KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - FIINI NATURALLY 


Olen aina ollut ylpeä pohjanmaalaisista juuristani. Liekö niiden ansiota, että arvostan elämässä suorapuheisuutta ja pyrin puhumaan asioista mahdollisimman suoraan - turhia kiertelemättä ja kaartelematta. Samaa arvostan myös muissa. Rakastan rehellisyyttä ja pidän siitä, että minulle kerrotaan asiat kuten ne ovat, vaikka aihe olisi vaikea. Uskon, että elämässä vältyttäisiin monilta turhilta konflikteilta, jos asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä ja ilman, että sorruttaisiin lukemaan rivien välistä ja tulkitsemaan turhia. 


Fiini Naturally - rehellistä luonnonkosmetiikkaa Pohjanmaalta


Luonnonkosmetiikassa soisi rehellisyyden ja läpinäkyvyyden olevan selviöitä luonnollisuuden ja ekologisuuden ohella. Näin ei kuitenkaan aina ole. Siitä lähtien, kun luonnonkosmetiikka nousi supersuosioon, ovat suosiolla ratsastaneet valitettavasti myös ne, jotka ovat käyttäneet sanaa "luonnollinen" häikäilemättä edukseen. Siksi nautin aina suuresti siitä, kun törmään brändeihin, joille rehellisyys ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä arvoja siinä missä luonnon ja eläinten hyvinvointi, puhtaus, kotimaisuus tai ekologisuus. Rehellisyydellä on helpompi valloittaa maailma - myös luonnonkosmetiikassa!


Pohjanmaalainen luonnonkosmetiikkabrändi Fiini Naturally panostaa läpinäkyvyyteen INCI-listoista lähtien. Raaka-ainelistat halutaan pitää lyhyinä ja helposti tulkittavina. Siksi purkeista löytyy aina myös suomennokset tuotteiden sisältämille raaka-aineille. Ei siis tarvitse olla guru tietääkseen, mitä iholleen laittaa, sillä heprealtakin kuulostavat aineosat on selkeästi suomennettu heti aineosan perään: Vaccinium myrtillus fruitpowder paljastuu mustikaksi ja Oryza sativa powder riisiksi. Onkin ilo hoitaa ihoaan, kun purkin sisältö ei ole salaisuus! 


Puhdistusbalmi Mustaherukka - unelmanpehmeä balmi poistaa myös vedenkestävän meikin


On helppo ymmärtää, miksi Fiini Naturallyn mustaherukkainen Puhdistusbalmi on palkittu viime vuonna pariinkin kertaan kauneusmaailman tunnustuksilla. Ymmärsin sen jo ensimmäisellä kerralla, kun hieroin silkkisen pehmeää balmia kasvoilleni: vedenkestävä ripsivärikin nimittäin irtoaa kuin unelma! Iho ei jää lainkaan nihkeäksi, tahmeaksi tai öljymäiseksi, kuten joidenkin öljyputsareiden kanssa, jotka saavat ihon vielä kaipaamaan uutta pesua (tai kaksoispuhdistusta). Tämä puhdistusbalmi kuitenkin riittää sellaisenaan ja jättää ihon putipuhtaaksi, pehmeäksi ja elinvoimaiseksi. Huudan "jatkoon, todellakin jatkoon"!


Fiinin valikoimasta löytyy kaksi erilaista puhdistusbalmia, joista testaamani Mustaherukka Puhdistusbalmi on normaalille, sekaiholle ja rasvoittuvalle iholle suunnattu. Pirteän keltainen balmi hierotaan kuivalle iholle ja vedellä huuhdeltaessa se saa iholla pehmeän maitomaisen luonteen. 

