KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - FIINI NATURALLY 


Mainoslinkit merkitty* 


Kun ympärillä maailma mylvii kaikessa monimutkaisuudessaan, toivoisi monen muun asian sujuvan arjessa mahdollisimman mutkattomasti. Yksi niistä on ihonhoito. Vaikeaselkoisilla ohjeilla varustetut purkit joutavat nopeasti syrjään, kun arki huutaa huomiota tärkeämpiin asioihin. Ihonhoidossa hartaimpia toiveita onkin monella se, että se hoituisi jopa silmät puoliksi ummessa aamu- tai iltarutiinien lomassa - tuoden silti tuloksia. 


Kotimainen Fiini Naturally tekee ihonhoidosta helppoa ja yksinkertaista


Kun vuosi sitten sain ensimmäistä kertaa käsiini synnyinseudullani Pohjanmaalla valmistuvia Fiini Naturally -luonnonkosmetiikkatuotteita, tunsin alusta alkaen jotain tuttuuden tunnetta. Ehkä se johtui pohjalaisista juuristani tai siitä, että tuotteiden tuoksu muistutti jostain vieläkin tutummasta: kaurapuurosta, tuosta lempeästä ja vatsaa hellivästä aamiaisesta, johon ainekset tulevat suomalaisilta pelloilta. 



Kaura on vatsan ylimpiä ystäviä ja tekee hyvää myös iholle


Rakastan kauraa. Voisin helposti syödä useamman palan tuoretta kauraleipää joka aamu tai kauhoa kermaista kaurapuuroa suuhuni marjojen kera. Kaurakeksit ovat myös olleet lapsesta saakka heikkouteni. Joskus saatoin leipoa kaurahiutaleista keksitaikinan vain siksi, että saisin syödä rapsakkaa kaurataikinaa tekovaiheessa. Valmistuneiden keksien määrä jäi naurettavan pieneksi, mutta ilo taikinasta oli sen arvoinen. 

Moni tietää, että kaura on viljoista vatsan ylimpiä ystäviä. Kuitupitoisen kauran salaisuus piilee sen sisältämässä beetaglukaanissa, jolla on hurjasti hyviä EU:n hyväksymiä terveysvaikutuksia. Beetaglukaanilla on todettu olevan sydänterveydelle suotuisia vaikutuksia, sillä se alentaa kolesterolia, joka on liian korkeana sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Kauran beetaglukaani pitää myös verensokerin nousun maltillisena toisin kuin monet muut hiilihydraattipitoiset ruuat. Sen lisäksi kaura sisältää runsaasti proteiineja, rautaa, vitamiineja ja kivennäisaineita. Kauran tutkituista terveysvaikutuksista löytää roppakaupalla tietoa, mikäli aiheeseen mielii perehtyä paremmin. 

Kauran kullanarvoisuus ulottuu myös ihonhoitoon. Sen tietää myös kotimainen Fiini Naturally, joka hyödyntää luonnollisissa tuotteissaan kauran lempeästi ihoa hellivää voimaa. Kaura on yksi niistä harvoista raaka-aineista, joka sopii lähes jokaiselle iholle - jopa kuivalle, kutiavalle, herkälle ja atooppiselle iholle. 



Fiini Naturallyn kaurainen puhdistusbalmi lumoaa lempeydellään 


Fiinin parasta antia ovat puhdistusbalmit, jotka sulavat iholle kuin unelma. Jo viime kesänä heilutin herukkabalmin puolesta "jatkoon" -lippua, sillä se onnistui poistamaan vaivatta myös vedenkestävän ripsivärin kaiken muun meikin lisäksi. Kaurainen puhdistusbalmi tekee saman: se ei jätä pienintäkään epäilystä sille, etteikö ihonhoito voisi olla helppoa ja mutkatonta. Nokare sulavaa samettista geeliä vie mennessään iholta kaiken meikin, lian ja epäpuhtaudet jättäen jälkeensä pehmeän ja kiristelemättömän ihon. 

Koska rakastan kauraa, ei varmastikaan tule yllätyksenä, että kauraisen puhdistusbalmin tuoksu on enemmän kuin "ok". 100% luonnollinen ja vegaaninen koostumus takaa sen, että sen mitä nenäni erottaa, on aidon kotimaisen kauran puhdas tuoksu. Sen tyynnyttävään tuoksuun on ilo nojautua aamuin illoin puhdistusrutiinien lomassa.

Mikäli et ole öljyisten puhdistustuotteiden ystävä, tämä balmi saattaa hyvinkin kääntää pääsi ja saada sinut astumaan uudelle polulle. Marmeladia muistuttava koostumus muuttuu iholla entistä keveämmäksi, kun se joutuu kosketuksiin veden kanssa. Maitomaiseksi mukautuessaan öljy on ehtinyt jo sulattaa meikin ja iholla ei tunnu tippaakaan tahmaisuutta. 


Hellävaraisen Kaura Puhdistusbalmin löydät:





Fiini Naturally Ruusu-Kaura kasvovesi tuo kosteutta kaikille ihotyypeille


Kasvovesien kirjo on kosmetiikkamarkkinoilla loputon suo. Vaikka hyllyltä olisi helppo tarttua mihin tahansa ehdokkaaseen, on Fiinin Ruusu-Kaura kasvovesi varsinainen loistovalinta. Sen raaka-aineet ovat nimittäin kaikessa lyhykäisyydessään toimivia kenen tahansa iholle!

