Kun nelisen vuotta takaperin optikko totesi näöntarkastuksessa silmissäni olevan pientä hajataittoa, ensimmäinen ajatukseni taisi olla "Jes, minulla olisi syy hankkia lasit!". Olin tuolloin jo pitkään seurannut sivusta valloillaan olevaa silmälasibuumia, jossa lasit olivat nousseet trendikkään asusteen asemaan. Ihastelin usein muiden tyylikkäitä kehyksiä, jotka oli valittu joko asukokonaisuuteen sopivaksi tai omaa persoonaa korostamaan. Siinä missä 20 vuotta sitten omina ala-asteaikoinani silmälasipäiset saattoivat saada osakseen vinoilevia "rillipää"-kommentteja, nykyään silmälasit keikkuvat muodin aallonharjalla ja ovat monelle yllättävän iso osa identiteettiä.


Hajataitto on tänä päivänä hyvin yleistä ja tutkimusten mukaan sitä ilmenee jopa lähes puolella väestöstä. Siltikin lievää hajataittoa voi olla haastavaa huomata itse. Esimerkiksi silmien väsyminen, päänsärky, migreeni tai sumea näkö voivat olla merkkejä hajataitosta. Hajataittoisten silmien on monesti vaikeaa tarkentaa esimerkiksi kaukana olevia tienviittoja. Vaikka minulla hajataitto on aika minimaalista (0,25-0,50), huomaan siltikin eron etenkin lukiessa ja tietokoneella työskennellessäni. Jos en käytä laseja, silmät väsyvät todella helposti ja viimeistään tunnin sisällä iskee päänsärky. Lasit päällä näen kaiken kirkkaammin. Ero on todella pieni, mutta silti niin selkeä, että lasien pitäminen näyttöpäätteellä ja lukiessa kannattaa. Itselleni suositeltiin lasien pitämistä myös pitkillä ajomatkoilla ja huomasinkin kesällä, että 5 tunnin ajomatka kotiseudulleni Pohjanmaalle tuntui silmissä jo matkan alussa, kun olin unohtanut lasit kotiin.


Vaikka omistan nykyään jo kuudet silmälasit (innostuin "hieman" saatuani diagnoosin hajataitosta), hassua on silti se, etten liiku lasit päällä julkisilla paikoilla, vaikka kotona pidän niitä aina. Tästä syystä oikeastaan vain läheisimmät ihmiset ovat nähneet minut lasit silmilläni, lukuunottamatta tätä ensiesiintymistä blogissa kehykset ylläni. Kotoa lähtiessäni en jotenkin koe laseja luontevana, mikä johtuu kai siitä, että kodin ulkopuolella en juurikaan tee silmiä rasittavaa työtä, kun näyttöpäätetyöskentely ja lukeminen tapahtuu kotona - lukuunottamatta ajomatkoja, jolloin olisi hyvä olla lasit mukana. Rakastan silti käyttää laseja kotona. Ne tekevät arjen niin paljon mukavammaksi, kun silmiin ei satu eikä niiden tarvitse tehdä turhaa lisätyötä tarkentaakseen kuvaa ja tekstiä. 


Olen hankkinut kaikki omat silmälasini Nisseniltä. Kiersin kyllä aikoinaan lähes kaikki tunnetut ketjuliikkeet läpi, mutta Nisseniltä sain kaikkein ystävällisintä palvelua. Voi olla, että jossain liikkeessä työntekijällä sattui olemaan huono päivä, mutta asiakaspalvelualalla se ei saisi vaikuttaa palveluun, sillä helposti se leimaa koko liikkeen kertaheitolla eikä asiakas enää palaa. Minulle silmälasien valinta oli tärkeä juttu, sillä halusin lasien olevan juuri "minunlaiset" ja siksi halusin valita ne rauhassa ja huolella. Jos palvelutilanteessa tuntuu siltä, ettei optikko ole yhtään läsnä eikä häntä aidosti kiinnosta olla avuksi, ei silloin mieli kyllä taivu ostopäätökseen. Asiakaspalvelutilanteesta on tärkeää jäädä hyvä ja luottavainen mieli siitä, että on tehnyt oikean päätöksen. Nissenillä asioidessa optikot saivat kerta toisensa jälkeen tuntemaan oloni sellaiseksi kuin he olisivat paikalla minua varten. Jokaisesta käynnistä jäi aina hyvä mieli. Tämän palvelun olen saanut kokea kahdella eri paikkakunnalla, joten kyse ei ole vain yksittäisestä Nissenin liikkeestä tai yhdestä työntekijästä, sillä olen asioinut vuosien aikana monen eri Nissenin optikon kanssa. 

