KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - NORDIQ NUTRITION 


Mainoslinkit merkitty* 


Stressi ja väsymys. Siinä ovat joka syksy kuin puskista ilmaantuvat kaverit, jotka yrittävät tuputtaa seuraansa suurelle osalle suomalaisista - myös minulle. Stressin kanssa kamppailen vuoden ympäri toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Väsymys on kuitenkin se tyyppi, joka ilmaantuu seuraan sitä useammin, kun valoisa aika vähenee ja päivät hämärtyvät yhä aikaisemmin. Miten siis karistaa stressi ja väsymys kannoiltaan ja saada enemmän energiaa päiviin?




Miten vähentää stressiä ja helpottaa väsymystä?


Riittävä uni ja liikkuminen ovat sitä tuttua peruskauraa, jota toitotetaan joka puolella. Niin tärkeitä, mutta niin helposti unohdettavissa stressin ja väsymyksen keskellä. Stressaantunut ei nuku hyvin ja väsynyt laistaa helposti liikkumisesta.

Tunnustan, että olen syyllinen molempiin yllä mainittuihin. Olen viime viikkoina nipistänyt unesta ihan tietoisesti. Omistan viimeisiään vetelevän tietokone-vanhuksen, joka on jatkuvilla error-tiloillaan pitänyt huolen siitä, että stressitaso on varmasti pysynyt koholla, kun koneella hoidettaviin työjuttuihin on kulunut kolminkertainen aika. Tietokone lienee käyvän yhtä ylikierroksilla kuin omistajansa, mutta sen kohdalla aika on valitettavasti tullut tiensä päähän. Samaa kohtaloa en kuitenkaan halua itselleni, joten kliseet riittävästä unesta ja liikkumisesta ovat valitettavan tärkeitä, jotta pimeä vuodenaika ei ole pelkkää haukottelua ja sumussa elämistä päivästä toiseen.


NORDIQ Nutrition Q10 Synergy ja Triple Magnesium + Ashwagandha auttavat vähentämään stressiä ja väsymystä.


Pidä kiinni säännöllisestä unirytmistä ja liiku tarpeeksi


Vaikka sitä muka fiksuna miettii ottavansa aikaa nukkumisesta, jotta tehtävälista lyhentyisi, huomaa sitä yhtä fiksuna nopeasti, että unen määrän vähentyessä myös akkupykälät vähentyvät. Vihreän sijaan akkupalkit näyttävätkin äkkiä punaista ja olo on entistä väsyneempi. Unesta nipistäminen ei siis kannata, vaan lisää stressiä ja väsymystä entisestään.

Yhtä lailla liikkumisesta on helppo laistaa, kun on muka kiire ja liian paljon tehtävää. Lenkki raikkaassa ilmassa antaa minulle normaalisti energiaa päivään, mutta tehtävien kasaantuessa olen lipsunut siitäkin. Tuloksena on arvatenkin ollut entistä väsyneempi ja stressaantuneempi versio minusta. Se, joka houkuttelee stressin ja väsymyksen lisäksi helposti luokseen myös uupumuksen.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että stressi ja väsymys eivät ole voittamattomia. Ne on yllättävän helppo saada hallintaan ja karistettua kauas pois, kun muistaa peruspilarit. Sen tylsän "peruskauran", että unta tarvitsee meistä jokainen ja monesti asiat hoituvat paljon sukkelammin hyvien yöunien jälkeen. Samoin vaikuttavat ulkoilu ja liikunta: nostavat energiatasoja ja lisäävät keskittymiskykyä. Tunkkaisessa sisäilmassa alkaa kenen tahansa ajatus hidastua, varsinkin, jos ei näe päivänvaloa ollenkaan. 

Niinpä olen taas pyrkinyt muistamaan perusasiat ja pitämään niistä kiinni - vaikka väkisin, oman itseni parhaaksi. 



Ravintolisät stressiin, väsymykseen ja uupumukseen


Perusasioista (uni, ravinto, liikunta) kiinni pitämisen lisäksi suosittelen myös kurkistamaan kaappiin, jossa säilytät ravintolisiäsi. Yhtä lailla kuten moni päivittää syksyn ja talven tullen ihonhoitorutiinit kohdilleen ja purkit sopivampiin, voi saman tehdä myös ravintolisien kohdalla. Väitänkin jo pelkästään oman kokemukseni perusteella, että tarttumalla tarpeeksi laadukkaisiin ja puhtaisiin ravintolisiin, huomaa vaikutukset myös nopeasti olossa. 

