Tuotteet pr-malleja

Siinä missä maailmassa on tänä vuonna käyty taistelua koronaa vastaan, on vuosi 2020 ollut itselleni toisenlaistakin taistelua. Yksi jatkuvista tunnelman latistajista on ollut hormonaalinen akne, joka on saanut välillä hyvätkin päivät tuntumaan toivottomilta. Karumpaa kuvamateriaalia löytyy tästä postauksesta, jossa kerron rehellisesti myös siitä, millaisia ajatuksia hormonaalinen akne on pahimmillaan vuoden varrella herättänyt.

Sillä kyllä, lokakuun 15. päivä tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun lopetin e-pillerien käytön. Jos tuolloin olisin tiennyt, että edessä on vuoden taistelu todella rajua hormonaalista aknea vastaan, olisin ehkä miettinyt vielä 20 kertaa uudestaan, vaikka toki päätös oli pidempään harkittu. Nyt kun vuosi pillerien lopettamisesta on kuitenkin kulunut ja iho näyttää huomattavasti paremmalta, koputan toiveikkaana puuta, samalla huokaisten syvään ja toivoen, että pahin on takanapäin. Samaa voisi toivoa myös koronaviruksesta. 



Ekopharman Karpalo-linja taistelee epäpuhtauksia ja aknea vastaan


Olen kokeillut jos jonkinmoisia tuotteita aknen hoidossa tämän vuoden aikana. Yksi toimivimmista tuotelinjoista on ollut kotimaisen Ekopharman Karpalo-linja, joka on kehitetty varta vasten tasapainottamaan ihoa ja vähentämään tulehdusta. Se sopii nimenomaan rasvaisen ihon ja akneihon hoitoon estämään uusien epäpuhtauksien syntymistä ja hoitamaan jo olemassa olevia epäpuhtauksia kuitenkaan kuivattamatta ihoa liiaksi. 

Ihastuin jo vuosia sitten sarjan kasvoveteen, josta kirjoitin blogissa aikoinaan täällä. Olen käyttänyt kasvovettä jo kolme pullollista ja edelleen pidän sen ihanan virkistävästä minttuisesta tuoksusta. Huomion arvoista kasvovedessä on kotimaisuuden ja vegaanisuuden lisäksi se, että se pohjautuu veden sijasta Aloe veraan, jonka hyödyt ihonhoidossa ovat monelta osin jo tiedossa. Aloe vera muun muassa vahvistaa ihon luontaista paranemisprosessia, mitä akneihokin kaipaa.






A-vitamiini lievittää ihon tulehdusta ja nopeuttaa ihon uudistumista


Olen pitänyt Ekopharman Karpalo-linjasta suuresti ja kokenut sen olevan lohduttavan toimiva tuki aknen hoidossa. Siitä kertonee myös se, että kun otin laitehoitojen aikaan käyttööni Ekopharman Anti-Akne Hoitogeelin ja A-vitamiini Hoitovoiteen, alkoi ihossakin tapahtua selkeää muutosta. A-vitamiini on tunnetusti yksi tehokkaimmista aineosista ihonhoidossa ja sen osoittaa myös tämä kotimainen voide, johon olen luottanut iltaisin.

Ekopharman A-vitamiini Hoitovoide on muiden Ekopharman tuotteiden tapaan täysin vegaaninen ja sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Se sopii sekä akneihon että rosacean hoitoon. Antimikrobisen karpalon lisäksi se sisältää muun muassa sinkkiä, viinirypäleenöljyä, allantoiinia, timjamiuutetta, mustikkaa, E-vitamiinia, sitruunaa ja sokeriruokoa. Kaikki raaka-aineet on valittu huolella siten, että kombinaatio toisi iholle parhaat mahdolliset tulokset aknen hoidossa. Esimerkiksi timjami puhdistaa ihoa, allantoiini taas rauhoittaa ja sinkin puhdistavat ja korjaavat vaikutukset iholle monelle tuttuja jo ovatkin. 

Voide on koostumukseltaan jähmeähköä, mutta hyvin levittyvää ja jättää iholle täysin mattapinnan. Sillä ei tosin ole merkitystä jättääkö voide mattapinnan vai ei, sillä A-vitamiinia sisältäviä tuotteita suositellaan muutenkin käyttämään vain iltaisin. Tämä johtuu siitä, että sen herkät molekyylit hajoavat nopeasti auringonvalossa, jolloin tuotteen teho hiipuu. A-vitamiini myös usein herkistää ihoa UV-säteilylle. Blogiin on tuloillaan A-vitamiinista vieläkin kattavampaa postausta tuotesuositusten kera, sillä se ei pelkästään ole akneihon unelma-aineosa, vaan todella tehokas myös anti-age-ihonhoidossa.






