KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - AQUIS FINLAND 



Toisinaan vähäpätöisiltä vaikuttavat pienetkin päätökset saattavat osoittautua elämässä parhaiksi koskaan. Ne ovat niitä hetkiä, kun poikkeat kesälomareissulla johonkin uuteen kahvilaan ja lumoudut paikan tunnelmasta ja herkullisesta valikoimasta. Tai kun päätätte ystävän kanssa elää hetkessä ja päädytte tekemään jotain, mitä muistelette vielä vanhoina keinutuolissa. Tai ihan vain se, että testaat toisen suosituksesta hiusturbaania, joka säästää lopulta aikaa, rahaa - ja myös hiuksiasi! 


AQUIS - kaikkea muuta kuin tavallinen hiusturbaani


Kun bloggaamista on takana jo 8 vuotta, on selvää, että osa tuotteista unohtuu matkan varrella ja tilalle tulee uusia innostuksen kohteita, jotka osoittautuvat paremmiksi kuin edelliset. Sitten on niitä, joita ei voisi kuvitellakaan korvaavansa, ei sitten millään. AQUIS on yksi niistä.

Kun minulle vuoden 2017 lopulla tarjoutui yhteistyön kautta mahdollisuus kokeilla AQUIS-hiusturbaania, en ajatellut sen olevan kummoisempi. Olen kertonut tuon tarinan blogissa ennenkin. Ajattelin turbaanin olevan kuin mikä tahansa tavallinen hiusturbaani, enkä todellakaan odottanut sen tekevän mitään ihmeitä. Hiuksiin liittyvien kokeilujen suhteen taidan olla jopa skeptisempi kuin muiden, sillä oma vaativa hiuslaatuni kyllä palauttaa maan pinnalle, jos erehdyn unelmoimaan ja toivomaan liikoja. 




Ainutlaatuinen hiusturbaani nopeuttaa hiusten kuivumisaikaa moninkertaisesti


AQUIS oli kuitenkin yksi niistä elämän pienistä ja vähäpätöisiltä vaikuttavista päätöksistä, joka osoittautui parhaaksi ikinä. Tämä on neljäs vuosi, kun jaan turbaanin ilosanomaa eikä se liity millään tavalla uskontoon, vaikka omaa hullaantumistani voisi leikkimielisesti jopa kutsua "AQUIS-uskonnoksi". Olen nimittäin tämän tuotteen kannattaja varmasti lopun ikäni. Mutta miksi?

20 vuotta kotimaassaan Jenkeissä suosiota niittänyt hiusturbaani ei ole niitä tuotteita, joihin sortuva ajattelee olevansa mainoksen uhri. Turbaani todella on omanlaisensa ja erilainen kuin mikään muu markkinoilla olevista hiusturbaaneista: pyyhkeen huippuimukykyinen Aquitex-materiaali nimittäin kuivaa hiukset ennätysvauhtia, sillä AQUISin patentoima kudontatekniikka imee kosteutta jopa 5 kertaa enemmän kuin perinteinen puuvillafrotee! Tätä kangasta ei siis hyödynnetä missään muussa hiusturbaanissa, vain AQUIS-hiuspyyhkeissä ja -turbaaneissa.




Miksi hankkia juuri AQUIS-hiusturbaani?


Jos omistat jo jonkinlaisen hiusturbaanin, saatat miettiä, miksi ihmeessä vaihtaisit sen AQUISiin. Oleellisin seikka onkin, mikä on ollut syysi hankkia turbaani. Jos haluat käyttää turbaania arjessa asusteena, et luultavasti tarvitse AQUISia. Turbaanin asian ajaa mikä tahansa kauniista kankaasta ommeltu hiusturbaani, joita löytyy markkinoilta useita. 

Jos kuitenkin haluat nimenomaan säästää hiuksiasi föönin aiheuttamalta lämmöltä ja rasitukselta sekä nopeuttaa hiusten kuivumisaikaa huomattavasti, silloin suosittelen ehdottomasti AQUISia. Itselleni suurin hyöty hiusturbaanista on ollut juuri se, etten koskaan jaksa föönata hiuksia. Se on periaatteessa hyväkin asia, koska kaikenlaisten lämpölaitteiden käyttö rasittaa hiusta pitkässä juoksussa, vaikka kuinka käyttäisi lämpösuojaa. Huono puoli siinä on kuitenkin se, että ilman fööniä hiusten kuivuminen vie ikuisuuden - etenkin, jos hiukset ovat pitkät ja paksut. 

