*Tuote saatu pr-mallina

Kuinka moni onkaan joskus toivonut, että hiusten väri säilyisi kampaajalla käynnin jälkeen eläväisenä ja kiiltävänä pidempään? Minä olen. Rakastan sitä kiiltoa, pehmeyttä ja eläväisyyttä, mikä hiuksissa on juuri niiden värjäämisen jälkeen. Melkein tuntuu kuin kasvotkin kokisivat siinä samassa jonkinlaisen faceliftin, koska "tukka hyvin, kaikki hyvin". 

Harmillinen tosiseikka on kuitenkin se, että hiusten kiilto ja värin intensiivisyys alkaa hiljalleen haalistua heti ensimmäisen pesun jälkeen. Jokainen pesu kuluttaa hiusta ja sitä suojaavaa ohutta lipidikerrosta. Värjääminenkin kuluttaa hiusta, joten ideaalista olisikin, kun kampaamokäyntien väliä voisi pidentää ja sillä aikaa ylläpitää värin ja kiillon säilymistä omatoimisesti kotona. 




Palattuani takaisin omaan luonnolliseen tummaan väriini, olen harventanut kampaamokäyntejä. Sen sijaan, että kävisin kerran kuussa, käynkin parin kuukauden välein värjäämässä ainoastaan hiusten tyven ja sitäkin harvemmin otan värikäsittelyn koko päähän. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että hiukseni eivät millään pysy kiiltävinä kuukausia, jos pesen ne aivan millä sattuu. 

Koska paksut ja pitkät hiukseni ovat niiden haasteellisuudesta huolimatta yksi niitä harvoja asioita ulkonäössäni, josta oikeasti pidän, olen aina panostanut hiustenhoitotuotteisiin. Se ei tarkoita sitä, että teilaisin täysin kaikki halvat markettituotteet, vaikka olenkin vuosia suosinut kampaamotuotteita. Olen kuitenkin todella tarkka siitä, millä pesen hiukseni, sillä pahimmassa tapauksessa taipuisa, helposti pörrööntyvä ja kuivahko hiuslaatuni muuttuu hetkessä hailakaksi takkupesäksi, josta on nauru kaukana. Haluan, että hiukset näyttävät, mutta myös tuntuvat hyvältä - pehmeiltä, terveiltä ja kiiltäviltä. 


Sisley Color Perfecting Shampoo - hiusväriä ylläpitävä ja kiillon säilyttävä uutuus


Moni teistä blogiani pidempään seuranneista tietää, että olen tottunut panostamaan ihonhoitotuotteisiin välillä suurempiakin summia. Yksittäinen kallein ostamani ihonhoitotuote taitaa olla lähemmäs 200 euron luokkaa. Tuote oli Sisleyn, ja investointi tapahtui jo parikymppisenä, kun minulla oli tapana käydä Stockmannilla säännöllisesti katsastamassa uutuuksia. Se oli minun rentouttavaa puuhaani. 

30+ iässä iho vaatii entistä enemmän hoitoa ja tarkkaavaisuutta siinä, millä sitä hoidan. Mutta eivätpä hiukset sen vähempiarvoisessa asemassa ole. Vaikka olen aiemmin tuhlannut hiustenhoitotuotteisiin maksimissaan 35 euroa purkki, tätä testattuani en kiellä, ettenkö voisi satsata tuotteeseen tuplasti enemmän, jos se tekee mitä lupaa ja vieläkin enemmän. 




Sisleyn Hair Rituel -linja sisältää monia vaativampaankin hiustenhoitoon kehitettyjä tuotteita. Shampoovalikoimasta löytyy niin volyymia antava, silottava, suoristava kuin tämä hiustenväriä ylläpitävä tuote eli Color Perfecting Shampoo, joka tarjoaa täydellisen suojan hiukselle:

  1. Se "lukitsee" värin ja suojaa hiusten väriä haalistumiselta 
  2. Se elävöittää hiuksia ja pidentää kiillon säilymistä 
  3. Se suojaa ja rauhoittaa ärtynyttäkin hiuspohjaa 


Jos en olisi käyttänyt Sisleyn tuotteita jo yli 10 vuoden ajan, uskaltaisin epäillä pystyykö hinnakkaampi shampoo oikeasti tähän kaikkeen - ja myönnän, ehkä siltikin epäilin. Alkuun oli vahvasti sitä mieltä, etten voisi kuuna päivänä maksaa shampoosta 70 euroa. Tämä shampoo kuitenkin todella tekee mitä lupaa ja raaka-ainelista tukee väitettä: Biotiinin lisäksi koostumus hellii hiuksia Hibiscus-uutteella, joka tekee hiuksista taivaallisen pehmeät, ilmavat ja kiiltävät. Hibiscus-kukan uute sisältää runsaasti antosyaaneja (luonnollisia pigmenttejä) ja hedelmähappoja. Uutteen happamuus auttaa sulkemaan hiuksen pintakerrosta, jotta pigmentit "lukittuvat" hiuskuituun ja väri säilyy eläväisempänä pidempään. 

