehuttu. Täytyypä kaivaa se esiin ja alkaa testailemaan! Kiitos muistutuksesta! :)

      Poista
  4. Vastaava Laveralta on ykkössuosikkini. Ei enää BB-voiteita minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Viltsu! Täytyykin kaivaa tuo Laveran versio testilaatikosta esille. Sain se jo silloin, kun se lanseerattiin, mutta testilaatikkoon on jäänyt makoilemaan, kun meikkivoiteet ovat menneet edelle :) Mutta nyt tuli innostus kokeilla sitäkin.

      Poista
  5. Toinen hyvä meikkipuuteri on La Prairien Cellular Performance. Ei paakkuunnu naamalla, ei katoa juonteisiin ja voi myös kerrostaa, sillä se "uppoaa" ihoon hyvin. Olen kirjoitellut siitä omassa blogissani. Lähitulevaisuudessa esittelen erään edullisemman meikkipohjan vielä lisäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan kuullut merkistä, mutta jos ei kerran kasaannu juonteisiin ja jätä maskimaista lopputulosta, kiinnostaa tuokin meikkipuuteri kovasti. Täytyykin käydä kurkkaamassa postauksesi! :) Kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Meikkivoide on itsellä se etusialla oleva mutta nyt olen testaillu kyllä meikkipuuteriakin ja ehkä alan lämpennemään sille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, voidemaiset meikkipohjat on olleet etusijalla :) Mutta pakko myöntää, että tämä nosti meikkipuuterien arvoa mun silmissä! Tuli kiinnostus tutkia muitakin vaihtoehtoja. Jospa meikkipuutereita nähdään tulevaisuudessa lisää täällä blogissakin :)

      Poista
  7. Artdecon joka ikinen tuote jota olen käyttänyt on ollut huippuhyvä! Hinnatkin vielä enemmän kuin kohdillaan. Tuo puuteri näyttää erittäin kauniilta ja ylelliseltä, tahtoo! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin yllätyin siitä, miten edullisia ARTDECOn tuotteet ovat. Harvoin saa ammattisarjaa näin edullisesti! Tämäkin on tosi laadukas meikkipuuteri. Luulen, että täytyy hankkia tämä vähän vaaleammassa sävyssä, niin voin käyttää talvellakin. Olen niin tykännyt tästä!

      Poista
  8. Oon tosi taitavasti vältellyt meikkipuutereita just sen paksun, maskimaisen lopputuloksen pelossa! Pintakuiva ihokaan ei oo tykännyt monista meikkipuutereista mutta markkinoilla on nykyään niin hyviä puutereita, että pitäisi vaan uskaltaa testailla lisää.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samasta syystä olen mäkin niitä karttanut :D Siksi tämä olikin kiva yllätys, kun todisti, että näköjään meikkipuuteritkin voi jättää ihon kosteutetun oloiseksi kasautumatta juonteisiin. Eikä tämä silti kiillä iholla, vaan on ihmeellisen mattapintainen, mutta silti sopivasti kuulahtava :D Todellakin toimiva. Mullakin kyllä heräsi nyt pieni into tutustua enemmän meikkipuuterien ryhmään :)

      Poista
  9. Meikkivoiteella mennään täälläkin, mutta usein hipaisen meikkipuuteria lisäpeittoa vaativiin kohtiin "terästyksenä". Suosikkini on tähän mennessä ollut MACin Studio Fix, joka levittyy blenderillä tai muulla kostealla sienellä tarpeellisen ohueksi. Kuivaihoisena kaipaan alle kuitenkin seerumia ja kosteuttavaa primeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein nolottaa myöntää, että mä olen vasta ottanut ensiaskeliani MACin maailmaan :D Mulla ei siis vielä ole kokemusta mistään MACin meikkipohjista, ainoastaan luomiväristä ja parista siveltimestä :) Mutta niistä on hyvä aloittaa ;)

      Poista
  10. Kauniita kuvia ja nyt kiinnostuin tuosta tuotteesta kyllä:) Itse tässä juuri seikkailin BB ja CC voiteiden maailmassa, joten niitä nyt sitten truuttaan, mutta tuosta meikkipuuterita pitänee ottaa selvää! Onkohan se kuivattava, jos on pintakuivuutta, kuten talvisin minulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Minä en ainakaan ole kokenut tätä kuivattavaksi, vaikka normaali-sekaihoni välillä kärsii pintakuivuudesta. Tämän koostumus on kermainen ja kosteuttava, mutta ei silti jätä ihoa kiiltelemään, vaan todella silkkiseksi. Ja jännä, että vaikka lopputulos onkin niin silkkinen ja pehmeä, silti puuteri ei kasaudu juonteisiin, vaikka itselleni käy yleensä aina niin. Varmasti vaikuttaa vähän sekin, millaisen kosteusvoiteen laittaa alle. Harvinaisen erityinen löytö silti! :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!