AQUIS on helpottanut arkeani juuri siinä, että hiukset kuivuvat supervauhtia verrattuna siihen, jos en käyttäisi turbaania lainkaan. Kevyestä ja ohuesta kankaasta valmistettu turbaani on helppo kiepauttaa päähän heti suihkun jälkeen ja vain 5-10 minuuttia riittää siihen, että turbaanin alla odottaa puolikuivat hiukset, jotka kuivuvat täysin kuivaksi ennätysajassa. Hiuksiin ei siis laiteta minkäänlaisia selvityssuihkeita tai öljyjä ennen, vaan vasta sitten, kun turbaani otetaan pois päästä. Tämä takaa sen, että huippuimukykyinen Aquitex-materiaali pääsee tositoimiin ja oikeasti imee hiuksista kosteutta 5 kertaa nopeammin. 




Osta hiusturbaani - saat kaupan päälle huippuimukykyisen AQUIS-hiuspyyhkeen! 


Olen erityisen onnessani siitä, että saan nyt tarjota teille yhteistyössä AQUISin maahantuojan kanssa parhaan kesädiilin ikinä: Nyt nimittäin jokainen hiusturbaanin ostaja saa kaupan päälle huippuimukykyisen AQUIS-hiuspyyhkeen - siis täysin veloituksetta! Pyyhkeen arvo on jopa 37 euroa. 

AQUIS-hiuspyyhe on valmistettu samasta huippuimukykyisestä Aquitex-materiaalista kuin hiusturbaani. Se toimii erityisen hyvin vaikkapa shampoopesun jälkeen "välikuivaajana", jolloin hoitoainetta kuluu huomattavasti vähemmän. Tämä taas on tuonut monelle selvää säästöä hoitoainepurkkien suhteen. 

Hiusalan ammattilaiset eivät turhaan suosittele hiuksille välikuivausta shampoopesun ja hoitoaineen välissä, sillä on selvää, että mitä märemmät hiukset ovat, sitä suurempi osa hoitoaineesta valuu hukkaan. Hius pystyy huomattavasti paremmin vastaanottamaan hoitoaineen, kun se on pyyhekuiva, ja tässä kohtaa AQUIS-hiuspyyhe toimii täydellisesti. Toki sitä voi käyttää myös turbaanin tapaan hiustenpesun jälkeen. 





Hiusturbaani ja pyyhe ovatkin yhdessä aivan lyömätön yhdistelmä ja tämän huikean kesädiilin myötä sinun ei tarvitse valita, kumman tuotteista haluat, sillä saat molemmat! 

Siispä ei muuta kuin valitsemaan oma väri hiusturbaanista täältä! Tarjous on voimassa kaikkiin väreihin, myös uuteen Waffle Luxe-turbaaniin sävyssä Dream boat blue, joka on minulla on postauksen kuvissa. 


AQUIS-hiusturbaania löytyy seuraavissa ihanissa väreissä:



Alennuskoodilla WHITE2021 saat kaupan päälle valkoisen (Ivory White) hiuspyyhkeen ja DARK2021 tummansinisen hiuspyyhkeen (Stormy Sky) veloituksetta samaan pakettiin. 

Tämä ainutkertainen tarjous on voimassa vain 20.6.2021 saakka.

Näistä laadukkaista pyyhkeistä on sinulle ja hiuksillesi iloa vuosiksi! 


Joko sinulta löytyy oma AQUIS-hiusturbaani?










1 kommentti:

  1. Vastauksena kyselyihin: kaupan päälle tuleva AQUIS hiuspyyhe (valkoinen tai tummansininen) lisätään tilauksen mukaan pakkausvaiheessa eli se ei tule näkyviin tilaukselle vaikka koodin syöttääkin. Voit myös laittaa tiedon haluamastasi väristä sähköpostilla: info@abreve.fi

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!