KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - OSLO SKIN LAB / THE SOLUTION 


Lähestyvä äitienpäivä nostaa pintaan ajatuksia äitiydestä ja suhteesta omaan äitiin.

Olen koko elämäni kokenut, että minä ja äiti olemme hyvin erilaisia. Elämäntyylimme poikkeaa suuresti, ja äidin neuvot sen suhteen, miten hän tietyissä tilanteissa toimisi, ovat usein olleet päinvastaiset, miten itse olen lopulta toiminut. Olen mennyt räiskyvästi omia unelmia päin, kompastellut, kaatunut ja noussut, mutta silti tyytyväisenä kokenut kaatumisen tuomat opit ja uuden suunnan kaiken arvoiseksi. Olen ikuinen optimisti, joka uskoo unelmiin, kun taas äiti katsoo asioita rauhallisen realistisesti ja välillä jopa hieman pessimistisesti herättämällä todellisuuteen. 

Silti meillä on myös paljon yhteistä. Nauramme samoille asioille ja kiinnitämme huomiota samoihin asioihin. Joskus pelkkä katse riittää kertomaan mitä toinen ajattelee, vaikka muuten emme täysin aina ymmärräkään toisiamme. Aikuisiällä meitä on yhdistänyt myös yksi pieni asia aamuisin: sujautamme molemmat tyytyväisinä aamujuomaan pussillisen Oslo Skin Labin The Solution -kollageenijauhetta



Oslo Skin Lab The Solution - markkinoiden paras kollageenivalmiste 


Paras. Toimivin. Tehokkain. Superlatiivien kanssa suositellaan yleensä olemaan tarkkana, jotta ne eivät koe inflaatiota. Eihän jokainen asia voi olla parasta. 

Oslo Skin Labin The Solution kollageenin kohdalla mikä tahansa muu kuvaus olisi kuitenkin laimeaa ottaen huomioon, että olen itse vuodesta 2017 hehkuttanut valmisteen toimivuutta ja tuote voitti jopa skeptisen äitini puolelleen, joka ei yleensä usko juuri mihinkään - vähiten tuotteisiin, joiden pitäisi silottaa ihoa ja vähentää ryppyjä.


The Solution-kollageenin päivittäinen käyttö on huomaamattoman helppoa yksittäispakattujen pussien ansiosta.



Oslo Skin Labin kollageenin käyttö on helppoa osana arkea ja vaikutukset näkyvät ihossa


Tunnustan olevani ihminen, joka peräänkuuluttaa sitä, että rahoilleen tulee saada vastinetta. Olipa kyseessä sitten vaate, kosmetiikkapurkki tai ravintolisävalmiste, tietysti toivon, että tuote on hintansa arvoinen. Erityisesti ravintolisien ja kosmetiikan kohdalla korostuvat tulokset, joita odotan saavani ja näkeväni konkreettisesti omin silmin.

Oslo Skin Labin kohdalla tuloksia ei ole tarvinnut jäädä haikailemaan. Reklamaatioiden sijaan voisin kirjoitella tyytyväisiä asiakaspalautteita niin itseni, äitini kuin ystävienikin puolesta. Kaikki, jolle olen tuotetta suositellut, ovat parin kuukauden jälkeen joutuneet myöntämään, että tuote toimii. Skeptisimpien suusta en tietenkään saa näin vuolasta palautetta, vaan usko tuotteen toimivuuteen näkyy siinä, että siitä ei halutakaan enää luopua. Tämä tapahtui myös äitini kohdalla, joka nykyään harmittelee jo sitä, jos tuote unohtuu kotiin viikonloppureissulla. 






Pelkkää kollageenia ilman lisäaineita tai turhia täyteaineita


The Solution kollageeni pysyy arkikäytössä, koska sen päivittäinen käyttö on huomaamattoman helppoa. Kuukauden paketti tuotetta pitää sisällään jokaiselle päivälle yksittäispakatun pussin, jonka sisällön voi sekoittaa aamukahviin, teen joukkoon, smoothien sekaan tai vaikka puuroon. Parasta on, että pussukan sisältö on vain ja ainoastaan kollageenia. Tarkkaan ottaen peptideiksi pilkottua tyypin 1 hydrolysoitua kollageenia. Sitä, jonka rakenne on hyvin samantyyppinen kuin kehossa luonnostaan olevan kollageenin.  

Oslo Skin Labin The Solution kollageenivalmisteen kohdalla et siis kirjaimellisesti maksa turhasta. Pussin sisältämä jauhe on kokonaisuudessaan juuri sen tyypin kollageenia, jonka keho pystyy aidosti hyödyntämään. Siksi myös tulokset näkyvät.