Karpalo Anti-Akne Hoitogeeli ehkäisee aknen leviämistä ja vähentää tulehdusta


A-vitamiini Hoitovoiteen alla olen käyttänyt Ekopharman Anti-Akne Hoitogeeliä. Se sisältää salisyylihappoa ja pajunkuoriuutetta, jolla on luonnollinen aspiriinin kaltainen vaikutus iholle. Vaikka yleensä geelimäiset aknen hoitoon tarkoitetut tuotteet ovat iholle kuivattavia, tämä on toista maata: se nimittäin sisältää myös hyaluronihappoa. Geeli imeytyy ihoon täydellisesti, mutta ei pitkässäkään ajanjaksossa kuivata ihoa korppukuivaksi. Olen itse käyttänyt tuotetta lähes päivittäin kesäkuusta saakka. Vaikka hoitogeeliä suositellaan käyttämään paikallisesti, olen pahimpina aknen kukkimiskausina levittänyt sitä koko kasvoille. 

Molemmat näistä tuotteista ovat hinta-laatusuhteeltaan hurjan hyviä ja toimivia: tuotteet saa yhteishintaan reilulla viidelläkympillä, ja jos esimerkiksi miettii vain Anti-Akne Hoitogeelin käyttöä paikallisesti muutaman kerran kuussa, on reilun kahdenkympin hinta erittäin edullinen riittoisasta kotimaisesta luonnonkosmetiikan laatutuotteesta. Nyt kun akne on rajoittunut kasvoillani lähinnä leukapieliin, käytän tuotteita paikallisesti, mutta pahimpina hetkinä olen levittänyt geeliä ja voidetta koko kasvoille. Tuotteet ovat olleet minulla käytössä kesäkuusta saakka ja vasta nyt A-vitamiini Hoitovoide alkaa vedellä viimeisiään. 

Karpalo-hoitolinjasta voi lukea lisää Ekopharman omilta sivuilta. Hoitolasarjana tuotteita saa ympäri Suomen ja lähimmän jälleenmyyjän voi helposti tarkistaa täältä. Itse suosittelen verkkokaupoista Hillaa tai Ihokeskusta


Oletteko te käyttäneet Ekopharman tuotteita tai nimenomaan tätä Karpalo-linjaa?










4 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt, Tyrni-sarjan öljy on mun ehdoton lemppari. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekopharmalla on kyllä niin monia hyviä tuotteita! <3 Täytyy pistää tuo öljykin mieleen!

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta, on mukava lukea erilaisista aknen ja epäpuhtaan ihon hoitoon tarkoitetuista luonnonkosmetiikkatuotteista. Itselläni on ollut yleensä hyvin helppo iho, mutta viimeisen parin vuoden aikana se on muuttunut kovin helposti näppylöitä puskevaksi. Olen itsekin pohtinut tuota hormonimuutosten mahdollista vaikutusta asiaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista! Kiva kuulla, että postauksesta oli iloa :)

      Hormonaaliset seikat vaikuttavat ehdottomasti ihon kuntoon. Mulla myös aika samanlainen tarina, että iho on ollut suht helppo hoitaa kautta aikain, mutta kun lopetin hormonaalisen ehkäisyn, alkoi ongelmat - varsinkin siis juuri epäpuhtauksien kanssa. Pahin taistelu kesti vuoden, nyt hoidan lähinnä jälkioireita, arpia ja satunnaisia patteja. Tietty varmasti tilanteen saisi nopeasti pahentumaan, jos alkaisi syödä mitä sattuu, kun sekin saa ihon aika nopeasti reagoimaan.

      Nämä tuotteet on kuitenkin toimineet mulla tosi hyvin, joten uskallan suositella :) Blogista löytyy myös muita vinkkejä, mm. näistä postauksista:

      https://www.beauty-highlights.fi/2020/07/paras-tuote-finneille-novexpert-trio.html

      https://www.beauty-highlights.fi/2020/01/apu-hormonaaliseen-akneen-tama.html

      https://www.beauty-highlights.fi/2020/02/bakuchiol-ilmiomainen-hoitotuote.html

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!