Uudesta blogitekstistä ilmoitus suoraan sähköpostiisi?




Se tulee, vaikka en haluaisi. Se ei kysy lupaa, eikä sopivaa hetkeä. Se tarraa kiinni minuun kuin olisin sen ainoa uhri. Tukahduttaa tuomalla mukanaan toivottomuuden ja tekee pelon tunteista todentuntuiset. Lopulta se lamaannuttaa viestien: Et pysty, et kykene. Et enää selviä. 

Olen pitänyt ahdistusta jo vuosia elämäni suurimpana vihollisena. Tunteena, jolla on suurin valta minuun. Tilana, joka tuo pahimmassa tapauksessa mukanaan paniikin, joka hivuttautuu sisälleni hiljaa ja äkkiarvaamatta, vieden täysin toimintakykyni. Se on kuin pahimman luokan koulukiusaaja, joka on aina muistuttanut, että en ole normaali. Että minussa on jotain vikaa. 





Ahdistus voi rajoittaa elämää suuresti 


Ahdistus on rajoittanut elämääni toisinaan paljonkin. Traumaperäiset ahdistuskohtaukset ovat usein ilmaantuneet odottamattomina hetkinä. Silloin, kun kaikki on ollut näennäisesti hyvin. Olen saattanut istua huolettomana bussissa ja nähdä ambulanssin kiitävän ohitse sireenit ulvoen. Sinä hetkenä minut on kaapattu väkisin aikakapseliin ja kuljetettu menneisyyden traumatisoiviin hetkiin, suoraan sille aitiopaikalle, jossa olen tuntenut suurta epätoivoa ja poikkeuksellisen voimakasta pelkoa. Mieli on alkanut pyörittää elokuvaa menneestä niin vahvasti, että vaikka siinä hetkessä bussissa istuessani kaikki on ollut hyvin, on kehoni reagoinut ohi kiitävään ambulanssiin tuntemalla hätää ja nostamalla pintaan syvän paniikin. Sen, jota tunsin vuosia sitten. 

Tietyt elementit tai käytösmallit (toisin sanoen triggerit) ovat saattaneet aivan tavallisissakin tilanteissa nostaa äkkinäisesti pintaan menneisyyden traumoja niin vahvasti, että aidontuntuiset flashbackit ovat aiheuttaneet vahvan, jopa sietämättömän ahdistuksen ja pelon. Olen yksin kävelylenkillä purskahtanut hillittömään paniikinomaiseen itkukohtaukseen juurikin nähdessäni tietyn värisen ambulanssin sireenit soiden. Olen saattanut olla menossa tapaamaan ystävääni, kun yhtäkkiä silmitön ahdistus on vyörynyt päälle ja peittänyt alleen kaiken sen iloisuuden ja ulospäinsuuntautuneisuuden, joka minussa normaalisti on. En pysty menemään bussiin, en pysty kohtaamaan ihmisiä, en pysty. Siinä hetkessä olen halunnut vetäytyä syvimpään koloon ja eristäytyä muusta maailmasta täysin.





Jossain vaiheessa ahdistus sai niin suuren roolin elämässäni, että se alkoi vaikeuttamaan merkittävästi normaalia elämää ja arkea. Näin kävi syksyllä 2017, kun menetin itselleni läheisimmän ja rakkaimman ihmisen, Fammoni. Oli ehtinyt kulua vasta 1,5 vuotta rankan parisuhteen päättymisestä ja tein töitä kuin hullu arkielämän stressin pyörteissä. Sitten romahdin. Työkeikalle mennessäni aloin itkemään takahuoneessa puolituntemattoman ihmisen edessä. Tajusin, etten voi enää jatkaa näin. 

Fammon kuolema oli kuin viimeinen palikka jo valmiiksi heiluvaan pinoon, joka odotti, että joku kaataisi sen ja aloittaisi pinoamisen alusta. Tällä kertaa alimmasta palikasta alkaisi menneisyyden kipeiden traumojen käsittely. Niiden, jotka olivat vaikuttaneet arkeeni niin merkittävästi, että elin jatkuvan stressin ja ahdistuksen vallassa. En halunnut sitä enää. Halusin oppia hallitsemaan ahdistusta. Niin, ettei sillä olisi minuun enää kohtuutonta valtaa ja ettei se suistaisi minua enää raiteiltaan. 





