*mainoslinkit merkitty


Joistakin tuotteista huomaan kirjoittavani harvemmin, vaikka käyttäisin niitä omassa arjessani päivittäin. Sellaisia ovat esimerkiksi deodorantit ja vartalovoiteet. Tärkeitä, joka päivä käytössä olevia tuotteita, joista kuitenkin harvemmin hiiskun blogissa - kunnes tulee sellainen tuote kohdalle, joka todella ansaitsee päästä esille.

Edellisen kerran omistin yksittäiselle vartalovoiteelle ihan oman postauksensa vuonna 2017, jolloin vinkkasin jopa kahdesta loistavasta vartalovoiteesta. Se taisi olla vartalovoiteiden kulta-aikaa, sillä sittemmin yksittäisiä postauksia vartalovoiteista ei ole enää blogissa näkynyt. Itse asiassa toista kyseisistä tuotteista ei enää edes verkkokaupoista saa, mutta *Kiehl'sin Creme de Corps -vartalovoide on edelleen yhtä loistavaa tavaraa kuin kolme vuotta sitten. Pienimmän pullollisen saa nykyään alle kympillä, isommasta joutuu pulittamaan hieman enemmän. Vuosien takaisen postaukseni voi halutessaan lukaista täältä.


Whamisa Organic Fruits Body Lotion - nopeasti imeytyvä vartalovoide


Nyt olen kuitenkin pitkästä aikaa tullut löytäneeksi sellaisen tuotteen, johon tykästyin alusta saakka niin suuresti, että tiesin haluavani tuoda sen myös blogiin. Tällä päivämäärällä pumppupullon pohjalla on jäljellä enää sen viimeiset pisarat ja tilaukseen on lähtenyt uusi pullollinen. Se kertonee vahvasta ihastuksesta. 




*Whamisan Organic Fruits Body Lotionin koostumus on äärimmäisen täydelliseksi muovattua: 300ml riittoisasta pumppupullosta tulee puhtaan valkoinen nokare voidetta, jonka ei ensialkuun uskoisi olevan sen ihmeellisempää, vaikka Whamisa laadukas, korealainen luonnonkosmetiikkasarja korkeilla luomuprosenteilla onkin. Mutta odotapas, kun levität voiteen iholle! Kuluu sekunti tai kaksi, kun voide paljastaa todellisen luonteensa: se on tiessään. Aivan kuin ei olisi levittänyt iholle yhtään mitään, vaikka iho on muuttunut täydellisen pehmeäksi - ilman tahmaa, lähmää tai tippaakaan mitään nihkeyttä.

Saattaa olla, että voiteen uskomaton koostumus johtuu siitä, että siinä ei ole lainkaan vettä. Whamisa on nimittäin korvannut tuotteissaan veden Aloella, joten tässäkin vartalovoiteessa Aloe maculatan lehtiuute on voidepohjana hyvin hoitava. Vaikka se siis imeytyy nopeasti ja katoaa, se ei kuitenkaan haihdu iholta. Iho jää todellakin niin pehmeäksi, että itseään voisi silitellä aamusta iltaan (jos siihen olisi halua ja aikaa). 

Eikä Aloe suinkaan ole ainoa voiteen hoitava raaka-aine. Whamisan tuntien voide sisältää rutkasti eri kasviöljyjä ja hedelmäuutteita, jotka brändi on fermentoinut omalla erikoismenetelmällään. Tästä syystä hoitotehoa on enemmän kuin jos kyseessä olisi ei-fermentoitu versio tuotteesta. Menelmän voisi siis ajatella kuin tuplaavan tehot - tai jopa triplaavan, koska fermentoidut aineosat sisältävät korkeampia antioksidanttipitoisuuksia ja ravintoaineita.  

Vartalovoiteissa toki olennaista on myös tuoksu. *Whamisan Organic Fruits Body Lotionissa se on hieman hedelmäinen, mutta hyvin, hyvin mieto. Ei siis ollenkaan raskas ja makea, mikä yleensä hedelmäisistä vartalovoiteista tulee mieleen. Se on vieno, raikas ja enemmänkin huomaamaton. Sellainen, jonka haistaa vain, jos tuoksuttelee ihoa muutaman sentin päästä. Migreeniherkkänä annan tuoksun vahvuudelle (tai mietoudelle) täyden kympin ja plussan päälle. Oikeastaan arvosanan ansaitsee koko tuote itsessään, sillä jos yhdellä sanalla kuvaisin tätä, olisi arvioni: WAU. 

Whamisa Organic Fruits Body Lotion on saatavilla kätevässä ja riittoisassa 300ml pumppupullossa mm. *Jolielta ja *Natural Goods Companylta, jossa saa 10% alennuskoodin sähköpostiinsa liittymällä postituslistalle eli "sisäpiiriin".


Onko teillä täydellinen vartalovoide käytössä tai onko Whamisa tuttu?







Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!