Vahvoja tuoksuja ei tarvitse pelätä, sillä tähän tuotteeseen ei ole lisätty tuoksua (eikä myöskään appelsiinia, vaikka kuvissa sitä rekvisiittana olen käyttänytkin). Jojobaöljypohjainen tuote tuoksuu miedosti mustaherukkaiselta, mutta tuoksu on ainoastaan häivähdyksen omainen. Mustaherukka on vieläpä kotimaista, kuten tuotteen sisältämä kauraöljykin. Raaka-aineista suurin osa on myös luomua ja/tai COSMOS / Ecocert -hyväksyttyjä. Tuote on lisäksi alusta loppuun vegaaninen! Voiko tästä edes olla pitämättä?

Fiini Naturally Puhdistusbalmi on saatavilla riittoisassa ekologisessa lasipurkissa Fiinin omasta verkkokaupasta täältä ja jälleenmyyjiltä, joihin kuuluu esimerkiksi *TwistBe.


Fiini Naturally Ruusu-kaura kasvovesi ja Kaura-kamomilla hoitovesi 


Kasvovesiä pohjanmaalaisen Fiini Naturallyn valikoimasta löytyy kolmea erilaista, joista erityisesti Ruusu-kaura on hurmannut minut. Kasvovesi tuoksuu nimittäin niin aidon ruusuiselta, että siihen on vaikea olla ihastumatta.

Luomu ruusuveden vaikutuksia hehkutetaan jatkuvasti, ja totta on, että kosteustehojensa lisäksi sillä on monia muitakin vaikutuksia iholle: se ravitsee, rauhoittaa ja heleyttää kuivaa ja ikääntyvääkin ihoa. Ruusu-kaura kasvovesi on jopa punoittavalle couperosaiholle erinomainen päivittäisenä suihkeena, sillä kaurauute lisää sen rauhoittavaa ja punoitusta ehkäisevää vaikutusta. Lisäksi kauran probiooteista on iholle hurjasti hyötyä, jotta iho pysyy tasapainossa ja hyvinvoivana. 

Kaikkia ihotyyppejä ilahduttava kasvovesi on saatavana kätevässä suihkepullossa, joita itse kasvovesissä aina suosin. Ruusun ja kauran lisäksi suihkeesta löytyy myös hyaluronihappoa, joten tässä on kotimainen kasvovesi kohdillaan, josta ikääntyvä ihokin hyötyy suuresti!

Jos taas ihosi on erityisen kuiva, herkkä tai ärtynyt, on Fiinin Kaura-kamomilla hoitovesi paras vaihtoehto. Lempeä luomukamomillavesi tasapainoittaa ihon tulehduksia (myös akneihon), ja antimikrobinen kamomilla on tarpeeksi lempeä myös herkästi reagoivalle iholle. Tätä on ihana taputella kasvoille! Kasvovesien rakastajana kelpuutan kummatkin hymyssä suin, vaikka Ruusu-kaura kasvovesi onkin oma suosikkini.


Fiini Naturally Kaura-mustikka jauhenaamio - kotimainen mustikkaunelma kasvonaamion muodossa


Suurin yllättäjä tuotteista oli Kaura-mustikka jauhenaamio, jonka nimesin mustikkaunelmaksi. Tämäkin tuote on palkittu pronssisijalla Global Green Beauty Awardsin toimesta ja ennustan sen nousevan myös blogini Vuoden parhaat tuotteet 2021 -listalle. 

Minä en nimittäin normaalisti juurikaan innostu jauhemaisista naamioista. Vaikka tiedän, että moni rakastaa kotikokkailua kosmetiikan suhteen, itselläni jauhenaamiot ovat jääneet hyvin satunnaiseen käyttöön. Tartun usein valmiiseen naamioon kuin alan sekoittelemaan omia seoksia.

Tätä herkän ja kuivan ihon kirkastavaa naamiota halusin kuitenkin kokeilla juuri siksi, että se on palkittu tuote. Kiinnostuin myös raaka-aineista, sillä vaaleanpunaisen saven lisäksi tuote sisältää vain riisiä, kauraa ja mustikkaa. Vastaavaan seokseen en ole aiemmin törmännyt ja halusin nähdä tekeekö tuote mitään ihmeitä omalle iholleni.