Ystävällisen palvelun lisäksi olen ollut tyytyväinen myös Nissenin hintoihin. Optikon tekemä näöntarkastus on aina 0€ ja kehysten hinta on 29€-189€:n väliltä. Omat lasini olen vieläpä aina ostanut silloin, kun Nissenillä on ollut meneillään kampanja, jossa saa 3 lasit 1 hinnalla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että itselle saa valita kahdet lasit ja kolmannet lasit saa kaverille. Nissenillä on itse asiassa tälläkin hetkellä meneillään nykyinen kampanja!


Minusta tuntui luontevalta lähteä Nissenin kanssa yhteistyöhön, kun olin ollut heidän asiakkaanaan jo useamman vuoden ennen blogiyhteistyötä. En joutunut tälläkään kertaa pettymään, sillä nämä kahdet lasit ovat nykyään ne, joita vaihtelen päivittäin. Vaaleat lasit halusin valita siksi, että minulla ei ole aiemmin ollut yksiäkään laseja vaaleilla kehyksillä. Minusta ne raikastavat kokonaisilmettä kivasti, vaikka ovatkin muodoltaan isommat kuin muut omistamani silmälasit. Nuo mustat lasit ovat taas sellaiset, joita voisin hyvin kuvitella käyttäväni myös julkisilla paikoilla. Niiden muoto on hieman pyöristetympi kuin aikaisemmissa laseissani, mutta pidän niistä kovasti. Taas tuli todistettua, miten uudet silmälasit voivat piristää arkea - ja katsetta, ihan kirjaimellisesti! Suosittelen Nisseniä lämpimästi.

Nissenillä on 100% tyytyväisyystakuu, jolla halutaan taata asiakkaan tyytyväisyys tehtyyn kauppaan. Tyytyväisyystakuu koskee kaikkia Nisseniltä ostettuja silmälaseja ja on voimassa yhden kuukauden (30 päivää) lasien ostosta. Lähimmät myymälät voi tarkistaa täältä ja ilmaisen näöntarkastuksen voi varata täällä


Lahjakortin arvonta!

Saan arpoa Nissenin kanssa yhteistyössä yhdelle onnekkaalle jopa 150€:n arvoisen lahjakortin, jonka joku teistä pääsee käyttämään haluamiinsa silmälaseihin Nissenillä! 

Arvontaan osallistumisohjeet:

Kommentoi joko tänne tai facebookin puolelle jotain silmälaseihin liittyvää, kuten esimerkiksi mitä silmälasit sinulle merkitsevät tai millaiset kehykset ovat mieleesi. Voit myös halutessasi kertoa mielipiteesi, kummat kehykset näistä kahdesta sinusta sopivat minulle paremmin. Jos et itse käytä laseja, voit osallistua arvontaan myös ystäväsi puolesta ja kertoa, miksi haluaisit ilahduttaa häntä lahjakortilla! 

- Kerro kommentissasi myös mitä kautta seuraat blogiani, sillä kaikki blogger-, bloglovin- ja facebook-seuraajat saavat automaattisesti kaksi arpaa. Facebookissa arvonnan jakaneille luvassa myös yksi extra-arpa! Kaiken kaikkiaan sinulla on siis mahdollisuus kolmeen arpaan. 

- Mikäli kommentoit blogin puolelle, muistathan jättää kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni, jos voitto osuu kohdallesi. Facebookin kautta yhteydenotto tapahtuu yksityisviestin kautta.


Arvonta on voimassa viikon ja päättyy keskiviikkona 22.11.2017 klo 23.59. Onnea kaikille! 








*Yhteistyössä Nissen. Arvonta sponsoroitu. 