Kasvovesi luottaa ruusun, kauran ja hyaluronihapon voimaan ollen silti kaikkea muuta kuin niin sanotusti "peruskauraa". Luomu ruusuveden vaikutuksista nauttii couperosaihon lisäksi kuiva ja ikääntyvä iho - hyaluronihapon silottavista anti-age-vaikutuksista puhumattakaan. Kaurauute on kuitenkin tässäkin kombossa se, joka lempeydellään rauhoittaa punoittavankin ihon ja edesauttaa ihon normaalia toimintaa. Halusipa kasvovedeltä siis kosteutusta, rauhoitusta tai anti-age-tehoja, on tätä ihana suihkautella iholle aamuin illoin - tai vaikka pitkin päivää!

Kasvovedestä löytyy kaksi kokoa: mukana näppärästi kulkeva 30ml sekä riittoisampi 100ml.


Nappaa Ruusu-Kaura kasvovesi omaksesi:




Kaura-Tyrni öljyseerumi uudistaa ja ravitsee ihoa silkkisellä koostumuksellaan


Silkkisyys tuntuu tänä päivänä olevan se, jota etenkin iholle jääviltä tuotteilta haetaan. Öljyiset tuotteet asettavat kuitenkin vaatimukselle omat haasteensa, sillä kaikki luonnonmukaiset öljyt eivät ole automaattisesti silkkisen sileitä iholla. Fiinin Kaura-Tyrni öljyseerumi onnistuu kuitenkin saamaan sekaiholtani helposti hyväksytyn leiman, sillä ravitsevuudestaan huolimatta öljy on ihanteellisesti iholle imeytyvä ja sisältää vain kolmea raaka-ainetta E-vitamiinin lisäksi.

Kaura-Tyrni öljyseerumi pohjautuu nimensä mukaisesti kauraan ja tyrniin, jotka ovat molemmat kotimaisia. Sen lisäksi öljyssä on luomu jojobaa, joka muistuttaa ihon omaa öljyä. Jojoba onkin kaikessa keveydessään erinomainen valinta myös rasvoittuvalle ja sekaiholle, minkä huomaa myös tämän öljyn ominaisuuksissa. Tyrniä on kiittäminen siitä, että öljy tarjoaa anti-age-tehoja, sillä omega-3-, omega-6- ja omega-9-rasvahapot pitävät A-, C- ja E-vitamiinin ohella huolen siitä, että iho uudistuu. Tällä öljyllä saa siis taatusti tuntuvasti pehmeämmän ihon, ja onpa tyrniöljyllä myös maksaläiskiä vaalentava vaikutus.

Kaura-Tyrni öljyseerumilla on myös tuoksunsa ansiosta yhtä tyynnyttävä vaikutus kuin kauraisella puhdistusbalmilla. Siksi öljyä on ilo levittää muutama tippa iholle etenkin iltaisin, kun haluaa ihonhoitorutiinien lomassa tarjota mielelle arjen tuoksuterapiaa. 


Tartu tuotteeseen seuraavien linkkien takaa:



Koodilla MIABEAUTY saat Fiinin verkkokaupassa -20% kaikista tuotteista 18.4.2022 saakka.



Vaikka ihonhoidon eteen olisi valmis näkemään enemmänkin vaivaa, näiden kolmen kotimaisen ja täysin luonnollisen tuotteen käyttäjä voi hyvillä mielin todeta, että ihonhoito on helppoa, mutkatonta ja yksinkertaista. 

Balmilla puhdistaa kasvot alle puolessa minuutissa, ja kasvoveden suihkauttelu iholle ei vie muutamaa sekuntia kauempaa, vaikka sen kerrostaminen luvallista onkin. Öljyseerumi puolestaan lukitsee kasvoveden jälkeen kaiken kosteuden ihoon ja jättää kasvot pehmeiksi - oli aamu tai ilta. Seerumia voi myös helposti annostella sen mukaan, miltä iho milloinkin tuntuu. Iltaisin kasvoille voi hieroa öljyä enemmän, kun taas meikin alle saattaa riittää tippa tai kaksi. Tuotteet ovat tämän vuoksi myös todella riittoisia. 


Hyödynnä kauran hyvää tekevä vaikutus ja tutustu Fiinin kotimaisiin luonnonkosmetiikkatuotteisiin!


Mikäli sinäkin olet valmis kokemaan kauran suojaavan, kosteuttavan ja rauhoittavan vaikutuksen ihollasi, kotimaisen Fiini Naturallyn rehellinen tuotekolmikko tarjoaa siihen täydellisen mahdollisuuden. Näillä kolmella tuotteella pääsee ihonhoidossa pitkälle ilman monimutkaisia tuoteselosteita ja vaikeaselkoisia ohjeita. Samalla tuet kotimaista työtä, sillä kaikilta tuotteilta löytyy suomalainen Avainlippu-tunnus.

Kaikki Fiinin tuotteet on valmistettu Pohjanmaalla, IsossaKyrössä, ja jokainen tuote on 100% luonnollinen ja ekologinen. Suuri osa tuotteista on myös 100% vegaanisia. Tuotteissa ei käytetä teollisia säilöntäaineita, lisäaineita, hajusteita tai väriaineita, vaan ne ovat puhtaita alusta loppuun. Aineosat on myös suomennettu jokaisen purkin kylkeen, jotta tiedät, mitä ihollesi laitat. Voiteet on pakattu kierrätettäviin alumiinirasioihin tai lasipurkkeihin. 

Hyödynnä alennuskoodi MIABEAUTY, jolla saat -20% kaikista tuotteista Fiinin verkkokaupassa

Koodi on voimassa vain pääsiäismaanantaihin 18.4.2022 saakka.







Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!