Hyvät raaka-aineet eivät tokikaan jää biotiiniin ja Hibiscus-uutteeseen. Näiden lisäksi INCI-listasta bongaa myös antioksidanttisen auringonkukkauutteen, joka suojaa hiuskuituja UV-säteiden ja toistuvien pesujen aiheuttamalta kulutukselta. Passionhedelmän öljyllä puolestaan on valoa heijastavia ominaisuuksia, ja sheaöljy on hiuskuituja ravitseva.  Tuotteen punaisena lankana on kuitenkin Sisleyn kehittämä "Restructuring Complex" eli jälleenrakentava yhdistelmäuute, joka koostuu proteiineista ja keramideja vastaavista aineosista.




Sulfaatiton shampoo, joka hoitaa ja rauhoittaa myös hiuspohjaa 


Parasta tuotteessa on kuitenkin se, että se hoitaa myös hiuspohjaa. Tämä on seikka, jonka vielä muutama vuosi sitten olisin sivuuttanut täysin, sillä suoraan sanoen viisveisasin siitä, mitä tuote teki hiuspohjalle - pääasia oli, että hiuksen pinta näytti kauniilta. Vuosien saatossa hiuspohjan ongelmat eivät ole kuitenkaan jääneet minulta kokematta, sillä edelleenkin hiuspohjani reagoi erittäin vahvasti stressiin ja alkaa helposti hilseillä ja kutista kuivuuttaan. 

Muistan, kun kampaanjani pari vuotta sitten kysäisi minun istuessa kampaanjanpenkissä "onko kenties ollut stressiä?". Ihmettelin kysymystä, koska emme olleet vielä edes päässeet kuulumisien vaihtoon. Kävi ilmi, että hiuspohjani kuitenkin kertoi kaiken. Kampaajaystäväni seuraava lause olikin, että hiuspohjani näyttää samalta kuin muutama vuosi sitten rankan eroni aikaan. Stressitila siis todellakin heijastui hiuspohjaan. 

Tätä nykyä olenkin tarkka myös siitä, että hiuspohjakin saa ansaitsemaansa hellää hoivaa. Sitä Sisleyn Color Perfecting Shampoo onneksi myös antaa. E-vitamiinin asetaatti (joka tunnetaan myös E-vitamiiniöljynä) suojaa hiussoluja hapettumiselta pyydystämällä vapaita radikaaleja, joita muodostuu hiusten värjäysprosessin aikana. Luonnosta (kamomillasta) peräisin oleva alfa-bisabololi puolestaan rauhoittaa hiuspohjaa tehokkaasti, ja aineosaa itse asiassa käytetään paljon erilaisissa kotihoitotuotteissa, joilla hoidetaan vaikkapa palovammoja. Se on siis todella hoitava ja rauhoittava aineosa.




Kevyesti kukkaistuoksuinen shampoo on luksus-aineosiensa lisäksi myös erittäin kaunista koostumukseltaan, jos näin voi sanoa. Shampoo on nimittäin helmiäishohtoista ja se muuttuu todella täyteläiseksi vaahdoksi veden kanssa. Vaahtoavuus ei kuitenkaan johdu siitä, että koostumus sisältäisi runsaasti sulfaatteja eli peseviä aineosia, siis tensidejä. Aggressiivisten sulfaattien sijaan shampoo sisältää hellävaraisempia ja ihoystävällisempiä aineosia, kuten Cocamidopropyl Betaine ja Disodium Laureth Sulfosuccinate, jotka ovat muuten molemmat sallittuja myös luomukosmetiikassa. Disodium Laureth Sulfosuccinate eli DLS ei nimestään huolimatta lukeudu sulfaatteihin, vaikka onkin tensidi eli pesevä aineosa. Sitä käytetäänkin monissa luonnonkosmetiikan tuotteissa, koska se ei ärsytä ihoa. 

Itse syyllistyin ensimmäisenä kertoina siihen, että käytin shampoota aivan liikaa kerralla, vaikka oikeasti se on todella riittoisaa. Vain pienen pieni määrä yhdellä pesukerralla riittää ja puhdistaa hiukset hyvin hellävaraisesti, samalla hiuspohjaa hoivaten. 

Summattuna on siis sanottava, että tässä todella on hintansa arvoinen tuote. Saattaapa hyvin siis olla, että otan myöhemmin lähikontaktia myös muihin Sisleyn Hair Rituel -linjan tuotteisiin!

Tuotteen ovh. 72,90€. Sisleytä löytää esimerkiksi Stockmannilta ja Sokoksilta. 


Maksaisitko sinä tuotteesta, jolla hiusten kiillon ja hiusvärin saisi säilymään eläväisempänä pidempään? Entä satsaisitko enemmän tuotteeseen, jos tietäisit sen varmasti toimivan?











Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!