83 kommenttia:

  1. Ilman silmälaseja en tulisi toimeen.

    VastaaPoista
  2. En osaisi olla ilman silmälaseja, ne ovat osa minua. Seuraan facebookin kautta.
    heikkilavirpi750@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mulla on myös todettu hajataittoa, mutta lasien hankkiminen on jotenkin jäänyt. Lasit tulisi todellakin tarpeeseen, ja kumppanikin varmaan tarvitsisi uudet pokat :) krista.eerika@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mä kävin hetki sitten optikolla ja suositteli pieniä pluslaseja juurikin tietokonetyöskentelyyn ja lukemiseen. Mulle on tulossa nyt koelasit, joiden testaamisen jälkeen saan sitten päättää ostaisiko pokat vai ei. Luulen, että päädyn ne kuitenkin hankkimaan, sillä pitkällä juoksulla niistä varmasti on hyötyä ja apua :)

    Pakko sanoa, että miten mageita kuvia, siis suoraan Nissenin mainoskamppikseen vaan, WAU! :)

    Ja toki voisin osallistua arvontaan, sapo on vandaalia ät outlook.com, tällä hetkellä seuraan blogeja aktiivisemmin Bloglovinin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos ihanasta kommentista, ilahdutit todella <3 Ehkä sitä sitten uskaltautuu joskus muutoinkin naamakuvia laittamaan blogiin :) Voin kyllä myöntää, että aina vähän jännittää laitella näitä kasvokuvia, kun oon jotenkin niin kriittinen ja näen vaan mitä kuvassa (=mussa) on vialla. Arvaa vaan, kauanko näitäkin kuvia valkkailin, ugh. Vielä harjoittelen sitä armollisuutta itseäni kohtaan. Pitäisi vaan rohkeasti ajatella, että mä olen mä ja piste :) Tuostahan sainkin muuten hyvän aiheen postaukselle :D

      Ja hei, toivottavasti koelasit auttaa ja saat lopulta oikeilla voimakkuuksilla hankittua lasit! :) Mäkin uskon, että vaikka ero olisi ihan pienikin, kyllä se tosiaan pitkällä tähtäimellä tuntuu, varsinkin, jos silmät joutuu koetukselle päivittäin päätteellä ja lukiessa. Tsemppiä lasien hankintaan, ties vaikka arpaonnikin vielä suosisi!

      Poista
  5. Wau, kylläpä kuules sopiikin kauniisti nuo molemmat kehykset sinulle! Oot supertyylikäs ♥

    Ja siis, jos onnetar suosisi, lähtisi lahjakortti siskolle. Häneltä löytyy vain yhdet lasit, ja vaihteluhan virkistää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, Nena Sofia! <3 Nyt kun vielä itsekin näkisi itsensä "supertyylikkäänä" :D

      Poista
  6. Niin, ja siis tosiaan seuraan Bloglovinissa ja Facebookissa nimellä Nena Sofia. Sähköpostiosoite on nsurakka@gmail.com :)

    VastaaPoista
  7. Luen bloglovinin kautta. Samoin kuin sulla, olin tosi onnellinen saadessani tänä vuonna lasit ja oikean "diagnoosin" eli mulla on myös hajataittoa runsaasti plus tarvitsen lukulasit. Itse sain Specsaversilta hyvää palvelua valitessani laseja, ja sieltäkin kahdet yhden hinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että lasit on osoittautuneet sullakin hyväksi käytössä! :) Kyllä sen vaan huomaa, miten paljon laseista on hyötyä, kun istuu koko päivän koneella. Silmät säästyy siltä ylimääräiseltä rasitukselta :)

      Poista
  8. Niin ja sähköposti on Huulipunamania (a) gmail com :)

    VastaaPoista
  9. Antaisin lahjakortin miehelleni jonka lasit ovat jo nähneet viimeisen päivän mutta rahatilanne ei anna myöden ostaa uusia. Seuraan facessa (tosin eri sukunimellä)! sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasit ovat kyllä aina investointi, varsinkin isommilla vahvuuksilla. Ihana ajatus ilahduttaa miestäsi lahjakortilla, jos voitto osuu kohdalle!

