BB- ja CC-voiteet jatkavat maailmanvalloitustaan. Tähän mennessä lienee jo varsin selvää, että BB:t ja CC:t ovat tulleet jäädäkseen. Buumi on yltänyt jo kynsilakkoihinkin, joten herääkin kysymys: mitä seuraavaksi? Kyseiset kirjainyhdistelmät ovat saavuttaneet niin vankkumattoman aseman kosmetiikkamarkkinoilla, että myös kuluttajat tarttuvat herkemmin BB- tai CC-kirjainyhdistelmällä varustettuun uutuustuotteeseen. 


Kesäaikaan suositaan usein luonnollista, kuulasta ja raikasta meikkiä. Kaikista kätevimpiä kevyeen kesämeikkiin ovatkin ihonsävyä tasoittavat ja pikkuvirheet piilottavat BB- ja CC-voiteet, jotka toimivat sävyttävän päivävoiteen tai meikkivoiteen tapaan, mutta ovat kasvoilla kevyitä kuin kesämorsiaimen huntu. Vaikka olenkin blogissani jo aiemmin kertonut BB- ja CC-voiteiden erosta, kertauksen vuoksi mainittakoon, että BB-voiteet ovat sävyttävän päivävoiteen tapaisia, joiden alle ei tarvitse erillistä kosteusvoidetta. CC-voiteet ovat yleensä meikkivoiteen tapaisia ja peittävämpiä, ja vaativat usein kosteusvoiteen alleen. Omasta ihotyypistä riippuen CC-voiteen alle voi sujauttaa joko ohuemman tai täyteläisemmän päivävoiteen. Nykyajan BB- ja CC-voidepakka on myös sen verran sekoittunut, että saataville on tullut myös CC-voiteita, jotka eivät välttämättä tarvitse kosteusvoidetta alleen (eli toimivat kuten BB-voiteet). 

Tämän kevään aikana olen testannut enemmän CC-voiteita kuin BB-voiteita, sillä niitä on tupsahtanut tarjolle runsaammin. CC-voiteista testissä ovat olleet muun muassa Phytomerin CC-voide sekä No7-sarjan CC-voide. Edellä mainituista kumpainenkin on varteenotettava vaihtoehto, jos etsit uutta ja toimivaa CC-kaveria kesään, jonka ei tarvitse olla luonnonkosmetiikkaa. Mikäli kuitenkin suosit luonnonkosmetiikkaa, nämä seuraavat kaverukset kannattaa pistää korvan taakse ja päästää kesävierailulle.


Suosikkiverkkokauppoihini kuuluva Biodelly lähetti minulle pari viikkoa sitten blogia varten testattavaksi BB-voiteen, joka kruunattiin muun muassa Trendi-lehdessä ja monissa kauneusyhteisöissä vuoden 2013 parhaimmaksi BB-voiteeksi. Olin pitkään halunnut testata parhaan BB-voiteen kruunua kantavaa voidetta, sillä ranskalaisen Iroisien Ultimate BB-Creamiin kohdistuva valokeila ei millään näytä himmenevän. Tähän saakka paras kokeilemani luonnonkosmetiikan BB-voide on ehdottomasti Melvitan BB-voide, josta kirjoittelin blogiin viime vuoden puolella (jutun löydät täältä). Ei ole ollut Melvitan voittanutta, vaan miten on käynyt, kun Iroisie on astunut kuvioihin?


Iroisien Ultimate BB-Creamia kuvaillaan ihoa suojaavaksi ja hoitavaksi BB-voiteeksi, joka tasoittaa pienet epätasaisuudet ja hoitaa ihoa anti-age-voiteen tavoin. Voide sisältää ainutlaatuisen yhdistelmän luonnon omia ihmeaineita, kuten rantajuurikasta, joka muun muassa vaalentaa ihoa ja ehkäisee näppyjä. BB-voide hemmottelee ihoa myös karpaloöljyllä, jossa on runsaasti hoitavia omega3- ja omega6-rasvahappoja. Karpaloöljyn sanotaan ehkäisevän myös tulehduksia. Iroisien BB-voide sisältää kiitettävän korkean aurinkosuojakertoimen 25.


