KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - ECOKOTI 


Pyykinpesukone soittaa tutun merkkiäänen kertoakseen, että pesukierros on tullut päätökseensä. Avaan luukun ja kaivan puhtaat pussilakanat rummusta. Nuuhkaisen niitä ja hymy leviää kasvoilleni, kun kevyt piparmintun tuulahdus tulvahtaa nenän päähän. Rakastan puhtaan pyykin tuoksua - varsinkin silloin, kun tuoksu on täysin luonnollinen!


Pyykinpesua ekologisilla ja kotimaisilla Ecokoti-pyykinpesuaineilla 


Luonnollinen puhtaus lumoaa yhä useamman. Moni on ymmärtänyt omien valintojensa tärkeyden luonnon kunnioittamisessa, säilyttämisessä ja vaalimisessa. Jos voimme tehdä ympäristöä säästäviä valintoja, miksi emme tekisi niin? Etenkin, kun se on usein myös omalle hyvinvoinnille parempi valinta. 




Aikoinaan epäilin, ettei luonnonmukaisissa pyykinpesuaineissa olisi tarpeeksi tehoa. Vaikka synteettisten kemikaalien määrä on perinteisissä pesuaineissa valtava, tartuin niihin silti. Miten muuten olisin saanut pyykkini pestyä ja puhdasta jälkeä? Ajattelin synteettisten kemikaalien olevan jollain lailla pakollisia, onhan kemikaaleja joka paikassa. Maailma koostuu kemikaaleista. Luonto itsessään on kemiallisten aineiden seos. Törmäämme siis kemikaaleihin kaikkialla eikä niitä voi välttää.


Valinnallasi on väliä - sinulle ja ympäristölle


Kemikaalien alkuperällä on kuitenkin väliä: Synteettiset kemikaalit ovat teollisesti tuotettuja, ihmisen valmistamia. Luonnolliset kemikaalit ovat luonnosta saatuja. Luonnon kemikaaleja ovat esimerkiksi sokeri, merisuola tai appelsiinista saatu C-vitamiini. Myös puiden selluloosa on luonnon kemikaali. Tässä tullaan valinnan eteen: Valitsenko luonnollisen ja ympäristöystävällisen tuotteen vaiko sen, joka sisältää synteettisiä kemikaaleja - niitä, jotka eivät hajoa luonnossa ja kertyvät sinne?




Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo pitkään, useita vuosia. Kaapistani löytyy yhä silti myös tavallisia meikkituotteita. En ole tässäkään asiassa täydellinen, mutta pyrin jatkuvasti tekemään parempia valintoja. Yhdelläkin valinnalla on nimittäin väliä! Olenkin erityisen ylpeä itsestäni siinä, että olen onnistunut siirtymään luonnollisten pesuaineiden pariin. Se onnistuu, kun löytää tarpeeksi toimivia tuotteita. Sellaisia, joiden kanssa puhtaudesta ei tarvitse tinkiä. 

Ecokoti tarjoaa pyykinpesuun myrkyttömiä pesuaineita. Tämä tarkoittaa sitä, että ne on valmistettu luonnon kemikaaleista, ilman synteettisiä kemikaaleja. Tuotteet ovat siis parempi valinta ympäristölle, mutta myös sinulle. Niillä pyykistä saa puhdasta, tinkimättä tuloksesta ja luontoa säästäen.





Ecokoti pyykkipulverit ja pyykkietikat - puhdasta pyykkiä luonnollisesti


Ecokoti on suomalainen perheyritys, joka valmistaa tuotteensa Varkaudessa. Yrityksen arvojen punaisena lankana toimii sekä tuotteiden käyttäjän että ympäristön hyvinvointi: ekologisuus, kestävä kehitys, ihmiset, eläimet ja luonto. Perheyrityksen taustalla ovat ekologiset elämäntavat sekä vastuullinen yritystoiminta. Laajasta valikoimasta löytää tuotteet koko kodin puhdistamiseen, niin pyykin kuin astioiden pesuun. Kotimainen Avainlippu kruunaa ympäristöystävälliset ja turvalliset tuotteet, joita on ilo käyttää arjessa.