Tutkimustuloksista voit lukea lisää täältä





Miten kollageeni vaikuttaa ihoon?


Kliinisissä tutkimuksissa on nimenomaan osoitettu hydrolysoidun kollageenin (=tiettyyn peptidimuotoon pilkotun kollageenin) vaikutus kehossa. Siksi The Solution -kollageenivalmiste sisältää juuri sitä. Mutta millaisia tuloksia Oslo Skin Labin kollageenivalmiste on konkreettisesti tuonut? 

Kollageenin vaikutus ihoon on kokonaisvaltainen, koska se on ihmiskehon suurin proteiini. Noin 30-40% kehon proteiineista on kollageenia ja yli 70% ihon kuivapainosta on kollageenia. Kollageeni on kudokset notkistava ja toisiinsa liittävä liima, joka mahdollistaa joustavan liikkumisen. Kollageenia on myös kiittäminen ihon sileydestä. 

Ikääntyessä kehon luonnollinen kollageenintuotanto kuitenkin hidastuu ja hupenee vauhdilla. Ihossa se näkyy veltostumisena, löystymisenä ja ryppyinä. Sisäisesti nautittava Oslo Skin Labin kollageenivalmiste kuitenkin paikkaa tätä kollageenivajetta ja auttaa lisäämään ihon kimmoisuutta, tasoittamaan juonteita ja ryppyjä sekä ennaltaehkäisemään uusien ryppyjen syntymistä - kaikkialla kehon ihossa. 





Oslo Skin Labin nettisivuilla löytyy runsaasti eri ikäisten käyttäjien kokemuksia valmisteesta. Äitini on käyttänyt valmistetta jo lähemmäs kaksi vuotta pitämättä lainkaan taukoa. Hänen ihonsa on lähes 60-vuotiaaksi todella kaunis, heleä ja sileä, vaikka äiti ei ole koskaan käynyt kasvohoidoissa tai ottanut mitään muitakaan hoitoja (tai täyteaineita). Säntillisen ihonhoidonkin äiti on aloittanut vasta aikuisena tyttärensä kannustuksen myötä. 

Minä olen luottanut  Oslo Skin Labin The Solution -kollageeniin jo vuodesta 2017, mutta pitänyt muutaman tauon vuosien varrella. Silti joka ikinen kerta valmisteen säännöllisen käytön myötä huomaan selkeästi kasvojen ja vartalon ihon tasoittuvan. Kollageeni tekee ihosta näkyvästi kimmoisamman, ja koen sen olevan erittäin toimiva tie ihon kauneuden tukemiseen luonnollisesti sisältäpäin! 


HUOM! Oslo Skin Lab valmistaa tuotteensa vastuullisesti ja kestävästi.

Tuotteen sisältämät kollageenipeptidit valmistetaan Saksassa ja raaka-ainetoimittajat ovat sitoutuneet ympäristövastuuseen toimitusketjujensa osalta myös EU:n ulkopuolella. Näin ollen tuotetta voi käyttää hyvillä mielin! Tuote sisältää ainoastaan korkealaatuista Verisol® -kollageenia, joka on peräisin terveen nautaeläimen nahasta, jota hyödynnetään EU:n alueelta elintarviketeollisuuden sivuvirroista. 


Hyödynnä kollageenitarjous ja tilaa Oslo Skin Lab The Solution -60% hintaan! 


Nyt sinäkin voit kokeilla Oslo Skin Labin supersuosittua The Solution -kollageenivalmistetta edullisesti. Saat alla olevasta linkistä ensimmäisen paketin -60% tarjouksella ja tulevista tuotelähetyksistä 30% alennuksen. 

Oslo Skin Labilla EI OLE sitoutumis- tai irtisanomisaikaa, joten voit kokeilla valmistetta huoletta!

Toimitus on aina ilmainen, ja uusi paketti toimitetaan postiluukusta joka 4. viikko. Tilauksen voi irtisanoa halutessaan milloin vain ja se päättyy samantien. Et siis sitoudu iäksi, vaikka kokeilisit vain kuukauden tai kaksi. Tulosten osalta suosittelen kuitenkin käyttämään valmistetta vähintään kaksi kuukautta. Mitä pidempään valmistetta käytät, sitä selvemmin havaitset tuloksia!


Tilaa omasi -60% tästä linkistä tai käytä koodia BEAUTY60 ja huomaa valmisteen teho!

  









Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!