      Poista
  10. Antaisin äidilleni lahjaksi :) Seuraan bloggerin kautta.
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Minunkin olisi aika päivittää lasini. Juuri silmälasiliikkeessä toivon myös hyvää palvelua. Blogiasi luen Bloglovinin kautta.
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu! Hyvä palvelu on isossa roolissa, kun tehdään tärkeitä valintoja :)

      Poista
  12. Sinä näytät hyvältä varmasti laseissa kuin laseissa.
    Voi jos tämän voittaisin, hankkisin itselleni kunnon lukulasit <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  13. Olen pitänyt silmälaseja lähes päivittäin parisenkymmentä vuotta enkä osaisi olla ilman. Vaikka välillä olen koittanut piilolinssejäkin, niin koen, että silmälasit ovat kuitenkin osa persoonaani, enkä osaa kauan olla ilman niitä.
    Tanja, sposti: lilylatigresse@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole varmastikaan ainoa, jolle silmälasit ovat tärkeä osa persoonaa :) Ja kun on vielä tottunut näkemään itsensä lasit päässä, voi tuntua oudolta katsella itseään peilistä ilman laseja. Minulla taas sama on toisinpäin, etten osaa liikkua julkisilla paikoilla lasit päässä, kun olen aina ollut niitä ilman. Kotosalla ne on taas jo "tutut ja turvalliset".

      Poista
  14. Seuraan kaikissa kolmessa.
    Minulla on silmälasit lukiessa, tv.n äärellä, tietokoneella, askarrellessa... lähes siis joka hetkessä, vaikkei kokoajan pidettävät lasit olekaan. Teen paljon tarkkaa työtä kotona, jolloin lasit ovat silmieni vuoksi ehdottomat. Ensi kuussa on silmälääkäriaika taas. Olisi kiva saada Nissenin valikoimista samalla uudet lasit. Päivittää trendi tälle vuosikymmenelle. Minulle lasit ovat apu , mutta myös asuste. Kasvoilleni piste iin päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva, että nykypäivänä lasit voivat olla avun lisäksi myös asuste ja kehyksien valinnassakin nähdään vaivaa :) Monelle lasit ovat varmasti nimenomaan se piste i:n päälle!

      Poista
  15. Myös itsellä on hajataittoa ja vasen silmä on näöltään muutenkin heikompi kuin oikea, ilman laseja oikeastaan mennäänkin oikean silmän voimin 😅 Uudet lasit tulisi kyllä tarpeeseen kun edelliset hajosivat.

    Bloggerin kautta seurailen. karmiinisuu(at) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin vasempi silmä on vähän heikompi kuin toinen :D Vaikka ero on tosi pieni, näöntarkastuksessa kyllä huomasi, miten vasemmalla silmällä joutui toinen silmä ummessa tekemään vähän enemmän töitä, että näki. Harmi, että sun lasit hajosivat, ja kiva kun osallistuit arvontaan! Katsotaan kelle arpa osuu huomenna :)

      Poista
  16. Seuraan bloggerin kautta :) Lahjakortin antaisin lahjaksi äidilleni, olisi aika uusia lasit :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Mulla on ollut lasit 13-vuotiaasta saakka eli todella kauan. Kaikenlaisia silmälaseja on tullut käytettyä ja silmälasikehysmuoti on muuttunut moneen kertaan mutta kiertää kuitenkin kehää eli ne mitkä olivat muotia joskus menneinä vuosikymmeninä, ovat taas tulleet uudestaan esille;)
    Molemmat kehykset sopii sinulle erinomaisesti. Ne ovat sekä näyttäviä että siroja:)
    Seuraan Bloggerin kautta.
    blooomxo at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Sari! Kiva kuulla, että kehysvalinnat on osuneet oikeaan :)

      Poista
  18. Minä oon tosi laiska uusimaan silmälaseja! Samat lasit menee 3-4 vuotta ennen kuin saan raahattua itseni optikolle :D
    Luen bloglovinin kautta.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sehän on hyvä, jos lasit ei ala heti kyllästyttämään ja jaksaa pitää samoja niinkin kauan! :D

      Poista
  19. Minulla oli lapsesta asti silmälasit kunnes muutama vuosi sitten kävin leikkauttamassa silmät. Hyvien ja sopivien kehyksien löytäminen oli vaikeaa ja erittäin tärkeää. Kauniit lasit laittoi mielellään joka aamu nenälle, kun taas vanhentuneet saivat taas aina mielen alas. Antaisin mielelläni siis uudet lasit lahjaksi hyvälle ystävälle! Seurailen Bloglovinin kautta, msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä ne uudet lasit vaan aina kummasti piristää! :) Kiva, että olet saanut leikkautettua silmät ja nauttia elämästä nyt myös ilman laseja. Varmasti kiva tunne, jos on lapsesta saakka "joutunut" pitämään laseja päivittäin ja nyt näkee hyvin ilman niitäkin :)

