KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - FOXTEL / ONNI PYYKKI 


Olen viime aikoina pessyt pyykkiä erityisellä innolla. Pursuavien pyykkikorien kaivelu ei ehkä ole sitä vetoavinta puuhaa, mutta kun pyykit saa jaoteltua pieniin kasoihinsa ja sullottua riittävän väljästi koneeseen, alkaa pyykkihetken paras osuus: pyykkietikan valinta. Päätän antaa pyyhkeille puuterisen pehmeän loppusilauksen Puhdas Pellava Pyykkietikalla. 


Ekologinen pyykinpesu lähtee pienistä valinnoista 


Siitä on kolmisen vuotta, kun koukutuin pyykkietikkaan ja siirryin perinteisistä huuhteluaineista pysyvästi pyykkietikan pariin. Aiemmin olin se, joka ei voinut kuvitellakaan pesevänsä pyykkiä millään, mikä sisältää etikkaa. Pelkkä ajatus etikan tuoksuisista vaatteista puistatti. 

Myöhemmin uskallus kokeiluun karisti ennakkoluulot. Kun ensimmäisen kerran otin puhtaat lakanat koneesta ja nuuhkaisin, ymmärsin, että pyykki tuoksui kaikkea muuta kuin etikalta. Hullaannuin tuoksuista ja pyykin pehmeydestä kuivumisen jälkeen. Pyykkietikat avasivat oven uuteen maailmaan, joka oli samalla ekologisempi ja ystävällisempi myös ympäristölle. 





Ekologisempi pyykinpesu lähtee pienistä valinnoista. Vaatteiden lajittelu värin ja pesulämpötilan mukaan saattaa kuulostaa päivänselvältä, mutta se on ekologisuuden ensiaskel. Valkoiset ja vaaleat tekstiilit pestään erillään, värikkäät saavat oman koneellisensa ja tummat vaatteet voi pestä omassa ohjelmassaan. Arat tekstiilit sujautetaan pesupussiin ja painokuvioiset vaatteet käännetään halutessa nurinpäin. Tällaiset pienet esivalmistelut pidentävät vaatteen käyttöikää, mikä on yksi osa ekologisuutta.

Täysien koneellisten peseminen on varmasti monelle tuttu neuvo, sillä täysi koneellinen säästää muun muassa vettä ja sähköä, mutta myös itse konetta. Yksin asuvana täysien koneellisten pesu tuottaa välillä itselleni ongelmia, sillä vaikka saan lakanoista ja pyyhkeistä helposti koottua täyden koneellisen, en muutoin omista valtavasti vaatteita. Käytän usein samoja vaatekappaleita arkisin, joten sorrun toisinaan "pakon edessä" pesemään vajaita koneellisia. Toisaalta luotan myös siihen, että kolmisen vuotta sitten hankkimani uudehko pesukone tunnistaa kuinka täysi rumpu on ja annostelee vettä sen mukaan. Pyykinpesukoneeni on energialuokkaa A+++, joten se on aiemmin käyttämääni 10 vuotta vanhaa (ja käytettynä ostettua) pesukonetta paljon energiatehokkaampi.





Ympäristöystävällinen pesuaine on pyykinpesussa hellävarainen iholle ja ympäristölle


Pieni ja jopa huomaamattoman tärkeä valinta ekologisuuden kannalta on myös pyykinpesussa käytettävät pesuaineet. Pyykkietikka on yksi niistä. Huuhteluaineen tapaan se raikastaa ja pehmentää pyykin, mutta tekee sen huomattavasti ympäristöystävällisemmin. Huuhteluaineesta poiketen, pyykkietikka sopii myös teknisille urheilu-tekstiileille. Tämä on asia, mistä olen itse iloinnut, sillä aiemmin harmittelin sitä, etten koskaan saanut lorauttaa huuhteluainetta lokeroon pestessäni tunkkaisia treenivaatteita. Pyykkietikan kanssa se onnistuu.

Pyykkietikalla on positiivinen vaikutus myös koneelle: se nimittäin pitää pyykinpesukoneen ja putkiston puhtaampana. Pehmeän pyykin ja vaatteiden värin säilyttämisen lisäksi jokainen pyykinpesuhetki pyykkietikalla on siis samalla huoltohetki putkistolle ja pitää pesukoneenkin raikkaampana. Tämän huomioiden pyykkietikalle voi sanoa entistä tyytyväisempänä KYLLÄ!






