KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - VUOKKOSET



Kuulutko sinäkin suomalaisissa siihen enemmistöön, jolle luonto on erittäin tärkeä ja merkittävästi elämänlaatuun vaikuttava tekijä? Minä kuulun. Saan luonnosta sellaista voimaa, jota on välillä vaikea selittää. Se rauhoittaa, mutta samalla virkistää ja kirkastaa mieltä. Aina ei kuitenkaan ole ollut niin. 

Kasvoin Pohjanmaalla metsien keskellä. Seikkailin, kiipeilin ja rämmin metsissä lapsena vuodenajoista riippumatta. Hieman alle parikymppisenä kadotin kuitenkin hetkeksi yhteyden luontoon, kun muutin lapsuudenkotini maisemista pois 16-vuotiaana ja lähdin stipendin avustuksella opiskelemaan Jenkkeihin. Tuon vuoden jälkeen en enää Suomeen tultuani palannut peltojen ja metsien keskelle, vaan asetuin kaupungin keskustaan. Tunsin jopa onnea siitä, että olin vihdoin päässyt pois sieltä, minne ei ollut saatavilla edes riittäviä bussiyhteyksiä. 





Luonto parantaa elämänlaatua ja lisää onnellisuutta


Tänä päivänä en voisi kuvitellakaan asuvani kaupungin keskustassa kaiken vilskeen keskellä. Arvostan sitä, että tarvittavat palvelut ovat saatavilla, mutta tarvitsen myös lähelleni metsää ja luontoa, jonne hakeutua, kun arki tuntuu liian kiireiseltä ja voimavarat uhkaavat hiipua. 

Myönnänkin, että kun ahdistus tai stressi yrittää ottaa vallan, irtaudun näyttöpäätteestä ja lähden päättäväisin askelin luonnon helmaan. Kävelen läpi mutkittelevien metsäpolkujen, katselen ympärilläni olevaa vehreyttä, nautin luonnon tarjoamasta rauhasta ja metsän äänistä, samalla hengittäen raikasta ilmaa keuhkoihini. Kotiin tultuani huomaan jotain jääneen metsäpoluille: stressi ja kaiken pään sisäisen sekamelskan. Luonto on taas onnistunut tehtävässään.





En ole tässä maassa ainoa, joka ajattelee kauniin luontomme parantavan elämänlaatua ja lisäävän onnellisuutta. Siitä löytyy lukuisia tutkimuksiakin. Ennen ajateltiin enemmissä määrin, että luonnon parantava vaikutus koskisi lähinnä henkistä hyvinvointia ja sen mieltä kohottavaa vaikutusta. Nykyään löytyy kuitenkin useita tutkimuksia, jotka puhuvat luonnon parantavista vaikutuksista myös fyysisen hyvinvoinnin osalta. On esimerkiksi todettu, että jo 20 minuutin metsässä oleilu laskee verenpainetta, rauhoittaa sydämen sykettä ja vähentää stressihormonin eritystä. Ei siis ihme, että moni tuntee luonnossa oltuaan olonsa myös fyysisesti rennommaksi mielen rauhoittumisen ohella.

Luonto on niin ihmeellinen lääke moneen, että sitä on välillä jopa vaikea käsittää. Sen on todettu parantavan unenlaatua ja keskittymiskykyä, helpottavan ahdistusta, levottomuutta ja masennusta sekä olevan yllättävän tärkeä tekijä myös uupumuksen hoidossa. Luonnolla on huomattu olevan positiivisia vaikutuksia niin astmaan, allergioihin, migreeniin kuin painonhallintaankin. Se on oikea superlääke - ja meiltä Suomesta sitä löytyy paljon! 





On siis onni, että tätä kallisarvoista "lääkettä" on viime aikoina alettu arvostaa entistä enemmän. Luonto antaa meille niin paljon, että miksi emme haluaisi antaa samaa sille? Vaalia tuota kallisarvoista asiaa ja pitää siitä hyvää huolta. Yhtä laillahan elämässäkin haluamme olla hyviä niitä kohtaan, jotka ovat hyviä meille? 