      Poista
  20. Liian harvoin tulee vaihdettua kehyksiä ja optikon näöntarkastuksessa käyneenä olisi syytä vaihtaa lasit, kun on vähän jopa parantunut näkö,jolloin on hiukka liian vahvat voimakkuudet tällä hetkellä. Kotiäitivuosilla ei ole malttanut ostaa uusia. ;) nina.alakoskela@netikka.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sehän on mahtavaa, jos näkö on kuitenkin parantunut! Yleensä kun käy toisinpäin ;)

      Poista
  21. Olen käyttänyt laseja alle 10-vuotiaasta ja nyt kolmevitosena näkö on niin huono, etten kerta kaikkiaan tulisi toimeen ilman laseja. Nuorempana käytin todella paljon piilareita, mutta nykyään olen ilman laseja todella harvoin, yleensä juhlatilanteissa. Vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia kehyksiä, mutta mieleen on jäänyt punaiset kehykset reilun viiden vuoden takaa. En todellakaan mennyt liikkeeseen niin värikkäät kehykset mielessäni, mutta jostain syystä ne vaan miellyttivät ja päätyivät mukaani. Olen myös Nissenin asikas ja samaa mieltä hyvästä asiakaspalvelusta. P.S. Molemmat kehykset näyttävät sinulla tosi kivoilta!
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että sinustakin nämä kehysvalinnat ovat minulle sopivat! Kiitos kovasti! :) Ja kiva, että koet myös saaneesi Nisseniltä hyvää asiakaspalvelua! Joskus värikkäämmät ja ns. räväyttävät kehykset voivat olla vain hyvä valinta ja virkistää kasvoja ja koko olemusta. Vaikka sanotaankin, että meikki herättää eloon, olen sitä mieltä, että kehyksilläkin voi tehdä saman - ja moni varmasti tekeekin!

      Poista
  22. Sinnittelin pitkään ilman silmälaseja, mutta parantuihan se elämä, kun turha tihrustelu jäi pois. Mutta kohtapuoliin tarvittaisiin uusimista. hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  23. Mullakin on itseasiassa lasit, mutta kovin moni ei taida sitäkään tietää, kun olen aika laiska käyttämään niitä. Minullakin voimakkuudet ovat aika pienet, mutta kyllä sen eron silti huomaa lasit päässä. Nyt en ole laseja pitkiin aikoihin käyttänyt, kun nykyisissä laseissa saan sangoista päänsärkyä. Minulla korvan ja silmän välinen matka on jotenkin tosi lyhyt ja lasit on siksi vaikeaa saada istumaan. Takarivillä luennoilla istuessa niistä olisi kyllä silti hyötyä! Lasit ovat hankintana vaan niin kallis, että olen lykännyt uusien hankkimista. Lahjakortti tulisi siis kyllä tarpeeseen :) Ja hei molemmat noista laseista sopivat sulle hyvin, sulla on selkeästi sellaiset kasvot, joihin sopii tyyliin kaikki lasit. Käytä vaan noita ihan julkisestikin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos sangat painaa, ei sekään kiva ole! Mä en myöskään voi käyttää sellaisia laseja ja tuntui, että olin Nissenillä vähän rasittava asiakas, kun säädeltiin niitä sankoja tyyliin vartin verran (ellei pidempäänkin) ja koko ajan musta tuntui, että jostakin kohti painoi :D Mutta uskoisin, että jostain löytyy sellaiset lasit, jotka sopisivat sullekin ja saataisiin säädettyä niin sopiviksi, ettei sun tarvitse kärsiä päänsärystä turhaan :)

      Ja kiitos! Ihanasti sanottu, mutta eihän tuo oikeasti totta ole, koska ei kaikki lasit tosiaankaan sovi :D Mutta kiitos silti! Mä hei toissaviikolla kävin lähikaupassa lasit päällä, siinä oli mun "julkinen esiintyminen". Katsotaan, jos uskaltautuisi enemmänkin käyttämään näitä julkisesti. Varsinkin väsyneenä olisi suuri apu!

