KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - KINOS DESIGN


Uskon, että jokainen meistä haluaa tuntea olonsa arvostetuksi. Aloitetaan vaikka parisuhteesta ja kumppanista: Haluaisitko jakaa arkesi ja elämäsi ihmisen kanssa, jonka kanssa et kokisi oloasi arvostetuksi tai edes jollain tavalla erityiseksi? Harva meistä haluaisi, mutta valitettavasti tiedän, että osa silti elää tällaisissa parisuhteissa - olenhan itsekin elänyt.

Sitten ovat ystävyyssuhteet: Sellaiset, joissa yhteydenpito on molemminpuolista ja joissa toisen vointi kiinnostaa aidosti kumpaakin. Ollaan tukena myötä- ja vastamäessä - aivan niinkuin avioliitossa. Niissä, joissa arvostetaan toista liikaa eikä päästetä irti myrskyissä tai vastatuulessa. 




Yhtä lailla arvostus ulottuu työelämään. Ei liene liioteltua sanoa, että suurin osa meistä haluaa varmasti tuntea olevansa arvostettu myös työssään ja siinä mitä tekee. Se ei katso ammattia, vaan sitä, että omaa työpanosta arvostetaan, kun tekee parhaansa. Silloin ansaitsee tuntea olevansa arvostettu myös työntekijänä. 


Asiakaskin haluaa tuntea olevansa arvostettu


Kivijalkakaupoissa on helppo tuntea olevansa arvostettu, jos myyjä osaa sen tunteen asiakkaalle käytöksellään ilmaista. Verkkokaupoissa taas on vaikeampaa välittää arvostuksen tunne asiakkaalle, vaikka siihenkin on keinonsa, jos yritys haluaa oikeasti asiakaskokemukseen panostaa. Aina se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi postituslaatikon pitäisi olla viimeisen päälle viilattu rusetteineen kaikkineen. Sillä kuten tiedetään, kaunis pinta ei aina takaa sitä, että sisältö olisi kultaa, eikä se yksinään kanna pitkälle. Arvostusta voi yksinkertaisimmin välittää jo sillä, että mukana on viesti, jossa lukee sana "kiitos". 




Kinos Design - häkellyttävän kaunista designia Lapista


Muutama viikko sitten sain pienen postipaketin Rovaniemeltä, Kinos Designilta. Se oli kuin mikä tahansa yhteistyöhön liittyvä postipaketti: tavallinen litteä pahvilaatikko, johon oli liimattu Kinos Designin tarra. Paketin avatessa jotain kuitenkin tapahtui: Sisältö oli koottu niin harkitun kauniiksi kokonaisuudeksi, että sydämeni hieman sykähti. Hohtavan valkoisen, kiiltävän silkkipaperin alta paljastui kaksi valkoista korurasiaa, kaunis valkoinen meikkipussi ja ystävällinen viesti. 

Vaikka kultaiset Mandala Sun -korvakorut ovat yhdet kauneimmista koruista, mitä olen koskaan nähnyt, tuote ei ollut se, joka sai minut tuntemaan oloni arvostetuksi - eikä liioin tuotteiden arvo. Millään näillä ei ole merkitystä, kun halutaan välittää asiakkaalle arvostuksen tunne. Se on niissä aivan pienissä asioissa. Niissä, jotka eivät vaadi yritykseltä maltaita, mutta merkitsevät paketin vastaanottajalle enemmän kuin voisi luullakaan. 




Lapista inspiraationsa saava Kinos Design onnistui tuomaan paketin mukana sen saman ilon ja lämmön, mikä verkkokaupassakin välittyy, kun selaa Kinos Designin takana toimivan suunnittelijan, Kirsi Nordbergin, häkellyttävän kauniita tuotteita. Joukossa on sisustustuotteita, jotka tuovat raikkaan tuulahduksen Lappia kenen tahansa kotiin. Kinos Kids Collectionin suloisiin julisteisiinkaan ei voi olla ihastumatta. Selvää on, että Kirsin kädenjälki sai minutkin niin ihastuneeksi, että halusin tehdä hänen kanssaan yhteistyötä ja tuoda upeita luomuksia esille myös blogissa.




Mandala Sun korvakoruissa yhdistyvät mandalat ja Lapin yöttömän yön aurinko


Jokainen Lapissa vieraillut tai kuvia katsellut tietää, miten sykähdyttävän kaunis Lapin yötön yö voi olla. Äitini on Rovaniemeltä, joten Lapin yöttömät yöt ovat minulle lapsuudesta tuttuja, kun matkasimme vähintään kesäisin Lappiin tapaamaan mummia ja ukkia, vieraillen samalla äidin sukulaisten luona Rovaniemellä. Vaikka olen itse varttunut Pohjanmaalla, koen, että äidin kautta minussa on myös pala Lappia. Se on pala, jonka haluan edelleen säilyttää, sillä rakastan lapin luontoa syvästi, enkä halua koskaan pyyhkiä pois niitä aikoja, jotka mummin ja ukin kanssa sain Lapissa viettää. Ne ovat korvaamattomia!