Valon määrän väheneminen aiheuttaa väsymystä jo pelkästään siksi, että D-vitamiinin saanti laskee talvikuukausina huomattavasti. Sen voisi sanoa jopa melkein romahtavan, mikä johtuu ihan vain Suomen pohjoisesta sijainnista maapallolla. Kesäkuukausina auringossa oleskelu korvaa usein sitä D-vitamiinimäärää, joka jää puuttumaan ravinnosta, mutta talvella kun valoisa aika on lähes olematon, D-vitamiinin saanti ravinnosta nousee entistä tärkeämmäksi. Mutta mitä muuta D-vitamiinin lisäksi stressistä ja väsymyksestä kärsivä voisi tarvita?



NORDIQ Nutritionin luonnonmukaisia ravintolisiä voi popsia hymyssä suin, sillä ne eivät sisällä mitään ylimääräistä.



NORDIQ Nutrition Q10 Synergy ja Triple Magnesium + Ashwagandha vähentävät stressiä ja väsymystä


Puhtaista, luonnonmukaisista ja vegaanisista ravintolisistään tunnettu NORDIQ Nutrition on hiljattain tuonut valikoimaansa kaksi varsin toimivaa tuotetta, jotka ovat omiaan stressaantuneelle mielelle sekä väsymyksen ja uupumuksen kanssa kamppailevalle. Otin molemmat tuotteet käyttöön samantien ja tein päätöksen pitäytyä niissä ainakin pimeän ajan yli. Miksi?

NORDIQ Nutrition Q10 Synergy on erinomainen energiatasojen kohentaja. Olen luottanut Q10 eli ubikinonin voimaan ravintolisänä jo vuosia. Monesti siitä puhutaan ihonhoitotuotteissa ihon kimmoisuuden lisääjänä, missä se toimii toki myös, sillä kehon oma Q10-tuotanto alkaa hidastua jo 20-vuotiaana. 

Olen kuitenkin halunnut käyttää Q10-ravintolisää arjessa säännöllisesti siksi, että tutkimusten mukaan ravintolisänä otettu ubikinoni on auttanut migreenipotilaita. Tämä johtuu siitä, että ubikinoni on antioksidantti, joka auttaa soluja tuottamaan energiaa, mikä puolestaan vähentää migreenikipua. Myös D-vitamiinin puute saattaa aiheuttaa migreeniä, joten ottamalla nämä kaksi ravintolisää hyvinvointinsa tueksi, saattaa saada apua myös migreeniin. Kokeilemisen arvoista se on ainakin, jos kohtaukset ovat olleet yhtä tuskallisia kuin itselläni. Siksi olen pitänyt Q10:stä kiinni.

NORDIQ Nutrition Q10 Synergy -ravintolisään on lisätty MCT-öljyä, sillä ubikinoni vaatii rasvoja imeytyäkseen. Näin ollen keho saa valmisteesta parhaan hyödyn. Lisäksi tuorepakastekuivatuista kasveista valmistettujen jauhemaisten kapselien sisältö pitää hyvin imeytyvän PureWay-C®:n ansiosta huolen siitä, että myös C-vitamiinin saanti on turvattu. Nämä täysin luonnolliset, lisä- ja täyteaineettomat vegaaniset kapselit auttavat siis vähentämään väsymystä ja uupumusta tukien energiatuotantoa ja keskittymiskykyä stressaavina aikoina. Tuotteet eivät sisällä makeutusaineita, sokeria, gluteenia, vehnää, maitoa, soijaa, hiivaa tai mitään muutakaan ylimääräistä.

Triple Magnesium + Ashwagandha on puolestaan uniikki yhdistelmä kolmea hyvin imeytyvää magnesiumin muotoa ja luomulaatuista ashwagandhaa. Magnesiumilla on tutkitusti hermostoa rauhoittavia ominaisuuksia, joten *Triple Magnesium + Ashwagandha on jo pelkästään sen vuoksi loistava stressin hillitsemisen tueksi. Itse tykkään ottaa tämän valmisteen iltaisin, sillä olen käyttänyt ashwagandhaa jo pitkään aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa sen nukahtamista edistävän ja unenlaatua parantavan vaikutuksen vuoksi. NORDIQin uutuusvalmiste on siitä loistava, että siinä yhdistyvät sekä magnesiumin että ashwagandhan mieltä ja kehoa rauhoittavat ominaisuudet. Ashwagandha toimii myös ahdistusta lieventävänä, mistä olen kirjoittanut blogissa aiemmin.

Olen siis toivottanut nämä kaksi uutuutta arkeeni enemmän kuin tervetulleiksi!

Entä sinä? Tarvitsetko tukea stressin ja väsymyksen häätämiseksi?


Löydät nämä loistavat uutuustuotteet seuraavista verkkokaupoista:










Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!