      Poista
  24. Minulla on ollut silmälasit 5. luokasta lähtien. Itkun kanssa niitä valittiin äidin kanssa ja opettaja joutui pakottamaan minua käyttämään niitä. Piilolinssejä käytän silloin tällöin, mutta liian kuivat silmät estävät päivittäisen käytön. Toki olen tottunut silmälaseihin, mutta yhä koen ne jotenkin "rajottavina". Nyt on nätit Guccin lasit olleet kolme vuotta. Olisipa kiva hankkia uudet. :)
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, että laseihin saattaa olla erilainen suhtautuminen, kun ne on ns. pakolliset eikä niitä ilman pärjää tai näe kunnolla :) Toista sitten niillä, jotka käyttävät laseja enemmänkin asusteena.

      Poista
  25. Itselläni ei ole laseja. Antaisin lahjakortin appiukolle. Hän ostaa niitä markettien halpoja lukulaseja, enkä usko että ne ovat hyviä silmille..
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en usko minäkään, että ne pidemmällä juoksulla kovin hyviä ovat, vaikken niihin perehtynyt olekaan. Optikkoliikkeestä saa silti varmasti ne "kunnon lasit". Marketeissa myynnissä olevat ajattelen lähinnä hyvänä hätävarana :)

      Poista
  26. Lasit on mulle lähinnä semmonen pakollinen paha. Ekan vuoden kaikki vakuutti, et niihin pikkuhiljaa tottuu, mulla on ollu nyt lasit 11 vuotta, 8v kokoaikasena, kun silmät ei enää kestäny piilareita, enkä vieläkää siedä. Kai näiden kans osaa elää, mut oottelen van et näön huononeminen loppuis, jotta vois harkita laserii. Ilman laseja nään suunnilleen vaan oman nenän, eli ei kauheesti toivottavasti enää huonone :D Ne vaan rajottaa elämää, ku ei koskaa oikee voi olla ilman, ja esim. sadesäät on todella syvältä, koska sillon ei nää, eikä oo mitää vaihtoehtoi. Bloggerin kautta seurailein :>
    supernatural-93 at hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laserleikkaus on varmasti ainakin miettimisen arvoinen asia, jos siihen tulee jossain kohtaa mahdollisuus ja ajatus tuntuu susta hyvältä :) Ja joo, ymmärrän, että kun laseja on pakko pitää, ei ne välttämättä tunnu samalla lailla "ihanilta asusteilta" kuin heistä, joille lasit on vaan tosiaankin se omavalintainen lisävaruste :)

      Poista
  27. Nuo toisen ja kolmannen kuvan kehykset on ihanat, tiedätkö mitä mallia ne on/löytyiskö esim. nissenin sivuilta tietoo? :-) Itellä ollut lasit eka luokasta asti, ja himottais niin hankkia uudet!

    Seuraan bloggerin kautta.
    tthekidult@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Noora! Kehykset on Bossin uutuus ja löytyy Nissenin sivuilta täältä: http://www.nissen.fi/silmalasit/2013175
      Mäkin tykkään noista tosi paljon, ne oli mun eka valinta :) Nuo vaaleat taas on kivaa vaihtelua, kun muut mun lasit on enemmän noiden mustien tyylisiä.

      Poista
  28. Minulla on silmälasien tarve juurikin pienten hajataitto-ongelmien vuoksi. Olin varmaan n vuoden ilman laseja, mutta viime kk olen huomannut, että silmät väsyvät, päätä särkee jne. Kaivoin lasit esiin ja huomasin taas, kuinka se tuo sen pienen lisätarkkuuden siihen.Käytän näitä töissä ja ruusun äärellä ollessa. Harmikseni laseissa on naarmu, malli on "vanhentunut" enkö haluaisi käyttää näitä "julkisesti" (en koe omaksi) ja lisäksi toiset lasit ovat joutuneet muuton aikana hukkaan :/ Siksipä olisi ihana voittaa mahd uusiin <3

    Seuraan sinua bloggerissa ja somen muillakin kanavilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samat oireet oli täälläkin. Lasit ehkäisee noilta vaikutuksilta, kun silmien ei tehdä turhaa lisätyötä. Harmi, että lasisi hukkuivat muuton aikana ja toisiin on tullut naarmu! Arpaonni on onneksi vielä tälle illalle avoimena :)

