KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - LAATUKORU 

Mainoslinkit merkitty* 


Lapsuuden barbileikkien keskellä pieni tyttö saattaa unelmoida päivästä prinsessana ja isoista häistä. Aikuisena moni haave mukautuu toisenlaiseksi, kun lapsuuden prinsessapöly karisee yltä ja maailman näkee aikuisen silmin. Osa unelmista maalautuu uusiksi, hieman eri sävyillä. Se ei silti tee niistä yhtään kauaskantoisempia.


Kihlat, häät ja lapsia - elämän odotetut askeleet?


Kun olin teini-ikäinen, pidin ikäisiäni kolme-neljäkymppisiä jo vanhoina. Kuuluin niihin, jotka uskoivat olevansa naimisissa jo 25 ikävuoteen mennessä ja vähintäänkin pyöräyttäneensä pari lasta ennen kolmekymppisiä. Toisin kävi - elämä vei eri poluille. Huomasin pitkissäkin parisuhteissa rämpiväni suurimman osan ajasta risumetsissä kutakuinkin odottaen seuraavaa ukkosmyrskyä, sen sijaan, että kävelisin unelmieni kumppanin kanssa onnellisena auringonlaskussa. Eivätkö rakkaustarinat onnellisine loppuineen olleetkaan totta? 


Toisinaan tunnistan itsessäni pienen kaihon, kun katselen onnellisia hääpareja Instagramissa tai huomaan kuvaa kosintahetkestä koristavan #isaidyes. Alitajunta tuo pintaan ajatuksen: Milloin on minun hetkeni? 


Elämällä on oma aikataulunsa - asiat tapahtuvat aina ajallaan


Suurella osalla meistä (ellei lähes jokaisella) on tietyt odotukset elämälle. Haluamme asioiden tapahtuvan tietyssä aikataulussa. Yhteiskunta ja ympäristö istuttavat hipihiljaa ja huomaamatta päähämme ajatuksia, joihin kuuluu juuri se "oikeana" tunnettu rytmi, jossa ensin mennään kihloihin, sitten naimisiin ja lopulta hankitaan lapset. Siinä välissä tietenkin ostetaan oma talo ja farmariauto. 

Mutta mitä jos elämä päättää toisin? Tai mitä jos sinä päätät toisin?




Ei ole mitään elämän ohjekirjaa, jonka mukaan meistä jokaisen tulisi edetä ja elää. On vain monta erilaista ihmistä ja monta erilaista elämää, joista jokainen on yhtä arvokas - päätitpä miten vain. Sinulla on lupa olla haluamatta perheenlisäystä ja lupa haluta lapsia. Saat mennä naimisiin, mutta myös olla menemättä. Osa pareista on kihloissa useita vuosia, jopa lähes koko elämänsä. Toiset eivät koskaan mene kihloihin tai edes naimisiin, koska eivät koe sitä tarpeelliseksi parisuhteensa vahvistamiselle.

Kaikki ei myöskään aina ole haluamisesta kiinni. Voit haluta elämässä monia asioita, mutta elämä ei välttämättä niitä sinulle anna - ei ainakaan juuri sinä hetkenä kun sitä toivoisit. Niinä hetkinä haluan muistuttaa sinua siitä, että elämällä on oma aikataulunsa. Moni asia tapahtuu elämässä silloin, kun sitä vähiten odottaa. Siksi kärsivällisyys on hyve tässä kohtaa, ja se usein palkitaan enemmällä kuin uskalsi toivoakaan.


Siro timanttisormus lumoaa aaltoilevalla reunuksellaan - sormuksen löydät *Laatukorun valikoimasta


Haaveena häät ja kaunis kotimainen timanttisormus


Kun minä menen naimisiin (ei jos, vaan kun) haluan *keltakultaisen kihla- ja vihkisormuksen. En haaveile mahtipontisen isosta timanttisormuksesta, vaan eleettömän kauniista, jopa yksinkertaisesta sormuksesta. Sellaisesta, jossa on sitä jotain. Joka ei pyörrytä hinnallaan, vaan enemmänkin uniikilla kauneudellaan.