Vuokkoset Bio ottaa ympäristön huomioon ja vaalii luontoa


Minulle on tänä päivänä yhä tärkeämpää tehdä valintoja, jotka tukevat paitsi omaa hyvinvointiani, myös ympäristön hyvinvointia. Siksi suosin brändejä, jotka huomioivat ympäristöarvot. Yksi niistä on Vuokkoset, joka on yhtä mieltä siitä, että luontomme on kallisarvoinen ja ansaitsee huolenpitomme. Siksi Vuokkoset ottaa ympäristövaikutukset huomioon niin tuotteen valmistuksessa kuin sen käytössäkin. Ympäristöarvot huomioidaan koko tuotantoketjussa, aina raaka-ainevalinnoista tuotteen hävittämiseen saakka.





Vaikka kaikki Delipap-perheyrityksen valmistamat Vuokkoset-tuotteet ovat turvallinen valinta ja niillä on myös Allergia-, Iho- ja Astmaliiton hyväksyntä, on oma suosikkini juuri Vuokkoset Bio -linja. Kuten muutkin Vuokkoset-tuotteet, Bio-tuotteet on valmistettu ilman minkäänlaisia lisättyjä tuoksuja, hajusteita tai väriaineita, mikä on itselleni ensiarvoisen tärkeää, sillä en todellakaan halua ylimääräisiä kemikaaleja intiimialueelle. Tämän lisäksi Vuokkoset Bio on tuotelinjoista erityisen vihreä - eikä pelkästään pakkaustensa osalta: Tuotteet ovat nimittäin maailman ensimmäiset ympäristömerkityt kuukautissuojat!

EU-ympäristömerkki kertoo puolueettomasti tuotteen ympäristöystävällisyydestä. Hygieniatuote voi saada EU-ympäristömerkin vain, mikäli sen sisältämät raaka-aineet ja tuotanto täyttävät tiukat vaatimukset. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sellupohjaisen materiaalin tulee olla kestävästi tuotettua ja puuvillan luonnonmukaisesti tuotettua. Kaikissa tuotteissa käytettyjen kemikaalien tulee myös olla paitsi ympäristön, myös terveyden kannalta turvallisia. Kaiken tämän lisäksi on tuotteen oltava testatusti tehokas - ja tätä kaikkea on kotimainen Vuokkoset Bio!






Vuokkoset 100% Bio -sarjan siteissä ja pikkuhousunsuojissa käytetään vain luonnollisia, uusiutuvia raaka-aineita pintakuidusta imukerrokseen ja yksittäispakkauksista pikkuhousunsuojan rasioihin. Kaikki näistä ovat biohajoavia. Pintakuitu on paitsi 100% sertifioitua luomupuuvillaa, tuntuu se myös uskomattoman pehmeältä herkkää ihoa vasten! Imukerros taas on klooritonta selluloosaa sertifioiduista suomalaisista metsistä. Kaikki ympäristöseikat on siis otettu huomioon, mutta samalla tuotteet antavat parhaan mahdollisen kokemuksen myös käyttäjälleen, ilman ihoärsytystä, turhia kemikaaleja tai pelkoa siitä, ettei imukyky riittäisi juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Vuokkoset on siis paitsi ympäristöasiat aidosti huomioiva ja turvallinen, myös varma valinta kuukautisten aikana! 

Kenenkään meistä ei tarvitse ryhtyä yli-ihmiseksi luontoa huomioidessaan, sillä jo arjen pienillä valinnoillakin on väliä. Yksi sellainen voi olla se, että tarttuu kaupassa kotimaiseen, ympäristön huomioivaan tuotteeseen. Sellainen on Vuokkoset - ja siksi se on myös minun valintani.

~~~

Vuokkoset -nettisivuilta voit lukea lisää paitsi tuotevalikoimasta, myös Vuokkoset 100% Bio-tuotteille myönnetystä EU-ympäristömerkistä sekä vastuullisuudesta. Allergia-, Iho- ja Astmaliiton hyväksynnän lisäksi tuotteille on myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki, joka kertoo tuotteiden ympäristövastuullisuudesta. 


Kuinka tärkeitä ympäristöarvot tai kotimaisuus ovat sinulle arjen valinnoissa?










Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!