KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - LEHTIKUNINGAS 


Kun päässä pyörivät arjen huolet ja mieli käy ylikierroksilla, lähden kävelylenkille tai tartun hyvään lukemiseen. Vaikka voisi olettaa, että lenkki raikkaassa ulkoilmassa lievittää stressiä enemmän kuin lukeminen, useat tutkimustulokset todistavat toisin: lukeminen on todettu jopa tehokkaammaksi stressitasojen laskijaksi kuin musiikin kuuntelu. Miksi lukeminen siis kannattaa? 


Lukeminen lievittää stressiä jo kuuden minuutin jälkeen


Elämäni on ollut varsinaista avoimien ovien päivää stressille. Olen pyrkinyt sulkemaan sen ulos elämästäni vaikka minkälaisin keinoin ja lopulta todennut, että yksinkertaisimmat keinot toimivat stressin hallintaan parhaiten. Yksi niistä on lukeminen. 

Tutkimusten mukaan lukeminen nimittäin lievittää stressiä jo kuuden minuutin jälkeen. Tätä tukee mm. Sussexin yliopistossa tehty tutkimus, jossa mitattiin sydämen lyöntitiheyttä ja stressitasoja erilaisten rentoutumiskeinojen aikana. Jos jo kuusi minuuttia saa aikaan stressitasojen merkittävää laskua, tunnin lukutuokiolla voi helposti saavuttaa lähes meditatiivisen tilan - vain lukemalla! 




Lukeminen rauhoittaa ja voi auttaa nukahtamisessa


Stressi ja nukahtamisvaikeudet ovat tunnetusti kuin sisarukset, joita on vaikea erottaa. Jos onnistuu vaikuttamaan stressitasoihin, on nukahtamisvaikeudetkin helpompi selättää. Parhaiten unentuloa ja laadukkaampaa yöunta voi tavoitella tekemällä rauhoittavia asioita iltaisin. Tästä päästään jälleen lukemiseen.

Lukemisen on sanottu vähentävän stressiä jopa 68 prosenttia. Sykettä laskevana puuhana se on myös loistava keino rentoutua iltaisin ja kutsua nukkumatti luokseen nopeammin. Kun keskittyy lukemaan, karisee mielestä pois oman arjen stressin aiheet, jolloin unikin tulee helpommin. Kääntöpuolena saattaa kuitenkin olla se, ettei malttaisi millään alkaa nukkumaan ja laittaa hyvää lukemista sivuun!




Lukeminen parantaa muistia ja vahvistaa empatiakykyä


Stressiä laskevan ja rauhoittavien vaikutustensa lisäksi lukemisesta on terveydelle hurjasti hyötyä myös muistin kannalta: kun lukee pidempiä tekstejä, tulee painaneeksi mieleen monia asioita, mikä luo aivoissa uusia synapseja eli hermosolujen välisiä yhteyksiä. Lukemista ei siis turhaan kutsuta "aivojumpaksi", sillä yhtä lailla kuin liikkuminen ylläpitää kehon hyvinvointia, tekee lukeminen saman aivoille. Aivotutkimuksissa saatujen tulosten pohjalta on jopa ounasteltu, että lukeminen saattaisi pienentää riskiä Alzheimerin tautiin. 

Lukiessa saattaa myös huomata samaistuvansa kirjan henkilöön tai lehtiartikkelin haastateltavaan. Tämän on todettu vahvistavan empatiakykyä. Samalla lukeminen lisää ymmärrystä ja kykyä asettua erilaisten ihmisten asemaan sekä heidän kokemuksiinsa. Ei siis ole turhaan sanottu, että lukeminen avartaa!





Lukeminen lisää elinajanodotetta ja antaa työkaluja elämään


Elämä on tunnetusti arvaamaton, mutta jos tarkastelisi elinajanodotetta pelkästään lukemisen näkökulmasta, olisi se keskimäärin lähes kaksi vuotta pidempi niihin ihmisiin verrattuna, jotka eivät lue. Tätä tukee esimerkiksi Yalen yliopistossa vuonna 2016 julkaistu väestötutkimus

Lukemalla voi kartuttaa myös tietoa ja taitoja, joten pelkästään aivojumppaa se ei ole. Lukeminen tarjoaa työkaluja elämään, joista voi hyvinkin olla hyötyä joko tulevaisuudessa tai nykyhetkessä. Koskaan ei tiedä, milloin luetun kautta opitulle tulee käyttöä omassa elämässä! 



Lukeminen viihdyttää ja tarjoaa matkan toisiin maisemiin


Hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien syiden lisäksi yksi parhaimmista asioista on kuitenkin se, että lukeminen viihdyttää! Se antaa mahdollisuuden matkustaa ajatuksen tasolla muihin maisemiin ja avaa portteja maailmaan, johon ei välttämättä fyysisesti pääsisi. Toiset tarinat itkettävät, toiset naurattavat, kun kolmannet muistuttavat siitä, että elämässä on monia asioita, mistä nauttia. 



Tilaa Lehtikuninkaalta lukemista kesään edullisesti!


Mikäli minun tavoin haluat viihdyttävää lukemista kesään, johon uppoutua aurinkoisina päivinä ulkosalla tai sadepäivinä sisätiloissa, kurkkaa Lehtikuninkaan monipuolinen valikoima. Sieltä löydät yli 1000 lehteä muodista musiikkiin, ristikoista romantiikkaan ja puutarhasta perheeseen! Olen tilannut Lehtikuninkaalta omat lehteni edullisesti jo yli 5 vuoden ajan, joten voin lämmöllä suositella Lehtikuningasta.

Jos haluat valita automaattisesti päättyvän lehtitilauksen, voit tarttua määräaikaiseen lehtitilaukseen, jolloin lehden tulo loppuu itsestään. Lehtikuningas ei tee puhelinmyyntiä, joten kukaan ei soittele perään, vaan päätät itse milloin tilaat ja mitä tilaat. 


Katso koko lehtivalikoima täältä ja tilaa lempilehtesi kesään! 











Ei kommentteja

Jokainen kommentti ilahduttaa!