Voide on sävyltään kellertävää, mutta katoaa vaalealle iholleni kuin taikaiskusta. Tuoksua voiteessa ei juurikaan ole. 15ml tuubissa saatavilla oleva voide on erittäin riittoisaa: se on hieman täyteläistä ja tarttuu ihoon nopeasti, mutta asettuu iholle kuin unelma. Vain pieni voidenokare riittää kattamaan koko kasvot, mutta sitä pienessä tuubissa olevalta BB-voiteelta odotankin. Iroisien BB-voide antaa valovoimaisen upean ihon ja sopivassa suhteessa kuulautta. Mattapintaa havitteleville tämä ei välttämättä ole toiveiden täyttymys, mutta minulle tämä antaa juuri mitä BB-voiteelta haenkin: ihonsävyn tasoitusta, riittävästi peittävyyttä ja luonnollista kuulautta. Iroisen BB-voide on paljon peittävämpi kuin monet muut kokeilemani BB-voiteet, mutta ei siltikään raskas iholla, vaikka onkin koostumukseltaan hyvin hoitava ja kosteuttava. Juuri siksi se onkin lähes täydellinen BB-voide, jossa on päivävoide ja meikkivoide samassa. Irtopuuterilla viimeisteltynä normaali-sekaihoni tykkää lopputuloksesta kovasti, sillä ihon pinta jää nukkemaisen tasaiseksi! Jos jotain parantamisen varaa voiteesta pitäisi etsiä, sävy saattaa olla päivettyneellä kesäiholla jopa liian vaalea. Skandinaavisen vaalean ihonsävyn omaaville tämä on kuitenkin loistojuttu: vihdoinkin on saatavilla voide, joka on meille vaaleaihoisillekin tarpeeksi vaalea! 

Nähtäväksi jää kiriikö Iroisien BB-voide lopullisesti Melvitan edelle, sillä toistaiseksi en ole valmis hylkäämään Melvitan BB:tä lopullisesti. Varmaa kuitenkin on, että tästä tuli yksi uusista suosikeistani, joka on tullut meikkipussiini jäädäkseen! Iroisie Ultimate BB-Creamilla on hintaa 31,60 euroa, ja tuotetta pääsee tarkastelemaan täällä


Laveralta ilmestyi tänä keväänä yhtenä monista houkuttelevista uutuuksista myös CC-voide, jonka sain jo aiemmin keväällä testattavakseni maahantuojalta. Lavera on yksi niistä sarjoista, joka sai minut aikoinaan ihastumaan luonnonkosmetiikkaan ja kuuluu edelleen suosikkisarjoihini. 



Toisin kuin meikkivoiteen tyyppiset CC-voiteet yleensä, Laveran CC-voide on ominaisuuksiltaan enemmän BB-voiteen tyyppinen eli sävyttävä päivävoide. Se sisältää muun muassa luonnollisia mineraalipigmenttejä sekä luomulaatuista Camu Camua, joka on marjoista kaikista C-vitamiinipitoisin. Tuubi lupaa täyttää 8 toivetta:
  1. Kosteuttaa ihoa 24h 
  2. Kirkastaa ihoa
  3. Peittää ihon pienet virheet
  4. Häivyttää pigmenttiläiskiä
  5. Tasoittaa juonteita ja ryppyjä
  6. Kiintettää ihoa
  7. Suojata vapailta radikaaleilta
  8. Sisältää suojakertoimen 6