Kotimainen ONNI Pyykkietikka tekee pyykistä pehmeämpää 


Kun valitsen pyykkietikkaa, pidän ensisijaisena vaihtoehtona kotimaista. Oikeastaan en enää edes harkitse muuta, sillä olen löytänyt kotimaisista vaihtoehdoista niin hyvät tuotteet, ettei minulla ole mitään syytä hankkia Ruotsissa tai Euroopassa valmistettua tuotetta, kun kotimaassakin osataan. Avainlippu-merkki vahvistaa sen, että tuen valinnallani kotimaista työtä, mikä tekee ekologisesta pyykinpesusta entistä mukavampaa. 

ONNI Pyykkietikka oli yksi ensimmäisiä pyykkietikoita Suomen markkinoilla. Itse löysin brändin vasta alkusyksystä, kun kivat purkit kiinnittivät huomioni. Normaalisti tilaan kotimaiset pyykkietikat verkkokaupasta tai ostan esimerkiksi Ruohonjuuresta. Tuolloin pyykkietikka oli kuitenkin päässyt loppumaan ja kun tutkailin lähimarketin hyllyjä, purkit eivät hirveästi houkutelleet. Kunnes silmäni osuivat ONNI Pyykkietikkaan, joka herätti huomion raikkaalla värimaailmallaan. 





ONNI Pyykkietikat kokivat hiljattain täydellisen muodonmuutoksen. Se kannatti, sillä uskon pullojen saaneen muidenkin huomion kaupan hyllyillä. Parasta on paitsi tuotteiden hyvä saatavuus, myös hinta. ONNI Pyykkietikan ovh on 1,90 euroa, mikä on todella edukas hinta kotimaisesta, ekologisesta pyykkietikasta. Valmistuksen takana toimii suomalainen hygienia-, pesu- ja puhdistusaineiden valmistaja, Foxtel, jonka tuoteportfolioon kuuluu muun muassa Tervashampoo ja Ihmesieni. Viime kuussa esille tuomani ONNI Puhdistussuihkeet ovat myös Foxtelin tuotteita. 


Laventelia, ruusua ja puhdasta pellavaa - ONNI Pyykkietikka viidessä eri tuoksussa 


Olen hirveän tarkka tuoksuista. Yksi syy, miksi siirryin pyykkietikoihin oli nimenomaan vahvat tuoksut, joita tavalliset huuhteluaineet sisältävät. Migreeniherkkänä käytin pitkään hajusteetonta huuhteluainetta, mutta pyykkietikat toivat tuoksut takaisin pyykinpesussa. Oli ihanaa huomata, että pyykin huuhtelussa voi taas käyttää tuoksuja, jotka eivät laukaise päänsärkyä. Pyykkietikoissa se on mahdollista.

ONNI Pyykkietikkaa on saatavilla viidessä eri tuoksussa: Bergamot Lime, Ruusu, Laventeli, Puhdas Pellava sekä Omena. Jokaista tuoksua kuvaa raikkaus ja pehmeys - se sama tuntuma, jonka tuotteet tuovat myös puhtaaseen pyykkiin. 






Ruusu Pyykkietikka on mieto, hentoinen häivähdys ruusun terälehtiä. Laventelissa on hieman enemmän aromisuutta, mutta se ei silti iske migreeniherkkään hermoon, vaan on lempeä ja rauhoittava. Bergamot Lime on tuoksuista jännin: se nimittäin tuoksuu erehdyttävästi Sprite-juomalta! Sokkotestissä voisi jopa erehtyä luulemaan lasissa olevan jotain muuta kuin pyykkietikkaa. Tuoksu on ihanan raikas ja mieto. Onkin hienoa voida painottaa, että tuoksut nimenomaan ovat mietoja ja lempeitä

ONNI Pyykkietikka Puhdas Pellava tuoksuu siltä, miltä moni haluaa pyykin tuoksuvan: puuterisen puhtaalta. Rakastan käyttää tätä pyykkietikkaa nimenomaan pyyhkeissä ja lakanoissa! Vaatteille valitsen mielummin jotain muuta, kuten mehukkaan vihreältä omenalta tuoksuvaan ONNI Omena Pyykkietikan. Siinä on kiva ripaus kirpeyttä, josta pidän. Valikoimaan on tulossa myös täysin hajusteeton pyykkietikka.

Tutustu ONNI Pyykkietikoihin hyvin varustelluissa marketeissa kautta maan ja nappaa oma lempituoksusi!

Instagramissa käynnistyy myös arvonta, johon pääset osallistumaan täällä



TIESITKÖ, ETTÄ...

Huuhteluaineena käytön lisäksi ONNI Pyykkietikka soveltuu loistavasti myös yleispuhdistusaineeksi tai silitysvedeksi?

Laimenna pyykkietikkaa veteen 1:10 esimerkiksi suihkepulloon ja Voilà! Siivous voi alkaa!

Höyrysilitysraudassa pyykkietikka toimii nimenomaan laimennettuna.










Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!