Kahden vuoden tiiviin terapiatyöskentelyn jälkeen tunnen tällä hetkellä olevani täysin toinen ihminen kuin kaksi vuotta sitten. Ahdistus ei tokikaan ole poistunut elämästäni, se on tunne siinä missä ilo tai surukin, eikä sitä pysty välttämään. On päiviä, jolloin tunnen sen vyöryvän ylleni, mutta jokin on muuttunut. Sen sijaan, että ajattelisin, etten enää selviä, tiedän, että selviän. Hyväksyn ahdistuksen tunteen ja otan sen vastaan, vaikka en haluaisi. Ajattelen, että juuri nyt tunnen näin, mutta se ei ole ikuista ja menee ohi. Muistutan myös itseäni siitä, että vaaraa ei ole. On vuosi 2021 ja olen tässä nyt. Kaikki on hyvin. 



Keinoja ahdistuksen helpottamiseen


Yksi merkittävä asia, jonka olen oppinut terapiassa, on paitsi tunteen hyväksyminen (ja sen myötä sen helpottaminen) myös tapoja lievittää sitä. Olen kokeillut erilaisia keinoja ja ottanut osaksi arkeani ne, joiden olen huomannut toimivan parhaiten. Sillä totuus on, että kaikki keinot eivät toimi kaikilla. 

On sanomattakin selvää, että riittävä uni ja monipuolinen ruokavalio auttavat ylläpitämään tasaisempaa arkea ja ehkäisemään ahdistusta. Stressaantuneena kuitenkin syön välillä mitä sattuu ja nukun huonommin. Silloin olen myös alttiimpi ahdistukselle ja pystyn hallitsemaan sitä huonommin. On kuitenkin onneksi muutamia keinoja, joita kutsun "pikalääkkeeksi" ahdistukseen ja joilla saan usein helpotettua ahdistunutta olotilaa. 





Raikas ilma ja musiikki ovat tehokasta terapiaa ja helpottavat ahdistusta


Raikas ilma ja musiikki ovat yksi yhdistelmä, jota käytän pikalääkkeenä ahdistukseen. Olen ottanut tavaksi laittaa kuulokkeet korville, pistää musiikin soimaan ja lähteä ulos kävelemään, kun olo alkaa olemaan tuskastuneen ahdistunut. Raikas ilma ja musiikki ovat minulle omaa terapiaa ja auttavat lähestulkoon aina, kun ahdistus ilmoittaa tulostaan tai on jo päällä. Ulkoilun tuomasta voimasta arkeen olen kirjoittanut aiemmin blogissa täällä

Toisinaan saatan mennä myös myös lämpimään suihkuun tai saunaan. Vesi ja lämpö ovat yllättävän rauhoittavia elementtejä. Kesällä saman tekee meri- tai järvimaisema, jolloin pelkästään sen tuijottelu usein riittää. Luonnon vaikutuksesta hyvinvointiin kirjoitin viime kesänä (postaus täällä).






Yin Jooga ja syvään hengittely rauhoittavat sydämen sykettä ja lievittävät ahdistunutta olotilaa


Joogasta on myös vuosien varrella muodostunut minulle oma henkireikä. Aktiivisempi jooga ei niinkään rauhoita minua, vaan tarvittavan pysähtymisen tuo usein Yin Jooga, jossa ollaan matolla istuma- tai makuuasennoissa pidempään. Vaikka Yin Jooga onkin venytyksiä, ei kroppaa koskaan pakoteta mihinkään asentoon, vaan annetaan kehon ikäänkuin sulaa hiljakseen syvemmälle asanassa. Tällöin keho rentoutuu ja lihasjumit helpottavat kuin huomaamatta. Yin Joogasta ei turhaan puhuta stressinlievittäjänä, ja minulle se on usein toimiva ahdistuksen helpottaja. Ei aina, mutta usein. Samalla se tuo tarvittavaa pysähtymistä arkeen, jos huomaan mielen alkavan ylikuormittua. Yin Joogan vaikutuksista olen kirjoittanut blogissa enemmän täällä.


Mitä siis haluan sanoa tällä postauksella? 

Ahdistuksen kanssa voi oppia elämään. Vaikka maailma välillä tuntuisi romahtavan, elämä voi jatkua. Ahdistusta voi oppia hallitsemaan, arki voi olla mielekästä ja elämä todella hyvää, vaikka ahdistus välillä päätään nostaisikin. Kun se seuraavan kerran tekee tuloaan ja nousee pintaan, muistuta itseäsi siitä, missä olet juuri nyt. Olet turvassa, kaikki on hyvin. Sinä selvisit silloin ja selviät nyt.


Kommenttikenttä on vapaa ajatuksille, mikäli haluat jakaa kokemuksiasi tai mietteitäsi nimimerkin takaa tai anonyymisti. Lähetän valoa ja voimaa - juuri sinulle!












Ei kommentteja

Jokainen kommentti ilahduttaa!