KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - HOUSE OF ORGANIC


Postaus sis. *mainoslinkkejä

Eräs tuttuni kertoi hiljattain alkaneensa vihdoin käyttää luonnonkosmetiikkaa. Tietenkin kysyin heti innostuneena, mitä tuotteita hän oli ottanut käyttöönsä. Kävikin ilmi, että kyseessä oli vasta yksi tuote, jonka hän oli ilman sen suurempia odotuksia tilannut *House of Organicin luonnonkosmetiikkapäiviltä. Tuote sattui kuitenkin olemaan yksi niistä, jonka itsekin listasin tuolloin suosikkeihini ja jota jo kolmatta kesää hehkutan parhaaksi aurinkosuojavoiteeksi kasvoille, nimittäin *Algamariksen Sävyttävä Aurinkosuojavoide SK30.

Näin tuttuni kasvoilla paitsi harvinaisen hyvältä näyttävän ihon, myös sen saman innostuksen, jonka muistan itsekin kokeneeni, kun Algamariksen Sävyttävää Aurinkosuojavoidetta ensi kertaa testasin. Hän selitti intoa puhkuen, kuinka oli tilausta tehdessään ajatellut tuotteen olevan lähinnä "kesän hätävara", jota käyttäisi ehkä vapaapäivinä auringossa ollessaan. Yhtä lailla kuin minä aikoinaan, ei hänkään uskonut, että luonnonkosmetiikka voisi millään pärjätä perinteisen kosmetiikan hinnakkaammille meikkipohjille. Siinä hän nyt kuitenkin edessäni intoili ja kertoi, kuinka luottomeikkivoide oli jäänyt kaapissa kakkoseksi ja kasvoilla oli - mitäpä muutakaan kuin - Algamarista. 




Paras meikkipohja kuumaan kesäpäivään aurinkosuojalla 30


Vaikka olen aina ollut erityisesti meikkipohjasta ja ihostani todella tarkka, kuumana kesäpäivänä olen siitä entistä tarkempi. Läheskään kaikki meikkipohjat eivät läpäise sitä testiä, jonka hellepäivä meikkipohjan pysyvyydelle antaa koeteltavaksi. Iho hikoilee, meikkipohja rakoilee ja kasvoilta tuntuu sulavan kaikki ylimääräinen.

Kesähelteillä yksi tärkeimmistä kriteereistäni meikkipohjalle onkin keveys ja hengittävyys. Moni luonnonkosmetiikan pohja on toki hengittävä ja useat BB-voiteet kevyen kuulaita, mutta kaikki meistä eivät kuitenkaan pärjää puoliksi läpikuultavalla BB-voiteella, jos ihossa on sävyeroja, punakkuutta tai muuta peitettävää. Itse kärsin parhaillaan hormonaalisesta aknesta, joten kaipaan meikkipohjan hengittävyyden lisäksi myös jonkin verran peittävyyttä. Paksu pakkeli ei kuitenkaan auringossa ollessa innosta. Valinnassa tulee siis helposti seinä vastaan, kun vielä lisää kriteereihin tarpeeksi korkean aurinkosuojan, jotta voi oleilla auringossa huolettomammin.





Algamaris on onnistunut lähes mahdottomalta tuntuvassa tehtävässä luoda tuote, joka oikeasti täyttää edellä kuvatut kriteerit. *Sävyttävän Aurinkovoiteen nimellä kulkeva tuote tarjoaa muutakin kuin pelkästään korkean aurinkosuojan (SK30) ja sävyä. Tämä on nimittäin monelle tavallisen kosmetiikan meikkivoiteellekin vertoja vetävä meikkipohja, jonka sokkotesteissä voisi luulla sisältävän silikonia! Iho jää niin pehmeästi blurratuksi, että silmiä saa melkein räpäyttää pari kertaa, jotta uskoo sen olevan todellista totta. Itsehän kutsun lopputulosta lähes "photoshopatun oloiseksi" - enkä usko liiottelevani tippaakaan.

Tuote tuoksuu kevyen vaniljaiselta ja sitä on saatavilla kolme sävyä. Vaalein sävy, Ivory, on uutuus, ja sen myötä tämän tuotteen upeus on avautuu monelle todella valkeankin ihon omaavalle. Itse käytän keskimmäistä sävyä *Beige, jota suositellaan vaalealle ja keskitummalle iholle. Sävyt saattavat kämmenselällä näyttää tummalta, mutta oikeasti ne blendautuvat ja sulautuvat iholle aivan täydellisesti. Jopa suklaiseltsa näyttävä Golden-sävy muuntuu iholla kauniiksi ja korostaa kullanhohtoista rusketusta tehden ihosta entistäkin upeamman.