      Poista
  29. Ilman ei pärjää ja lasit on olleet niin nuoresta, että ovat jo ihan osa omaa oloa. On taas aika uudistaa lasit, joten lahjakortti tulisi sopivaan saumaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos laseja on käyttänyt jo vuosia, ovat varmasti tärkeä osa omaa persoonaa ja itseä :)

      Poista
  30. Mulla on huikeat -7.50 molemmissa silmissä ja vaikka lasit on ollu 8vuotiaasta saakka,oon aika vähän liikkunu julkisilla paikoilla laseissa.Omistan kuitenkin monet lasit,vaikka minkään firman ota jotain maksa vain yhdet tarjoukset ei ikinä koske näitä pullonpohjia :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nissenillä ei ainakaan ole tietääkseni mitään tuon tyyppisiä rajoituksia tarjouksen suhteen, vaikka toki se kokonaishintaan vaikuttaa, kun vahvuudet ovat isommat. Ja joo, eihän meistä kaikki tunne oloaan kotoisaksi laseissa :) Mäkään en tosiaan julkisesti ole laseja käyttänyt, mutta se johtuu ehkä vaan siitä, että oon koko elämäni tottunut olemaan ilman niitä ja kun periaatteessa pärjää ilmankin tuolla jossain huidellessa. Päätteellä ja lukiessa kyllä haluan silti pitää laseja, ihan jo päänsärkyä ehkäistäkseni :D

      Poista
  31. Kolmella arvalla mukana, seuraan Bloggerin ja Facebookin kautta, ja myös jaoin Facebookissa :)
    Itse sain ensimmäiset silmälasit aika nuorena, muistaakseni viidennellä luokalla, ja laseja on vuosien varrella ehtinyt olla monenlaisia, mutta aina vain yhdet lasit kerrallaan. Tällä hetkellä on suunnitteilla uusien lasien hankinta tyttärelle, joten lahjakortti olisi varsin tervetullut :)
    Toivottelen ihanaa viikonloppua!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin; Mukavaa viikkoa, Elise! Ja kiitos arvonnan jakamisesta! :)

      Poista
  32. Kahdella arvalla mukana, seurailen Bloggerin kautta.
    Aika nolo juttu, mutta itsellänihän on oikeasti aika huono näkö, -5 ja laseja varmasti pitäisi käyttää mutta unohdin ne viime keväänä lentokoneeseen, enkä ole vieläkään saanut hommattua uusia. Käytän piilareita, mutta varmasti lasit olisivat ihan paikallaan. Ajatus jopa kolmista silmälaseista tuntuu hurjalta, mutta olishan se aika mahtavaa :D 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Tuo harmittaa aina, kun jotain arvokasta unohtuu jonnekin. Itse yritän ajatella niin, että noilla pienillä vastoinkäymisilläkin on joku tarkoitus. Esim. lasit palvelivat aikansa ja oli aika vaihtaa uuteen tms. :) Tosin uusien ja vasta hankittujen juttujen suhteen harmittaa tietenkin enemmän!

      Poista
  33. Juuri viime viikolla tilasin ensimmäiset silmälasit juurikin hajataiton takia, näköhän ei ollutkuin 0.25 mutta toivon todella että niistä on hyötyä niin ei tarvii ajaessa silmiä siristellä.

    Ja seuraan facebookinnkautta blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin hajataitto on oikeassa silmässä vain tuon -0.25, mutta kummasti lasit silti kirkastaa ja säästyy päänsäryltä, kun turha siristely jää pois :)

      Poista
  34. Mulla on aivan järkyttävän huono näkö nykyään :( On huonontunut teini-iästä lähtien koko ajan lisää ja kahdet lasitkin ehdin hankkia ajokorttia varten. En koskaan osannut pitää laseja päässä muuten kuin leffoja katsoessa kotona ja leffateatterissa. Muotikin muuttui ja omat lasit nykyään näyttää omasta mielestä niiiin rumilta, etten enää kehtaa pitää niitä missään :D Uusien osto on ollut mielessä jo pitkään, mutta niitä muutenkin käyttää niin harvoin, ettei tule osettua sitten uusia. Haluaisin käyttää laseja enemmän, koska aamuhämärälläkään en enää erota kunnolla mitään :D

    Tykkään tästä uudesta muodista, että kehykset on suuret ;)

