Vaativan silmänympärysihon hoitoa: Testissä Glamglow Brightmud ja Talika Eye Peeling

Silmänympärysihoa voisi kutsua elämän peiliksi, sillä se on se osa kasvoista, joka reagoi kaikkeen ensimmäisenä. Unettomat yöt, stressi ja vääränlainen ruokavalio heijastuvat silmänympärysiholle hetkessä - muita pikku pahiksia unohtamatta.  Herkkä silmänympärysiho on kolme kertaa ohuempaa kuin muu kasvojen iho, joten myös ikä ilmoittelee itsestää…

Samettisen suklaista pehmeyttä vartalolle

Herätehaalinnat ovat yleensä niitä, jotka jakaantuvat minulla karkeasti kahteen riviin: onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin hankintoihin. Epäonnistuneet kosmetiikkahankinnat eivät välttämättä tarkoita täydellistä floppia, mutta onnistuneetkaan eivät kaikki kuulu kategoriaan "ostaisin uudelleen". Onnistunut heräteostos tulee useimmiten…

Iloisia yllätyksiä hiusmaailmasta: Living Proof ja kiiltävän kuohkeat kutrit

Olen aina omistanut pitkän tukan, samoin ovat molemmat pikkusiskoni. Äiti halusi, että tytöillä on pitkät hiukset, ja siksi meidän ollessa pieniä hiuksiamme ei koskaan  leikattu  lyhennysmielessä, latvat vain tasattiin siistiksi. Taisin olla 6. luokalla, kun pääsin ensimmäistä kertaa lähiseutumme parturi-kampaamoon. Muistan vieläkin elävästi äi…

Kaunis kesäiho luonnonkosmetiikan BB- ja CC-voiteilla

BB- ja CC-voiteet jatkavat maailmanvalloitustaan. Tähän mennessä lienee jo varsin selvää, että BB:t ja CC:t ovat tulleet jäädäkseen. Buumi on yltänyt jo kynsilakkoihinkin, joten herääkin kysymys: mitä seuraavaksi? Kyseiset kirjainyhdistelmät ovat saavuttaneet niin vankkumattoman aseman kosmetiikkamarkkinoilla, että myös kuluttajat tarttuvat her…

Kaunista hehkua kasvoille: Jane Iredalen ihastuttava In Touch Highlighter

Olen pahasti koukussa korotustuotteisiin. En muista kuinka useasti olen blogissakin tullut maininneeksi, että poskipunien lisäksi erilaiset kasvojen korostustuotteet kutkuttavat minua harva se päivä. Innostun uusista highlighter -tuotteista yhtä vakavasti kuin postimerkkien keräilijä harvinaisista postimerkeistä. Tällä kertaa toivotan kosmetiikk…