Fiinin Kaura-mustikka jauhenaamio on osoittautunut yhdeksi niistä harvoista jauhenaamioista, joihin olen oikeasti tykästynyt. Sekoitan kaksi teelusikallista jauhetta Fiinin Kaura-kamomilla hoitoveteen, jota lisään juuri sen verran, että seoksesta tulee ihanaa mustikkapuuroa. Vaikutukset iholla huomaa jo vartin jälkeen: iho on sopivasti aktivoitunut, paljon tasaisempi ja pehmeän tuntuinen. Pidän tästä todella!

Mineraalipitoinen vaaleanpunainen savi on iholle hellävarainen syväpuhdistaja, joka vahvistaa samalla kapillaarisuonia (joiden hauraudesta couperosa usein johtuu). Kotimainen kaura taas vähentää tulehdusta ja punoitusta, samalla suojaten ja rauhoittaen ihoa. Kaikkein eniten pidän kuitenkin naamion sisältämästä kotimaisesta mustikkajauheesta, joka on valmistettu kylmäkuivatusmenetelmällä. Tästä on nimittäin kiittäminen marjan vitamiinien ja ravinteiden säilymistä. Jauheessa on jopa mukana ne arvokkaat pienet siemenet, joissa mustikan tehokkain öljy on. 

Kotimainen mustikkaunelma on pakattu kierrätettävään lasipurkkiin, jonka koko on huimat 150ml. Tästä riittää siis iloa iholle pitkäksi aikaa - ja silti hinta on vain hieman kahdenkympin yläpuolella! Nappaa naamio omaksesi vaikka Fiinin verkkokaupasta. Kaikki jälleenmyyjät löydät täältä


Fiini Naturally Vartaloöljy Pohjolan marjat - tuoksullaan koukuttava kotimainen vartaloöljy


Viimeisenä ihastellaan Fiinin Vartaloöljyä. Se on yksi sarjan uutuustuotteista, joka on yhtä lailla 100% vegaaninen ja luonnollinen. Öljy pohjautuu viininrypäleensiemenöljyyn, joka pursuaa "kauneusvitamiinina" tunnettua E-vitamiinia ja imeytyy iholle nopeasti. Tämä öljy sopii siis myös kesäkäyttöön ja on itse asiassa aivan ihana vaikkapa kesäsäärille! 

Fiini Naturally hyödyntää monissa tuotteissaan kotimaista kauraa, ja kauraöljy onkin erityisen hellävarainen iholle, mutta sisältää myös elintärkeitä prebiootteja. Tästä öljystä nauttii siis myös kutiseva ja hilseilevä iho! Raaka-aineidensa osalta sen voisi muutenkin luokitella vartaloöljyjen eliittiin, sillä ruusunmarjaöljyä sisältävänä se ruokkii ihoa myös anti-age-maailman kuningatar-aineosana tunnetulla A-vitamiinilla eli retinolilla. Mustikansiemenöljy auttaa puolestaan ihoa uudistumaan ja vahvistumaan.

150ml pullo on suloinen ja kätevä kantaa mukana kesän reissuissa, vaikka olisin valmis satsaamaan muutaman euron enemmän myös isompaan pullolliseen - olen nimittäin koukussa öljyn marjaiseen tuoksuun ja nopeasti imeytyvään koostumukseen, sillä iho jää niin sileäksi ja ihanan tuoksuiseksi! Öljy sopii myös kylpyyn ja hierontaöljyksi.

Ensikosketuksen pohjalta Fiini Naturally onkin ollut mielekäs uusi tuttavuus, jonka tuotteita varmasti hankin jatkossakin. Ihan jo siksi, että olen Pohjanmaalta ja rakastan rehellisyyttä sekä tehokasta ja toimivaa kotimaista luonnonkosmetiikkaa! 

Tutustu Fiini Naturallyn tuotteisiin sarjan nettisivuilla tai jälleenmyyjien kautta.

Onko Fiini Naturally jo tuttu? Mikä näistä tuotteista olisi sinulle mieleisin?







Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!