Laveran CC-voide tuoksuu Laveran tuotteille ominaisesti ihastuttavalta. Koostumukseltaan voide hieman täyteläisempää, mutta silti kuohkeaa ja kasvoille hyvin levittyvää. Vaikka sävy voi tuntua aluksia hieman liian tummalta, voide sulautuu ihonsävyyn yllättävän vaivattomasti ja antaa kasvoille terveen, heleän ja luonnollisen sävyn, kun häivytyksen tekee huolellisesti. Peittävyyttä Laveran CC-voiteessa ei juurikaan ole, mutta voide tasoittaa kyllä ihonsävyä ripauksen ja piilottaa pienimmät virheet. Suosittelisin voidetta erityisesti kuivalle tai aikuiselle iholle, joka kaipaa vain kevyttä peittävyyttä ja heleytystä harmaaseen tai sameaan ihonsävyyn. Irtopuuterin kanssa voide toimii normaali-sekaihollanikin varsin mukavasti. Tämän CC-voiteen alle ei kannata laittaa kosteusvoidetta, ainakaan kovin paksua sellaista, sillä muutoin voide rullautuu iholla levitysvaiheessa helposti. Seerumi soveltuu Laveran CC-voiteen alle kuitenkin loistavasti. 

Isoimman plussan Laveran CC-voide saa hurmaavasta "Laveramaisesta" tuoksustaan ja siitä, ettei se lainkaan kasaannu juonteisiin. Hintaa 30ml tuubilla on 23,50 euroa. Kaikki Laveran jälleenmyyjät löydät täältä.


Iroisien BB-voiteessa on enemmän peittävyyttä kuin Laveran CC-voiteessa, mutta Laveran CC-voide on varmasti sävyltään oivallisempi hieman päivetystä saaneelle kesäiholle. Molemmat olivat testaajalle varsin mieluisat yllätykset, joten suosittelen antamaan näille kaveruksille mahdollisuuden! 


PSSSSST! Jos et ole vielä kuullut; Laveran värikosmetiikka on uudistumassa, joten Trend Sensitiv -linjan meikit myydään maahantuojan verkkokaupassa -25% alennuksella. Ale-herkkuja pääset kurkkailemaan tästä. Myös Biodellyn valikoimasta löytyy Lavera. Iroisien tuotteita pääset selailemaan täällä.

Mitkä ovat teidän BB- ja CC-voidesuosikkinne? Onko jollain kokemusta näistä kahdesta?





*Tuotteet saatu blogia varten testiin.

2 kommenttia:

  1. Mä sain vihdoin sen verran väriä pintaan, että pystyin jokin aika sitten testaamaan tuon Laveran voiteen, mutta ääh ja ööh. Itselläni on jostain syystä vieläkin tosi pintakuiva iho, kesän ensi säteetkään eivät sitä parantaneet ja ainakin omalle iholle yksinään levitettynä Lavera ei kosteuta tarpeeksi vaan tarttuu kuiviin kohtiin. :( Kokeilin sitten alle varmaan viittä eri seerumia ja kaikkien kanssa lähti murustumaan ja rullautumaan. Olin ihan varma, että hieman rasvaisempana olisi loistava pintakuivalle iholle (monet normi-ihoiset, kun olivat kokeneet tämän liian hoitavaksi), mutta omalle korpulle ei kyllä tehot riittäneet. :( Muuten yhdyn täysin noihin kommentteihisi tuotteesta. :)

    Iroise on kyllä mielenkiintoinen merkki ja varsinkin tuo BB Cream vaikuttaa mielenkiintoiselta tuotteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höh! Kaikkien meidän ihot kun on niin erilaisia. Harmi, ettei sulla toiminut! Mä myös normaali-sekaihoisena ajattelin, että tuo Laveran CC olisi liian hoitavaa ja paksua, ja alkaisi siksi kiiltelemään iholla päivän mittaan. Mutta yllättävän hyvin pysyy mun iholla, kun laitan alle vain seerumin + joskus meikinpohjustustuotteen.

      Iroisie on kyllä saanut mut erittäin kiinnostuneeksi. Aion kyllä ehdottomasti kahlata sarjan tuotteet läpi jossain vaiheessa. Ja tietenkin infota kokemuksista myös blogin puolella ;)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!