Toisaalta, kun selaan Laatukorun oman *Silván-timanttikorumalliston valikoimaa, huomaan sisäisesti huokailevani ihastellen myös isompien timanttisormusten kohdalla. Ehkä se on se sisälläni oleva pieni tyttö, joka pienenä barbileikkiensä keskellä haaveili satuhäistä - ja siitä isosta timanttisormuksesta. 


Laatukorun omat Silván-timanttikorut suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa


Haaveilipa sitten isoista timanteista tai sirommasta kihla- tai vihkisormuksesta, *Laatukorun omasta Silván-timanttikorumallistosta löytyy toinen toistaan kauniimpia vaihtoehtoja, joista valita: on keltakultaa, valkokultaa, jopa rosekultaa. On sormuksia, joita koristaa lähes sanattomaksi jättävä timanttirivistö, kun toiset tekevät vaikutuksen kohoavalla timantti-istutuksella tai safiireilla. 

Laatukorun Silván-timanttikorut suunnitellaan, mutta myös valmistetaan Suomessa, Hyvinkään verstaalla. Monesti sormukset ovat jälleenmyyjien ja välikäsien vuoksi kalliimpia, mutta Laatukoru pystyy pitämään timanttikorunsa hinnat edullisempina laadusta tinkimättä juuri siksi, että sormukset ostetaan suoraan heiltä. Näin saat parhaimmista materiaaleista (14 tai 18 karaatin kelta-, valko- tai rosekulta, platina sekä korkealaatuisia timantit) valmistetut timanttikorut maksamatta ylimääräistä. Koruja valmistetaan joko täysin uniikkikappaleina tai pieninä sarjoina. 

Suomalaisena perheyrityksenä tunnetulla Laatukorulla on jopa 13 myymälää ympäri Suomea. Sen lisäksi tuotteita voi ihailla ja tilata myös *Laatukorun verkkokaupasta. Jopa sormusten tilaaminen onnistuu verkossa, sillä sormuksen oikean koon voi varmistaa myös ilmaisella, *verkkokaupasta tilattavalla sormusmitalla. Tämä kannattaakin tehdä, sillä oikean ja vasemman käden sormet eivät ole automaattisesti ympärysmitaltaan samoja - ei edes nimetön.


Postauksen kuvissa olevat tuotteet löydät myös verkkokaupasta:



Jokaisen korun mukana tulee takuutodistus, johon merkitään timanttien laatu ja aitous.

Toimitusaika on nopea ja myös kaiverrukset onnistuvat verkkokaupan kautta ilmaiseksi. Lisäksi kaikilla tilatuilla tuotteilla (myös timanttikoruilla) on 30 päivän vaihto- ja palautusoikeus, kun tuote on käyttämätön. Näin sormuksen kokoakin voi vielä jälkikäteen muuttaa veloituksetta. Kaiverretuilla tuotteilla ei luonnollisestikaan ole vaihto- tai palautusoikeutta. 

Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan Laatukorun upeisiin, suomalaisiin Silván-timanttikoruihin, joista löydät timanttisormusten lisäksi myös timanttikorvakorut ja timanttiriipukset. Timanttikorut eivät vaadi kihlajaisia tai häitä, sillä esimerkiksi riipus tai korvakorut toimivat myös lahjana.


Millaista polkua elämä on sinua kuljettanut? Oletko naimisissa tai haaveiletko häistä? 










1 kommentti:

  1. Me vietimme tänä vuonna Rachidin kanssa 25 vuotis hääpäivää ja joulukuussa olemme olleet yhdessä. Ei sitä olisi teininä voinnut kuvitellakaan, että tulee joku joka on niin hyvä just minulle. Ei ole aina ollut elämä ruusuilla tanssimista, mutta kaikesta olemme selvinneet. Toivon sinullekin onnea rakkauteen, koska sitä kaikilla pitää olla elämässä <3

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!