Tuote on todellinen unelmalöytö, sillä se toimii paitsi täydellisenä meikkipohjana ja parhaana aurinkosuojavoiteena kasvoille, lisäksi myös hoitaa ihoa aidosti: Algamaris käyttää tuotteissaan heidän patentoimaa Alga-gorria -yhdistettä, jonka antioksidanttisten ominaisuuksien on sanottu olevan jopa viisi kertaa tehokkaampia kuin C-vitamiinin. Voiteen sisältämä kamomilla rauhoittaa ihoa ja luomu glyseriini kosteuttaa yhdessä Aloen kanssa. Tuote on vegaaninen, sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, turvallinen käyttää ja vieläpä vedenkestävä, joten se sopii myös rantapäiviin. Kasvoilta se irtoaa helposti öljymäisellä puhdistustuotteella, joten en ole kokenut vedekestävyydenkään olevan ongelma - päinvastoin: Tuote ei lähde valumaan iholta helposti edes hellepäivänä.

Erinomaisuudestaan huolimatta tuote sisältää talkkia, mikä saattaa olla osasyy samettisen pehmeän ja puuteroidun oloiseen lopputulokseen. Vaikka osa luonnonkosmetiikan puutereistakin sisältää talkkia, jotkut voivat kokea sen ihoa tukkivana. Tämä on kuitenkin yksilöllistä, ja omasta kokemuksesta voin sanoa, etten ole kokenut tämän aiheuttavan iholleni tukkeumia sen enempää, mitä niistä muutenkaan kärsin. Tärkeintä itselleni on se, että iho on turvallisesti suojattu ja näyttää kesän hellekeleilläkin kauniilta!

Jos siis etsit sävyttävää aurinkovoidetta ja kestävää meikkipohjaa kesään, suosittelen enemmän kuin innolla testaamaan tätä huipputuotetta ja kertomaan mielipiteesi kommenttiosiossa! 

Hintaa tuotteella on 21,90 euroa ja löydät sen House of Organicin valikoimasta *tämän linkin takaa.


Tykkäätkö sinä käyttää sävyttävää aurinkovoidetta kasvoille? Onko muita tähän ihastuneita? 












2 kommenttia:

  1. Tilasin tämän sun suositusten perusteella luonnokosmetiikkapäivien tarjouksesta testiin. Kerrankin sävyttävä suojakertoimellinen tuote, jossa myös meille kalpeammille sopiva sävy! Yhden kerran olen ehtinyt kokeilla tätä, ja itse tulen varmaan käyttämään tämän primer-tyyppisesti, sillä peittävyys ei ollut riittävä omalle iholle. Kuitenkin plussaa koostumuksesta, joka ei jää iholle tuntumaan levityksen jälkeen millekään (en halua, että minusta tuntuu siltä, että mulla on kosmetikkaa kasvoilla) ja jää oikeasti mattaiseksi, melkein jopa kuivahkon tuntuiseksi pintakuivalla, mutta rasvoittuvalla iholla. Päivän mittaan meikki tämän päällä ei yhtään ”liejuuntunut”, illalla hieman perinteisesti otsa, nenänpielet ja leuka kiilteli. Itselläkin on hieman tukkeutumiseen taipuva iho, katsotaan miten tämän kanssa käy päivittäisellä käytöllä (käytän kuitenkin aurinkosuojaa aina!), kun saan tämän käyttöön nykyisen aurinkosuojan loputtua. Plussaa myös tuoksusta, joka levitysvaiheessa tulvahti omaan nenään ehkä jopa kaakaomaisena, mutta ei tosiaan jäänyt sen jälkeen enää iholle leijumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla sun kokemuksista! :)

      Ja siis joo, myönnän, että mäkin sutaisen monesti tämän päälle vielä kevyesti mineraalimeikkiä, jolloin lopputulos on täydellisen peittävä! Yksinäänkin menee, jos vielä peitevoidetta käyttää peittämään näkyvimpiä näppylöitä / värieroja. Tää tosiaan on kyllä huippu koostumukseltaan, kun ei jää sellaisen rasvaisen ja lähmäisen tuntuiseksi ollenkaan, vaan just samettiseksi ja blurratun tuntuiseksi. Varmasti raaka-aineissa oleva talkki vähän vaikuttaa siihen, mutta ei ole mulla tosiaan ihoa kyllä näyttänyt tukkivan. Olennaista on varmasti myös se, että ihon pesee huolella iltaisin, kuten minkä tahansa muunkin meikin :)

      Kiitos vielä, kun kerroit sun kokemuksista! Aina yhtä kiva saada sulta kommenttia <3
      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!