Maaliskuussa intoilin blogissa myrkyttömien konetiskitablettimien lisäksi hajusteettomasta pyykkipulverista sekä Piparminttu pyykkietikasta ja Metsän kutsusta. Olen jo pitkään pessyt pyykkini hajusteettomalla pesuaineella, mutta koska kuitenkin rakastan tuoksuja, on ollut ihana saada luonnollisen pyykkietikan muodossa pieni tuoksun häivähdys puhtaaseen pyykkiin. Piparminttu on pitkäaikainen suosikkini tuoksuissa yleensäkin, sillä rakastan sen antamaa raikkautta pyykille. Olen kuitenkin saanut palan metsää kotiin Ecokoti Metsän kutsu -pyykkietikan muodossa ja nauttinut siitä hennon metsäisestä tuoksusta, jonka pyykkietikan sisältämä uutettu havu puhtaaseen pyykkiin jättää. 

Uusin suosikkini on kuitenkin Laventeli pyykkipulveri ja Laventeli pyykkietikka, vaikka en normaalisti ihastu helposti laventeliin. Mutta Ecokoti-tuotteissa sen tuoksu on niin luonnollinen ja rauhoittava, että se on saanut minut täysin pauloihinsa! 





Vaikka omissa arvoissani ekologisuus ja kotimaisuus ovat korkealla, myönnän olevani esteetikko, jolle myös purkin ulkonäöllä on väliä. Siltä tuskin on voinut välttyä blogissani lähes 8 vuoden aikana. Kauneimmat purkit ovat keränneet kauniita sanoja, vaikka olenkin painottanut sisällön olevan tärkein. 

Rakastan kuitenkin Ecokoti-tuotteiden ulkoista olemusta ja suloisia lasipurkkeja. Ekologisuus voi olla myös kaunista! Se, että tuotteiden, tuotannon ja kaiken muun toiminnan kotimaisuusaste on korkea, on isoa asia, mutta hienoa on myös se, että Ecokoti tarjoaa tuotteilleen edulliset täyttöpakkaukset kestävissä ja kierrätettävissä paperipakkauksissa. Lasipurkit on siis helppo täyttää uudelleen kertaoston jälkeen, mikä tekee pyykinpesusta ja astioidenpesusta entistä edullisempaa ja ekologisempaa!

Tuotteet ovat myös älyttömän riittoisia: 700g pyykkipulveria riittää jopa 35-70 koneelliseen pyykkiä. Se tekee hinnaksi vain noin 44 senttiä per pesukerta! Tunnustan, että sorruin annostelemaan pesupulveria aivan liikaa ensimmäisillä kerroilla, mutta nyt olen oppinut säästeliäämmäksi. Pienempään pyykkimäärään riittää puolikas ruokalusikallinen ja 6-8 kg pesuun yksi ruokalusikallinen. Lasipurkin mukana tulee myös kätevä mittalusikka.




Hanki kotiisi Ecokoti-tuotteita ja hyödynnä alennuskoodi! 


Nyt sinäkin pääset nauttimaan puhtaasta pyykistä ja puhtaasta kodista myrkyttömien ja kotimaisten Ecokoti-tuotteiden avulla, sillä Ecokoti tarjoaa seuraavan 5 päivän ajan kaikista tuotteista huikeat -20%, kun käytät koodia MIA20. Pääset siis testaamaan tuotteita entistä edullisemmin ja ihastumaan niihin yhtä lailla kuin minä! Suosittelen etenkin pyykinpesuaineita ja erittäin toimivia, myrkyttömiä konetiskitabletteja, jotka ovat aivan omaa luokkaansa. Niiden pariksi kannattaa hankkia myös edullinen huuhtelukirkaste, jolloin lasitkin hohtavat kirkkauttaan. 

Tartu siis tarjoukseen ja tilaa omasi täältä

Tuotteet ovat eläinkokeettomia, vegaanisia ja valmistettu ilman palmuöljyä ainoastaan luonnon omista kemikaaleista. 

Alennuskoodi on voimassa vain 25.5.2021 saakka.


Pesetkö sinä pyykkisi luonnollisilla pyykinpesuaineilla?








Ei kommentteja

Jokainen kommentti ilahduttaa!