    Seuraan Bloggerin kautta ja tykkään sun Fb-sivuista :)
    cosmeticlandblog(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta, että silmälasimuoti muuttuu aika nopeaa tahtia, siinä missä muukin muoti! Tosin eihän sitä aina tarvi muodin perässä mennä, mutta ymmärrän silti mitä tarkoitat :D Kyllä lasien pitää olla sellaiset, että niitä tuntuu kaikin puolin hyvältä pitää :)

      Poista
  35. Kahdella arvalla mukana :)
    Lasit ovat olleet toistakymmentä vuotta käytössä. Olisi aika päivittää kunnon laseihin :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Minulle silmälasit ovat olleet välttämätön paha, paitsi nyt vanhempana ne peittävät ryppyjä :) Minun on ollut vaikea löytää sopivia kehyksiä, kun on matala nenä ja pienet kasvot. Sinulle sopii molemmat loistavasti, itse miellyin enemmän noihin tummiin. Mukana arvonnassa.Seuraan Bloglovinin ja fb kautta, 2 arpaa. 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Noista tummista tykättiin myös optikkoliikkeessä enemmän ja samoin ystäväni mielestä ne ovat enemmän "minua". Mutta nuo vaaleat kehykset tuovat kivaa vaihtelua!

      Ja tuo on muuten totta, että lasit usein "parantavat ilmettä" häivyttämällä tummia silmänalusia, ryppyjä tai jopa silmäpussejakin! Silmälasit ovat siis myös hyvä keino näyttää nuoremmalta tai ainakin freesimmältä! ;)

      Poista
  37. Kahdella arvalla mukana! Seuraan bloggerin ja facebookin kautta :)
    Antaisin lahjaksi äidilleni. Uudet lasit olisivat paikallaan.
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Valitsisin sinulle nuo alimmat. Ite kävin juur silmälääkärissä ja jouduin silmän reiän tähden laserointiin...Tekee tehtävänsä nuo lääkitykset ja muu kökkö. Rillit olleet jo eskarista asti..ja nyt tarjosi kakstehoja ! Apua :)
    2 mukana
    bikkenpilttuu at hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tsemppiä sinne! Onneksi sentään on keksitty lasit helpottamaan tätä arkea näkemisen kannalta :)

      Poista
  39. Alimmat valitsisin sulle. Lasit jo 30 vuotta :(
    Bloglovinissa seuraan
    han.nystrom@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukana blogger-lukijana. Mielestäni nuo alemmat sopivat kasvoillesi paremmin :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Meillä on sama näkövika :D Minä vain tarvitsen näitä myös töissä, että näen monitorit. Ja jotenkin siihen kirkkaampaan kuvaan tottuu niin, että tulee oltua lasit päässä aamusta iltaan :)
    Huonona puolena on sitten meikin "liejuuntuminen" lasien alla... :/

    VastaaPoista
  42. Alemmat lasit sopii minun mielestä tosi hyvin sulle. Kyllä uusille laseille olisi itsellä tarvetta. Luen blogit.fi kautta . Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana kahdella arvalla, seuraan Bloggerin kautta :) Uudet lasit on hankintalistallani. Nykyiset olen ostanut Nisseniltä ja pidän siitä, että heiltä löytyy yleensä lukuisia klassisia, yksivärisiä malleja. kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Mulla on ollu silmälasit nyt reilun vuoden, ja uusille laseille ois tarvetta :) Mukana kivassa arvonnassa siis! Näytät tosi kauniilta?lasit päässä <3

    Minnea
    minneanmuruja@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Silmälasit - pakollinen paha tai sitten osa omakuvaa ja ehkä myös imagoa? Töissä aina, vapaallakin vuosi vuodelta useammin koska piilolinssit ovat vaan niin hankalat (ja silmien leikkaus arveluttaa). Uudet lasit olisi tarpeen, joten lahjakortille löytyisi käyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se taitaa olla! Osalle lasit ovat varmasti myös noita molempia samaan aikaan; pakollisuudesta huolimatta tärkeä osa omaa itseä ja tapa korostaa sitä omaa persoonaa ja tyyliä :)

      Poista
  46. Käytän nykyisin piilareita lähes koko ajan, koska en pidä laseistani. Haluaisin uudet lasit jotka olisivat niin mieluisat että voisin unohtaa epämukavat piilarit.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!