Mandala Sun korvakorut vetosivat minuun jo verkkokaupassa, mutta kun avasin eleettömän valkoiseen Kinos Designin rasiaan pakatut korut, lumouduin täysin. Korut ovat juuri sopivan painavat tuntuakseen laadukkailta ja ylellisiltä, mutta kuitenkin keveät korvissa. Kauneimmat ne ovat kuitenkin livenä kuin kuvissa - aivan kuten Lapin yötön yökin. 




Suomessa valmistetut trendikkäät Makrame-korvakorut syksyyn


Erilaiset Makrame-korvakorut ovat myös olleet pitkään suosittuja. Kinos Designin Pisara Macramé korvakorut ovat saatavilla neljässä herkullisessa värissä, mutta arvatenkin minä ihastuin etenkin mustan ja kinuskin ruskean yhdistelmään. Verkkokaupassa korut ovat nimellä "lakritsi". Nämä ovatkin ensimmäiset omistamani Makramee-korvakorut, mutta miten paljon ihastuinkaan tähän väriyhdistelmään! Konjakin väriset mokkasaappaat kaveriksi tai vaikka vain beige neule - näen jo lukuisia asuvaihtoehtoja mielessäni, joihin yhdistellä näitä. 




Näissä kuvauksissa minulla oli päällä pelkkää mustaa (mustat nahkamaiset housut ja pitkä, keveä sifonkipaita biker-bootseineen), koska halusin pääpainon olevan koruissa ja niiden erottuvan selkeästi. Yhtä lailla korut on kuitenkin helppo yhdistää myös muihin syksyisempiin väreihin, ja kultaiset Mandalat toimivat monen värikkäämmänkin asun kanssa. Ne ovat itse asiassa saatavilla myös hopean värisenä, jos se miellyttää enemmän. 





Niin kauniita kuin korvakorut ovatkin, on Kinos Designin valikoimassa paljon muutakin. Naisten tuotevalikoimasta löytää korujen lisäksi pantoja, laukkuja, pipoja ja tämän upean poronnahkasta valmistetun meikkilaukun, jota saa kolmessa eri värissä. Pussukka on niin huolella valmistettu, laadukas ja kaunis, ettei sitä melkein raaskisi käyttääkään! Meikkien sijaan ajattelinkin säilyttää siinä koruja tai muuta arvokkaampaa pientavaraa, jottei se turhaan likaannu. Olenko ainoa, joka joskus arastelee jonkun tavaran käyttöönottoa siksi, että pelkää sen kuluvan?




Lapin ylellisyyttä tarjoava Kinos Design on ollut niin ihana löytö, että suosittelen lämmöllä tutustumaan valikoimaan, mikäli kotimainen design on lähellä sydäntäsi ja etenkin Lappi! Verkkokaupasta löytää vaikka mitä ihastuttavia lahjaideoita, jotka taatusti ilahduttavat lahjanakin! Itse täällä haaveilen parhaillaan Feathers leikkuulaudasta ja Snowflake tarjottimesta, joka toimisi hyvänä taustana myös blogikuville. Ja mitäs sanotte näistä puuvilla-pellava keittiöpyyhkeistä, jotka ovat odotetusti verkkokaupan myydyimpiä? 

Kirsi maalaa myös toiveiden mukaisia taidemaalauksia, joiden tyyliä pääsee ihastelemaan Kinos Designin sivuilla täällä. Kinos Designin löydät myös Facebookista.


Arvonta Instagramissa - voita Kinos Design Mandala Sun korvakorut!


Yhteistyössä Kinos Designin kanssa arvon myös yhdelle onnekkaalle seuraajistani Kinos Designin upeat Mandala korvakorut joko hopeisen tai kultaisen värisinä. Arvontaan pääset osallistumaan Instagramissa täällä pistämällä tilini seurantaan ja seuraamalla myös Kinos Designia!

HUOM! Arvonta vain Instagramissa.


Mitäs sanotte näistä kauniista koruista? Arvostatteko kotimaista designia? 

Entä millainen suhde teillä on Lappiin?










2 kommenttia:

  1. Nyt kyllä ihastuin ihan täysillä noihin Mandala sun korviksiin. Pakko mennä kurkkimaan tuonne yrityksen sivuille.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Mia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihanat! Yhtä lailla olen hullaantunut mäkin <3

      Kivaa viikonloppua sinne myös!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!